Luksusta

Elämä on täällä oikeastaan aika luksusta huolimatta, byrokratiasta, "paperisodasta", kulttuurieroista ja erilaisista elämäntavoista. Täällä on kuitenkin paljon asioita, jotka toimivat hyvin. Koulubussijärjestelmä mainittakoon esimerkkinä toimivista asioista. Alinaa ja Aarnoa ei tarviste viedä kouluun. Riittää, kun heidät saattaa koulubussiin aamulla ja menee iltapäivällä vastaan, joten lasten kuljettamisia on vähemmän kuin Suomessa.

Ennenkaikkea me olemme täällä perheen kanssa tiiviisti yhdessä joka päivä ja teemme asioita yhdessä. Se on luksusta. Suomessa tilanne oli toinen, sillä aina joku oli menossa jonnekin (pääasiassa minä tai Alina). Elämämme on loppujen lopuksi aika vaatimatonta. Ruokailemme pienessä 4 hengen ruokailupöydässä (Ikean 129 $ pöytä tuoleineen) ja nukumme hieman epämukavissa sängyissä (ohuet patjat), mutta meillä on kuitenkin ruokaa jääkaapissa ja tukea toinen toisistamme. Autan lapsia enemmän kouluunlähdössä ja läksyjen teossa. Laitan heille ruokaa ja yritän parhaani mukaan veittää heidän kanssa aikaa. Suomessa lähdin tavallisesti töihin klo 07:00 ennen lasten heräämistä välttääkseni aamurumbat.

Ainakin minulle arki on paljon rennompaa. Tämä johtuu täysin siitä, etten itse käy töissä. Minun tehtäviini kuuluu mm. ruokaostokset, lasten ruokkiminen, ruuanlaitto, tiskaus ja siivous. Vaimo oikeastaan on tähän saakka hoitanut pyykinpesun kellarissa. Minä koen kellarin epämiellyttävänä, kun se on kauhean pölyinen ja sotkuinen (pitäähän minulla olla jokin tekosyy olla raatamatta itseäni loppuun). Välillä kotityöt tuntuvat raskailta, kun on 3 lasta pyytämässä samaan aikaan eri asioita. Rauhallisesti (tosin en aina siinä onnistu) yritän sanoa, että voin tehdä vain yhden asian kerrallaan. Lisäksi arkea helpottaa se, että lapset ovat kuitenkin aika oma-aloitteisia, joskin aina siltäkään ei tunnu. "Tuo muroja" tai "laita maitoa" ovat sellaisia asioita, joita minun tulisi opettaa lapsille. Anton on jo kuitenkin 3-vuotias, joten hän ei tarvitse jatkuvaa hoitamista (vaipainvaihdot, pesemiset jne.) ja se helpottaa minun tekemisiä.

Täytyy vain nostaa hattua vaimolle, joka on aikaisemmin kotiäitinä pyörittänyt arkea ja myös kaikille niille muille äideille, jotka tekevät sitä parhaillaan. Tehtävä on kiva, vaikka siitä ei makseta palkkaa tai siitä aina saa kiitosta. Minullekin se on vielä opettelua ja vaimo kyllä muistuttaa minua, jos esimerkiksi vessanpyttyjä ei ole pesty muutamaan päivään. En tarkoita pelkästään jarrutusjälkiä, vaan myös yleistä puhtautta. Täällä kun vesi ei ole ehkä ihan yhtä puhdasta kuin Suomessa.

Arkiliikunta on täällä jokapäiväistä ja päivässä tulee helposti käveltyä useita kilometrejä. Vaikka eilen saimme viimein auton helpottamaan elämäämme ja liikkumista, niin todennäköisesti vastaisuudessakin tulemme kävelmään lähialueella. Ruokaostoksilla on helpompi käydä nyt autolla, mutta vaimo menee kävellen vastaisuudessakin töihin. Lisäksi aion sekä saattaa että hakea Antonin kävellen esikoulusta. Vaimo tosin tilasi itselleen Kickbike:n (potkulauta), joten se nopeuttaa hänen työmatkojaan - ainakin töihin mennessä alamäkeen.

Kenelläkään meistä ei ole koti-ikävä. Minä kylläkin hakailen välillä merenrantaa ja veneilyä. Anton kysyy välillä, että milloin me mennään omaan kotiin. Tosin hän on aina tyytyväinen vastatessani ensi vuoden elokuussa eli pitkän ajan päästä. Toisin sanoen asiat sujuvat täällä mallikkaasti ja elämä on ihan mukavaa. Alinalle ja Aarnolle tulisi vain löytää jotain kivoja harrastuksia.