Sekaisin

Jotkut minun miespuoliset ystäväni ovat voineet tehdä edellisen blogini perusteella johtopäätöksen, että nyt se Sakke on lopullisesti seonnut. Näin voi olla. Olen kenties saanut parantumattoman auringon pistoksen. Toisaalta Järä, hyvä lapsuuden ystäväni, voisi todeta minun menneen sekaisin jo 11-vuotiaana, kun purin hänen käteen syvät hampaanjäljet. Minua hävetti tekoni vielä vuosia tapahtuman jälkeen Järän esitellessä purentajälkeä kädessään. Mitä vielä! Sain Järältä sähköpostia, jossa hän toteaa mm. seuraavaa: "Ensialkuun: hel..... hienon kirjeen kirjoitit blogissa. Täytyy nostaa hattua." En olekaan ainoa joka on mennyt sekaisin, koska olin odottanut Järältä aivan toisen suuntaisia kommentteja.

Vaimo mainitsi maaliskuun lopussa eräästä kirjoituskilpailusta, jonka aiheena on naisten valinnat perheen ja uran suhteen. Aihealue tuntui niin läheiseltä, että päätin ottaa kilpailuun osaa ja julkaista kirjoitukseni samalla täällä blogissa. Vaikka kyse on kilpailusta, kirjoitin sydämestäni ja jokainen sana on totisinta totta. Luettuani kirjoituskilpailun säännöt minulle oli heti selvää, että kirjoitan kirjeen muodossa. Kirjoitustyyli oli vapaa. Kilpailun osalta minulla ei ole mitään kunnianhimoa. Nautin "kirjeen" kirjoittamisesta ja ilman kilpailua en olisi tullut kirjoittaneeksi aiheesta lainkaan. Kaiken lisäksi kirjoitukseni kosketti vaimoani ja sai hänet kyynelehtimään työpaikallaan. Jo nyt olen voittaja!

Minulla on ollut toisinaan hauskaa kirjoittaa blogia. Täytyy myöntää, että joskus itseänikin on naurattanut ja se sallittakoon minulle. Lukiossa vihasin äidinkielen kirjoitelmia, mutta nykyään kirjoittaminen on jotenkin luontevaa. Opiskeluaikoina inhosin ohjelmoinnin peruskurssia ja ajattelin, etten koskaan tule työskentelemään ohjelmistojen parissa. Ohjelmoijaa minusta ei kylläkään tullut, mutta ohjelmistosta tuli leipätyöni. Kielitaitoni oli opiskeluaikana myös aivan surkea rauman giältä lukuunottamatta. Jos tenttikirjat olivat englanninkielisiä, lainasin kirjastosta suomenkielisin kirjan vastaavasta aihealueesta lukeakseni tenttiin. Usein vielä hyvällä menestyksellä. Nyt asun englanninkielisessä maassa. Yhtään kaunistelematta asiaa, niin muutama vuosi sitten hermoni eivät riittäneet lasten saattamiseksi päivähoitoon ja nyt se on minulle arkipäivää, joskin koulubussi hoitaa kuljettamisen. Näin ne asiat vain muuttuvat tai ihmisen suhtautuminen asioihin muuttuu ajan myötä. Ihan, miten sen vain haluaa tulkita.

Kirjoitin syskyllä parturikäynnistäni ja mainitsin, että parturitätienkin pitäisi päästä viettämään eläkepäiviä. Olikohan tuo ennakointia, vai onko joku kääntänyt kirjoitukseni englanniksi, mutta kyseinen parturi on nyt sulkenut ovensa palveltuaan asiakkaitaan kuutena vuosikymmenenä. Mielestäni artikkeli on vähintäänkin hauskan huvittava. 85-vuotias Pete leikkaa asiakkaan hiuksia trimmerillä ilman silmälaseja. Asiakkaan ilmeen (artikkelin kuva) perusteella epäilen asiakkaan toivoneen vähän pidempiä sivuhiuksia. Ehkä Pete ei huomannut ilman silmälaseja, että trimmeristä puuttuu se muovinen välikappale leikkauspituuden määrittämiseksi (anteeksi, mutta välikappaleen suomenkielinen sana ei tule mieleen). Pete kuitenkin lupaa vielä urheasti jatkaa pitkää uraansa ja leikata asiakkaiden hiuksia kotonaan. Ohessa Pittsburgh Post-Gazetten koko artikkeli 24.04.2010.

http://www.post-gazette.com/pg/10114/1053007-53.stm

P.S. Kun Peten ja asiakkaan tukka yhdistetään, niin saadaan muodikas ja kivannäköinen leikkaus (vaaleat sivuhiukset ja tumma päälaki).