Kuunteleminen

Minulta jäi viime blogissani mainitsematta, että vaimon esimies ja hänen puolisonsa olivat viihtyneet erinoimaisesti appivanhempien täysihoitolassa 8 päivää. Sanojensa mukaan heidät oli hemmoteltu pilalle appivanhempien huolenpidossa. Kiitos vain kovasti appivanhemmille! Mukava juttu, kun meitäkin odotti tänne tultuamme ensimmäisenä yönä pedatut pedit ja jääkaapissa ruokaa. Lisäksi huoneistomme oli osittain kalustettu. Appiukko oli vielä kaiken lisäksi ostanut vierailleen kuksan matkamuistoksi.

Yleissivistyksessäni olisi toivomisen varaa, mutta minkäs juurilleen voi (Rauman poikia). Vaimo joka tapauksessa kysyi minulta: "Tiedätkö, mikä on kuksia." Ajattelin, että olipas tyhmä kysymys. Kyllähän sen nyt jokainen aikamies - miksei myös nuorempi - tietää. Vaimo tosin korjasi kysymyksensä vastattuani, että hän tarkoittikin kuksaa ja väitti minun kuulleen väärin. Minun kuulossani ei ole mitään vikaa, vaikka isäni saikin hiljaittain kuulolaitteen. Vai, olisiko kuulossa sittenkin jotain perinnöllisyyttä, kun ajattelen omia lapsiani. Isoisältä lapsenlapsille; toisin sanoen yksi sukupolvi olisi jäänyt välistä. Kaikesta huolimatta minulla on erinomaiset geenit kuuntelemisen suhteen. Kysykää vaikka vaimoltani!

Alinan ja Aarnon voisi kuitenkin varmuuden vuoksi käyttää korvalääkärillä. Joudun toistamaan saman pyynnön Alinalle useasti. Vastaanotin ei tunnu millään reagoivan viestiini. Onko viestissäni vika? Pitäisikö minun säätää lähetystä voimakkaammalle ja vielä havainnollistaa viesti käsimerkein, kuten Erkki Nysten teki aikoinaan sääennusteiden osalta. Hymy pois kasvoilta. Ensi kerralla kerron vakavailmeisen viestini kosketusetäisyydeltä ja tuijotan suoraan silmiin.

Aarno ja Alina ovat alkaneet puhumaan minulle viime aikoina englantia. Minä en saa millään säädettyä omaa vastaanotintani samalle taajuudelle, että ymmärtäisin heidän sanomaansa. Minun kielitaidossani (ja kuuntelemisessa) ei ole mitään vikaa. En ainakaan tunnusta. Väittäisin, että lapset puhuvat englantia paikallisella murteella. Se on vähän sama asia, kuin joku suomen kielen opiskelija kuuntelisi raumalaisten puhetta Rauman torilla. Lopputulos on kuitenkin se, että Pittsburghin murre on aivan kamala, kun minä en saa puheesta selvää. Lasten koulu oli ihan hyvä, mutta olisivat saaneet opettaa meidän lapsille kirjakieltä! Lapset eivät siis ymmärrä minua ja minä en lapsia, mutta muuten meillä synkkaa tosi hyvin. Onneksi vaimo sentään väittää vielä ymmärtävänsä minua, joskin tuli joskus kommentoineeksi, että voisin puhua enemmän. Kaikilla ihmisillä ei vain ole puhumisen lahjoja. Niitä ei ole epävirallisten tutkimusten mukaan löytynyt lainkaan raumalaisten geeneistä.