Toronto

Pääsimme hyvin matkaan torstaina aamulla klo 09:20. Tavoitteemme oli lähteä matkaan klo 09:00, joten saavutus oli kunnioitettava. Kolmen lapsen aamuruokailut ja lasten saaminen liikkeelle ei aina ole niin yksinkertaista. Matkalla Niagaran putouksille poikkesimme ensin eräässä ostoskeskuksessa katsomassa mm. lenkkareita kolmessa eri myymälässä. Yritin katsoa Aarnolle sopivia kenkiä ja verkkareita, mutta siitä ei oikein tahtonut tulla mitään. Aarno ja Anton juoksivat ympäri liikettä leikkien hippaa tai muuten vain olivat toisten rinnuksissa kiinni. Anton makoili sovituspenkillä ja isoveli istui välillä päällä. Emme ehtineet seurata poikien jokaista liikettä, mutta pian Anton satutti itsensä. Anton huusi ja muutkin liikkeessä olleet ihmiset noteerasivat meidän pojat viimeistään tuossa vaiheessa. Lasten kärsivällisyys ei riitä ja itsekään ei saa katsoa vatteita/kenkiä rauhassa, joten lasten vieminen ostoksille on pelkkää lastenrääkkäystä ja vanhempien kidutusta. Kahden tunnin jälkeen olimme jo turhautuneita ja jatkoimme matkaa. Saimme toki ostettua lenkkarit ja verkkarit, mutta ostoksille ei kannata vastaisuudessa ottaa lapsia mukaan.

Iltapäivästä saavuimme hotellille. Kanadan rajalla jouduimme jonottamaan jonkin aikaa maahantulotarkastusta, mutta muutoin matka meni ilman ruuhkia. Hotellikin löytyi helposti, joskin putouksille oli hotellilta matkaa noin kaksi kilometriä. Ajoimme vielä illalla katsomaan putoksia. Turisteja oli yllättävän vähän ja paikat vaikuttivat autioilta. Sesonki alkaa vasta toukokuun puolenvälin jälkeen. Kävimme ensin näköalatornissa ihastelemassa maisemia ja katsomassa putouksista kertovaa 3D-lyhyt elokuvaa. Ehkä lipunmyyjä oli jo liian tuskastunut asikkaiden vähyyteen, kun mainitsi elokuvan soveltuvan myös 3-vuotiaille ja sai myydyksi meille kaikille liput. Äänentoisto oli liian kovalla ja muutoinkin lyhytelokuva oli lapsillemme liian pelottava. Kukaan lapsista ei pitänyt 3D-laseja silmillään ja lisäksi jokainen yritti parhaansa mukaan tukkia korvat sormilla melusaasteen välttämiseksi.

Itse putoukset tuli nopeasti katsotuksi. Lapsia kiinnosti enemmän paluu hotellille ja mennä uima-altaalle. Vaikka päivälämpötila oli ollut yli 25-astetta, niin putousten vierellä oli huomattavasti viileämpää. Alina valitti kylmyyttä ja Anton halusi koko ajan palata takaisin hotellille. Minäkin näin putoukset jo kolmannen kerran ja aikaisemmillakin kerroilla vesi on virrannut alas samalla tavalla. Tarkoituksemme oli mennä aluksella putousten lähelle, mutta vesiajeluja ei vielä järjestetä tähän aikaan vuodesta, joten vierailusta putouksille tuli pikainen.

Sain varattua meille Priceline-varauspalvelun kautta hotellihuoneen kahdeksi yöksi. Ensimmäinen tarjoukseni ei mennyt läpi. Laajensin aluetta valitsemalla "tarjousalueeksi" myös keskusta-alueen pohjoispuolen, jonka jälkeen tarjoukseni hyväksyttiin. Yllätyksekseni tarjottu hotelli oli täsmälleen sama, jossa asuin 5 viikkoa keväällä 1998. Varauspalvelun kautta tehty varaus koskee aina vain kahta henkilöä, joten minun piti soittaa hotellille saadakseni neljän henkilön huoneen. Puhelinneuvottelija mainitsi, että heillä ei ole tarjota neljän hengen huoneita, mutta korottamalla huoneen tasoa (25 $ per yö) olisin saanut yhden pedin sijaan kaksi petiä. Jätin maksamatta ja luotin asian hoituvan paikan päällä.

Hotelliin päästyämme tuntui ensin alkuun nostalgiselta, joskin ajatus kuihtui pikku hiljaa pois. Vastaanottoon oli ainakin 30 metrin jono. Hotellissa on 1590 huonetta ja moni muukin pääsiäismatkailija oli valinnut saman hotellin. Hotelli ei ole muuttunut 12 vuodessa mihinkään. Saimme neljän hengen huoneen ilman lisämaksua. Huone vaikuttaa täsmälleen samanlaiselta kuin 12 vuotta sitten, mutta nyt huoneessa näkyy ajan kuluneisuus. Edellisellä vierailulla oli paljon rauhallisempaa, koska tällä kertaa lapset määräävät tahdin. 12 vuotta sitten en olisi osannut kuvitella palaavani myöhemmin samaan hotelliin vaimon ja kolmen lapsen kanssa, vaikka olihan minulla jo tulloin vaimo osa-aikaa matkassa mukana.

Perjantai-iltapäivän kävely jäi lyhyeksi, kun lapset halusivat vain viettää aikaa hotellilla. Ilta kuluikin uima-altaalla ja lasten leikkihuoneessa. Lauantain kohteeksi valitsimme CN-towerin, joka on Pohjois-Amerikan korkein rakennus kohoten aina 553 metrin korkeuteen. Pelkän tornivierailun sijaan päätimme käydän tornin pyörivässä ravintolassa ruokailemassa ja se osoittautuikin äärimmäisen hyväksi valinnaksi. Kerrankin lapset jaksoivat istua puolitoista tuntia ruokapöydän äärellä. Vain Antonin aika alkoi käydä pitkäksi loppuvaiheessa. Ruokailun hintaan oli sisällytetty hissinousu, joten ruokailu oli aika arvokasta. Olimme liikkellä hyvissä ajoin jo klo 11:30, jolloin ravintolassa oli vielä tyhjää. Lähtiessämme pois kaikissa ikkunapöydissä oli ruokailijoita. Saimme nauttia hyvästä ruuasta ja tietenkin seurasta sekä hienoista maisemista 350 metrin korkeudessa. Ja ennen kaikkea meidän ei tarvinnut seistä hissijonossa. Yhteen pyörähdykseen kului aikaa runsas tunti. Tornin erikoisuutena on näköalatasanteen lasilattia 342 metrin korkeudessa, josta näkee suoraan alaspäin. Autot näyttivät pieniltä ja kieltämättä sydämen pohjassa vihloi katsottaessa alas.

Kävelymatkalla takaisin hotellille näimme oikein kunnon tappelun. Edessämme olevassa risteyksessä kaksi miestä tappeli oikein kunnolla. Joko he olivat entisiä jääkiekkoilijoita tai katsoneet likaa NHL-pelejä, koska tappelu oli samanlaista kuin jääkiekkokaukalossa. Molemmilla oli kädet toisten kyynärpäissä ja he yrittivät selättää vastustajan maahan. Toinen osapuoli pääsi välillä lyömään nyrkillä kohti vastustajan kasvoja. Nyt tosin ei oltu kaukalossa ja erotuomarit eivät puuttuneet tappeluun - eikä myöskään ohikulkijat. Tulin heidän viereensä, kun he naama punaisina vetivät henkeään. Toisessa kädessä minulla oli videokamera (valitettavasti kamerani ei käynyt) ja toisella kädellä otin toisen pukarin kädestä kiinni. Pyysin lopettamaan kolme kertaa, jolloin tappelupukarit irroittivat otteensa. Toinen osapuoli oli arviolta 40 ja toinen 70-vuotias. Nuorempi oli liikkeellä autolla, kun hän tappelun tauottua sammutti suojatien edessä seisovan auton moottorin. Jalkakäytävällä oli myös polkupyörä nurin. En tiedä, mistä nujakka oli saanut alkunsa, mutta todennäköisesti vanhempi "herrasmies" oli ollut ylittämässä katua. Emme jääneet selvittämään asiaa ja poliisikin saapui sopivasti paikalle. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavan kaltaista tilannetta. Lapsillakin oli ihmeteltävää ja siinä sitten yhdessä pohdimme tapahtunutta. En kylläkään ymmärrä, mikä saa minun ikäisen miehen tappelemaan "vanhuksen" kanssa kadulla keskellä kirkasta päivää, mutta tämä tappelu ei tainnut olla vanhuksellekaan ensimmäinen. Hänen otteensa olivat sitä luokkaa, että kokemusta löytyi.

Lauantai-illan olemme viettäneet hotellilla. Emme saaneet Aarnoa ja Alinaa enää ulos katselemaan nähtävyyksiä. Meidän lasten kanssa on aika turha käydä katsomassa nähtävyyksiä. Toisaalta en ollut niistä itsekään pienenä kiinnostunut. Itse olisin halunnut käydä Torontossa muissakin nähtävyyksissä, mutta lapsia ei kannata väkisin retuuttaa mukana. Tästä vierailusta olen vetämässä sen johtopäätöksen, että kaupunkilomat eivät sovi meidän perheelle. Lapset haluavat pääasiassa leikkiä ja uida lomakohteesta riippumatta. Lisäksi kaupunkilomien ruokailut ovat yhtä sumplimista, kun jokainen lapsista haluaa eri paikkaan syömään. All inclusive rantaloma tai talon vuokraus omalla uima-altaalla viikoksi on meidän perheelle sopiva vaihtoehto.