Kauhujen talo

Tilasin alkuviikosta Amazon -nettikaupasta elektroniikkaa. Hintataso on täällä aika paljon edullisempi kuin Suomessa. Hinta on suurinpiirtein sama, mutta täällä hinnat ovat dollareissa ja kuluneella viikolla euro puhkaisi 1,5 dollarin rajan. Tämän takia hinnat tuntuvat edullisilta. Tilasin mm. digitaalisen videokameran ja 70-300 mm objektiivin omaan järjestelmäkameraani. Videokamera on todella pieni ja se on huomattavasti pienempi kuin digitaalinen järjestelmäkamerani. Vaikka videokameroiden koko on vuosi vuodelta pienentynyt, en voi ymmärtää miksi muuntajat ovat edelleen "moloja". Videokameran muuntaja on lähes samankokoinen kuin itse kamera. Joko en ymmärrä, miksi muuntajat tulee olla niin isoja tai sitten insinööreillä on vielä kehitettävää...

Polttoaine on myös hyvin edullista. Olen ajannut autolla noin 750 mailia ja käynyt tähän mennessä kahdesti tankkaamassa. Gallona (3,78 litraa) on maksanut 2,599 dollaria. Tosin olemme käyneet paljon läheisessä ruokakaupassa (Giant Eagle) ostosilla, jonka vuoksi olen saanut alennusta polttoaineesta. Mitä enemmän ostaa elintarvikkeita ko. ketjun ruokakaupoista, sitä enemmän saa ketjun polttoaineasemalta alennusta. Ensimmäisellä kerralla maksoin polttoaineesta 0,899 $ per gallona ja toisella kertaa 1,799. Kun automme on lisäksi "polttoainetaloudellinen" hybridi, niin täällä ei juurikaan joudu köyhtymään polttoainemaksuista. Autovakuutukseen menee jo 142 $ kuukaudessa, joten vakuutusmaksut tulevat huomattavasti kalliimmiksi.

Ilmat ovat olleet täällä kerrassaan fantastisia tällä viikolla. Tiistaista torstaihin oli aurinkoista ja päivälämpötila hipoi 23 astetta. Nyt lauantaina on tuulista ja pilvistä, mutta lämpötila on edelleen 16 astetta, joten se on vielä siedettävää minun jaloilleni. Kävin anopin ja Antonin kanssa kävelyllä läheisessä puistoissa (Schenley Park) torstaina. Täällä on pääasiassa lehtipuita, joten ruska on upeaa. Anoppi on ollut luonamme jo 3 viikkoa ja tähän saakka olen pärjännyt oikein hyvin anopin kanssa. Kävellessämme puistossa anoppi mainitsi, että ilmasto on hyvin lämmin ja muistuttaa kovasti Etelä-Euroopan syksyä. Lisäksi hän tokaisi: "Täällä voisi hyvin asua pidempäänkin." Mielestäni 3-4 viikkoa on oikein riittävä aika appivanhempien vierailulle... Appiukko tulee tänään serkkujen luotaan takaisin luoksemme ja appivanhemmat palaavat Suomeen ensi keskiviikkona. Lapset tulevat varmasti kaipaamaan isovanhempiaan.

Keskiviikkona oli Antonin päiväkodissa avoimienovien päivä. Alina jättäytyi tapansa mukaan pois matkastamme, mutta Aarno oli pikkuveljelleen hyvin kateellinen. Hän haluaisi mielummin käydän Antonin kanssa päiväkotia kuin koulun 1. luokkaa. Aarnon mielestä päiväkodissa oli paljon mielenkiintoisia leluja ja kivaa askartelua.

Eija (tämä suomalainen lähinaapurimme) piti torstaina bileet. Hänellä oli vieraana työtoveri Suomesta ja Eija oli kutsunut kylään täällä asuvien suomalaisten lisäksi paikalliset työtoverinsa. Tarjolla oli salmiakkia, lakritsia, Finlandia vodkaa ja tietenkin tästä valmistettua salmiakkiviinaa. Nam! Illan aikana oli jo ryyppäämisen makua, kun Eijan saksalainen työtoveri väsähti ja vietti WC:ssä puolituntia aikaa. Tosin hän joi omia juomaeväitään (Anis-viinaa), joten ainakaan meidän suomalaisten juomatapoja ei voi kauhistella, vaikka minä join salmiakkipullon tyhjäksi. Hauskaa joka tapauksessa oli ja olihan se juhlaa olla viihteellä ensimmäistä kertaa täällä ollessa varsinkin, kun anoppi hoiti lapset nukkumaan.

Tiistain kurpitsaillassa juttelin pitkään Aarnon luokkatoverin isän kanssa. Andy oli kova puhumaan ja hän ehdotti yhteistä vierailua paikalliseen kauhujen taloon "Hounted House", koska Halloween lähestyy kovaa vauhtia. Hänen mielestään se oli lapsille sopiva Halloween -kohde, vaikka hän ei ollut itse siellä aikaisemmin vieraillut. Ajattelin kohteen olevan jännittävä Aarnolla ja Alinalle, mutta Antonille liian hurja. Perjantaina minä ja Aarno lähdimme matkaan (Alinan tekin hyvät lukijat jo ehkä tunnette). Meidän lisäksi mukana olivat Andyn perhe (lapset 6 ja 2 v.), hänen anoppi, vaimon sisko ja yksi kaveri. Kävimme ensin pizzalla ja Andyn kaveri tiesi kertoa, että vierailua ei suositella alle 13-vuotialle! Itse aloin jo vähän epäröidä, mutta päätimme kuitenkin suunnistaa kohteeseen.

Kello oli jo yli 20:00 saapuessamme paikalle, jossa liikenteenohjaajat ja poliisi ohjasivat liikennettä (kadunvarsipysäköinti). Ihmettelin, miksi alueella on niin paljon ihmisiä, kunnes Andyn kaveri totesi heidän kaikkien tulleen katsomaan kauhujen taloa (www.scarehouse.com). Paikka on todella suosittu ja talon ulkopuolella oli 200-300 metrin jono! Jonossa ei näkynyt muita lapsia... Etukäteen lipun ostaneet pääsivät omaa jonoa pitkin suoraan sisään. Andy tuli järkiinsä ja jäi 2-vuotiaan tyttärensä kanssa ulkopuolelle odottamaan - onneksi.

Sisäänpäästyämme meidän seurue ohjattiin omaan jonoon ja pyydettiin pitämään koko matka toistemme lantioista kiinni. Pojat olivat jo tässä vaiheessa kauhusta kankeana ennen kuin astuimme "labyrinttiin". Andyn kaveri veti jonoa ja minä olin viimeisenä. Aarno oli toiseksi viimeisenä luokkatoverin äidin takana. Aarno piti päätään koko matkan hänen selkäänsä vasten ja minä pidin kiinni Aarnon korvista lantion sijaan, jotta hän ei kuulisi liikaa meteliä.

Kauhujen talo oli aivan uskomaton kokemus. Nyt tiedän, miksi sitä ei kutsuta kummitustaloksi, koska se olisi liian laimea määritelmä. Kauhu ja kauhuelokuvat eivät minua juurikaan kiinnosta, mutta kaikki lavasteet ja somisteet olivat mielettömän todenmukaisesti toteutettuja. Kävely läpi kauhujen talon kesti noin puolituntia. Matkan varrella oli lavasteiden lisäksi 40-50 ihmistä, jotka olivat aiheen mukaisesti maskeerattuja ja puettuja. Mm. verinen leipuri heilui lihaveitsen kanssa ja ruumiita oli ympäriinsä. Sotilaat ampuivat konekiväärillä ja likaiset lastenhoitajat pyysivät mukaan leikkiin. Tehosteet ja äänet olivat järisyttäviä. Aarno oli aivan hiestä märkänä päästyämme ulos. Tosin häneltä jäi suurin osa näkemättä ja kuulematta, kun hän kulki korvat ja silmät kiinni. Minäkin keskityin liikaa Aarnoon, enkä ehtinyt tutustua tarpeeksi ympäristöön. Lisäksi olin meidän ryhmän viimeisenä, joten näin ennalta, kun Andyn kaveri vastaanotti pimeästä kulmista ja nurkan takaa tulleet "säikyttelijät". Kauhuelokuvat eivät ole mitään verrattuna näihin kokemuksiin.

Vaikka kokemus oli unohtumaton, niin Andyn puolesta minun täytyy todeta ettei kaikki mennyt ihan putkeen. Hän ei ollut selvillä, mihin hän on johdattamassa lapsiaan. Puhumattakaan vieraista lapsista. Minä en missään tilanteessa veisi omia lapsiani kyseiseen kohteeseen puhumattakaan muiden lapsista tai ihmisistä, jotka olen juuri tavannut. Kokemus on hyvä jakaa kavereiden, mutta ei ventovieraiden kanssa. Minä ainakin jakaisin kokemuksen kaverieni kanssa...