Presidentin vierailu

Tulin muuten sitten keskiviikkona morjenstaneeksi USA:n presidenttiä ja samalla egoni kasvoi uusiin ulottuvuksiin. Nyt voin Suomeen palatessani kertoa asiasta kavereilleni, jos mulla on yhtään kaveria enää jäljellä. Kovin huonosti ovat pitäneet tänne päin yhteyttä. Liekö jo unohtaneet minut, kun eivät ole kirjoittaneet. Joka tapauksessa en ole koskaan nähnyt Suomen (hyvin edustavaa) presidenttiä livenä, mutta USA:n presidentin olen nyt kohdannut lähietäisyydeltä ilman tungosta. Mitä nyt poliiseja ja turvamiehiä oli sankoin joukoin ympärillä. Vaimo on sen sijaan tavannut Tarja Halosen ihan henkilökohtaisesti. Hän oli muutama vuosi sitten ostamassa itselleen urheilukenkiä Tapiolan Stockmannilla. Hän istuutui penkillä sovittamaan kenkiä, kun takaa kuului kimeällä äänellä: "Anteeksi, se on minun paikkani". Vaimo säikähti ja yllättyi, kun Tarjakin oli kenkäostoksilla samaan aikaan. Vaimo ei nähnyt poliiseja. Vain yhden turvamiehen. Toista on tämä suuren maailman turvakaarti. Vaimon kengät jäivät kuitenkin sovittamatta, mutta toivottavasti Tarja teki hyvät kenkäkaupat.

Tiesin etukäteen, että Barack Obama tulee pitämään yliopistolle puheen keskiviikkona. Aamun sanomalehdessäkin oli siitä lyhyt artikkeli, mutta aikataulusta ei kerrottu julkisuuteen. Yliopiston urheilutilat olivat myös suljettu ja siitä oli informoitu jo maanantaina sähköpostitse. Syytä ei sen sijaan kerrottu. Hain Antonin keskiviikkona klo 13:00 päiväkodin kesäleiriltä. Yliopistolle golfkentän läpi johtava tie oli suljettu. Mäen päällä oli poliisiauto vilkut päällä. Oikaisin hieman golfkentän läpi ja kävelin mäkeä alas. Vastaani tuli yksi poliisiauto hälytysvilkut päällä. Pian sama poliisiauto tuli takaani ja pysähtyi viereeni. Poliisisetä sanoi minulle jotain, mutta en ollut varma asiasta ja sanoin anteeksi. Hän katsoi minua vakavan näköisenä ja sanoi saman asian uudestaan. Eli minulla ei ollut lupaa kävellä asfaltilla, mutta nurmikkoa pitkin sain jatkaa kävelymatkaani. Pääsin jo lähelle yliopistoaluetta, kun minun oli oikaistava uudelleen nurmikentän läpi, kun viimeisen mutkan kohdalla ei ole rinteiden vuoksi mahdollista kävellä nurmikon puolella.

Päästyäni yliopistoalueelle useita poliisiautoja ja poliiseja oli näkyvillä. Arvuuttelin kohta tapahtuvan jotain presidenttiin liittyvää. Poliisi näki minun lähestyvän rinnettä pitkin päiväkotiin johtavalle tielle.

Poliisi: "You are not allowed to walk here!"

Minä: "Why?"

Sivullinen: "Why don't you shut up!"

Poliisi: "Who are you..."

Minä: "I need to pick up my son from preschool"

Sivullinen: "There is preschool at the Margaret Morrison hall. Over there."

Poliisi: "You can't go there. The president is arraving in any minute"

Minä: "President?"

Poliisi: "Yes, haven't they told you?"

Minä: "No, cool. I have to pick my son at 1:00."

Poliisi: "Okey, I let you walk over there but be very fast."

Kadulla ei ollut lainkaan pysäköityjä autoja. Poliisi oli kireä ja ymmärsin jo ensimmäisestä kysymyksestäni, että nyt on nollatoleranssi kyseessä ja ei ole huulen heiton aika. Juoksin pikavauhtia päiväkotirakennukseen. Muita vanhempia ei näkynyt hakemassa lapsiaan. Suurin osa vanhemmista tulee aina autolla, mutta tällä kertaa lähikadut olivat suljettu ulkopuoliselta liikenteeltä. Menin Antonin kanssa takaisin kadulle. Kourallinen ihmisiä oli kokoontunut päiväkotirakennuksen eteen, mutta minun kävelemällä kadulle ei enää päästetty ihmisiä. Poliisit parveilivat risteyksessä ja pian paikalle saapui 12 poliisimoottoripyörää, jotka jäivät viereisellä parkkialueelle. Pian paikalle ilmestyi helikopteri, joka lensi yliopistorakennusten yläpuolella. Tämän jälkeen saapuikin sitten suuri autosaattue - ihan kuten elokuvissa.

Ensimmäisenä tuli poliisimoottoripyöriä ja -autoja. Sitten seurasi erilaisia ja kokoisia mustia autoja henkilöautoista pikkukourmureihin (truck). Eräs iso amerikkalainen SUV kiinnitti erityisesti huomioni. Kuljettajan ja "apukuljettajan" lisäksi auton tavaratilassa oli kolmas henkilö. Takaluukun ikkuna oli auki ja tämä kolmas henkilö tarkkaili avoimen lasin kautta takaa tulevaa liikennettä. Todennäköisesti hänellä oli vähintäänkin konekivääri käden ulottuvilla. Välissä oli vielä pari autoa, kunnes presidentin auto saapuikin näkyville. Itse asiassa limusiinejä oli kaksi identtistä ja ne lipuivat aivan ohitsemme. Näin tummennettujen ikkunojen läpi, että toisen limusiinin takapenkki ammotti tyhjyyttä, mutta toisen takapenkillä istui kaksi henkilöä. Toinen henkilöistä näytti presidentiltä ja heilutin hänelle kättäni.

Tunsin kädessäni presidentin käden ojennuksen, enkä tämän johdosta pessyt käsiäni koko päivänä. Okei, presidentti ei vilkuttanut takaisin takapenkiltä. Me pääsimme pian Antonin kanssa jatkamaan matkaa kävellen kotiin ja minä pesin kädet kotona. Minua jäi vain paljon harmittamaan, että minulla ei sattunut olemaan kameraa mukana. Toisaalta presidentti ei ollut ilmoittanut minulle etukäteen aikataulustaan.

Ohessa on paikallislehden artikkeli vierailusta: http://www.post-gazette.com/ Pienellä hakemisella sivuilta löytyy myös pätkiä presidentin pitämästä puheesta. On se vain täysin käsittämättömän hyvä jätkä pitämään puheita. No, hän onkin minun kaverini, eikä varmaan tule unohtamaan ponnistuksiani täällä USA:ssa. Lähdenkin tästä nyt teettämään itselleni t-paitaa: I have seen Obama!