Iso hali

Viime päivinä olo on tuntunut jokin verran yksinäiseltä. Lapset ovat takaisin koulussa, Anton päiväkodissa ja vaimo töissä. On hiljaista. Edes puhelin ei soi. Mitä nyt vaimo välillä soittaa ja kysyy kuulumisia tai koulun automaattinen puhelinviesti välittää tietoa koulun tapahtumista / muutoksista. Vaikka minulla on iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin perheenjäseniä ympärillä, niin se ei riitä oikein poistamaan yksinäisyyden tunnetta. Minulla ei ole ikävä Suomeen, mutta tästä huolimatta kaipaan Suomen arkea ja kiirettä. Nyt sitä osaa arvostaa aikaa, jota Suomessa on saanut viettää yhdessä työkaverien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Koti-isänä on ollut ihan leppoisaa. Ehkä ihan liiankin leppoisaa, mutta minulla on aina aikaisemmin ollut jokin oma asia, jonka tiimoilla olen saanut puuhastella. Nyt se puuttuu ja koti-isän roolia en oikein tunne omakseni... Vaikka täällä kotona viettämäni aika on tärkeää lapsille, se ei tuo riittävästi sisältöä omaan elämääni. Se voi kuulostaa surulliselta, mutta kaikista ihmisistä ei ole kaikkeen. Joku toinen nauttisi minun asemassani ja minä vastaavasti jostain muusta. Ehkä ihminen on vain taipuvainen ajattelemaan, että toisilla asiat ovat paremmin tai toisissa olosuhteissa elämässä olisi enemmän sisältöä. Elämän realiteetti on se, että asiat on kohdattava nykyhetkessä, tässä ja nyt. Minunkin roolini on vain väliaikaista. Kaikesta huolimatta kaipaan:

- yhteisiä luonashetkiä työkavereiden kanssa

- työtä ja työmatkoja Länsiväylän ruuhkissa

- omaa kotia ja petiä

- saunaa

- Espoonlahden uimahallia

- Keskuspuiston hiihtolenkkejä

- takkatulta

- merta, mökkeilyä ja veneilyä

- ja tietenkin sitä omaa autotallia...

Sivun laidassa on "iso hali", jota napsauttamalla voi käydä halaamassa minua virtuaalisesti muutaman päivän ajan. Mutta muistakaa halata vain kerran per vierailu, jotta en saa kerralla yliannostusta.

Kävimme viikonloppuna elokuvissa katsomassa Alvin ja pikkuoravat 2 -elokuvaa. Anton pääsi elämänsä ensimmäisen kerran elokuviin. Hän jaksoi katsoa elokuvaa hyvin, joskin kulki edestakaisin oman istuimen ja äidin sylin väliä. Elokuvan loputtua hän kysyi, että milloin elokuva alkaa. Joo, minunkin mielestäni elokuva oli turhuuden huippu. En tiedä olenko eläissäni aikaisemmin nähnyt yhtä surkeaa elokuvaa. Lapset pitivät joistain elokuvan kohtauksista, mutta tästä huolimatta elokuvan olisi voinut kokonaan jättää tekemättä. Ainakaan ihmiskunta ei olisi jäänyt mistään paitsi. Elokuvaa mainostetaan tv:ssä yhtenään, joten ainakin elokuvan markkinointiin on panostettu, mutta ehkä olisi ollut tarpeen panostaa myös sen sisältöön.

Ulkona tupruttaa hiljalleen lunta neljättä päivää peräkkäin ja pakkasta on 4-5 astetta. Lunta lienee yhteensä noin 10 cm. Kävimme Antonin kanssa pulkkaostoksilla tiistaina ja nyt meillä on amerikkalaistyylinen iso pulkka, johon mahtuu mainiosti kaksi samaan kyytiin. Lähipuiston rinteessä saa hyvät vauhdit, mutta pulkka lähtee helposti sivuluisuun ja sen ohjailtavuus ei ole ihan samaa luokkaa suomalaisten pulkkien kanssa. Pääasia on kuitenkin vauhdin hurma.

Aarno aloitti tiistaina uuden harrastuksen - karate. Hän sai heti ensimmäisellä kerralla karateasun ja -vyön. Mustaan vyöhön on vielä matkaa, mutta ainakin Aarno oli innoissaan palatessaan kotiin. Karatekerho on kävelymatkan päässä, joten Aarnolle on jo löytynyt kolme harrastusta lähietäisyydeltä. Shakkikerho loppui jo ennen joulua, mutta koripallo jatkuu maaliskuulle. Lisäksi Aarno valittiin koulun shakkikerhoon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa.