Appivanhemmat

Kävin tiistaina Ikeassa ostamassa uuden 129 $ ruokapöydän, jotta mahdumme ruokailemaan appivanhempien kanssa "saman" ruokapöydän äärelle. Nyt meillä on ruokatilassa kaksi samanlaista 4-hengen ruokapöytää peräkkäin, joten nyt mahtuu jopa 10 ihmistä ruokailemaan samanaikaisesti. Olen ollut Suomessa Ikea-vastainen, mutta nyt arvostin Ikeassa käyntiä, kun pääsin huristamaan sinne omalla autolla. Ja myönnettäköön, että kahvilasta saa hyvää (ja rasvaista) pullaa 1 dollarilla, jolla mahan saa mukavasti täyteen.

Hain Antonin kanssa appivanhemmat lentokentältä perjantaina alkuillasta. He lensivät Pariisin ja New Yorkin kautta Pittsburghiin. Saavuimme lentokentällä uskomattoman täsmällisesti. Kun löysimme Antonin kanssa oikean liukuhihnan, katsoin mihin istua ja samassa appivanhemmat kävelivät ohitsemme noutamaan liukuhihnalta laukkujaan. Matkat keskustan ohi lentokentällä ja samaa reittiä takaisin olivat hyvin ruuhkaisia. Jouduimme perjantain iltapäivä / alkuillan ruuhkiin. Lentokentälle on alle puolen tunnin ajomatka, mutta nyt molempiin suuntiin aikaa kului runsas tunti. Monongahela joen ylittävä silta on oikea pullonkaula. Sillalle tulee liikkenne 3 suunnalta. Sillan jälkeen kaistojen määrä kutistuu kahteen, kun Mt. Washingtonin läpi ajetaan 2-kaistaista tunnelia pitkin. Onneksi meidän ei tarvitse istua ruuhkissa päivittäin tai edes viikoittain. Pelkkä ruuhkista ajatteleminen saa minut jo hermostumaan.

Liikkennekulttuuri on täällä aika käsittämätöntä. Kuskit ovat heti painamassa torvea - armoa ei tunneta. Jos edeltävä auto ei lähde sekunnin kuluessa liikkeelle vihreän valon vaihtuessa, niin perässä olevan auton kuski painaa torvea. Mielestäni pääkaupunkiseudun törttöily tai nyrkkien heiluttelu on vielä hienovaraista verrattuna paikalliseen ajokulttuuriin. Saimme lauantaina lainaksi vaimon esimieheltä 7-hengen auton, jolla pääsimme tutustumaan keskustan nähtävyyksiin. Ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti keskikaistalla ja minun piti ryhmittyä vasemmalla kaistalle päästääkseni joen ylittävälle rampille. Näin taustapelistä auton tulevan kovaa (kaukaa). Painoin kaasun pohjaan nostaakseni nopeutta ja vahdoin kaistaa. Tämä auto tuli kuitenkin perääni ja sen kuljettaja painoi ainakin 5 sekuntia torvea ennen kaistan vaihtamista keskikaistalle ja jatkaakseen matkaa suoraan. Kuljettaja olisi jo hyvin voinut vaihtaa keskikaistalle, koska minun takanani ei ollut autoa, mutta ei. Mieleni teki näyttää kansainvälistä käsimerkkiä, mutta maltoin mieleni lasten ja appivanhempien ollessa kyydissä. Ehkä minun pitäisi pitää takaikkunalla pahvia, jossa lukee "foreigner driver", kuten paluumatkalla kahden kaistan keskellä ajaneen kuljettajan takaikkunalla luki: "new driver".

Emme olleet aikaisemmin käyneet juurikaan turistinähtävyyksissä, joten nyt kävimme appivanhempien kanssa jokiristeilyllä ja teimme matkan vaijerivaunulla Mt. Washington:in huipulle. Jokiristeily ei ehkä ollut 100 $ arvoinen, mutta kaapelivaunumatka mäen laelle oli nostalginen puhumattakaan huipulta avautuvasta näkymästä. Valokuvasta ei ehkä saa todellista kuvaa, kuinka kauas ja paljon kerralla näkee, mutta varmasti tulemme toistekin käymään huipulla (jos joskus tulee muitakin vieraita).

Alkoholin kulutukseni on jo vähintään kolminkertaistunut viikonlopun aikana. Perjantai-iltana kävimme appiukon kanssa paikallisessa viinakaupassa ostamassa viiniä ja lauantai-iltana istuimme hetken iltaa vaimon esimiehen luona. Tänään olimme yläkerran opiskelijapoikien grillijuhlissa, joskin tämä juro "suomipoika" ei ollut paikalla. He istuvat vieläkin iltaa ystäviensä kanssa (kello on nyt 22:30) yllättävän rauhallisesti ja katsovat tv:stä amerikkalaista jalkapalloa, kuten minäkin. On se vain hieno urheilulaji.