Luomu

Elämä on täällä jatkunut aika leppoisissa merkeissä. Kävellessäni eilen aamulla yliopiston punttikselle ajattelin elämän itse asiassa olevan oikein mukavaa. Ei ole huolta, eikä stressiä (päänahka ei hilseile). Aamupäivisin saan omaa aikaa, kun Anton on päiväkodissa. Ajatuksissani haaveilen Inkoon ulkosaariston kesämökistä, jossa voi viettää kesäisiä päiviä vielä marraskuussa, kuten täällä. Sunnuntaina oli jälleen kerrassaan fantastinen päivä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli 17 astetta. Tälläinen marraskuun ilma on toki täälläkin poikkeuksellista. Haaveissani on vain 2 vikaa. Ensinnäkään meillä ei ole kesämökkiä Inkoon ulkosaaristossa ja toisekseen Suomessa ei ole marraskuussa aurinkoista tai 17 asteen ulkolämpötiloja, mutta ainahan ihminen saa haaveilla. Ai miksi haaveilen juuri Inkoon ulkosaaristosta? Veneilin siellä kahden hyvän ystäväni kanssa elokuun alussa ennen muuttoamme tänne. Saaren kalliolla oli ihanaa lokoilla ja käydä uimassa. Seura oli mukavaa ja maisemat upeita. Lisäksi Inkoon saaristo on kuitenkin lyhen ajomatkan päässä Espoosta.

Alina ja Aarno ovat pärjänneet koulussa erinomaisesti. Menestys ei ole yksinomaan rajoittunut paikalliseen kouluun, vaan myös kotiperuskoulusta on tullut kiitettäviä arvosanoja Suomeen arvosteltaviksi lähetetyistä kokeista. Ehkä joku ajattelee tässä vaiheessa, että vanhemmat ovat tietenkin auttaneet kokeissa, mutta minä olen ollut tiukka opettaja. Ainakin lapsuudenystäväni Tero tuntee kirjaimellisesti tiukkapipoisuuteni. En koskaan suostunut pelamaan kahden kaverin kanssa katupalloa (1 vastaan 1 ja maalivahti) ellen saanut huilata keskimmäistä peliä olemalla maalissa. Alina ja Aarno ovat saaneet tehdä kaikki kirjan tehtävät ja ennen koetta on toisinaan tehty kertaustehtäviä. Sen jälkeen he ovat istuneet kirjoituspöydän äärellä yksin kunnes koe on tehty. Paikallisesta koulusta tuli ennen Kiitospäivää ensimmäisen periodin todistus (täällä on neljä periodia). Alina sai 4. luokalta 6 arvosanaa, joista kaikki yhtä lukuunottamatta olivat A (outstanding). Englannista tuli B (above average). Aarno vastaaavasti sai 1. luokalta 2 arvosanaa, joista toinen oli A ja toinen B.

Maanantain aamun haaveiden lisäksi ehdin pohtia myös tulevaisuutta ja jotenkin ala-asteen opettajan virka alkoi tuntua huokuttelevalta. Ei pelkästään pitkien kesälomien takia, mutta myös kotiperuskoulun opettajana on ollut kivaa. Pohdinnoistani tietämättä vaimokin totesi minulle maanantai-iltana, että minä olisin oikein hyvä opettaja, koska miesopettajista alkaa olla pulaa. Olisikohan minusta kuitenkaan opettajaksi, koska minä en ole suorittanut opettajan perustutkintoa...

Lähes jokaisessa täällä myytävässä elintarvikepakkauksessa on jokin terveyteen liittyvä tai ylistävä sana. Whole grain (täysjyvä), natural (luonnonmukainen), good source of fiber (hyvä kuitulähde), can help lower cholesterol (auttaa alentamaan kolesteroliarvoja) jne. Lisäksi elintarvikepakkauksissa on pitkä lista kaikista ravintoaineista. Ruokiin on lisätty mm. A, C ja D vitamiinejä. Kun päivittäiset ravintoainemäärät lasketaan elintarvikepakkauksista yhteen, tulee päivittäinen ravintoainetarve ylitettyä kirkkaasti. No, ainakaan ei pitäisi tulla puutostiloja. Mielestäni täällä myydään myös luomutuotteita (organic) enemmän kuin Suomessa ja luomutuotteiden hinnat ovat vain vähän tavallisia tuotteita kalliimpia. 1,89 litran luomumaito maksaa vähän yli 3 dollaria ja mekin olemme juoneet pelkästään luomumaitoa. Tuoremehuja saa myös paljon orgaanisesti tuotettuina. Alkuvaiheessa ostimme mm. luomubanaaneja ja hedelmiä, mutta enää emme ole niiden osalta niin tarkkoja. Aarnon luokkatoverin äidiltä kuulimme, että luomutuotteiden tuottajilla (mm. vihannesten ja hedelmien kerääjät) on todettu suurempi riski sairastua Parkinsonin tautiin. Syytä ei kuitenkaan vielä tiedetä.

Ensi viikon maanantaina pääsen jälleen katsomaan NHL-jääkiekkoa! Vastaajaviestini oli todellakin totta. Olin voittanut kaksi lippua Penguins ja Hurricanes väliseen otteluun sekä lisäksi jonkun palkintopaketin. Vaimo pääsee katsomaan jääkiekkoa, kun saimme järjestettyä suomalaisen naapurimme lastenhoitajaksi. Vaimo ei ole lätkässä kiekkoon, mutta ainakin NHL-jääkiekko on hänelle uusi kokemus - toivottavasti myös elämys. Toivon hänen pysyvän hereillä ja jaksavan seurata koko ottelun. Palkintopaketin sisällöstä en tiedä, mutta kotijoukkueen pelipaita olisi kiva. Vierasjoukkueessa pelaa kolme suomalaista (Jussi Jokinen, Tuomo Ruutu ja Joni Pitkänen). Tästä huolimatta olen kuitenkin kotijoukkueen puolella. TV:stä niiden peliä on ollut ilo seurata ja asunhan minä "Sportsburgh:ssa".

Musta perjantai

Torstaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Appalakkien vuoria tai itse asiassa vuorien reuna-alueelle Monongahela kansallispuistoon (West Virginian osavaltio). Ihmiset olivat jo ilmeisesti viettämässä Kiitospäivää ja syömässä kalkkunaa sukulaisten / ystävien luona, koska ajamamme moottoritie oli aivan autio. Toisaalta kyseinen moottoritie ei välttämättä ole suosituin reitti, koska kyse on suhteellisen uudesta tiestä ja siellä on kahdet tietullit. Matkan varrella ajamamme kylät ja kaupungit olivat hiljaisia, koska liikkeet ja lähes kaikki ravintolat olivat suljettuja. Lapset valittivat nälkää jo 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen. Pysähdyimme Bronswillessä syömään paikalliseen Burger King -ravintolaan, mutta kolkuttelimme turhaan ulko-ovia. Sisäpuolelta meille kylläkin kerrottiin autokaistan olevan auki. Kävelin autokaistan tiskille tilatakseni lapsille hampurilaiset. Myyjä totesi, ettei hän voi ottaa tilausta vastaan muuten kuin autosta tilaamalla vedoten vakuutukseen ja minun etuuni. Katsoin hetken tyhjää autokaistaa ja totesin: "ok". Koska automme takaluukku oli auki ja lapset söivät eväitä, lampsin viereisen ravintolan parkkipaikalle. McDonald´s oli onneksi avoinna ja sain sieltä ostettua hampurilaiset. Ainakin ensi kerralla tiedän, että autokaistalle on tosiaan ajettava autolla.

Iltapäivällä saavuimme majapaikkaamme (Canaan Valley) ja saimme huoneemme. Hotelli koostuu erillisistä rakennuksista ja jokaiseen huoneeseen on oma sisäänkäynti ulkoa. Kyseinen paikka on energiataloudellisesti kaikkein epäystävällisin majoitusvaihtoehto. Huoneessa ei ollut sisäovea lainkaan ja ulko-oven alareunastakin tulvi valoa sisään, joten lämppäriä tuli ainakin käytettyä koko rahan edestä. Lapset hyppivät aina riemusta kiljuen, kun he pääsevät vanhempiensa kanssa luontopolulle. Niin tälläkin kertaa, mutta nyt heidän pelastuksekseen koitui vesisade. Meidän piti kääntyä kesken luontoretken takaisin hotellille. Harmi, mutta lapset olivat kerrankin tyytyväisiä. Ilta sujui mukavasti tv:tä katsellessa ja bingoa pelatessa. Anton oli tyytyväinen nähdessään Nick tv-kanavalta Paavo Pesusieni -sarjoja. Aarno voitti bingosta 1 päivän hissilipun (viereiseen laskettelurinteeseen) ja 2 tunnin lipun "uimarengas" mäkeen. Ehkä meidänkin olisi ollut syytä luovuttaa palkinnot viereiselle seurueelle, kuten kaikki muutkin palkinnot saajat tekivät. Muut vierailijat olivat kauempaa, mutta viereinen seurue oli alueen vakioporukkaa ja näin ollen heille kertyi toistakymmentä hissilippua. Me tuskin matkustamme ko. kohteeseen uudestaan.

Kiitospäivän jälkeistä perjantaita kutsutaan mustaksi perjantaiksi. Tämä johtuu siitä, että kaupat myyvät tuotteittaan suurin alennuksin ensimmäisinä aukiolotunteinaan. Jotkut liikkeet avaavat ovensa jo aamulla klo 04:00 ja tarjoukset saattavat olla voimassa vain klo 11:00 saakka. Torstain sanomalehden mukana tuli arviolta 40 eri liikkeen mainoksia / kuvastoja täynnä mustan perjantain tarjouksia. Meidän perjantai sen sijaan valkeni valkoisena. Illan vesisade oli muuttunut yön aikana lumisateeksi ja maa oli aamulla valkoinen. Aamulla ulko-ovemme takana odotti 7 peuraa, jotka olivat erittäin kesyjä eli ne olivat ilmeisen tottuneita hotellivieraisiin. Ottaessani valokuvia yksi peura tuli haistelemaan kameraani siinä toivossa, että se olisi sisältänyt ravintoa. Vaimo tuli myös muistaneeksi kihlauksemme vuosipäivää. Muistelimme hymyssä suin 15 vuoden takaisia juhlallisuuksia ja sitä seuranneita vatsatauteja.

Johtuen lumisateesta päätimme jättää vuoristoajelut väliin ja ajaa suorinta reittiä seuraavaan majapaikkaamme, joka sijaitsi Elkins -nimisessä kaupungissa. Lapset viihtyivät hyvin hotellissa johtuen sisäuima-altaasta ja kolmesta lasten tv-kanavasta. Päivän tiimellyksessä minulle oli tullut puhelinsoitto ja puhelinvastaajaani oli jätetty viesti. Jostain kumman syystä en saanut kuunelluksi viestiä. Sen sijaan hento naisääni pyysi minua jättämään viestin. En tiedä, miksi minun pitäisi jättää itselleni viesti soittaessani vastaajanumerooni. Ehkä käyttämäni T-mobile operaattori ei anna kuunnella viestejä kuuluvuusalueen ulkopuolella, kun asiakkaalla näkyy toisen operaattorin verkko. Joka tapauksessa kaupunkiin tutustuminen rajoittui meidän osalta kiinalaiseen ravintolaan, joskin olin varannut meille liput juna-ajelulle (nähtävyys) seuraavaksi päiväksi.

Juna-ajelusta ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. Matka kulki joen vartta pitkin ja takaisin (yhteensä 4 tuntia). Yhdessä kohtaa vesi virtasi ihan kivasti ja toisessa kohtaa joki teki hienon mutkan, josta joki näkyi kahteen suuntaan... Kotiin oli sen sijaan oikein miellyttävä palata. Vaikka takapenkkiläiset menettivät karkkipäivänsä toistuvan nuhjailun vuoksi, meitä odotti postilaatikossa mukava yllätys. Antonin "tyttöystävän" perhe oli muistanut meitä Fazerin sinisellä suklaalevyillä. Suklaa maistui taivaalliselta kolmen päivän aikana nautittujen, hampurilaisten, pizzojen ja kiinalaisruokien jälkeen sekä olihan edellisestä makunautinnosta ehtinyt vierähtää jo miltei neljä kuukautta. Kotona sain myös kuunneltua puhelinviestin. Olin voittanut 2 kpl 125 $ arvoista lippua Penguinsien jääkiekko-otteluun! Onkohan onneni viimein kääntynyt, koska aikaisemmin en ole voittanut mitään netti- tai postiarvonnoissa. Vielä riittää kuitenkin jännitettävää eli onko voittamani liput tämän päivän jo pelattuun otteluun ja minulle koituu Aku Ankan kohtalo.

Kehittymistä

Aarno on kehittynyt huimasti englannin kielessä. Ottaen huomioon, että hän tiesi vain muutaman sanan Legon nettisivuilta, niin oppiminen on ollut 3 kuukaudessa ilahduttavaa. Todennäköisesti hän tulee puhumaan isäänsä sujuvammin englantia kesään mennessä. Minä puhun 95 % ajastani Suomea, mutta minun on tarkoitus ottaa alkuvuodesta jokin englannin kielen kurssi Pittsburghin yliopistosta kielitaidon parantamiseksi. Jos Aarno on kehtittynyt kielitaidossa, niin uskoisin voivani todeta itsestäni samaa isänä. Eilen Aarno kaatoi maitolasin / murokulhon 3 kertaa pöydälle ja minä pysyin rauhallisena - joskin vaimo auttoi Aarnoa siivoamaan jäljet. Kolmannen kerran jälkeen totesin lapsille, että vastaisuudessa keskitytään vain ruokailemaan. Enää ei katsota tv:tä, lueta lehteä tai pelata pelejä ruokailun yhteydessä.

Kävin tiistaina kuusikaupoilla Antonin kanssa. Löysimme marketista budjetiimme sopivan kuusen, joka maksoi vain 20 $. Anton tosin olisi halunnut esillä olleen valkoisen joulukuusen (kalliimpi), mutta minä pidättäydyin vihreässä. Tämä on ensimmäinen joulu, kun meillä on tekokuusi. Ehkä selviän tämän joulun yli, mutta ensi vuonna ajoin kyllä palata Suomessa luonnonkuuseen. Vaikka muovikuusi on helppohoitoinen, niin siinä ei ole oikean kuusen tuoksua ja mielestäni se ei ole ekologinen. Toisaalta kuusi on ensimmäistä kertaa esillä kuukautta ennen jouluaattoa. Laitoimme myös kahteen ikkunaan jouluvalot, sillä olihan viime viikon perjantaina Pittsburghin joulun avajaisjuhlat, joten lämpimistä ilmoista huolimatta olemme saaneet luotua kotiin joulun tunnelmaa.

Ekologiisuudesta puheenollen jätteiden määrä on täällä aivan valtavaa. Se tuskin rajoittunee pelkästään Pennsylvanian osavaltioon, vaan kyse on enemmänkin Yhdysvaltalaisesta kertakäyttökultturista. Esimerkiksi vaimon yliopistolla kaikki lounaat - lounaspaikasta riippumatta - myydään kertakäyttöpakkauksissa. Sama tilanne on ollut kaikissa syksyn aikana käymissäni lounaspaikoissa. Vuosien 2006-2008 aikana kävin 4 kertaa Atlannan lähistöllä työmatkalla, jossa kaikki lounaspakkaukset alumiinitölkeistä alkaen kipattiin roskikseen. Täällä sentään käytetään pahvimukeja, mutta työmatkoillani kahvi juotiin styrox mukeista. Lisäksi hotellin aamiasmurot syötiin styrox lautasilta.

Kauppojen hyllyt notkuvat tavaraa, joten tavaroiden elinkaari on ilmeisen lyhyt. Kaupoilla minutkin valtaa toisinaan ostomania, koska tavaraa saa edullisesti varsinkin Suomen hintatasoon nähden, mutta toistaiseksi olen osannut olla pidättäytyväinen. Eilen olin ostaa uuden partakoneen, kun sen sai "edullisesti", mutta totesin 10 vuotta vanhan partakoneeni olevan edelleen toimiva ja käyttökelpoinen. Mieltäni kuitenkin painaa lastemme ja lastenlastemme tulevaisuus eli minkälaisen maailman tulemme jättämään heille jälkeemme. Paljon hyvääkin on tapahtunut. Pittsburgh on ollut terästeollisuuden mekka aina 1980-luvulle saakka ja ilma niin saasteista, että päivälläkin on ollut pimeää. Terästeollisuutta ei enää ole ja muuallakin käytetään suodattimia ilman puhdistamiseksi, mutta globaalisti ajatellen luonnonvarojen käyttäminen ei ole kestävällä pohjalla. Noin 20 % maailman öljyvaroista kulutetaan USA:ssa, vaikka 1/5 maapallon asukkaista ei asu täällä.

Kahden ranskattaren entisenä omistajana minun on todettava, että ne ovat täällä yhtä harvinaisia kuin Bugatit. Eilen näin Peugeot 505 -merkkisen henkilöauton, mutta muutoin en ole nähnyt yhtään ranskalaisvalmisteista autoa täällä ollessani. Ei se, että itsekään olisin ollut mikään ylpeä ranskattaren omistaja, mutta silti ihmettelen niiden poissaoloa paikallisilta markkinoilta. Yhden auton lisäksi olen nähnyt yhden Peugeot -merkkisen mopon, joka huristaa silloin tällöin kotikatuamme pitkin kaasu pohjassa. Ulkoillessa kuulee äänestä, kun kyseinen mopo lähestyy jostain kaukaa. Tyyli muistuttaa 80-luvun alkupuolen Raisu ja Tiger mopoja, jotka olivat Suomessa suosittuja ja joiden takana pääsin joskus itsekin istumaan - ylpeänä.

Täällä vietetään huomenna Kiitospäivää, jolloin koulut ja kaupat ovat suljettuja. Lapsilla ja vaimolla on vapaata torstai ja perjantai. Lähdemme torstaiaamuna autolla Appalakeille West Virginian osavaltioon. Vaikka laskettelukausi aukeaa vasta joulukuun alussa (säiden salliessa) käymme tutustumassa vähän maisemiin. Sääennusteen mukaan maisemia ei kylläkään ole luvassa, koska torstaille ja perjantaille on luvattu sekä vesi- että lumisadetta. Launtaiksi olen varannut junaliput 4 tunnin juna-ajalulle vuoristossa, jonka jälkeen meidän onkin tarkoitus palata kotiin. Lapsista vain Anton on matkasta innoissaan, kun pääsee hotelliin. Tosin hänen oletusarvonsa taitaa olla, että hotellin tv:stä näkyy Paavo Pesusieni -sarjat (Sponge Bob), kuten oli Erien vierailumme yhteydessä.

USA on tunnetusti iso maa ja täällä tulee suomalaisittain katsottuna eteen kaikenlaista ihmeellistä ja huvittavaa. Itse olen ihmetellyt hoitohenkilökunnan pukeutumista (esimerkiksi sairaalat ja hammaslääkärit). Henkilökunta matkustaa busseissa työasuissa tai hammaslääkäri saapuu töihin työvaatteissa. Sairaalan ulkopuolella näkyy henkilökuntaa istumassa kivireunuksen päällä tupakalla. Ilmeisesti henkilökunta vastaa itse omien asusteidensa puhtaanapidosta ja pesevät työvaatteensa kotona. Sairaalahygienian kannalta pidän kuitenkin arvelluttavana työvaatteissa istumista julkisissa kulkuvälineissä tai kostealla kivireunuksella. Ehkä huvittavinta lienee kuitenkin eilisessä Helsingin Sanomissa ollut artikkeli pyykin kuivatuksesta ulkona tai oikeastaan siveellisyyteen vedoton kuivatuskielloista, jotta naapuri ei kuivata alusvaatteitaan ulkona. Pitääkö naapurin tunkea nenänsä toisen pyykkitelineeseen ja tarkkailla, mitä pyykkejä tällä kertaa kuivatetaan. Lukekaa ja ihmetelkää:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pyykkinarut+kiihdyttävät+tunteita+Yhdysvalloissa/1135250992806

Maanantai

Antonilla on tämä viikko vapaata päiväkodista, koska ohjaajilla on jotkut valmennuspäivät. Meillä näkyy valitettavasti CN-kanava (Cartoon Network), jossa pyörii vähintään kouluikäisille tarkoitettuja lasten ohjelmia. Pienten lasten ohjelmat (paikallinen tv-kanava) eivät enää tahdo kelvata Antonille ja joudun kovin sanoin komentamaan Antonin välillä pois tv-ruudun ääreltä. Hän katsoisi tv:tä koko päivän. Tänä aamuna olin kuitenkin oikein tyytyväinen kanavan näkyvyydestä, jotta Anton pysyi poissa jaloista.

Joillakin ihmisillä maanantaiaamut aiheuttavat joko fyysistä tai hengistä krapulaa. Töihin ei tekisi mieli lähteä tai aamupäivä sujuu töissä muuten vain voimia kerätessä. Minun maanantaiaamuissa ei ole ollut krapulaa, mutta tämä aamu oli erityisen p-mainen - kirjaimellisesti. Meillä on kaksi vessaa, joista toinen on remontoitu juuri ennen muuttoamme ja toinen on menneiltä vuosikymmeniltä. Täällä ei liene harvinaista, että pytyt menevät tukkoon helposti. Ilmeisesti tämän takia vessapaperitkin tehdään niin ohuiksi, että pelkkä puhallus tekee paperista silppua. Syksyn aikana uudempi vessapytty on ollut jo kahdesti tukossa, mutta onneksi molemmilla kerroilla olemme saaneet sen avattua ja tukkeesta huolimatta huuhteluvesi ei ole valunut lattialle yli pytyn reunojen. Huuhteluveden määrä on mitoitettu oiken pytyn tilavuuteen nähden. Tänä aamuna tuli koettua tukos myös vanhalla puolella. Ongelmaksi muodostui huuhteluveden runsas määrä. Tukkeesta johtuen p-vesi tulvi yli reunojen, vaikka suuresta pyttytilavuudesta johtuen veden olisi luullut pysyvän sisäpuolella. Minulle tuli kiire jousta hakemaan rättejä lattian kastuessa. Laattalattia on erittäin huonokuntoinen ja laattojen saumat ovat hajonneita, joten aikaisemmillakin asukkailla on tästä päätellen ollut samankaltaisia ongelmia. Palatessani takaisin vesi vain jatkui valumistaan eteisen puolelle ja vesilammikko oli suuri. Tämä aamu meni jälkiä korjatessa, mutta ainakin vessat tulivat siivottua 2 päivää etuajassa, koska vasta keskiviikkona olisi ollut vuorossa niiden siivous.

Kotona oli rauhallista viime viikon torstaina ja perjantaina vaimon oltua työmatkalla. Sen jälkeen aamut ja illat ovatkin sitten olleet täyttä hulinaa. Minusta tuntuu, että lapset käyttäytyvät kotona paremmin, kun ovat minun kanssa keskenään. En tiedä, onko minulla enemmän auktoriteettia, vai lepäänkö enemmän laakereilla vaimon ollessa kotona. Joka tapauksessa lapset huutavat enemmän. Esimerkiksi, Anton halua levätä aamuisin äitinsä kanssa sängyssä tai syödä aamupalaa samaan aikaan äidin kanssa. Mikäli näin ei tapahdu, aloittaa Anton huutamisen ja hyppimisen tasajalkaa. Vaimo joutuu kirjaimellisesti antamaan Antonille aikaa aamuisin. Lasten tuntuu olevan paljon helpompi osoittaa äidilleen mieltä kuin isälleen. Äiti on paljon helpompi puhua ympäri ja lapset käyttäytyvät äidin seurassa huonommin. Ehkä vaimon tulisi olla useamminkin työmatkoilla tai löytää jokin myöhäinen iltaharrastus niille päiville, kun minulla ei ole vesipalloa, jotta lapsille saataisiin opetettua järjestystä.

Vaimo osti viikonloppuna Lumenen valmistaman valokynän, jota naiset käyttävät ihon hoitoon. Hinta oli hänen mukaansa naurettavan halpa verrattuna Suomeen. Sama tuote on myynnissä myös Suomessa, koska pakkauksen tuoteselosteet ovat sekä englanniksi että suomeksi. Kaikki lienevät kuulleet tarinoita kissan laittamisesta mikrouuniin tai erään vanhuksen nostamasta kanteesta McDonaldsia vastaan kuuman kahvin kaaduttua syliin, mutta ilmeisesti täällä pitää tuotevalmistajien todellakin varautua kaikkiin mahdollisiin väärinkäytöksiin pakkausselostuksissa. Valokynän pakkauksessa on seuraava teksti vain englanniksi: "Warnings (USA): For external use only". Ehtiköhän kukaan paikallinen kokeilla tuotetta sisäiseen käyttöön...

Puhelu Suomesta

Alina ja Aarno eivät halunneet tänään (perjantaina) nauttia puoli-ilmaista koululounasta vieläkään, joten sain laittaa heille aamulla eväät mukaan. Alina auttoi omien eväiden laittamisessa ja siitä oli apua. Nämä kaksi päivää ovat sujuneet erittäin hyvin, vaikka vaimo on ollut työmatkalla. Enää ei ole tarvinnut miettiä sukunimen vaihtamista osuvammaksi, vaan meillä on suorastaan ollut aika rauhaisaa.

Olen jo muutaman vuoden pitänyt konsulttikavereideni kanssa yhteiset pikkujoulut. Olemme kokoontuneet Yrjönkadun uimahallille (Helsinki) ja saunoneet 4. kerroksen tilaussaunassa, jossa on mm. oma uima-allas (Marskin sauna). Meillä on ollut aina hyvin leppoisaa ja mukavaa. Saunan jälkeen olemme käyneet illastamassa ja sitten kadonneet Helsingin yöelämään. Valitettavasti tämän vuoden pikkujoulut jäivät minulta väliin, mutta oli erittäin mukavaa saada kavereilta puhelinsoitto. Yhteydenotto jäi opertaattorin (T-mobile) takia varsin lyhyeksi, mutta kavereilla tuntui olevan hauskaa ja hyvä niin. Hankimme tänne tultuamme prepaid- liittymät, koska puhumme kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Minun puheaikani oli jo umpeutumassa ja kävin aamulla lataamassa Antonin kanssa lisää puheaikaa. T-mobilen naismyyjä oli oikein mukava - kaikin puolin. Kun puheaika ei latautunut välittömästi SIM-kortilleni, totesi myyjä sen kestävän toisinaan 15 minuttia. No, aika kului ja sain konsulttikavereilta puhelinsoiton Suomesta, joka kuitenkin loppui kesken. Sain tekstiviestin, että minuun on vaikeaa saada yhteyttä. Katsoin puhelinliikkeestä saamaani kuittia ja huomasin naisvirkailijan ladanneen puheajan väärälle numerolle. Hän oli tehnyt näppäilyvirheen eli keskimmäinen suuntanumero oli merkitty 780:ksi, kun se on 708. Minun olisi toki itse pitänyt tämä tarkistaa asioidessani liikkeessä, joten jouduin vierailemaan siellä uudestaan. Kaiken huippu vain oli se, että myyjä ei kysynyt minulta jonossa mitään, vaan ohjasi toiselle myyjäle todeten, että tämä herra oli ostanut lisää puheaikaa ja puheajan latauksen onnistuminen voi kestää pidempään. Mainitsin puheajan menneen väärälle numerolle, mutta en saanut pahoitteluja tai anteeksipyyntöä. Jos olisin amerikkalainen, olisin jo haastanut tämän myyjän ja operaattorin oikeuteen kunnianloukkauksesta... Puhelu Suomesta katkesi sen takia, että täällä maksetaan myös vastaanotetuista puheluista. Siinä voisi olla ratkaisu suomalaisten operaattoreiden katteiden parantamiseksi.

Sain tänään vietyä Antonin viimein parturiin ensimmäistä kertaa. Hänen hiuksensa alkoivat jo mennä takkuun, eikä hän ole ollut oikein halukas antamaan minun leikata hiuksiaan. Omasta kokemuksestani viisastuneena yritin löytää vähän toisenlaisen parturin. Ensimmäisessä paikassa oli vain yksi parturitäti, joka ei sanojensa mukaan leikkaa lainkaan lasten hiuksia. Kadun vastapuolella havaitsin toisen parturin. Se osoittautui hyvin moderniksi. Parturituoleja oli arviolta 20 ja "parturitädit" vähintään 2-3 kertaa nuorempia verrattuna minun käyttämääni parturiin muutama viikko sitten. Hintataso vaihteli tekijän mukaan, mutta Antonin hiukset tulivat siitä huolimatta leikattua kohtuuhintaan. Taidanpa itsekin mennä seuraavaksi tähän parturiin, kunhan ensin saan kasvatettua hiuksiani takaisin...

Ruokakaupat eivät saa myydä Pennsylvanian lakien mukaan olutta. Näin ollen ruokakaupoissa ei näe mäyräkoiria kantavia asiakkaita, kuten Suomessa. Nyt osavaltion lainsäädännöstä vastaava elin on päättänyt antaa oluen myyntioikeuden yhden suuren ruokakauppaketjun viidelle myymälälle. Kun kyse on kuitenkin Pennsylvanian lainsäädännöstä, sisältää lupa useita ehtoja. Ensinnäkin oluen myyntialueen yhteyteen on rakennettava vähintään 30 asiakaspaikan anniskelutila (ravintola), jossa on tarjottava myös ruokaa. Lisäksi "ravintolasta" on oltava erillinen kassa ulosmenoa varten. Oluen myynti on rajoitettu 12 oluen laatikkoon ja olutta ei saa myydä, ellei kassakoneeseen tule kirjatuksi asiakkaan syntymävuotta. Jos täältä katsottuna kauppojen vapaat sunnuntaiaukiolot Suomessa tuntuvat olevan hankala asia, niin kyllä täälläkin osataan tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia.

Muistan lukeneeni jossain vaiheessa, että USA:ssa kuolisi vuosittain noin 26000 jalankulkijaa liikenteessä. Mielestäni määrä on huikea, mutta toisaalta onhan täällä paljon asukkaitakin. Toisaalta en yhtään ihmettele asiaa. Vaikuttaa siltä kuin uudemmat kaupunginosat olisivat suunniteltu autoteollisuuden tarpeita ajatellen eli kaikki liikkuisivat autoilla ja taloudessa olisi useampi kuin yksi auto. Meidän asuntoalueemme on rakennettu 1920-luvulla, joten täällä on katujen varsilla jalkakäytäviä. Tosin tien ylittäminen on mielenkiitoista verrattuna Suomeen. Erillisiä suojateitä ei ole katujen risteyksissä ja vain harvoissa valo-ohjatuissa risteyksissä on erillinen liikennevalo jalakulkijoille. Kokemuksemme mukaan autoilijat eivät tahdo antaa jalankulkijoille tietä. Vaikka olemme ylittämässä katua risteysalueella ja seisomme jo toisen ajokaistan päällä, emme silti voi ylittää katua. Toisesta suunnasta tulevat autot huristavat ensin ohi ja vasta näiden takavalojen näkyessä, voi kadun ylittää turvallisesti loppuun. Tällä viikolla olin vähällä jäädä auton alle, joskin kyse oli yliopiston alueesta ja auton tilannenopeus oli ehkä 10 km/h. Olin ylittämässä katua risteysalueella, jossa autoilijoille on erillinen pysähtymismerkki (STOP) ja lisäksi erilliset varoituskyltit jalankulkijoista. Kylteistä ilmenee, että osavaltion laki vaatii väistämään jalankulkijoita. Eräs autoilija ei noteerannut liikennemerkkejä ja olin kävellä auton kylkeen / jäädä alle. Mieleni teki koputtaa kuljettajan ikkunaan, mutta maltoin mieleni. Ehkä minä olisin kohta ollutkin se syyllinen. No joo, asiaa ei sen enempää voi yleistää, mutta ainakin Suomessa jalankulkijat ovat turvallisemmassa asemassa.

Nelistään

Vaimo lähti tänään aamuyöstä (torstai) kahden päivän työmatkalle Chigacoon ja minä jäin yksinhuoltajaksi. Tämä aamu meni hyvin ja lapset ehtivät koulubussiin. Tosin unohdin antaa Aarnolle silmälasit, vaikka pesin ne aamulla. Huomasin silmälasien puuttumisen vasta, kun hän oli astumassa koulubussin kyytiin. Toivottavasti Aarno pärjää koulussa ilman silmälasejaan (lasit + 7,25). Aarnolle ja Alinalle myönnettiin alennettu luonasetu pääasiassa sen takia, että elämme pelkästään vaimon tuloilla. Nyt lounasruokailu maksaisi 0,40 $ per päivä ja lapsi, mutta lapset eivät ole toistaiseksi halunneet ottaa kouluruokailua ja minä saan edelleenkin valmistaa heille lounaseväät. Toivottavasti he ainakin huomenna aamulla kokeilisivat koululounasta, niin minä pääsisin yhtenä aamuna vähän helpommalla.

Viimeiset kirjoitukseni ovat aiheuttaneet huolta kotisuomessa. Ei ainoastaan anopissa, vaan myös minun äitini on ollut huolestunut. Vaikka sukunimemme olisi syytä muutta Ärjyläksi, niin haluan korostaa asioiden olevan hyvin. Meillä ei ole huolen häivää. Arjen pyörittäminen on ollut Suomessa aivan samankaltaista, joskin minä olen ollut se poissaoleva osapuoli, enkä ole ollut mukana aamu- ja päivärumpien pyörittämisessä. Minulla on ollut aina aamuisin pakoreitti, kun olen lähtenyt jo klo 07:00 tietämillä töihin. Vaimolle on jäänyt lasten laittaminen koulutielle ja päiväkotiin. Enää ei ole pakoreittiä ja olen joutunut kohtaamaan lapsiperheen todellisen arjen. Vaimo auttaa minua aamurumpien pyörittämisessä, joten siitä hänelle kiitos. Myönnettäköön, että arjen pyörittäminen on ollut haasteellista asiaan tottumattomalle. Helppoa se ei ole ollut, mutta koti-isänä oleminen on uusien rutiinien opettelua ja toisaalta itselle on myös annettava aikaa.

Äitini kirjoittaa, että meillä on paha olla ja tänne tulo ei ollut lasten kannalta helppoa. Ensinnäkään lapsilla ei ole paha olla. He eivät valita koulusta tai kavereiden puuttumisesta. Ainoa valittamisen aihe on ruoka. Kolmesta lapsesta löytyy aina vähintään yksi joka ei ole tyytyväinen tarjoamaani ruokaan suostumatta edes maistamaan. Kokissa tuskin on vika, vaikka aina löytyy parantamisen varaa, koska olemme syöneet samoja ruokia aikaisemminkin täällä ja Suomessa. Ehkä lapsilla on mielikuva, että mummon tekemä ruoka on aina automaattisesti parempaa. Toiseksi minullakaan ei ole paha olla ja vaimokin on ollut tyytyväinen koti-isään :-) Kolmanneksi, pitäisikö elämässä aina päästä helpolla. Alinalla on taipumus aina ensimmäiseksi vastustaa kaikkea, mitä ehdotamme. Pojat ovat tässä asiassa paljon avoimempia. Jos ihminen haluaa elämästään helppoa, niin sillon kannattaa pysyä kotona (eikä ajatella lasten hankkimista). Toisaalta tällöin jää kokematta uusia ja ihania asioita. USA:han muutolla on ainakin toistaiseksi ollut tervehdyttävä vaikutus perhe-elämäämme. Syksy on ollut fantastista, mitä tulee esimerkiksi ilmastoon ja yhteiseen aikaan. Viimeisen kolmen kuukauden aikana olemme viettäneet perheen kesken enemmän aikaa yhdessä kuin edeltävällä 12 kuukaudella yhteensä. Toivon lastenkin muistelevan vanhempana lämmöllä USA:ssa vietettyä aikaa ja yhdessäoloa isän kanssa kotona. Ymmärrän toki isoäitien huolen, koska he eivät näe lapsenlapsiaan, joka on valitettavaa.

Mitä tulee minun tulevaisuuteen ja työelämääni, niin minulla on hyvä aika pohtia vaihtoehtoja. En ehkä tule saamaan yhtä rahakkaita tarjouksia Venäjältä kuin Lukon maalivahti, mutta uskon pystyväni jatkamaan SAP-konsultointia palattuamme Suomeen, mikäli itse vielä sitä haluan. Täältäkin löytyisi varmasti töitä, mutta perheen arkirutiinien kannalta minun työnteko olisi erittäin huono vaihtoehto. Toki jokin osapäivätyö 2 kilometrin sääteellä voisi kiinnostaa... Tässä ehtii kuitenkin vielä miettimään ja pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi maahantuontibisnes kiinnostaisi minua Suomen paluuta ajatellen. Tähän liittyen olen jo lähettänyt yhden työhakemuksen myyntitoimiston perustamisesta Suomeen, mutta valitettavasti ko. tuotteen osalta löytyi jo edustus Suomesta, vaikka nettihakujeni mukaan edustusta ei olisi ollut. Vastaisuudessakin tulen pitämään silmät auki ja pohdin muutakin kuin Venäjän rahakkaita pelaajasopimuksia.

Jääkiekko

Liittyen edelliseen kirjoitukseeni anoppi oli jo ehtinyt huolestua minun jaksamisestani, kun lapset jatkuvasti tappelevat. Hyvin minä täällä jakselen, vaikka toisinaan sanon itsekseni ärräpäitä ja lasten kanssa on taistelemista. Vaikka lapsilta ei kiitosta heru ja he eivät ole kuriin tyytyväisiä, niin Anton muistaa aina välillä sanoa: "Isä, sä olet kiva". Se sentään lämmittää sydäntä. Olen tullut ajatelleeksi sukunimien vaihtamista. Nykyinen, kun ei oikein kuvaa meidän perhettä ja se on kaiken lisäksi ruotsinkielinen. "Ärjylä" voisi olla paljon parempi sukunimi kuvaamaan meidän perhettä. Vaikka kuinka yritän puhua rauhallisesti lapsille, niin jossain vaiheessa keskustelu muuttuu ärjymiseksi. Ja, mitä isä tekee edellä, niin sitä lapset tekevät perässä. Ehkä tarvitsisimme jonkun kodin hengettären puhaltamaan uusia tuulia kotiarkeen.

Anton pääsi sunnuntaina mukaan Aarnon luokkatoverin synttäreille, jotka pidettiin koulun liikuntasalissa. Aluksi ihmettelin, miksi koulussa saa järjestää viikonloppusynttäreitä. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että luokkatoverin äiti on koulussa opettajana ja opettaa mm. Alinaa (social study). Joka tapauksessa synttärit olivat oikein kivat, koska liikuntasalissa oli pomppulinna. Anton piti pomppimisesti ja lähes koko aika vierähti pomppulinnassa. Aarnokaan ei olisi millään halunnut lähteä synttäreistä aikaisemmin pois koripalloharjoituksiin ja shakkikerhoon, joihin Anton tuli myös meidän mukana. Shakkikerhossa oli aika koomista, kun opettaja katsoi Antonia ja kutsui häntä Aarnoksi, vaikka Aarno oli mennyt oma-aloitteisesi istumaan opettajan eteen. Luulin opettajan aluksi vitsailevan, kun hän mm. kysyi Antonilta, mitä tämä oli syönyt aamupalaksi. Anton luulee aina, että kaikki kysyvät häneltä ensimmäiseksi nimeä, joten hänen vastaus oli: "Anton". Vasta opettajan kysyessä Antonilta shakkinappuloiden pisteitä, ymmärsin opettajan erehtyneen henkilöstä ja mainitsin Aarnon istuvan hänen edessään.

Eilen maanantaina olin Aarnon kanssa katsomassa jääkiekkoa. Pittsburgh Penguins pelasi Anaheimia vastaan, jossa mm. Teemu Selänne pelaa. Miedän istuinpaikat olivat 5. penkkirivillä lähellä maaliviivaa. Istuimme aivan reunalla, josta Anaheimin pelaajat tulivat jäälle, mutta pettymykseksemme pelaajat kulkivat liikutettavan tunnelin läpi. Emme päässeet toivottamaan Teemulla tsemppiä. Alina oli tehnyt hienon taideteoksen jossa luki: "Teemu on paras". Heilutin sitä parhaani mukaan, mutta se ei tainnut kiinnittää Anaheimin pelaajien huomiota. Kalliista ottelulipuista huolimatta istuinpaikkamme olivat itseasiassa aika huonot. Olimme aika kulmassa pleksien takana, ettemme nähneet juuri lainkaan toisen päädyn pelitapahtumia. Jouduimme katsomaan tapahtumia näyttötaululta. Paras hetki koitti 3. erässä, kun Teemu laukoi aivan silmiemme edessä Anaheimin 4-2 kavennusmaalin. Muuten oli hiljaista, mutta kanssakatsojat ympärilläni kääntyivät katsomaan minun tuuletustani. Jääkiekko-ottelussa oli muitakin suomalaisia. Käytävillä kuulimme suomenkieltä ja vaihdoin herrasmiesten kanssa pari sanaa. He eivät olleet paikallisia, vaan olivat lomamatkalla.