Hodari

Kuluneella viikolla on ollut kaikenlaisia tapahtumia ja ehkä niistä riittää jotain kirjoitettavaakin. Minä tulen laskeneeksi toisinaan jäljellä olevia päiviä. Ei se, etten muka viihtyisi koti-isänä, mutta jotenkin paluu Suomeen konkretisoituu paremmin "aamukamman" avulla. Päivät ja viikot ovat vierähtäneet nopeasti. Jäljellä on 41 aamua (sunnuntaina 20.6), mutta lopusta ajasta on vain nautittava mahdollisimman paljon. Tiedän istuvani pian lentokoneessa lasten kanssa matkalla Suomeen ja ajattelevani, että se vuosi oli sitten siinä.

Kävin Alinan ja Aarnon kanssa elokuvissa katsomassa uutta Karate Kid -elokuvaa. Se oli hyvää katsottavaa, mutta ei vedä ihan vertoja alkuperäiselle elokuvalle. Toisaalta itse olin tuolloin teini-iässä ja elokuvaa tuli katsottua aivan eri lähtökohdista. Alina ja Aarno pitivät elokuvasta, eikä ehkä vähiten oman harrastuksensa takia. Maanantaina heillä alkaa karatekerhon kesäleiri. Kyse on päiväleiristä viitenä päivänä (klo 08:30-16:30). Päivän ohjelmassa on kaksi tuntia karatea ja opetellaan käytöstapoja, sosiaalista kanssakäymistä sekä pienen puheen pitämistä. Täällä opetetaan lapsille esiintymistä ja esittämistä enemmän kuin Suomessa - ainakin minun mielestäni. Esiintyminen on luontevampaa ja lapset oppivat varhaisessa vaiheessa hallitsemaan esiintymisjännityksensä. Toki puhun vain oman kokemukseni kautta, mutta aistin omien lasten esiintymisvarmuuden kasvaneen täällä ollessa huomattavasti. Toivoisin Alinan oppivan leirillä myös kunniotusta muita ihmisiä ja erityisesti pikkuveljiään kohtaan. Alina ei tahdo kuunnella ja totella meitä vanhempia, vaan jatkaa usein pikkuveljien ärsyttämistä pyynnöistä huolimatta.

Torstai oli ensimmäinen kesälomapäivä ja vein lapset eläintarhaan. Tällä kertaa leijona ja tiikeri eivät lymyilleet piillossa. Lisäksi näimme karhun ruokintaa ja ensimmäistä kertaa jääkarhun uimassa. Pingviinit ovat kuitenkin olleet joka kerta kaikkein suosituimpia ja niin tälläkin kertaa. Minä pidin kuitenkin eniten jääkarhun uinnista ja sukeltamisesta. Jääkarhujen "uima-altaan" läpi kulkee tunneli ja näky oli vaikuttava.

Perjantaina teimme retken pienelle järvelle yhdessä Aarnon luokkakaverin perheen kanssa (emäntien ollessa töissä), jolla on Alinaa vuotta nuorempi isosisko ja Antonia vuotta vanhempi pikkuveli. Jokaisella lapsella oli lähes saman ikäistä seuraa. Vuokrasimme kaksi kolmen hengen kanoottia ja yhden kahden hengen kajaakin. Tytöt melosivat kajakilla lähes yhtä tahtia. Minä olin toisella kanootilla nuorempien poikien kanssa. Aarno oli toisessa kanootissa luokkakaverinsa ja tämän isän kanssa. Minä olen ollut tuskissani 30 asteen päivälämpötilojen kanssa ja ostin maanantaina kaksi hihatonta paitaa oloani helpottaakseni. Olo toki helpottui väliaikaisesti, mutta melontaretkelle en ehtinyt laittaa aurinkorasvaa olkapäilleni. Sekä lauantain että sunnuntain olen saanut kärsiä palaneista olkapäistä ja nukkuminen on ollut entistä haasteellisempaa arkojen olkapäiden takia. Valkoisesta miehestä tuli tunnissa "punaniska".

Melonnan jälkeen menimme uimarannalle, mutta vesi oli niin ruskeaa, että minun ei tehnyt siinä mieli juurikaan uida. Veden väri ei haitannut lapsia lainkaan ja heillä oli keskenään hauskaa. Uimarannalla muistin laittaa meille kaikille aurinkorasvaa, mutta olkapääni eivät olleet enää pelastettavissa.

Lauantaina oli vuorossa skandinaavisen järjestön juhannusjuhlat. Meitä oli paikalla yhteensä 30-40 juhlijaa. Suomalaiset olivat hyvin edustettuina, koska meidän perheen lisäksi vaimon yliopistolta oli kolme suomalaista jatko-opiskelijaa ja kahdella oli lisäksi puolisot mukana. Juhannusjuhlat muistuttivat ikärakenteen puolesta eläkeläisjuhlia, joten meidän suomalaisten saapuessa paikalle keski-ikä laski arviolta 20 vuodella. Lapsemme eivät juurikaan viihtyneet ja ilmoittivat toistuvasti haluavansa lähteä kotiin. Jokainen juhlavieras toi tullessaan jotain tarjottavaa. Pöydän antimet olivat runsaita ja ruoka hyvää. Juhlapaikalla oli onneksi katos, koska ruokailun jälkeen alueen yli pyyhkäisi ukkoskuuro. Tuuli tosin puhalsi vettä myös katoksen sisään. Sellainenkin ihme tapahtui, että meidän perheestä saatiin otettua perhepotretti. Oikein juhannussalon edessä. Paikalla piti olla myös juhannuskokko, mutta ukkoskuuron takia kokko jäi polttamatta. Tunnelma myös vähän latistui ja ihmiset alkoivat lähteä sateen tauottua koteihinsa.

Sunnuntai aamupäivällä kävimme Mellon Park:ssa piknikillä ja samalla kuuntelemassa sinfoniaorkesterin soittamaa musiikkia. Kotoa oli hyvä päästä pois "viilentävään" ulkoilmaan. Tuuli puhalsi lepposasti ja se sai tuntumaan ilman viileämmältä. Minä en tosin viihtynyt palaneiden olkapäiden takia auringossa, joten vietin mielummin aikaa puun varjossa istuen. Lapset jaksoivat joka tapauksessa leikkiä nurmikolla ja ihme kyllä kysyivät, että millon tullaan uudestaan.

Suomessa teimme usein veneretkiä ja kävimme ostamassa jäätelöä. Täällä ei ole venettä ja jäätelökin tulee ostettua kaupasta pakkaseen. Olen tullut aikaisemmin kertoneeksi naapurissa asuvasta Henri-pojasta, jonka kanssa Aarno on leikkinyt useaan otteeseen. Henrin isä vei minut ja Aarnon sunnuntai iltapäivästä hodarille ja jäätelölle. Autollakin toki olisi päässyt paikanpäälle, mutta aikaa olisi mennyt huomattavasti enemmän. Niinpä menimme lentokoneella. Matkasimme neljäpaikkaisella potkurikoneella n. 130 kilometrin päähän syömään hodarit ja jäätelöt. Kyse ei ole ihan mistä tahansa hodarikioskista, vaan siellä myydän "footlong" hodareita. Ne eivät olleet ihan 30 senttisiä, mutta pitkiä kuitenkin ja ennen kaikkea äärimmäisen herkullisia. Kyse on hyvin pienestä paikkakunnasta, jossa on kuitenkin lentokenttä. Paikka on kuitenkin niin kuuluisa näistä hodareista, että monet ilmailuharrastajat tulevat paikalle lentokoneella. Lentokentältä on vain 500 metrin kävelymatka ja jäätelökioskikin on sopivasti vieressä. Asia tuntuu äärimmäisen huvittavalta, mutta kaukaisin lentoharrastaja on kuulemma tullut Floridasta saakka ostamaan "footlong" hodarin. Paikka oli ainakin suosittu, koska meitä ennen jonossa oli arviolta kymmenen muuta asiakasta. Kaikki eivät kuitenkaan olleet saapuneet paikalle lentokoneilla, vaan paikka on ihan maantien varrella.