Torstaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Appalakkien vuoria tai itse asiassa vuorien reuna-alueelle Monongahela kansallispuistoon (West Virginian osavaltio). Ihmiset olivat jo ilmeisesti viettämässä Kiitospäivää ja syömässä kalkkunaa sukulaisten / ystävien luona, koska ajamamme moottoritie oli aivan autio. Toisaalta kyseinen moottoritie ei välttämättä ole suosituin reitti, koska kyse on suhteellisen uudesta tiestä ja siellä on kahdet tietullit. Matkan varrella ajamamme kylät ja kaupungit olivat hiljaisia, koska liikkeet ja lähes kaikki ravintolat olivat suljettuja. Lapset valittivat nälkää jo 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen. Pysähdyimme Bronswillessä syömään paikalliseen Burger King -ravintolaan, mutta kolkuttelimme turhaan ulko-ovia. Sisäpuolelta meille kylläkin kerrottiin autokaistan olevan auki. Kävelin autokaistan tiskille tilatakseni lapsille hampurilaiset. Myyjä totesi, ettei hän voi ottaa tilausta vastaan muuten kuin autosta tilaamalla vedoten vakuutukseen ja minun etuuni. Katsoin hetken tyhjää autokaistaa ja totesin: "ok". Koska automme takaluukku oli auki ja lapset söivät eväitä, lampsin viereisen ravintolan parkkipaikalle. McDonald´s oli onneksi avoinna ja sain sieltä ostettua hampurilaiset. Ainakin ensi kerralla tiedän, että autokaistalle on tosiaan ajettava autolla.
Iltapäivällä saavuimme majapaikkaamme (Canaan Valley) ja saimme huoneemme. Hotelli koostuu erillisistä rakennuksista ja jokaiseen huoneeseen on oma sisäänkäynti ulkoa. Kyseinen paikka on energiataloudellisesti kaikkein epäystävällisin majoitusvaihtoehto. Huoneessa ei ollut sisäovea lainkaan ja ulko-oven alareunastakin tulvi valoa sisään, joten lämppäriä tuli ainakin käytettyä koko rahan edestä. Lapset hyppivät aina riemusta kiljuen, kun he pääsevät vanhempiensa kanssa luontopolulle. Niin tälläkin kertaa, mutta nyt heidän pelastuksekseen koitui vesisade. Meidän piti kääntyä kesken luontoretken takaisin hotellille. Harmi, mutta lapset olivat kerrankin tyytyväisiä. Ilta sujui mukavasti tv:tä katsellessa ja bingoa pelatessa. Anton oli tyytyväinen nähdessään Nick tv-kanavalta Paavo Pesusieni -sarjoja. Aarno voitti bingosta 1 päivän hissilipun (viereiseen laskettelurinteeseen) ja 2 tunnin lipun "uimarengas" mäkeen. Ehkä meidänkin olisi ollut syytä luovuttaa palkinnot viereiselle seurueelle, kuten kaikki muutkin palkinnot saajat tekivät. Muut vierailijat olivat kauempaa, mutta viereinen seurue oli alueen vakioporukkaa ja näin ollen heille kertyi toistakymmentä hissilippua. Me tuskin matkustamme ko. kohteeseen uudestaan.
Kiitospäivän jälkeistä perjantaita kutsutaan mustaksi perjantaiksi. Tämä johtuu siitä, että kaupat myyvät tuotteittaan suurin alennuksin ensimmäisinä aukiolotunteinaan. Jotkut liikkeet avaavat ovensa jo aamulla klo 04:00 ja tarjoukset saattavat olla voimassa vain klo 11:00 saakka. Torstain sanomalehden mukana tuli arviolta 40 eri liikkeen mainoksia / kuvastoja täynnä mustan perjantain tarjouksia. Meidän perjantai sen sijaan valkeni valkoisena. Illan vesisade oli muuttunut yön aikana lumisateeksi ja maa oli aamulla valkoinen. Aamulla ulko-ovemme takana odotti 7 peuraa, jotka olivat erittäin kesyjä eli ne olivat ilmeisen tottuneita hotellivieraisiin. Ottaessani valokuvia yksi peura tuli haistelemaan kameraani siinä toivossa, että se olisi sisältänyt ravintoa. Vaimo tuli myös muistaneeksi kihlauksemme vuosipäivää. Muistelimme hymyssä suin 15 vuoden takaisia juhlallisuuksia ja sitä seuranneita vatsatauteja.
Johtuen lumisateesta päätimme jättää vuoristoajelut väliin ja ajaa suorinta reittiä seuraavaan majapaikkaamme, joka sijaitsi Elkins -nimisessä kaupungissa. Lapset viihtyivät hyvin hotellissa johtuen sisäuima-altaasta ja kolmesta lasten tv-kanavasta. Päivän tiimellyksessä minulle oli tullut puhelinsoitto ja puhelinvastaajaani oli jätetty viesti. Jostain kumman syystä en saanut kuunelluksi viestiä. Sen sijaan hento naisääni pyysi minua jättämään viestin. En tiedä, miksi minun pitäisi jättää itselleni viesti soittaessani vastaajanumerooni. Ehkä käyttämäni T-mobile operaattori ei anna kuunnella viestejä kuuluvuusalueen ulkopuolella, kun asiakkaalla näkyy toisen operaattorin verkko. Joka tapauksessa kaupunkiin tutustuminen rajoittui meidän osalta kiinalaiseen ravintolaan, joskin olin varannut meille liput juna-ajelulle (nähtävyys) seuraavaksi päiväksi.
Juna-ajelusta ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. Matka kulki joen vartta pitkin ja takaisin (yhteensä 4 tuntia). Yhdessä kohtaa vesi virtasi ihan kivasti ja toisessa kohtaa joki teki hienon mutkan, josta joki näkyi kahteen suuntaan... Kotiin oli sen sijaan oikein miellyttävä palata. Vaikka takapenkkiläiset menettivät karkkipäivänsä toistuvan nuhjailun vuoksi, meitä odotti postilaatikossa mukava yllätys. Antonin "tyttöystävän" perhe oli muistanut meitä Fazerin sinisellä suklaalevyillä. Suklaa maistui taivaalliselta kolmen päivän aikana nautittujen, hampurilaisten, pizzojen ja kiinalaisruokien jälkeen sekä olihan edellisestä makunautinnosta ehtinyt vierähtää jo miltei neljä kuukautta. Kotona sain myös kuunneltua puhelinviestin. Olin voittanut 2 kpl 125 $ arvoista lippua Penguinsien jääkiekko-otteluun! Onkohan onneni viimein kääntynyt, koska aikaisemmin en ole voittanut mitään netti- tai postiarvonnoissa. Vielä riittää kuitenkin jännitettävää eli onko voittamani liput tämän päivän jo pelattuun otteluun ja minulle koituu Aku Ankan kohtalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti