Syksy

Lauantaina alkoi syksyiset ilmat. Lämpötila on 15-18 asteen tietämissä ja shortsikelit alkavat olla ohitse. On sateista ja tuulista. Teimme perjantaina retken Erie-järven rannalle, jonne on noin 2,5 tunnin ajomatka, saman nimiseen kaupungiin. Vierailimme Presque Isle kansallispuistossa, jossa käy vuosittain 4 miljoonaa matkailijaa. Kyseessä on usean kilometrin mittainen puoliympyrän muotoinen niemi, joka muodostaa kaupungin edustalle suojaisan sataman. Puistossa on upeat hiekkarannat ja ulappanäkymät järvelle. Järvi näytti ihan mereltä, koska vastaranta ei ole näkyvissä. Näkymä antoi aimoannoksen mielenrauhaa ja vähensi kaipuutani merelle. Sesonki oli ohi, koska uimarannat ja huvipuisto olivat jo suljettuina. Aurinkoisesta ilmasta huolimatta ei tehnyt mieli mennä uimaan, koska tuuli oli koleaa. Erien kaupunki oli muutoinkin viihtyisä, koska siellä ei ole korkeita rakennuksia. Kun ajelimme omakotialueella, minulle tuli Hangon kaupunki mieleen, koska Erien kaupungissa on jotain samaa.

Olimme yötä hotellissa, joka oli lasten mielestä matkan kohokohta. He olisivat halunneet viettää koko perjantain hotellihuoneessa, eikä käydä jossain "tyhmässä" luonnonpuistossa. Samoin lauantaiaamuna he eivät olisi millään halunneet lähteä hotellista pois. Anton viihtyi hotellihuoneessa parhaiten, koska hän hyppi (ilman lupaa) parisänkyjen välillä ja lauantaiaamuna tv:stä tuli useita jaksoja peräkkäin Paavo Pesusieni lastenohjelmaa. Lauantaina vierailimme paikallisessa merimuseossa, joka oli rakennettu vanhaan hiilivoimalaan. Vierailu oli hyvin mielenkiintoinen ja museossa oli paljon rekvisiittaa sekä tarinaa vuoden 1812 sodasta. Minä tosin olin museossa allapäin, koska Anton oli heittänyt museon parkkipaikalla kolme kiveä uuden automme matkustajan puoleiseen etuoveen. (Nyt jokainen lapsistamme on heittänyt tai naarmuttanut kivillä autojemme ovia jossain elämänsä vaiheessa...)

Paluumatkalla pysähdyimme outlet:iin, joka on rankattu Yhdysvalloissa 10 parhaan outlet:in joukkoon. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja kummasti aika vierähti ostoksilla, kun saimme kulutettua 6 tuntia ostosten tekoon. Useat liikkeet antoivat ylimääräisen 20 % alennuksen G20-kokouksen takia. Osassa liikkeissä vaatteet jne. olivat edullisia ja toisissa vastaavasti saman hintaisia kuin muualla. Ostosten tekeminen vain ei välttämättä ole kaikkein mieluisinta 3 lapsen kanssa. Anton järjesteli kauppahyllyjen tavaroita uudelleen mm. kaatamalla kengälaatikoiden pinoja. Alina huolehti lasten vaatteita sisältävästä ostoskassista - ainakin hetken aikaa. Vaimo kyseli jossain vaiheessa kassia, jolloin Alina huomasi unohtaneensa sen ravintola-alueelle. Onneksi joku ystävällinen asiakas oli palauttanut sen asiakaspalvelupisteeseen, josta saimme sen takaisin.

Poissaollessamme Pittsburghin G20-kokous oli saatu päätökseen. Osittain laihoin tuloksin, joskin Yhdysvaltain presidentti hehkutti paikallisessa sanomalehdessä kokousen antia. Mielenosoittajat saatiin suhteellisen hyvin pidettyä kurissa, koska heidät pidettiin suljetun keskusta-alueen ulkopuolella.

Olin eilen sunnuntaina paikallisessa Great Race juoksutapahtumassa (10 kilometriä), jossa oli 12788 rekisteröitynyttä osallistujaa. Ilma oli kolea ja viimeiset 3 kilometriä tuli vettä kaatamalla. Aikani oli 45:25, joka oli lähellä 45 minuutin tavoitettani. Lähtöviivalla osallistujat alkoivat jo protestoimaan ja huutamaan "start the race", kun vielä 10 minuuttia arvioidun lähtöajan jälkeen juoksutapahtumaa sponsoroimat yritykset pitivät puheita.

Vaimo sai tänään kolme kirjettä kaapeliyhteyksiä tarjoavalta yritykseltä. Kaksi kirjeistä oli identtisiä mainoskirjeitä sillä erotuksella, että toisen kirjeen kaapelikanavatarjous oli 29,95 $ ja toisen 39,95 $ per kuukausi. Kolmas kirje sisälsi laskun. Ainakaan tämän yrityksen asiakasrekisteri ei ole kunnossa tai sitten yrityksellä on hallussa useita eri henkilöiden hallinnoimia asiakasrekistereitä. Olemme jo elokuun lopulta lähtien olleet kyseisen yrityksen asiakkaana ja käyttäneet heidän tarjoamaa kaapeliverkkoa. Välillä tulee auttamatta mieleen, että jotkin asiat hoituvat Suomessa paremmin.

Toinen esimerkki on autovakuutuksen saaminen. Kahtena peräkkäisenä päivänä sain identtiset kirjeet vakuutusyhtiöstä. Kirjeiden sisältö oli täsmälleen sama, mutta kirjeiden päiväys oli eri. Molemmissa kirjeissä oli todistus saamastani autovakuutuksesta ja samat kaavakkeet, joissa pyydettiin hakemaan Pennsylvanian osavaltion ajokorttia 30 päivän sisällä. Olin jo aikaisemmin saanut samasta asiasta huomautuksen sähköpostitse ja soittanut asiakaspalveluun, että me emme voi saada osavaltion lain mukaan paikallista ajokorttia, koska viisumien voimassaoloaikaa ei ole enää vaadittavaa aikaa (vähintään yksi vuosi) jäljellä. Laitoin saamieni kirjeiden paluupostissa kopiot sekä Suomen että kansainvälisestä ajokortistani. Myöhemmin sain jälleen sähköpostia joltain hallinnon henkilöltä, että minun tulee hakea paikallista ajokorttia 30 päivän sisällä, sillä muutoin vakuutukseni saatetaan irtisanoa. Vastaamalla sähköpostiin sain viimein tämän hallinnon henkilön vakuuttuneeksi siitä (ja päivittämään asiakasrekisterinsä), että minä en voi saada paikallista ajokorttia. Toivon mukaan saan olla heidän asiakkaana vuoden 2010 heinäkuun loppuun, eikä minun enää pitäisi saada huomautuskirjeitä.

Elämäntavat

Meidän elämäntavat ja -tottumukset ovat aika lailla erilaiset kuin Suomessa. Kuten olen jo aikaisemmin tullut todenneeksi veitämme perheen kesken enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Vaimo tosin tekee pitkää työpäivää, joten hän saapuu kotiin usein vastan kuuden tietämillä. Koulupäivät ovat Alinalla ja Aarnolla pitkiä ja sen lisäksi heillä on paljon läksyjä. Paikallisen koulun lisäksi he suorittavat kotiperuskoulua. Suomikoulun koulukirjat saapuivat vasta tällä viikolla, joten matematiikan ja äidinkielen opiskelut ovat yli kuukauden myöhässä verrattuna suomalaiseen peruskouluun. Alina suorittaa lisäksi 4. luokan uskonnon ja ympäristötiedon, joita hän ei ole kylläkään vielä aloittanut. Paikallisen koulupäivän jälkeen syön lasten kanssa "illallisen" ja lapset katsovat lasten ohjelmia klo 17:00 saakka. Seuraavat 2-3 tuntia menevätkin sitten läksyjen parissa, kunnes on jo iltapalan aika.

Koti-isän päivärutiinit ovat hyvin pitkälle samanlaiset päivästä toiseen. Verrattuna konsultointiin ja projektityöhön, niin kotitöistä ei tahdo tulla loppua. Aamuisin tulee usein väistämättä ajatelleeksi, että päivää aikaisemmin tulin jo tehneeksi samat asiat. Projektityössä oli sentään alku ja loppu, mutta kotityöt on aloitettava joka aamu uudelleen laittamalla aamupalaa ja kouluevästä. Asiat kylläkin rullaavat jo rutiinilla ja olen tottunut uuteen rooliini koti-isänä, enkä haikaile takaisin työelämään - ainakaan vielä.

Antonin aloitettua esikoulu minulla on ollut jokin verran enemmän omaa aikaa ja ehdin urheilla enemmän kuin aikoihin. Eppujen sanoja lainaten voisin todeta, että musta on tullut urheiluhullu. Urheilen viikoittain 3-6 kertaa, jonka lisäksi kävelen päivittäin muutamia kilometrejä. Suomessa ehdin urheilla 1-2 kertaa viikossa, jos sitäkään ja muutoinkin arkiliikunta oli vähäistä. Elämäntavat ovat täällä paljon terveellisemmät ruokavaliosta lähtien, sillä koko täällä oloaikana olen juonut kokonaiset 2 olutta, kun olimme illastamassa viime viikon perjantaina meksikolaisessa ravintolassa. Muutakaan alkoholia ei ole tullut nautittua, joten tässä tuntee itsensä ihan raittiiksi. Aikaa on paljon enemmän lapsille ja perheelle, kun en käy töissä ja lisäksi ei ole kavereita, joita tapailla. Välillä tulee tosin hieman yksinäinen olo, mutta päivärutiinit pitävät minut kiireisenä, enkä ehdi asioita sen enempää murehtimaan. Otan päivän ja hetken kerrallaan.

En ollut tänään lasten kanssa kaupungin keskustassa heiluttamassa Suomen lippua ja toivottamassa G20-maiden päämiehiä tervetulleiksi Pittsburghiin. Barack Obama on tänään ottanut vieraat vastaan läheisessä konservatoriumissa, joka sijaitsee 3 km päässä meidän kodista, tarjoamalla päämiehille illallisen. Kello lähenee täällä puolta yötä, mutta silti helikopteri/t pörräävät vielä taivaalla. Toistaiseksi mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti ja keskustassa on rikottu vain muutamia ikkunoita. Tosin mellakkapoliisit ovat joutuneet turvautumaan kumiluoteihin ja kyynelkaasuun konservatorion lähistöllä, joten ehkä yön aikana saadaan vielä kunnon mellakka aikaiseksi.

Vesipallo

Anton viihtyy hyvin esikoulussa (päiväkoti). Päivät ovat sopivan pituisia, kun ne kestää 3 tuntia päivässä. Joka päivä Antonia hakiessani hän kommentoi, että tädit tai lelut olivat kivoja. Kertaakaan hän ei ole laittanut aamuvalmistelujen ja lähdön suhteen vastaan - päinvastoin. Lapsilla on tiedossa pitkä loma G20 maiden huippukokouksen takia. Koulut ja päiväkodit ovat suljettuina sekä torstaina että perjantaina. Lisäksi kouluista on ensi viikon maanantain vapaata. Huippukokousen valmisteluista voimme lukea lehdestä, mutta muutoin en eivät juurikaan näy meidän alueella (asumme noin 8-9 kilometrin päästä keskustasta). Ydinkeskusta on ensi yöstä alkaen suljettu liikenteeltä. Alueelle ei myöskään pääse kävelemään ilman tarvittavia lupia. Vaimoni on huomenna töissä, joten lasten kanssa voisin tehdä extreme matkan aidatun alueen ulkopuolelle ja heiluttaa Suomen lippua...

Löysin viimein paikallisen vesipallojoukkueen. Itse asiassa täällä on aika monta joukkuetta (ainakin 3 eri yliopiston joukkueet). Kävin viime torstaina pelaamassa vaimon työpaikalla (CMU) vesipalloa. Kyse on siis yliopiston joukkueesta. Heillä oli harjoitusottelu Pittsburghin seniorjoukkuetta (ikähaarukka 35-55) vastaan ja pääsin seniorjoukkueeseen pelaamaan. Voitimme jotain 18-2 tai sinnepäin, joskaan voitto ei ollut yhtään minun ansiotani (en tehnyt maaleja). Joka tapauksessa kivaa oli. Seniorjoukkueen pelaajat olivat taitavia pallonkäsittelyssä ja moni pelaajista pystyi pelaamaan sekä vasemmalla että oikealla kädellä. Yliopiston joukkueessa oli paljon kokemattomia pelaajia.

Eilen olin yliopiston joukkueen harjoituksissa. Heidän harjoitusaikansa ovat vielä Cetuksen harjoitusaikoihin verrattuna epäinhimillisemmät. Harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa (ma, ti ja to) klo 21:00-23:00. Minä saavuin harjoituksiin muutaman minuutin myöhässä ja kaikki olivat jo laidalla lämmittelemässä. Liittyessäni joukkoon mieleeni tuli armeijan sulketajakurssin "hikijumpat" sillä erotuksella, että nyt ei juostu. Pelaajavalmentaja antoi ohjeita, mitä lämmittelyliikkeitä tehdään ja pelaajat noudattivat ohjeita kuuliaisesti. Minä olin vähän pihalla, kun en ole tottunut Suomessa vastaavaan lämmittelyyn. Lämmittelyn jälkeen oli uintia ehkä alle kilometrin. Se ei ollut kovinkaan raskasta verrattuna Panteliksen "rääkkiin". Uinnin jälkeen oli vähän pallottelua ja pelaajavalmentaja kävi sääntöjä läpi, koska tulevana lauantaina yliopiston joukkueella on kotiturnaus.

Ajattelin jatkossakin käydä CMU:n harjoituksissa, koska työntekijän puolisona pääsen nauttimaan samoista urheilufasiliteeteistä kuin yliopiston opiskelijat ja työntekijät. Yliopiston pelaajat ovat pääasiassa 20-25 vuotiaita tyttöjä ja poikia, joten tunnen itseni nuoreksi heidän joukossaan :-) Toivottavasti he eivät pidä minua "papparaisena".

Sunnuntain sanomalehdessä oli mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Chatham yliopisto hakee vesipallon apuvalmentajaa yliopiston naisjoukkueelle. Kaiken lisäksi apuvalmentajalle maksetaan palkkaa. Ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja laittaa hakemuksen vireille. Ehkä suomalainen seniori ei ole kaikkein kovimmassa huudossa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kotitöiden rinnalle olisi kiva saada jokin mielenkiintoinen osa-aikatyö, josta vielä maksettaisiin vähän palkkaa. Vesipallon apuvalmentaja USA:ssa kuulostaa ainakin eksoottiselta.

Viikon 38 kuulumisia

Taas on yksi viikko kohtapuolin takanapäin. Päivät kuluvat nopeasti ja elämänrytmi alkaa tasoittua. Lapset käyvät koulua ja Anton esikoulua. Minä laitan ruokaa ja pidän kotia pystyssä. Jotta tekisin "oikeita asioita" vaimo kirjoitti minulle työlistan viikkotehtävistä eli minä päivinä tulee imuroida, vaihtaa lakanat, pestä ne wc-pöntöt ja jne. Parhaani mukaan yritän käyttää jäljelle jäävää vapaa-aikaani urheiluun. Yliopistolla (CMU) on upeat urheilufasiliteetit uima-altaasta alkaen ja minä pääsen vaimon työpaikan "siivellä" nauttimaan näistä mahdollisuuksista.

Auto toimitettiin kotiin tiistaina ja se helpottaa tai ainakin nopeuttaa (ruuhkasta riippuen) liikkumista paikasta toiseen. Auton luovutettiin tankattuna, jota Suomessa ei välttämättä tapahdu. Toisaalta polttoaine on täällä edullista. Gallona (3,78 l) maksaa noin 2,6 dollaria. Olemme toistaiseksi käyneet vain kaupassa ja keskustassa, mutta loppuviikosta (G20-kokouksen aikaan) on tarkoitus lähteä pariksi päiväksi pidemmälle matkalle.

Yläkerran pojat ovat olleet aika hiljaa ja rauhallisia. Kellarin pyykkikonetta he kuitenkin käyttävät toisinaan puoliltaöin. Huonosta eristyksestä johtuen tuntuu kuin pesukone pyörisi viereisessä huoneessa. Jos suomalaisia soimataan juroiksi, niin löytyy juroja ihmisiä täältäkin. Yksi yläkerran asukkaista on juro. Keskiviikkona olimme samaan aikaan huoneistojemme ulko-ovella. Emme olleet aikaisemmin tavanneet. Hän vilkaisi minuun, kääntyi pois ja jatkoi matkaansa. Olin sentään kammannut tukkani aamulla, joten en ainakaan ollut epäsiistin näköinen. Se on ihme juttu, miten joillakin suomalaisilla on täällä kaksoisolento. Presidentillä (Halosen Tarja) on Conan O'brien ja tämä yläkerran juro poika on kuin ilmetty Teemu Roström. Ei se, että Teemu olisi juro poika Raumaltan, mutta tämä yläkerran poika on ilmetty Teemu. Näkö ja koko ovat identtisiä, mutta näiden lisäksi molempien kävelytyyli on täsmälleen samanlainen.

Pittsburgh on sekaisin amerikkalaisesta jalkapallosta. Paikallisissa linja-autoissa lukee vaihtuvana tekstinä matkakohde ja "Go Steelers Go". Sanomalehdessä on päivittäin 3-5 sivua juttua amerikkalaisesta jalkapallosta. Huomenna on mahdollisesti enemmän, kun tänään on Steelersin peli. Täytyy myöntää, että olen itsekin "hurahtanut" jalkapalloon. Kirjoitan nyt samanaikaisesti blogia ja katson Steelersin peliä tv:stä Chicagoa vastaan.

Olin eilen Aarnon kanssa katsomassa yliopistojalkapalloa Steelersin kotiareenalla (Heinz Field). Saimme kokea amerikkalaista elämäntapaa, kun jonotimme autolla parkkipaikkaa tunnin verran (bussilla ja kävellen olisimme päässeet aikaisemmin perille). Paikalle päästyämme tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Katsomoon mahtuu 65050 katsojaa ja paikalla oli arviolta 50000 katsojaa. Poliisimoottoripyörät johdattivat Cheerlederit ja soittokunnan areenalle. Soittajia oli kenties jopa 160 (pääasiassa torvisoittajia) ja meteli oli sen mukaista. Aarno piti näkemästään - varsinkin saadessaan popcorn annoksen (tarkoitettu todennäköisesti 4 ihmiselle). Kotijoukkue (Pittsburghin yliopisto) voitti ja ottelun jälkeen oli upea ilotulitus.

Täällä on useampi yliopisto, mutta Pittsburgh University ja Carnegie Mellon University (vaimon työpaikka) ovat suurimmat. Aikaisemmin kehuin CMU:n (Tartan) jalkapallopelin tunnelmaa, mutta eilinen peli oli aivan eri planeetalta. Olihan katsojiakin 40-kertaisesti. Tartan pelissä minusta ja Antonista oli otettu meidän huomaamatta valokuva, joka julkaistiin yliopiston (CMU) lehden etusivulla. Taidamme olla julkkiksia yliopistolla, joten minun on varottava nimikirjoituksen metsästäjiä käydessäni seuraavan kerran siellä urheilemassa.

Olimme tänään koko perheen kanssa kaupungin kuuluisimmassa puistossa lasten juoksutapahtumassa. Aarno osallistui mailin juoksuun. Puisto on niemenkärjessä kahden joen risteyskohdassa. Puistossa on kylläkin hieno suihkulähde, mutta muutoin puisto on kuin kuivettunut perunapelto. Istutuksia ei ole juurikaan ja nurmikko on kauttaaltaan palanut. Toisaalta sitä ei nurmikoksi voi kutsua, kun pinta on pääasiassa kovettunutta multaa. Toivottavasti loppuviikosta maailmalle näytettävissä uutiskuvissa puisto on retusoitu kauniin vihreäksi. Juoksutapahtuma oli kiva ja Aarno jaksoi juosta koko matkan. Aikakin oli erinomainen eli mailin matkaan kului 8.10.

Ai niin... En ole saanut vastausta Suomen ulkoministeriltä esittämääni lenkkikutsuun. Ehkä se on vain hyvä, koska ulkoministeri paransi omaa ennätystään Berliinin maratonilla 11 minuutilla loppuajan ollessa 3.20.20. Toisaalta ulkoministeri ei ole tänne tulossa, joten tyydyn itse ensi sunnuntaina juostavaan paikalliseen 10K juoksuun (Great Race run).

Luksusta

Elämä on täällä oikeastaan aika luksusta huolimatta, byrokratiasta, "paperisodasta", kulttuurieroista ja erilaisista elämäntavoista. Täällä on kuitenkin paljon asioita, jotka toimivat hyvin. Koulubussijärjestelmä mainittakoon esimerkkinä toimivista asioista. Alinaa ja Aarnoa ei tarviste viedä kouluun. Riittää, kun heidät saattaa koulubussiin aamulla ja menee iltapäivällä vastaan, joten lasten kuljettamisia on vähemmän kuin Suomessa.

Ennenkaikkea me olemme täällä perheen kanssa tiiviisti yhdessä joka päivä ja teemme asioita yhdessä. Se on luksusta. Suomessa tilanne oli toinen, sillä aina joku oli menossa jonnekin (pääasiassa minä tai Alina). Elämämme on loppujen lopuksi aika vaatimatonta. Ruokailemme pienessä 4 hengen ruokailupöydässä (Ikean 129 $ pöytä tuoleineen) ja nukumme hieman epämukavissa sängyissä (ohuet patjat), mutta meillä on kuitenkin ruokaa jääkaapissa ja tukea toinen toisistamme. Autan lapsia enemmän kouluunlähdössä ja läksyjen teossa. Laitan heille ruokaa ja yritän parhaani mukaan veittää heidän kanssa aikaa. Suomessa lähdin tavallisesti töihin klo 07:00 ennen lasten heräämistä välttääkseni aamurumbat.

Ainakin minulle arki on paljon rennompaa. Tämä johtuu täysin siitä, etten itse käy töissä. Minun tehtäviini kuuluu mm. ruokaostokset, lasten ruokkiminen, ruuanlaitto, tiskaus ja siivous. Vaimo oikeastaan on tähän saakka hoitanut pyykinpesun kellarissa. Minä koen kellarin epämiellyttävänä, kun se on kauhean pölyinen ja sotkuinen (pitäähän minulla olla jokin tekosyy olla raatamatta itseäni loppuun). Välillä kotityöt tuntuvat raskailta, kun on 3 lasta pyytämässä samaan aikaan eri asioita. Rauhallisesti (tosin en aina siinä onnistu) yritän sanoa, että voin tehdä vain yhden asian kerrallaan. Lisäksi arkea helpottaa se, että lapset ovat kuitenkin aika oma-aloitteisia, joskin aina siltäkään ei tunnu. "Tuo muroja" tai "laita maitoa" ovat sellaisia asioita, joita minun tulisi opettaa lapsille. Anton on jo kuitenkin 3-vuotias, joten hän ei tarvitse jatkuvaa hoitamista (vaipainvaihdot, pesemiset jne.) ja se helpottaa minun tekemisiä.

Täytyy vain nostaa hattua vaimolle, joka on aikaisemmin kotiäitinä pyörittänyt arkea ja myös kaikille niille muille äideille, jotka tekevät sitä parhaillaan. Tehtävä on kiva, vaikka siitä ei makseta palkkaa tai siitä aina saa kiitosta. Minullekin se on vielä opettelua ja vaimo kyllä muistuttaa minua, jos esimerkiksi vessanpyttyjä ei ole pesty muutamaan päivään. En tarkoita pelkästään jarrutusjälkiä, vaan myös yleistä puhtautta. Täällä kun vesi ei ole ehkä ihan yhtä puhdasta kuin Suomessa.

Arkiliikunta on täällä jokapäiväistä ja päivässä tulee helposti käveltyä useita kilometrejä. Vaikka eilen saimme viimein auton helpottamaan elämäämme ja liikkumista, niin todennäköisesti vastaisuudessakin tulemme kävelmään lähialueella. Ruokaostoksilla on helpompi käydä nyt autolla, mutta vaimo menee kävellen vastaisuudessakin töihin. Lisäksi aion sekä saattaa että hakea Antonin kävellen esikoulusta. Vaimo tosin tilasi itselleen Kickbike:n (potkulauta), joten se nopeuttaa hänen työmatkojaan - ainakin töihin mennessä alamäkeen.

Kenelläkään meistä ei ole koti-ikävä. Minä kylläkin hakailen välillä merenrantaa ja veneilyä. Anton kysyy välillä, että milloin me mennään omaan kotiin. Tosin hän on aina tyytyväinen vastatessani ensi vuoden elokuussa eli pitkän ajan päästä. Toisin sanoen asiat sujuvat täällä mallikkaasti ja elämä on ihan mukavaa. Alinalle ja Aarnolle tulisi vain löytää jotain kivoja harrastuksia.

Nettipankki

Amerikkalaisittain voisin todeta: voi herranjumala (Oh, my Gud), mikä nettipankkijärjestelmä täällä on käytössä. Maksoin ensimmäisen laskuni nettipankkia käyttäen ja jäin miettimään, millä vuosisadalla oikein elämme.

USA on shekkien luvattu maa. Kaikki laskut maksetaan pääasiassa shekeillä. Esimerkiksi, sähkö- ja kaasulaitokselta tulee laskut, jossa on palautuskirjekuori mukana, joskaan postimaksua ei ole valmiiksi maksettu. Palautuskirjekuoreen laitetaan laskun alaosa, josta näkyy asiakkaan tiedot ja lisätään shekki laskun maksamiseksi. Vuokraisäntämme noudattaa samaa käytäntöä eli hänelle lähetetään kerran kuukaudessa shekki postitse kotiin.

Käyttämämme pankki on suuri ja luetettava (PNC). Pittsburghin pesäpalloareena on nimetty pankin mukaan. Ehkä tässä kohtaa pitäisi koputtaa puuta ja toivoa, ettei pesäpallojoukkueen tappioputki ole enne myös pankin tulevaisuudelle. Joka tapauksessa sain kotiin käyttäjätunnuksen, jolla pääsin käsiksi nettipankkiin. "One of the most wonderful features of banking online is online bill pay" tai "In most cases, payments can be made the next business day" tai kaiken huipennuksena "You can even schedule bills to be paid automatically weeks or months in advance" ovat vain muutamia pankin ylitsevuotavia kehuja omasta pankkijärjestelmästään. Mulla meni ehkä 20 minuuttia, että sain pankin antamalla tunnuksella luotua oman tunnuksen ja salasanan. Olin jo niin uupunut, että oli pakko pitää taukoa ja palata maksamaan laskua myöhemmin.

Antonin esikoulu tulee maksaa etukäteen ennen kuin esikoulu alkaa. Rahoja ei edes palauteta, jos lapsi jostain syystä jäisi tulematta kokonaan. Yrittäjä saa ainakin rahat, mutta onnistuisikohan tuo Suomessa. Perjantaina tulleen laskun eräpäivä oli heti, joten kerättyäni lisää voimia palasin nettipankkiin laskua maksamaan. Ensimmäiset tervetuloa sanat olivat: "Paying bills was never made this easy". En millään saanut muutettua järjestelmän ehdottamaa eräpäivää (17.09) viikon ensimmäiseksi arkipäiväksi (14.09). Lopulta näin maininnan, että turvallisuussyistä 17.09 on ensimmäinen mahdollinen eräpäivä. Toivotaan, että se kelpaa esikoulun laskutukselle, eikä karhukirjettä tule tässä välissä kotiin. Laskun kokonaissumma oli 1885 $, joten ehkä se yksinkertaisesti vain oli liian suuri kerralla siirrettäväksi. Kaiken tämän maksutapahtuman huipentuma oli saamani sähköpostiviesti pankilta: "Because we care about your security, we are contacting you to confirm that you added a new biller to Online Bill Pay". Edistyksellisintä tässä viestissä oli, ettei minun tarvinnut vastata sähköpostiin / soittaa asikaspalveluun, kun lasku todella oli minun kirjaamaani.

Välillä tulee mieleen, että olemmeko muuttaneet todellakin Yhdysvaltoihin, vai Suomen itänaapuriin. Tietokoneita näkyy siellä täällä. Esimerkiksi automyyjän työpöydällä oli tietokone, mutta hän käytti vanhanaikaisia lomakkeita tarjouksen tekemiseksi. Alinan ja Aarnon saamat rokotustiedot kirjattiin paperille elokuussa, vaikka terveyskeskuksen vastaanottajalla oli tietokone käytettävissä. Lisäksi rokotteiden sarjanumeroita ei kirjattu mihinkään, vaikka Suomessa näin tehdään jäljitettävyyttä varten.

Bill Gates tulee tällä viikolla vihkimään uuden rakennuksen käyttöön CMU:lla (Carnegie Mellon University) tietokoneosastoa varten. Kyse on hänen lahjoituksestaan yliopiston käyttöön. Toivttavasti lahjoitus oli riittävän suuri, jotta se olisi kattanut myös tietokoneiden hankinnat. Bill varmasti sponsoroi tietokoneohjelmat. Onhan ne kuitenkin joillakin testattava ennen niiden tuloa markkinoille.

Painajainen autokaupassa

Kulunut viikko on sujunut mallikkaasti torstain autokauppavierailua lukuunottamatta. Alina on saanut rinnakkaisluokalta ystävän (vuotta nuoremman), joka asuu 100 metrin päässä. Mielestäni Alina on oppinut englantia aika hyvin ja kommunikoi englanniksi kaverinsa kanssa. Tosin hän haluaa minun vielä kääntävän suomesta englanniksi, kun olen lähettyvillä. Aarnon kouluviikko sujui hyvin ottaen huomioon edeltävän viikon perjantaina tapahtuneen episodin. Aarnolla on vielä paljon opittavaa, jotta hän pystyy kummunikoimaan englanniksi, mutta niihän miellä kaikilla on jossain vaiheessa elämässä opittavaa enemmän tai vähemmän. Elämä on jatkuvaa oppmista ja opettelua ihmisen ikään katsomatta. Kävin perjantaina Antonin kanssa paikallisessa lapsimuseossa, kun siellä oli Puuha Pete -näyttely. Anton oli omiaan museossa ja muut lapset olivat vihreänä kateudesta, kun Antonilla oli päässään punainen Bob the Builder lippalakki. Makaroonilaatikkokin tuli melkein syötyä perjantaihin mennessä. Tosin vain minun ja vaimon toimesta. Pojat eivät laatikosta pitäneet ja Alinakin söi sitä vain ensimmäisenä päivänä.

Auton osto poikkeaa täällä huomattavasti Suomeen verrattuna. Autokauppassa valitaan pihalla oleva auto ja ostetaan se. Toisin sanoen auto saadaan mukaan, eikä sitä tilata erikseen. Mikäli pihalta ei löydy sopivaa väriä tai mallia, niin silloin auto on tilattava, mutta vastaavasti auton hinnassa ei olekaan enää neuvotteluvaraa. Myyntivoluumit ovat täällä huikeita verrattuna Suomeen, mutta onhan USA:ssa paljon asukkaitakin. Yli 10 vuotta vanhat autot ovat täällä harvassa.

Sain torstaina Sharonilta kyydin autokauppaan koeajamaan kahta saman automerkin eri automallia. Kyseistä automerkkiä myytiin USA:ssa pelkästään elokuussa 22892 kappaletta. Vastaavasti samaan aikaan suomessa kyseistä autoa myytiin 9 kappaletta. Tämä yhdessä kulttuurieron kanssa myös selittänee osittain sen, miksi vierailustamme autokauppaan muodostui painajainen.

Viikkoa aikaisemmin olin saanut kirjallisen tarjouksen automallista. Vaikka elämme ainakin Suomessa tietoyhteiskuntaa, niin täällä autotarjous kirjoitetaan käsin vanhanaikaisesti lomakkeelle. Se sisältää tiedon automallista ja varastonumeron, mutta ei juurikaan muuta. Itsekin jouduin pyytämään jälkikäteen varusteluettelon tarjotusta autosta. Tarjouksen mukainen auto oli edelleen autoliikkeen pihalla ja autojen koeajat sujuivat mallikkaasti. Myyjä istui pelkääjän paikalla koeajon ajan. Hän oli edelleen varsin miellyttävä ja asiantunteva. Koeajon jälkeen siirryimme toimiston puolelle keskustelemaan ja Anton oli varsin tyytyväinen, kun hän tälläkin kertaa sai kokiksen (tosin hän joutui muistuttamaan siitä useamman kerran). Minäkin olin vaniljanmakuisen kahvimukin äärellä tyytyväinen ja valmis tekemään autokaupat.

Suuni loksahti auki, kun aloimme keskustelemaan auton hinnasta. Aikaisemmin saamani tarjous ei ollutkaan enää voimassa ja uusi tarjous oli 500 $ huonompi. Myyjä yritti ensin väittää (valehdella), että hänen antamastaan tarjouksesta oli kulunut jo 2-3 viikkoa. Hän kävi välillä juttelemassa myyntipäällikön kanssa, mutta hinta ei muuttunut. Näytin hänen aikaisemmin antamaansa kirjallista tarjousta, mutta hän kohautti vain olkapäitään. Salakavalasti myyjä yritti pitää tarjouspaperin itsellään. Hän ei millään myöntynyt alkuperäiseen tarjoukseen ja sanoi tilanteen muuttuneen viikon aikana. Hän väitti tarjouksen olleen voimassa vain sen antopäivän ajan ja että minun olisi tuolloin pitänyt tehdä ostospäätös. Kirjallisessa tarjouksessa ei ollut voimassaoloaikaa. Olin ymmälläni. Olin kertonut aikaisemmin, että olin internetin kautta saanut toisesta autoliikkeestä hieman alkuperäistä tarjousta paremman tarjouksen. Hän alkoi myös syyllistää minua siitä, että olin pyytänyt internetin välityksellä 50 kilometrin päässä sijaitsevasta autoliikkestä tarjouksen vastaavasta automallista, koska he omistavat myös tämän kyseisen autoliikkeen. Hän oli tietoinen ja näreissään, että olin vierailujen välillä pyytänyt tarjouksia muualta.

Tilanne alkoi muodostua epämiellyttäväksi. Sharon puuttui useaan otteeseen myyjän esittämiin väitteisiin ja oli ihmeissään myyjän agressiivisuudesta. Minä en oikein osannut enää sanoa tai kommentoida mitään. Myyjä poistui uudelleen keskustelemaan myyntipäällikön kanssa ja minusta alkoi tuntua siltä, että hinta ei enää merkitse mitään ja minä en halua kantaa rahojani kyseiseen autoliikkeeseen. Niinpä päätimme poistua paikalta. Ulko-ovella myyjä tuli vielä juttelemaan. Minä kiitin, kättelin ja poistuimme takavasemmalle sanomatta sen enempää.

Mielestäni minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja myyjä aliarvioi minut. Okei, en ole mikään helppo asiakas, mutta rajansa kullakin. Päätin kotona, ettei asia jää tähän ja kirjoitin kirjeen koko autoketjun toimitusjohtalle (lähetin sen myös automerkin koko mantereen myyntipäällikölle). Sain toimitusjohtajalta pahoittelukirjeen kokemastani "vääryydestä" ja hän lupasi viedä asian eteenpäin asianomaiselle henkilölle. Perjantaina sain sähköpostia autoliikkeen johtajalta, jossa hän kovasti pyyteli anteeksi ja lupasi henkilökohtaisesti hoitaa myyntiprosessin loppuun ja myydä auton alkuperäiseen hintaan. Vastasin hänen sähköpostiinsa nukuttuani yhden yön yli ja päätin kaikesta huolimatta ostaa heiltä auton. Oli parempi antaa anteeksi (kokemani vääryys) ja viimein ostaa auto, eikä aloittaa ostoprosessia uudestaan selailemalla netissä jonkun toisen valmistajan autoja. Olemme olleet täällä kuukauden ilman autoa. Auton ostaminen on muutoinkin hankalaa, kun ei ole autoa, jolla käydä autokaupoilla.

Kirjoitin asiasta myös automerkin keskustelupalstalle. Siellä todettiin, ettei automyyjän käytös ollut minua kohtaan mitenkään poikkeavaa ja vastaavia tapauksia löytyy keskustelupalstoilta. Myyntivoluumit ovat niin suuria, että yksi tyytymätön asiakas ei pilaa autoliikkeen mainetta ja vaikuta juurikaan myyntiin. Suomessa tilanne on toinen - onneksi. Ehkäpä automyyjä ajatteli, että pääseepä yhdestä ulkomaisesta asiakkaasta helposti eroon. Koko autonostotarinani voi lukea englanniksi keskustelupalstalta osoitteesta: http://www.clublexus.com/forums/rx-third-generation/452102-sales-case-that-should-not-happen.html

Makaroonilaatikko

Tein eilen elämäni ensimmäisen makaroonilaatikon anopilta saamani ohjeen mukaisesti. Jouduin kylläkin vähän soveltamaan, kun meillä ei ollut kaikkia mausteita. Vaimo kehui ruokaa kovasti ja mainitsi sen olleen yksi parhammista makaroonilaatikoista, jota hän on koskaan syönyt. Toivottavasti kyse oli vain mielistelystä, niin en joudu vastaisuudessa ottamaan liian suuria paineita ruaanlaitossa. Alina on meidän perheessä tavallisesti se, joka ei suostu syömään tai on kranttu, mutta eilinen laatikko maistui myös hänelle. Aarno oli koulun jälkeen vähän huonovointinen ja söi vain koulusta jääneitä eväitään. Anton taas oli eilen kipeä ja oksenteli sekä aamulla että illalla. Onneksi hän oksensi keittiön muovimatolle, joka minun oli helppo siivota, eikä makuuhuoneen kokolattiamatolle. Tänään Anton on ollut pirteä, joten luultavasti ruoka maistuu lounaalla.

Kävin tänään aamulla noutamassa itselleni valokuvallisen ID-kortin. Nyt luvat pitäisi olla valmiina auton ostoa varten. Huomenna menen koeajamaan kahta autoa Antonin kanssa. Tosin hän saa vain luvan istua turvaistuimessa takapenkillä. Autojen hinnat ovat täällä suomalaisittain huokuttelevia. Esimerkiksi toinen koeajettavista autoista (perusmalli) maksaa Suomessa 81 400 € veroineen. Täällä vastaavan auton listahinta veroineen on noin 46 800 $ eli noin 32 700 €. Paikallisessa lehdessä oli mainos S 550 sarjan Merusta, jonka lähtöhinta olisi ollut 92 000 $ ja nyt sen olisi saanut 20 000 $ alennuksella! Olin siis väärässä, ettei saksalaisia autoja näe kaupattavan alennuksin.

Laiton sunnuntaina ulkoministerille kutsun hänen nettisivujen kautta lähteä kanssani juoksulenkille, jos hän saapuu tänne G20-kokoukseen 24-25.09. Vielä ei ole tullut vastausta. Todennäköisesti hän saa paljon postia kansalaisilta ja ei ehdi kaikkiin vastaamaan tai sitten taustojani vielä selvitetään ulkoministeriössä.

Labor day

Tänään maanantaina on ollut tällä vapaapäivä (Labor day). Lapset eivät ole olleet koulussa. Käytiin tänään vähän ostoksilla ja lapset saivat valita itselleen pienet lelut. Aarno on sinnikkäästi lukenut legolehteä (Suomessa kaupoista saatava ilmainen kuvasto) ja vähän väliä vaihtanut joululahjatoivettaan. Tänään hän sai Power Miners monsterin (lego). Antonkin sai valita itselleen lelun ja isoveljen esimerkkiä seuratan, se oli mikäs muu kuin Paavo Pesusieni -legopaketti.

Anton on leikkinyt päivisin salaa Aarnon nykyisillä legoilla Aarnon ollessa koulussa, mutta on myös joka kerta jäänyt kiinni. Enää Aarno ei jaksa asiaan puuttua. Yllättävän hyvin 3-vuotiaan sorminäppäryys on kehittynyt legoja rakennellessa, mutta leikeissä legot eivät oikein tahdo pysyä vielä ehjinä. Ainakin toistaiseksi täällä on rauhallista, kun kaikki lapset ovat omien lelujen kimpussa, eikä kukaan tappele.

Anton sai osapäiväisen hoitopaikan (preschool) CMU:n yliopistolta, aivan vaimon työpaikan vierestä. Anton pääsee opettelemaan englannin kieltä aina maanantaista torstaihin klo 08:30-11:30 eli neljä kertaa viikossa. Huomenna menemme tutustumaan hoitopaikkaan 1. kerran ja ensi viikon maanantaista alkaen Anton aloittaa hoitopaikassa, joka jatkuu toukokuun puoleenväliin saakka. Hinta on todella rasvainen eli 4300 $ koko lukuvuodesta! Lisäksi välipalamaksu on 220 $ ja materiaalimaksu on 270 $.

Hintataso on täällä Suomeen verrattuna edullinen lukuunottamatta lastenhoitoa (yksityinen) ja museomaksuja. Halvimmat museomaksut ovat 15 dollarin luokkaa. Autot ovat huomattavasti halvempia ja uusista USA-valmisteisista autoista saa suuria alennuksia. Ne eivät oikein taida käydä kaupaksi. Japanilais- ja saksalaisvalmisteiset autot lienevät täällä paljon suositumpia, koska niitä ei näe lehdissä kaupattavan läheskään vastaavan suuruisin alennuksin.

Viime torstaina kävin autoliikkeessä katsomassa autoja, johon olin ollut jo Suomesta käsin yhteydessä ja johon kirjoitin tulikivenkatkuisen sähköpostin, kun homma ei oikein toiminut. Pöly oli laskeutunut, mutta autoliikkeen pihalla ensimmäinen myyjä, joka tuli kysymään: "voinko auttaa" olikin sama henkilö, jonka kanssa olin käynyt kirjeenvaihtoa Suomesta. Olin tarkastanut autoliikkeen nettisivulta, kenen kanssa olin käynyt keskustelua. Onneksi pääsin neuvottelemaan toisen myyjän kanssa. Sain viime viikolla kirjeen, että voin käydä uudestaan autokorttitoimistossa hakemassa valokuvallista henkilökorttia (tarvitaan auton ostoon). Käyn siellä keskiviikkona (minun pitäisi saada kortti samantien) ja jo torstaiksi olen sopinut 2 automallin koeajot. Toivottavasti tulee kaupat, niin pääsemme autolla tutustumaan ympäristöön.

Ai niin... Aarnon opettaja soitti minulle perjantaina iltapäivällä, kun odotin Aarnon ja Alinan koulubussia. Koulussa oli sattunut jonkinlainen välikohtaus, kun toinen oppilas oli mennyt ottamaan Aarnolta vihon hänen edestään pulpetilta. Vastareaktiona Aarno oli puraissut kyseistä oppilasta kylkeen. Opettajan mukaan tämä toinen oppilas olisi tullut auttamaan Aarnoa meneillään olevassa tehtävässä. Opettajan mukaan Aarno säikähti kovasti, mutta hänen reaktionsa oli valitettavaa. Opettaja vei asian eteenpäin kouluviranomaiselle, mutta toivottavasti asiasta ei tule jälkipyykkiä. Ainakin tänään aion vielä kirjoitaa opettajalle kirjeen ja pahoitella tapahtunutta. Aarnokin oli tosi pahoillaan tapahtuneesta ja opettajan mukaan oli puraistuaan heti yrittänyt sovitella tekemistään halaamalla tätä toista oppilasta. Aarnolla ei varmasti ole koulussa helppoa, kun kukaan ei ymmärrä ja hän ei tule ymmärretyksi.

G20

Pittsburgh on ollut USA:ssa huomion keskipisteenä viimeisen vuoden aikana. Viime vuonna kaupunki täytti 250 vuotta. Tänä keväänä Steelers (amerikkalainen jalkapallo) voitti NFL-sarjan. Samoin kävi jääkiekon osalta. Penguins voitti NHL-sarjan. Paikallinen pesäpallojoukkue (se tylsempi pesäpallo) on tänä syksynä saanut myös julkisuutta, joskin julkisuus on ollut kyseenalaista. Pirates-joukkueella on tällä hetkellä 24 peräkkäisen hävityn pelin sarja. Mikäli tämä sarja jatkuu vielä, tulee siitä koko pesäpallohistorian pisin tappiollinen sarja.

Täällä pidetään G20 huippukokous (group 20) 24-25.09, jota isännöi Barack Obama. G20 koostuu 19 jäsenvaltiosta ja Euroopan Unioniin kuuluvista valtioista. En tiedä vielä tuleeko Suomi osallistumaan huippukokoukseen ja keitä Suomesta olisi tulossa. Minulla on sellainen kuva, että Tarja Halosella on ollut tapana "tunkeutua" erilaisiin tapahtumiin, joten varmaankin hän olisi tulossa. Paikallinen sanomalehti on jo kirjoittanut, että kaikkein kiinnostavimmat vieraat ovat Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Ranskan presidentti on ainoa, jonka vaimo on pällistellyt alastonkuvissa ja vastaavasti Italian pääministeri ainoa, joka osallistuu 72-vuotiaana 17-vuotiaan tytön syntymäpäiville. Lisäksi hän vaatii julkista anteeksipyyntöä vaimoltaan, joka haluaa ottaa avioeron. Silvio on myös ainut, jonka yksityisjuhlissa kauniit naiset juoksevat alastomina. Rahalla ja vallalla on ihmeellinen vaikutus naisiin. Minulla ei ole valtaa, eikä rahaa ja naiset eivät käy edes vaatteet päällä minun juhlissani.

Ymmärtääkseni usean osallistujamaan valtiovarainministerit ainakin tulevat G20-kokoukseen. Toivoisin, että Suomesta tulisi Jyrki Kataisen sijaan ulkoministeri Alexander Stubb. Pyytäisin hänet lenkkikaveriksi. Tosin Alina ei ollut kovin mielissään, että lähettäisin hänelle sähköpostia asiasta. Samoin minun juoksukuntoni ei välttämättä riittäisi hänen seurassaan.

Kaupungin keskusta on tulevan huippukokouksen takia aikamoisessa myllerryksessä. Katuja ja taloja kunnostetaan sekä muutoinkin keskustassa on menossa siisteyskampanja. Keskustan sijaan valtiovieraat tulisivat viedä 885 tien varrelle, jota pitkin tallustelin Antonin kanssa keskiviikkona. Siellä paljastuisi kaupungin todellinen siisteys.

Kävin tänään Antonin ja Aarnon kanssa katsomassa CMU-yliopiston (Carnegie Mellon University) jalkapallo-ottelua (amerikkalainen jalkapallo). Katsojia oli arviolta 500-1000 ja yliopiston oma noin 100 hengen orkesteri oli mukana pitämässä tunnelmaa. Ääntä ja meininkiä oli huomattavasti enemmän kuin oli esimerkiksi Bluesin viime kevään jääkiekon play-off peleissä. Käsittämätöntä, miten niin pienestä ihmismäärästä lähtee ääntä. Steelers:in peleissä tunnelma lienee vielä moninkertaista. Amerikkalainen futis on mielenkiintoista katsottavaa. Ihmettelin vaihtopenkin runsautta, sillä vaihtomiehiä oli molemmissa joukkueissa yli 60, kun kentällä oli laskujeni mukaan 12 pelaajaa kerralla. Suurin osa pelaajista taisi vain hengaillä mukana ja kuluttaa vaihtopenkkiä. Illalla katsoin tv:stä NFL-kauden avauspeliä. Koko katsomo oli pukeutunut kotijoukkueen oranssinvärisiin paitoihin. Katsellessani Tv:stä peliä minulle selvisi myös vaihtopelaajien huomattava määrä. Pelin aikana tulee paljon loukkaantumisia, joten vaihtopelaajille lienee käyttöä koko kautta ajatellen.

Eksyksissä

Tänään se sitten tapahtui. Ajattelin alunalkaen kirjoittaa kävelyteistä tai kävelystä ylipäätään, mutta eksyin tänään kotimatkalla Antonin kanssa ja harhailin epäilyttävällä alueella. En ole mikään suunnistajatyyppi toisin kuin Aarno. Aarno harrasti keväällä suunnistusta (Espoon Suunta) ja kysyessäni ensimmäisen harjoituksen jälkeen, miten meni, sain seuraavan vastauksen: "Tää on mun laji". Aarno oli juossut päätä pahkaa ohjaajan edellä. Usemmiten rastin ohi, mutta kivaa oli ollut.

Mun suunnistuskokemukseni ovat lähinnä kouluajoilta ja kerran armeija-ajalta. Armeijatoverit olivat jo lähdössä etsimään minua metsästä, kun minä en saapunut ilmoittautumispaikalle. Kukaan ei tosin jaksanut minua siellä odottaa.

Ilman karttaa suunnistaminen vieraassa paikassa on tietysti mutkikkaampaa. Mäkisen Timo toteaisi kylläkin tähän, että katso ilmansuunta auringosta. Aina ei ole aurinkoakaan, josta katsoisi ilmansuunnan. Tänään tosin oli, mutta kaksi kesää sitten eksyin Aarnon kummisedän kanssa Sammalvuoren (koti) metsään. Hän oli murtanut aikaisemmin päivällä häntäluunsa (minä olin siihen syypää), mutta illalla kävelimme sinnikkäästi Kivenlahti Rock:iin. Kävimme paikallisessa kuppilassa ennen kotimatkaa puolilta öin. Kotimatkalla ehdotin oikaisevamme metsän läpi, jotta häntäluu ei tekisi kipeää liian pitkää aikaa. Alitimme Länsiväylän alittavan sillan ja painuimme Sammalvuoren metsään. Jossain vaiheessa eksyin, mutta päädyimme Sammalvuoren halkaisevalle pyörätielle (valaistu myös öisin). Sanoin, että jatketaan vain pyörätietä pitkin, niin päästään lähelle kotipolkua. Valitsin vain väärän suunnan ja palasimme takaisin lähtöpisteeseen lähelle Länsiväylän alikulkusiltaa...

Tänään menin Antonin kanssa bussilla noin 4 kilometrin päässä olevalle ostoskeskukselle. Jo menomatkalla päätin, että paluumatkan teemme kävellen. Tulisihan siinä säästettyä 2 dollarin bussilippu. Paluumatkan alku meni sujuvasti. Ylitimme joen siltaa pitkin ja matkamme edistyi autoja nopeammin, koska sillan päässä vain toinen kaistoista oli käytössä. 2 ensimmäistä kilometriä oli kylläkin ylämäkeä ja välillä jalkakäytävä muuttui epämääräiseksi betonikouruksi. Lisäksi tietyöstä kertovat liikennemerkit ja kerran myös paloposti olivat kävelymme tiellä. Rattaiden työntäminen ylämäkeen oli epämiellyttävää, kun samaan aikaan rekat ym. suuret autot hujahtivat vastaan alamäkeen.

Olimme viikko sitten käyneet samaisessa ostoskeskusessa koko perheen kanssa bussilla ja tuolloin keskustelin vaimoni kanssa, että puolessa välissä matkaa alkava Hazelwood Avenue johtaa suoraan kotikatumme risteykseen. Tämä mielessä lähdin kävelemään kyseistä katua pitkin. Vähitellen talot muuttuivat rähjäisimmiksi ja asuntoaluekin alkoi vaikuttaa epäilyttävältä. Arviolta joka viidennessä talossa oli ulkona vahtikoira (tai kaksi), joka haukkui minun työntäessä rattaita talon ohi. Tuossa vaiheessa Anton oli jo nukahtanut. Uskoin vielä olevani oikealla reitillä, vaikka alueella ei kukaan muu kävellyt ja pihoilla olevat ihmiset olivat pääasiassa afro-amerikkalaisia.

Päästyäni Hazelwood Avenuen loppuun totesin olevani eksyksissä. Olin saapunut t-risteykseen, jonka toisella puolen oli rautatie ja aikaisemmin ylittämäni joki! Olimme tehneet 90 asteen käännöksen ja palanneet takaisin joen lähettyville (myös joki tekee 90 asteen mutkan). Tiesin suurin piirtein, missä olimme ja valitsin auringon mukaan oikean suunnan. 4-kastaisen tien reunassa käveleminen tosin oli epämiellyttävää. Takaa tulevat autot huristivat vauhdilla ohi ja jalkakäytävästä ei ollut paikoin tietoakaan. Tien varsi oli hyvin roskainen ja välillä tien reunalle pysäköidyt autot tukkivat kulkumme.

Päättäväisesti jatkoin matkaa eteenpäin, joskin epätoivon tunne alkoi valtaa mieltäni. En halunnut kysyä keneltäkään neuvoa. "Hei olen Suomesta ja olen eksynyt..." Todennäköisin vastaus olisi ollut, että missä on sinun autosi tai ettei kukaan kävele täällä. Suomalaisella sisulla jatkoin eteenpäin, mutta lupasin itselleni pysäyttäväni seuraavan poliisiauton kysyäkseni tietä. Sellaista ei tullut, mutta päädyin lähelle 376 moottiritietä, jonka perusteella osasin lähteä liikkeelle jälleen oikeaan suuntaan. Viimein päädyin lähellä olevaan puistoomme (Schenley Park) ja löysin tien kotiin. Arvioimani 4o minuutin kävelymatka olikin muuttunut 1 h ja 45 minuutin tarpomiseksi. Lisäksi kotikatumme risteyksessä olevan kadun nimi olikin Wightman Street, eikä Hazelwood Avenue...

Nyt kaipaan amerikkalaista tapaa liikkua autolla paikasta toiseen. Kunpa saisin pian luvan (valokuvallisen ID-kortin) auton ostamista varten ja pääsisin autolla liikkumaan ympäristössä. Kävely toki lähialuuella (2 kilometrin säteellä) on helpoin tapa liikkua. Jalkakäytävät ovat kohtuulliset. Ne on koottu peräkkäisistä betonilaatoista (2m x 1m). Laatat eivät joka kohdassa kylläkään ole suorassa ja tästä johtuen laattojen korkeusero voi olla muutamia senttejä. Risteyksissä ei ole juurikaan suojatietä ja vain osassa valo-ohjatuista risteyksiä on jalankulkijoille omat liikennevalot.

Onneksi tänään on vuorossa lepopäivä. Olen käynyt joka toinen päivä vajaan tunnin mittaisella juoksulenkillä, mutta tänään en jaksaisi moiseen ryhtyä.

Ruuanlaitto

En ole mikään intohimoinen kulinaristi, enkä ruuanlaittaja. Kesäisin on ollut kiva grillata ja savustaa lohta, mutta kotona (Suomessa) en ole juurikaan perehtynyt ruuanlaittoon. Toistaiseksi olen kuitenkin pärjännyt täällä kohtuullisen hyvin. CostCo:sta (tukkumyyntiliike, jossa myydään ruokaa suurina yksikköpakkauksina) ostamani ruuat ovat olleet helposti laitettavissa - pääasiassa eineksiä. Toki olen tehnyt mm. jauhelihakastiketta ja salaattia, mutta lasten suosikkiruoka, makaronilaatikko, on vielä tekemättä. Anoppi antoi lähtiessä kirjalliset ohjeet makaronilaatikon tekemiseksi, mutta ehkä kerään vielä pari päivää voimia laatikon valmistamiseksi.

CostCo:sta ostamani tuore jauheliha oli muotoiltu valmiiksi 12 pihviksi. Yhden pihvin paksuus oli noin 4 cm, joten niitä voisi kutsua vaikka mammuttipihveiksi. Pihvit oli pakattu kauniisti kahteen tasoon styroksilaatiksossa. Nämä tasot oli erotettu toisistaan voipaperilla. Koska tuoretta jauhelihaa oli 2,7 kg päätin pakastaa koko pakkauksen kerralla. Ajattelin, että jauhelihapihvit olisivat myöhemmin irrotettavissa toisistaan helposti. Totuus kuitenkin valkeni minulle toissapäivänä, kun yritin irrottaa jäisiä pihvejä toisistaan tehdäkseni hampurilaisia. Pihvit olivat hyvin jäätyneet yhteen (hienoa yhteistyötä). Vaikka USA:ssa tarjoillaan (ainakin ravintoloissa) ruokaa suurina annoksina, niin 2,7 kiloa olisi ollut vähän liikaa 5 hengen hampurilaistarpeita varten. En halunnut sulattaa kaikkia pihvejä kerralla ja yritin ensin saada puukolla sahattua pihvit irti toisistaan. Kastelin veistä välillä kuumassa vedessä, mutta siitä ei ollut apua. Sain vain katkaistua veitsen kärjen jauhelihapihvien väliin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa vasara käyttöön. Sain ensin lyötyä vasaralla neljä pihviä irti paketista ja sitten vielä jaettua sen kahteen kahden pihvin kasaan. Vain voipaperi erotti päällekkäiset pihvit toisistaan. Irroitettuani veitsenkärjen pääsin vihdoin paistamaan pihvejä. Siinä menikin sitten jonkin aikaa ja jossain vaiheessa sain voipaperin pihvien välistä pois. Puolen tunnin päästä luulin jo saaneeni 4 isoa pihviä paisettua, mutta ne olivatkin keskeltä vielä raakoja. No, pihvit sai helposti halkaistua ja loppujen lopuksi 2 cm hampurilaispihvi ei osoittautunut liian paksuksi syödessä. Lisäksi tekemäni hampurilaiset pihveineen maistuivat herkullisilta. Ensi kerralla tosin ostan hampurilaispihvit valmiiksi pakastettuina putkilopurkissa.

Tänään oli jälleen roskien tyhjennyspäivä. Näky oli aika epämiellyttävä vietyäni Alina ja Aarno koulubussin pysäkille. Kadun varsi oli täynnä roskapusseja, pahveja jne. Joka toinen tiistai on alueellamme kierrätyspäivä. Minulle oli positiivinen yllätys kuin sain tietää, että amerikkalaisetkin kierrättävät, paperia, pahvia, muovi- ja lasipulloja jne. Kierrätys toimii täällä siten, että kaikki kierrätettävä tavara pakataan muovipusseihin (pahvilaatikot voivat olla sellaisenaan) ja kierrätysauto kerää kierrätykseen kelpaavat tavarat roska-auton kyytiin. 1-2 miestä katsoo pussien sisällön ja nostaa kierrätykseen sopivat pussit auton kyytiin. Purkauspäässä työntekijät sitten lajittelevat kierrätykseen kelpaavat tavarat. Järjestelmä on siis vähän erilainen kuin Suomessa, mutta ainakin sillä on positiivinen vaikutus työllisyyteen.