Hajuhaitat

Yläkerran pojat pakkasivat ja muuttivat pois. "Teemu", tämä juro poika, oli muuttanut jo aikaisemmin - huomaamatta. Hän liikkui myös aina huomaamatta ja tervehtimättä. Joka tapauksessa nyt meidän talon edessä on iso roskakasa. Pojat jättivät jonkin verran käyttökelpoista tavaraa kadun varteen ja ohikuljkijat ovat napanneet parhaat päältä, joten kasa on pienentynyt puoleen kolmessa päivässä. Perjantaina eräs afro-amerikkalainen nainen yritti vuoron perään työntää ja vetää ATK-pöytää tila-auton sivuovesta auton sisään. Nainen oli äärimmäisen sinnikäs. Pöydän ylin hyllytaso vain olisi pitänyt saada pelkääjän puolelta sisään ja ovien välissä oli pilari. Hän ei piitannut pilarista lainkaan. Lopulta pöytä jäi jumiin ja nainen potki sisäpuolelta pöytää saadakseen sen kokonaan ulos autosta. Lopulta hän siirsi pöydän auton taakse ja luulin hänen seuraavaksi yrittävän auton takaovesta. Hän jättikin pöydän tielle ja lähti pois. Muille pöytä ei enää kelvannut, koska pöytä kastui perjantain iltapäivän rankkasateessa. Minua harmitti, ettei tilannetta tullut tallennettua videokameralle, koska tilanne oli avain absurdi. Vähän sama kuin yrittäisit työntää norsua ulko-ovesta sisään.

Yläkerrasta ei kuulu enää kenkien kopinaa ja meillä on rauhaisaa. Kengistä puheen ollen en ymmärrä, miksi moni paikallinen pitää kenkiä jalassa kotona sisätiloissa. Joku viisaampi voisi antaa tähän järkevän selityksen, mutta minä en keksi mitään perusteita. Kengän pohjat ovat likaiset, enkä usko pohjien tulevan puhtaiksi ovimattoon pyyhkimällä. Aikuiset todennäköisesti osaavat kiertää kuralätäköt, eivätkä astu koirien jätöksiin, mutta lapset eivät ole yhtä viitseliäitä. Antonin syntymäpäivillä kolme isää kahdesta piti kengät jalassa kotonamme. Samoin yksi poika jätti riisumatta kengänsä. Hän leikki kengät jalassa kokolattiamatolla. Lapset ovat tunnetusti liikkuvaista sorttia, joten vuoron perään pojat makoilivat ja istuivat lattialla toisen kengänjäljissä. Pidemmän päälle kokolattiamatto olisi varmasti likainen. Joku voisi sanoa tähän, että jalat ja sukat ovat likaiset hiostavista kengistä, mutta minä väittäisin jalkojen ja sukkien tarvitsevat useammin pesua kuin kokolattiamaton. Mä en ainakaan haluaisi pyyhkiä koiranpaskoja kokolattiamatolta tai lakata puulattioita säännöllisesti, jotka ovat kuluneet kenkien hiekkasista pohjista. Ihmettelen missä vaihessa ja minne kengät sitten riisutaan, jos ei eteiseen tultaessa sisään. Kenties sängyn viereen ennen yöunia. Minä en ainakaan haluaisi nukkua haisevien kengien vieressä. Nehän voisi saman tien ottaa unikaveriksi sänkyyn. Uni tulee viimeistään pökertyessä kenkien hajuun. Toisaalta suihkuun voisi mennä kengät jalassa, joten nekin tulisi samalla puhtaiksi.

Meidän huoneisto oli talvella kylmä ja kesällä vastaavasti kuuma. Tuulettomina päivinä huoneistoa ei saa millään tuulettua, vaikka puolet ikkunoista on auki. Ulkolämpötila on pysytellyt päivisin yli 30 ja öisin yli 20 asteen. Kämppää on pakko tuulettaa, mutta sisälle saadaan vain samat olosuhteet kuin ulkona. Sisäilma on tunkkaista ja lisäksi sisällä on kosteaa. Kävin lauantaina aamupäivällä juoksemassa ja totesin vaimolla takaisin sisälle tultaessa, että sisällä haisee. Meidän metaanin tuotanto on toki ollut viime viikkoina huipussaan ja olen vakavissani ajatellut perustaa oman voimalaitoksen, mutta siitäkään ei tainnut olla kyse. Vaikka meillä on vuoron perään vatsa kuralla (johtunee lämpimistä ilmoista ja veden epäpuhtaudesta...), niin tällä kertaa kyse ei ollut meidän tuoksuista. Vaimo sanoi, että koko Pittsburghissa haisee aina toisinaan paska. Tämä lienee totta - erityisesti sateiden jälkeen. Kaupungin viemäriverkostoon on yhdistetty sekä sade- että jätevedet. Viemärilaitoksen kapasiteetti ei riitä vastaanottamaan jätevesiä kovien sateiden yhteydessä, vaan ne johdetaan puhdistamattomina jokeen. Luulisi tästä aiheutuvan myös hajuhaittoja lämpiminä päivinä. Lisäksi Pittsburghin alueen ilman laatu on kolmanneksi huonoin Yhdysvalloissa. Eikä tämä johdu meidän perheen metaanin tuotannosta. Täällä ollessa ei ole ainakaan tarvinnut kertaakaan kärsiä "kovasta vatsasta". Selitys voikin löytyä siitä, että täällä ei tunneta pidesuihkuja, jotka helpottaisivat takamuksen pesua. Paska homma sanoisin.

Rehellisesti sanottuna nämä helteet alkavat käydä jo voimille. Hiki valuu selkää pitkin sisälläkin ja olo on jatkuvasti nihkeä. Toivosin ilmojen jo viilentyvän, mutta lämpötila tulee pysyttelemään 30 asteen tienoilla lähipäivinäkin. Lisäksi tänään maanantaina on sadellut, joten ilma on äärimmäisen kostea. Sunnuntaiksi haimme helpotusta Idlewild huvi- ja vesipuistosta, joka sijaitsee runsaan tunnin ajomatkan päässä. Viihdyimme liukumäissä ja vedessä erinomaisesti. Lapset viihtyivät niin hyvin, että olimme paikan päällä sulkemiseen saakka. Anton oli erityisen mielissään, kuten viimeisestä kuvasta voi päätellä.

Maanantai on ollut kansallinen vapaapäivä. USA:ssa vietetään aina toukokuun viimeisenä maanantain Memorial Day:ta. Juhla jountaa vuoteen 1865 saakka, josta lähtien on muisteltu palveluksessa menehtyneitä sotilaita. Me olimme naapurikylässä katsomassa paikallista kulkuetta. Joukon edessä käveli muutama veteraani ja sen jälkeen oli kylän poliisien, palomiesten, koulun urheilujoukkueiden vuoro jne. Tunnelma oli mukava ja lapset pitivät tapahtumasta erityisesti, kun paraatista heitettiin makeisia paraatia seuranneille lapsille. Täällä ostaan ainakin hyvin pitää huolta hammaslääkärien hyvinvoinnista. Lasten hampaista ei voine sanoa samaa. Nimimerkillä: "kokemusta on".

Kanervia

Helle tekee tepposia ja ainakin jollain ihmisillä pää pehmenee. Lämpötila on ollut yli 30 astetta (sisällä lähes sama lukema). Kävin Antonin kanssa pankissa tallettamassa saamani 500 dollarin shekin. Saapuessani pankkivirkailijan luoksen jäin epäröimään, missä oikein olen. Virkailijan pukeutumisen perusteella olisin luullut olevani tyttöbaarissa. Ehkä virkailijakin kärsi kuumuudesta, mutta tästä huolimatta rinnat olisivat saaneet olla peitettynä. Kukkulan huippua lukuunottamatta kaikki muu tuntui olevan paljaana. Minä olin silmät pyöreinä. Toisaalta virkailijan paidassa olisi voinut lukea vihjeenä, että silmäni ovat ylempänä. Kassavirkailija oli kuitenkin kohtelias, kun kysyi lopuksi vapaasti suomennettuna: "Miten muuten voisin palvella sinua tänään". Ensin mieleeni tuli mölkky. Se suomalainen seurapeli, jolla pääse irti alkujännityksestä, mutta suuni loksahti auki ja sain hädin tuskin sanotuksi kiitos. Pankin ulkopuolella varmistin vielä käyneeni oikeassa rakennuksessa, jotta tilillepano tuli tehdyksi oikeaan paikkaan. Onneksi pankissa ei tarvinnut antaa tippiä, kuten baareissa on tapana.

Tipeistä puheen ollen sanomalehdessä oli tänään artikkeli työntekijöiden hakuprosessista elokuussa valmistuvaan jääkiekkoareenaan, jota rakennetaan entisen viereen kadun toiselle puolen. Areenalle haettiin työntekijöitä ruoka- ja juomapisteisiin asiakaspalvelijoiksi, keittiöapulaisiksi, kokeiksi sekä tarjoilijoiksi. Tuntipalkka on 6,35-12,50 dollaria kokemuksen mukaan + tipit. Työtä tarjotaan ensisijaisesti lähiseudun asukkaille ja ensimmäiseen hakuprosessiin ei kelpuutettu muita. Hakijoita oli noin 200. 25-vuotias Carl Lewis (ikä on mainittu erikseen, jottei kukaan luule kyseessä olevan se juoksijalegenda) Suomikadulta (Finland Street) haki kokin paikkaa. Mikähän on Hartwall-areenan minimipalkka. Ainakin asuinkadun perusteella artikkeliin olisi sopinut hyvin vertailu vastaavien tehtävien palkoista Suomessa. Toisaalta Suomessa työttömien minimipalkka lienee jo korkeampi kuin tuo edellä mainittu palkkahaarukan alapää. Ehkä tästä syystä jotkut ihmiset ovat suomessa omasta tahdostaan työttömänä ja mansikanpoimijat pitää haalia Suonenjoelle sekä Virosta että Venäjältä. Vastaavasti lappiin lennätetään marjanpoimijoita Thaimaasta asti. Jossakin on vika.

Vanha jääkiekkoareena tulee täyttäneeksi 48 vuotta ja sen todennäköisenä kohtalona on purkaminen. Tilalle halutaan rakentaa liiketiloja, jotka toisivat alueelle uusia työpaikkoja. Suomikadulta löytyy varmasti enemmänkin työnhakijoita. Purkamisen osalta ei ole lyöty vielä viimeistä naulaa arkkuun, mutta minun mielestäni käsittämätöntä toimintaa. Se vain kuvastaa vanhojen rakennusten säilyttämistä Pittsburghissä. Talven aikana kahden harjoitushallin katto romahti lumen painosta, joten luulisi ympäristössä ainakin riittävän junioreita, jotka tarvitsevat jääaikaa. Olen lukenut jonkin verran asuinalueemme ja Pittsburghin historiaa. Täällä on ollut paljon valtavia 1800-luvun lopulla rakennettuja asuinrakennuksia (linnoja), jotka on kuitenkin purettu 1940-luvulla. Terästehtaitakin on ollut paljon pitkin joen vartta, mutta nekin on purettu tehtaiden lopettamisen jälkeen. Vanhan jääkiekkoareenankin osalta itse rakennukselle ei lasketa minkäänlaista arvoa, vaikka rakennuksessa on avattava kupolikatto. Mielestäni jääkentälle löytyisi edelleen käyttöä ja sinne voisi rakentaa tiloja muillekin urheilulajeille. Lisäksi areena olisi täydellinen paikka urheilumuseolle.

Koti-isän kirjoitusaiheet alkavat käydä vähiin ja samalla jutut levottomiksi. Ja, tässä vaiheessa pitää pyytää anopilta anteeksi. Arkielämä alkaa olla niin rutinoitunutta, ettei siitä löydy mitään uutta kirjoitettavaa ja kuka tässä vaiheessa kesää jaksaa enää lukea kuulumisiamme. Joka tapauksessa lapset ovat hengissä ja voivat hyvin. Mitä nyt kasvatus on mennyt vähän pieleen, mutta eihän sitä aina voi onnistua. Helteisillä keleillä minä haluaisin päästä merelle ja vaimolla on ikävä kotipuutarhaa hoitamaan.

Tästä tulikin mieleeni Ilkka Kanervan puutarha. Siitä ei ole pitkään aikaan kirjoitettu, vai onko? Luen nykyään harvemmin iltapäivälehtien lööppejä, enkä ole enää ajan hermoilla. Toisaalta ketä asia enää kiinnostaa, kun ei ole ministerin pallia. Ehkä Ilkka onkin jo tässä vaiheessa siirtynyt puutarhan hoidosta Kanervien kasvatukseen. Tai Kanervan puutarhassa on tehty sukupuolenvaihdos ja työt ovat vähenemään päin. Toisaalta eno voisi välillä raportoida uutisia Suomen Turust, niin en olisi ummikko palatessamme Suomeen. Tai ylipäät kuka tahansa kavereist vois laitta mul meili, niin mä ainaki tietäisi, onks (Mylly)sil viel pystys ja pääseeks sitä pitki ajama.

Onnen päivä

Sain tänään viimein pitkään odottamani kirjeen. Itse asiassa olin menettänyt kirjeen suhteen toiveeni jo huhtikuussa, mutta tänään postilaatikossa odotti mukava yllätys. Toisin oli vanhaan ja hyvään aikaan, kun posti vielä työnnettiin oven luukusta sisään. Nykyään postin joutuu noutamaan postilaatikosta, joskin täällä laatikko on oven vieressä. Sanomalehteä saa toisinaan kylläkin etsiä puskien alta, kun sanomalehtijakajan sihti on pielessä. Heittomatka on vaivaiset 8-10 metriä, mutta jakaja saa viskattua lehden katoksen ohi puskien alle. Olisiko sittenkin pitänyt kiittää Ronaldia joulukortista ja lähettää postilokeroon kiitoskirje shekin kera. Olin 18-vuotias, kun viimeksi toivoin yhtä innokkaasti posteljoonin tuovan postia. Odotin saavani eräältä tytöltä kirjettä - turhaan. Vaikka aika olikin hyvää, niin onni ei ollut kohdallaan. Kävin muutamaan otteeseen lounastunnilla kotona syömässä, jotta sain vedettyä postit luukun läpi suoraan postinkantajan kädestä kunnes viimein kyllästyin lorvailemaan postiluukun takana.

Oikeastaan kaikki oli Arin syytä. Olin Arin kanssa viettämässä iltaa, kun hän kaatoi minun oluet naapuripöydän tytön syliin. Enemmän mua harmitti mun kaatunut olut, kuin tytön märät pöksyt. Yritin toki herrasmiehenä pelastaa tilanteen taputtelemalla paperia pitkin tytön reisiä. Vaikka raha oli tiukassa, niin olutta en onneksi tullut nuolleeksi. Ari oli menettänyt pelin ja poistui paikalta, mutta minä yritin parhaani maineen korjaamiseksi. Keskustelu jäi lyhyeksi, vaikka myöhemmin yöllä tulin antaneeksi osoitteeni. Tyttö lupasi kirjoittaa. Postiluukun takana meni monta päivää ennen kuin minun oli nuoltava näppini ja todettava tappioni. Toisaalta kyse oli vain yhdestä kirjeestä. Tämän päiväinen kirje sen sijaan sisälsi 500 $ shekin, joten voi tätä onnen päivää. Tulin tammikuussa hakeneeksi osavaltiolta 500 $ palautusta vähäpäästöisen auton hankinnasta ja nyt sain todeta hakemukseni kannattaneen. Vaikka auto ei ole mikään pieniruokainen, kuten harvat amerikkalaiset, niin siitä huolimatta minun autoni oli listattu vähän kuluttavaksi autoksi paikallisten viranomaisten toimesta. Suomessa vastaavan auton yhdistetyksi kulutukseksi mainostetaan 6,3 l/100km. Autoni tämän hetkinen keskikulutus on 9,8 l/100km eli yli 50 % enemmän rauhallisesta jalastani (oikea) huolimatta. Myönnettäköön, että täällä on paljon mäkiä ja meillä on paljon kaupunkiajoa.

Onhan tämä elämäkin mäkistä ja välillä tulee kulutettua enemmän. Viime päivänä täällä on käyty aivan kuumana. Uni ei tahdo tulla silmään ja yöuni on katkonaista. Nytkin on aivan tuskainen olo, vaikka klo lähenee jo kymmentä illalla. Ulkolämpötila on vielä lähes 30 astetta ja sisälläkin on saman verran. Kaikki paikat ovat kosteina ja sänky tuntuu nihkeältä. Ihan kuin joku olisi maannut siinä jo ennen minua. Yöstäkään ei ole tällä hetkellä viilentämisen suhteen apua. Kävin tiistai-iltana lenkillä ja kotiovella olin sen näköinen, että kaverit olisivat vetäneet minut kölin ali. Naapurin neidin kanssakaan keskustelusta ei tahtonut tulla mitään, kun minun oli hierottava silmiäni jatkuvasti.

Kaikesta huolimatta saamani shekki tuli tarpeeseen. Vaimo ilmoittautui pitämään Suomi pöytää Alinan ja Aarnon koulun karnevaaleihin kesäkuussa. Tätä varten hän hankki Suomikaupasta vähän rekvisiittaa (www.suomikauppa.fi). Todellista naisen logiikkaa, kun vaimo menee vapaaehtoisena koulun karnevaaleihin ja kolmen tunnin vuoksi tilaa Suomesta aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Ihmiset olisi voinut hyvin pyytää karnevaaleissa meille vierailemaan ja katsomaan pöytäämme ilman hankintoja. Minun mielestä meidän ruokapöytä olisi ihan hyvin käynyt Suomi pöytänä, kun meitä on siinä kuitenkin usein viisi ruokailijaa. Okei, pöytä on ruotsalaista tekoa, mutta ei sitä tarvitse kenellekään kertoa. Kaiken lisäksi meillä on roikkunut pieni Suomen lippu ikkunalla viime elokuusta lähtien, joten täällä olisi aitoa Suomi tunnelmaa.

Vaimo sen sijaan päätti tilata mm. Mölkky-pelin. Ihan niin kuin nykyinen mölkky ei olisi riittävä. Tämä on kuulemma taskukokoa ja sen voi viedä yleisön eteen. Suomikaupan kuvaus pelistä sai minut vakuuttuneeksi sen tarpeellisuudesta koulun karnevaaleihin: "MÖLKKY -peli on erittäin suosittu seurapeli. Pelejä hankitaan kerrostaloihin, tuliaisiksi, kesämökeille, ja sitä voi heitää melkein missä vain. Pelin avula jähmeät suomalaiset saavat loistavan tavan päästä irti alkujännityksestään." Ennen kaikkea tämä mölkky mahtuu taskuun ja sitä voi pelata melkein missä vain. Mölkkyä pelaamalla vaimonkin alkujännitys on tipotiessään. Minä olisin mielummin tilannut Suomikaupasta taputuspötköjä tai Pekka Puupää Tositoimissa -videon, kun ne olisi saanut tilattua ilman toimitusmaksua.

Eikä tässä vielä kaikki. Karnevaalien järjestävät edellyttävät, että pöytien ylläpitäjät tuovat pöydilleen myös tarjoiltavaa. Koulussa on noin 700 oppilasta (kaksi on suomalaista). Kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa eivät varmasti tule paikanpäälle, mutta piirakkaa tai leivonnaisia pitäisi varata kuitenkin sadoille henkilöille. Vaikka vaimo onkin hyvä leipomaan, niin taikinan turvotus pitäisi aloittaa vähintään viikkoa aikaisemmin. Eräässä lähikaupassa on kuulemma myynnissä Pandan suomalaista lakua. Ehkä kauppa on ostettava lakuista tyhjäksi, jotta sitä riittää kaikille. Toisaalta se on kulhoon laitettuna sen verran epämääräistä tavaraa, että Suomesta on vaikeaa antaa kovin myönteistä kuvaa. Varsinkin, kun Nokiallekaan ei ole viime aikoina tullut menestystä Yhdysvalloissa.

Pikku Einstein

Saimme Antonin päiväkodista kaavakkeen täytettäväksi, joka liittyy yliopiston tutkimukseen kuinka lapsi oppii matematiikkaa. Anton kävi yliopiston päiväkotia ja lapset ovat osallistuneet vuoden aikana erilaisiin psykologian tutkimusprojekteihin. Tämä lienee viimeinen tutkimus, kun päiväkoti päättyi torstaina. Tutkimukseen liittyvät kysymykset ovat käsittämättömiä tai sitten tutkijoilla on se käsitys, että 3-vuotiaiden päiväkotilasten vanhemmat haluavat kasvattaa jälkeläisistään pikku Einsteineja. Okei, Anton täyttää 1. kesäkuuta 4-vuotta, mutta samapa tuo. Tutkimuksessa pyydettiin joka tapauksessa vastaamaan, kuinka monta kertaa lapsi on viimeisen kolmen päivän (!) aikana tehnyt matemaattisia tehtäviä. Vaihtoehdot ovat: ei kertaakaan, 1-3 kertaa, 4-6 kertaa, 7-9 kertaa ja 10 kertaa tai enemmän. Ohessa muutamia poimintoja kysymyksistä:

- Laskenut kymmeneen

- Laskenut sataan

- Laskenut esineiden lukumääriä

- Laskenut yksinkertaisia vähennys tai plus laskuja

- Pelannut lautapelejä, joihin liittyy laskentaa ja numeroiden käyttöä

- Pelannut tietokonepelejä, jotka on tarkoitettu matematiikan opetteluun

- Pelannut korttipelejä

- Kuinka monta kertaa lapselle on opetettu uusia matematiikan taitoja, kuten kertolaskua

Mikä on näiden tutkijoiden oletusarvo? 3-vuotias osaisi käyttää tietokonetta tai puhumattakaan pelata korttipelejä. Oletan tutkijoiden ainakin olevan lapsettomia ja harrastavan itse kortin pelaamista. Mahdollisesti pelaavat pokeria luppoaikana. Mihin tälläisellä tutkimuksella pyritään ja miksi juuri viimeisen kolmen päivän aikana, eikä esimerkiksi 30 päivän? Pitäiskikö minun nyt potea huonoa omatuntoa ja tuntea olevani poikkeava koti-isä, joka harjoittelee lapsen kanssa laskemista vain kymmneen ilman kunnianhimoa, käy potkimassa palloa ja silloin tällöin polskuttelemassa uima-altaassa. Anton on kylläkin oppinut kevään aikana käyttämään itsenäisesti tietokonetta (selailemaan Legon kotisivuja), mutta matemaattiset tietokonepelit ovat toistaiseksi saaneet odottaa. En ole huolestunut, enkä koe riittämättömyyttä kasvattajana, vaikka Antonin osalta vastasimme jokaiseen kysymykseen: ei kertaakaan.

Se on toki myönettävä, että kasvatuskeinot ovat olleet viime aikoina vähissä. Lapset eivät ole loppuviikosta saaneet käyttää tietokonetta tai pelata Nintendoa. Viikkorahatkin ovat jääneet saamatta jo muutamana viime viikkona. Huonon käytöksen takia olen antanut pääasiassa keppiä, mutta toivottavasti se muuttuu vielä porkkanaksi ja lapset pääsevät tietokoneelle. Lasten kasvattaminen on jo muutenkin haastellista puhumattakaan Pikku Einsteinin kasvattamisesta. Onko kyse kuitenkin viimekädessä siitä, että tutkijoilla ei ole riittävästi tutkittavaa, kun he tutkivat 3-4 vuotiaiden matemaattista käyttäytymistä viimeisten kolmen päivän aikana. Yliopistot ovat kuin teollisuuslaitoksia, joiden tehokkuutta mitataan väitelleiden tutkijoiden lukumäärällä ja 3-4 vuotiaidenkin oletetaan olevan jo tehopakkauksia.

Alinalla ja Aarnolla oli lauantaina karateturnaus. Kyse ei ollut mistään taistelusuorituksesta, vaan lapset saivat osallistua (maksua vastaan) yksittäisiin yksilölajeihin, kuten potkusuorituksiin tai erilaisiin liikesarjoihin. Molemmat osallistuivat laudan rikkomiseen. Aarno rikkoi laudan kädellä, mutta Alina sen sijaan rikkoi sen potkaisemalla. Aarno tuli kolmen osallistujan joukosta kolmanneksi ja Alina toiseksi viiden osallistujan joukosta. Molempien ryhmässä kaikki muut olivat kuitenkin pidempään karatea harrastaneita. Molempien suoritus oli hyvä, mutta Alinan potku oli suorastaan upea. Nyt molempien kirjahyllyä koristaa hieno (muovinen) pokaali. Toivottavasti molemmilla riittää kipinää harrastuksen jatkamiseen Suomessa ja toisaalta Espoosta löytyy heidän ikäisilleen sopiva seura.

Antonilla oli sunnuntaina kotisynttärit. Päiväkodista tuli kolme kaveria isineen juhlistamaan Antonin syntymäpäivää. Vaimo oli leiponut keksejä, pullaa, mustikkapiirakkaa ja sämpylöitä. Lisäksi meillä on tarjottavana 6 dollarin kakku ruokakaupasta, makeisia ja jäätelöä. Kakku oli äärimmäisen herkullista, mutta jäätelöt unohtuivat pakkaseen. Tiesimme etukäteen vierailijoiden lukumäärän, mutta siitä huolimatta tuli sellainen olo, että tarjottavaa oli 20 hengelle. Anton oli simahtaa ennen synttäreiden alkamista ja meille tuli vähän sellainen olo, että hän ei ole ihan kunnossa. Anton kuitenkin piristyi juuri ennen vieraiden saapumista. Herkuttelimme kotona ja menimme sitten läheiseen sisäleikkipaikkaan, josta kirjoitin jo aikaisemmin. Sielläkin meni ihan hyvin, mutta lopussa Anton oksensi lattialle. Harmittava tilanne, mutta toivottavasti synttärivieraat eivät tule kipeäksi. Anton on nyt reporanka ja kuumeinen. Juhlat kävivät kirjaimellisesti voimille.

Jonossa

Kaikki ovat varmaan olleet jossain vaiheessa jonossa puhelun yhdistämiseksi. "Olette jonossa numerolla 7." Viesti on selkeä. Muitakin ihmisiä on jonossa, jotka haluavat keskustella henkilökohtaisesti asiakaspalvelijan kanssa. Mitä, jos automaattiviestinä olisikin vain: "Olette jonossa". Siitä puuttuu oleellinen informaatio mahdollisesta jonotusajasta. Emme olleet tyytyväisiä Antonin saamaan päätökseen päiväkotihakemukseen liittyen. Otimme paikan toki vastaan, mutta aloimme miettiä, että pitäisiköhän Antonille hakea englannin kielinen päivähoitopaikka. Tuumasta toimeen. Haimme erääseen englannin kieliseen päiväkotiin, jonka nettisivuilla todetaan mm. seuraavaa: "Lapsen voi ilmoittaa päiväkodin jonoon sähköisesti, maksettuaan jonotusmaksun. Lapsivalinnat tehdään jonostamme." Maksoin jonotusmaksun ja täytin sähköisen hakemuksen. Kolme vuorokautta myöhemmin sain sähköpostilla lyhyen ja ytimekkään vastauksen: "Hakemuksenne on vastaanotettu. Olette jonossa." Just joo! Nettisivujen informaation perusteella tiesin Antonin joutuvan jonoon, mutta henkilökohtaisessa vastauksessa olisin toivonut vähän enemmän lisävalaistusta. Ts. kuinka monta lasta on jonossa ja mikä on mahdollinen jonotusaika ennen päiväkotipaikan vapautumista. Toisaalta tuossa on aika hyvä tulonlähde. Ensin kerätään rahat ja sitten todetaan sähköpostitse sama asia, joka käy ilmi jo nettisivuilta. Näin siis Suomessa - tällä kertaa.

Yläkerran pojilla oli jälleen keskiviikkona bileet. Edellisistä juhlista oli kulunut vain viikko. He saivat opintonsa päätökseen ja todistuksen lauantaina. Ehkä viime viikon juhlissa olikin kyse vain tenttikauden päättymisen juhlinnasta ja tällä kertaa he juhlivat opintojen päättymistä. Joka tapauksessa takapihan juhlissa oli mukana 30-40 kaveria. Meininki oli iloista ja tällä kertaa meidätkin otettiin huomioon. Pimeyden tultua klo 21:00 tienoilla juhlat jatkuivat yläkerran sijaan jossain toisaalla. Yläkerrassa oli hiljaista. Voi olla, että tällä kertaa vieraita oli liikaa ja kaikki eivät olisi mahtuneet sisätiloihin. Me alakertalaiset saimme tällä kertaa nukkua rauhassa.

Vaimo ja Alina viettivät sunnuntain vaateostoksilla. Vaimo tosin valitti illalla, että vaateostoksista ei tahtonut tulla Alinan kanssa mitään, koska hän halusi koko ajan kulkea liikkeissä omien mieltymysten mukaisesti. Ostokset jäivät vähän puolitiehen. Molemmat olivat käyneet ruokailemassa Subway:ssä ja voivat sunnuntain illasta alkaen pahoin. Alina oksenteli yöllä ja he lepäsivät kotona maanantain. Koska meillä miespuolisilla perheenjäsenillä ei ollut mitään vastaavia oireita, Subway:n ruoka oli vähintäänkin pilaantunutta. Vaimo epäili majoneesikastikkeen olleen pilaantunutta, koska molemmilla oli ollut sitä leivän välissä. Jos olisin amerikkalainen, haastaisin ruokaketjun oikeuteen vaatien miljoonia.

Ostin meille maanantaina paluuliput Suomeen. Alinalla oli jo ennestään paluulippu minun lentopisteillä, mutta ostin itselleni ja pojille paluuliput. Vaimo tulee Suomeen pari viikkoa meidän jälkeen. Olisi kannattanut ostaa paluuliput jo menolippujen yhteydessä viime elokuussa. Lennot olisivat tulleet huomattavasti edullisemmiksi. Toisaalta meidän oli tulloin mahdotonta arvioida paluun ajankohtaa ja vastaavasti paluuliputkin olisivat voineet huonoimmassa tapuksessa jäädä käyttämättä. Mietimme ennen matkaa, että palaamme tarvittaessa takaisin vuoden 2009 lopussa maitojunalla, vai pitäisikö sanoa maitolennolla, jos asiat eivät ota onnistuakseen. Hyvinhän täällä on mennyt, mutta tulevaisuutta on aina vaikea ennakoida. Varsinkin uudessa ja tuntemattomassa ympäristössä. Johtuen eurokurssin syöksystä lentoliput tulivat nyt kalliimmaksi kuin olisivat tulleet maaliskuussa, jolloin kirjoitin lentolippujen monivivahteisesta hinnoittelusta (Finnairin hinnoittelu on dollareissa täältä suuntautuvissa lennoissa). Onneksi en kuitenkaan tulloin ostanut vielä lippuja, koska tarkistin vasta viime viikolla Alinan paluulipun, joka on heinäkuun viimeinen päivä. Olisin tullut ostaneeksi minulle ja pojille paluulipun eri päivän lennolle.

Antonilla on tänään päiväkodissa viimeinen päivä. Vaikka Antonin syntymäpäivä on vasta kesäkuun 1. päivänä, hän sai viettää päiväkodissa tiistaina syntymäpäiväjuhlia. Päiväkodin tapana on, että syntymäpäiväsankarin toinen vanhemmista tulee lukemaan päiväkotiin satua ja juhlan kunniaksi päiväkodissa valmistetaan pannukakkuja tai muffinsseja. Anton halusi tarjoiltavan pannukakkuja ja minä olin lukemassa kirjaa. Vietin Antonin päiväkodissa koko aamupäivän (kolme tuntia) ja seurasin heidän touhujaan. En lainkaan liian myöhään, koska kyse oli kuitenkin vasta kolmanneksi viimeisestä päiväkotipäivästä. Mikään ei olisi estänyt minua osallistumasta päiväkotitoimintaan jo viime syksynä. Anton oli joka tapuksessa iloisella tuulella ja minunkin on kehuttava päiväkodin toimintaa sekä puitteita. Olen iloinen Antonin puolesta hänen saamasta hyvästä ja huomioonottavasta hoidosta. Satukirjan sijaan minulla oli luettavana Suomi-Englanti-kuvasanakirja. Kyseinen kirja sisältää tunnettuja sanoja, jotka on kuvitettu Disney:n piirroshahmoilla. Tämä osoittautuikin oikeaksi hitiksi, koska Antonin päiväkotikaverit saivat vuoron perään valita kirjaimen. Anton istui minun sylissä ja hän valitsi kirjaimen kohdalta kuvan luettavaksi. Kaikilla oli mukavaa.

Ulkoilua

Olen lukenut internetistä, että Suomessakin on vihdoin lämmintä. Ajatukseni ovat heti harhautuneet Suomeen ja merelle. Mikään ei voita veneilyä Suomenlahdella aurinkoisena ja lämpimänä päivänä. Minulle tulee väistämättä koti-ikävä ajatellessani Suomen saaristoa kauniina kesäpäivänä. Päivät kuluvat nopeasti ja toukokuun puolivälikin on jo ylitetty, eikä paluuseen ole kuin runsaat kaksi kuukautta aikaa. Kuluneella viikolla on tehnyt mieli aloittaa jo pakkaaminen, mutta eiköhän senkin ehdi tehdä myöhemmin. Toisaalta mikään ei estäisi pakkaamasta talvivaatteita ja -kengiä laatikoihin, mutta ehkä sitten jonain sateisena päivänä.

Meillä ei ole kesäloman osalta kovin kummoisia suunnitelmia. Tärkein kesälomamatka on paluu Suomeen. Vaimolla on jäljellä kahdeksan lomapäivää ja lasten koulu päättyy 16. kesäkuuta. Meidän on tarkoitus vierailla Chigacossa vaimon lapsuuden ystävän luona ja mahdollisesti Wisconsinin osavaltiossa vaimo isäntäperheen luona, jossa hän vietti vaihto-oppilasvuotensa. Toisaalta ajomatkat ovat pitkiä ja Wisconsiniin tulee matkaa yli 1100 kilometriä. Matkaan olisi käytettävissä viisi arkipäivää ja kaksi viikonloppua, joten kyllä siinä ehtisi ajelemaan pitkiäkin matkoja, jos vain lasten viihtyvyydestä sekä kärsivällisyydestä olisi takeita.

Pittsburgh on aika hyvä paikka asua. Tämä ei ole miljoonakaupunki ja etäisyydet ovat inhimillisiä. Toki täälläkin saa lukea lehdestä viikottain murhista tai tapoista jossain lähialueilla. Tällaiset uutiset eivät oikein jaksa kiinnostaa. Ihmisillä on paljon aseita, vaikka se ei näykään jokapäiväisessä elämässä. Meidän asuinalue on joka tapuksessa hyvämaineinen. Häiritsevin asia täällä asumisen osalta on se, että Yhdysvaltain talous perustuu kuluttamiseen, joten olemme osa kulutuskulttuuria. USA:ssa on asukkaita yli 300 000 000. Mitä olen itse nähnyt omin silmin, niin sekä koulu- että työpaikkalounaat syödään pääasiassa kertakäyttöastioista. Olen kylläkin jo aikaisemmin kirjoittanut kertakäyttökulttuurista. Jos asiaa kuitenkin miettii tarkemmin, niin todennäköisesti vähintään 1/3 väestöstä syö lounaansa kertakäyttöastioista, jotka ovat pääasiassa muovisia tai styroksisia. Tämä tarkoittaisi sitä, että joka päivä 100 000 000 (satamiljoonaa!) ihmistä jättäisi jälkeensä kertakäyttöjätteitä pelkästään lounaan osalta. Jätemäärät ovat aivan käsittämättömiä ja Ämmässuon kaatopaikka täyttyisi hetkessä.

Autolla ajetaan usein lyhyitä matkoja. Niinhän se taitaa olla Suomessakin, mutta täällä ihmisillä on tapana lähteä ulkoilemaan autolla. Kävin poikien kanssa kahdesti tänään leikkipuistossa ja molemmilla kerroilla menimme kävellen. Moni muu tulee paikalle autolla, vaikka asuisivatkin lähellä. Kävimme pyytämässä myös naapurin Henriä ulkoilemaan, mutta hän ei halunnut. Hänen äitinsä tosin kehui heidän käyneen eilen pyöräilemässä. Olivat pakanneet polkupyörät autoon ja ajeneet autolla runsaan kahden kilometrin päässä sijaitsevaan puistoon (Frick Park). Hmm... Kyseiseen puistoon pääsee hyvin myös kävellen ja pyöräillen. Tapansa kullakin. Ihmettelen vain, milloin Yhdysvaltalaiset osavaltioiden päättäjät tulevat tekemään päätöksiä kulutuskulttuurin rajoittamiseksi. Ehkä siinä tulee käymään, kuten Meksikonlahden öljyvuodon osalta. Vasta hädän hetkellä puututaan asiaan ja ymmärretään tehdä päätöksiä. Lehdissä ei ole kirjoituksia Greenpeacen toiminnasta. Mitä nyt syksyisen G20 kokouksen aikana kaksi henkilöä hyppäsi valjailla sillalta alas saadakseen valtavan protestijulisteen levitettyä. Kenties rangaistukset ovat täällä niin kovia, ettei protestointi kannata.

Meidän arjessa ei ole tapahtunut viime aikoina muutoksia. Aarno sai tänään sunnuntaina päätökseen kotiperuskoulun. Viimeisenä tehtävänä oli matematiikan koe. Alinalla on vielä jäljellä ympäristöopin viimeinen koe ja sitten hänenkin osalta kotiperuskoulu on suoritettu. Antonin päiväkoti päättyy tulevan viikon torstaina, joskin hän osallistuu vielä kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona päiväkodin kesäleiriin (neljä tuntia per päivä). Kun Alinan ja Aarnon koulu loppuu neljän ja puolen viikon päästä, niin sitten minulla riittääkin pähkäiltävää päiväohjelmien osalta.

Kansallispuku

Yläkerran pojilla on opinnot nyt ilmeisesti suoritettu. Eilen oli sen verran railakkaat ja ennen kaikkea äänekkäät juhlat. Ennen juhlien alkamista meidät toivotettin myös tervetulleiksi, mutta jättäydyimme pois, koska Alinalla oli koulun juhla. Iltaa kohden meno parani ja yläkerran vierailijoilla kuulosti naurusta päätellen olevan hauskaa. Stereot pauhasivat Alinan huoneen yläpuolella. Alina oli käärmeissään, kun ei jumputuksen takia saanut nukutuksi. Viimein hän laittoi korvatulpat korviinsa ja tyynyn pään päälle nukahtaakseen. Aamulla oli hiljaista, mutta muutama parvekkeelta pudonnut tupakantumppi ja kertakäyttöastia muistutti pihalla eilisistä juhlista.

Jos jääkiekon SM-liigassa saatiin tänä vuonna yllättävä mestari runkosarjan kuudennelta tilalta, niin samaa on todettava NHL:n itäisen konferenssin loppuottelusta. Itäisen konferenssin mestari kohtaa myöhemmin läntisen konferenssin voittajan ja nämä kaksi joukkuetta pelaavat sitten Stanley Cup:sta. Montreal pääsi viimeisenä eli kahdeksantena joukkueena mukaan itäisen konferenssin jatkopeleihin. Ensin he pudottivat 1. joukkuueen eli Washingtonin jatkosta ja tekivät eilen saman Pittsburghin joukkueelle, joka oli itäisen runkosarjan neljäs. Konferenssin finaalissa Montreal kohtaa runkosarjan 6. (Boston) tai 7. (Philadelphia) tulleen joukkueen. Jatkopelien tuomarointi on poikennut täysin runkosarjan peleistä. Nyt pieninkin rike on vihelletty. Älytöntä, että alkusarjassa vastustajaa sai telota nyrkillä tai mailalla mielensä mukaan, mutta jatkopeleissä pienestäkin hipaisusta joutuu jäähylle. Ai niin, USA:n MM-kisojen tappiosta Suomelle ja jäämisestä putoamissarjaan ei ollut paikallisessa sanomalehdessä mitään mainintaa. USA:n häviöstä Tanskalle sentään kirjoitettiin muutamalla virkkeellä

Meidän läheiselle kauppakadulle (Murray Ave) avattiin alle 7-vuotialle tarkoitettu sisäleikkipaikka (My Little Outback). Kävin Antonin kanssa katsastamassa paikan ja ainakin Anton viihtyi leikkipaikassa hyvin. Kaikki on uutta ja hintakin oli kohtuullinen (8 $). Lisäksi leikkipaikassa ei ollut mitään aikarajaa ts. siellä saa leikkiä niin kauan kuin jaksaa. Olin Antonin kanssa päiväsaikaan liikkeellä ja muita lapsia oli vähän, joten Anton sai välillä leikkiä ihan yksikseen. Lisäksi leikkipaikassa oli koko ajan kaksi ohjaajaa. Ehkä heillä oli tekemisen puutetta, kun heidän toimintansa meni huvittavuuden puolelle. He kulkivat lasten perässä ja korjasivat lasten levittämiä leikkitarvikkeita paikoilleen. Lisäksi toinen ohjaaja desinfio rätillä leikkitarvikkeita vähän väliä. Viime vuoden keväällä Espoon HopLop:ssa ei näkynyt juurikaan ohjaajia puhumattakaan siitä, että joku olisi ollut jatkuvasti desinfioimassa paikkoja. Joka tapauksessa Anton oli varsin tyytyväinen ja haluaa pitää syntymäpäiväjuhlansa ko. paikassa sunnuntaina 23. päivä. Kokoonnumme ensin meidän kotiin juhlistamaan Antonin 4-vuotispäivää ja matkaamme sitten sisäleikkipaikkaan. Kuten kuvista näkee, niin Anton sentään käytti suojalaseja rakennuspuuhissa toisin kuin moni paikallinen rakennusmies tekee.

Alinalla oli eilen Pittsburghin ala-asteiden kultturijuhlat ja näytös. Vierasmaalaisilla oppilailla oli mahdollisuus pukeutua kotimaan juhla-asuun ja käydä lavalla näyttäytymässä. Ohjelmaan kuului musiikkia ja esityksiä. Alina ainakin erottui kansallispuvussa edukseen. Hyvä näin, koska puvun hankkimiseksi oli nähty paljon vaivaa. Mummo hankki puvun Suomesta ja postitti sen silitettynä Alinalle. Itsekin täytyy myöntää, että Munsalan-puku sopi Alinalle hyvin. Toivottavasti äitini vain ei pahastu kuvien perusteella, että Alinalla ei ollut käytössä kirkkaansinistä päänauhaa.

Fallingwater

Launtaista lähtien täällä on ollut koleaa. Sunnuntaina oli aurinkoista, mutta lämpötila oli alle kymmenen asteen. Maanantaina paistoi sentään aurinko, mutta tiistaina on ollut sateista ja vain 7 astetta lämmintä. Mitä olen lukenut Suomen sääennusteita, niin siellä on nyt ainakin luvassa lämpimämpää. Hyvä niin ja toivottavasti kesäkin tulee Suomeen pikavauhtia.

Olisikohan ollut neljäs tai viides viikonloppu peräjälkeen, kun ilma on ollut suorastaan kylmää ja on sadellut. Meidän on pitänyt käydä vierailemassa Fallingwater:ssa jo useampana viikonloppuna, mutta vasta nyt sunnuntaina säätiedotus ei luvannut sateita. Vaimo kaivoi kuitenkin pipot uudelleen esille. Kirjoitin jo syksyllä tästä kohteesta, mutta tuolloin en päässyt käymään paikan päällä tyttären kanssa, koska olimme flunssan kourissa. Nyt oli meidän vuoro käydä rakennuksen sisällä. Ensinnäkin koko paikka on täysin käsittämätön. Talo keskellä metsää, joka on rakennettu osittain alapuolella virtaavan joen päälle. Todellinen aistikkuus ja ympäröivä luonto avautuu kuitenkin vasta talon sisältä. Talo on todellakin rakennettu ympäröivän luonnon ehdoilla ja se on kieltämättä hyvin sopusoinnussa luonnon kanssa. Talon sisällä on rauhaisaa ja sielu lepää. Voi vain kuvitella, minkälaista Kaufmannien perheellä on ollut viettää kesiään kyseisessä asunnossa.

Kahdessa ensimmäisessä kerroksessa on isot ulkoilmaterassit. Alaterrasilta johta rappuset alapuolella virtaavaan veteen, jossa asukkaat ovat voineet käydä vilvoittelemassa. Huonekalut ja kaapistot ovat vartavasten suunniteltu talon jokaiseen huoneeseen ja niissä on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Mikäli veden lorinaa haluaa kuunella enemmän, makuuhuoneen kulmaikkunan voi avata ja ihailla näkymiä. Mielenkiintoinen ratkaisu, koska ikkunan ollessa auki on esteetön näkymä ja kulmaa ei ole lainkaan avoimen ikkunan kohdalla. Kerta kaikkiaan upea rakennus ja kaikkien vaikuttavin, jossa olen koskaan käynyt. Saattaa olla, että tulemme vierailemaan vielä toistamiseen kyseisessä kohteessa ennen paluuta takaisin Suomeen.

Talon on suunnitellut yksi USA:n kuuluisimmista arkkitehdeistä (Frank Lloyd Wright). Talon suunnitteluun ja rakentamiseen liittyy useita tarinoita. Mm. Kaufmann epäili terassien kestävyyttä, koska niitä ei tuettu alapuolelta ja arkkitehdin suunnitelmista poiketen (arkkitehdin tietämättä) pyysi käyttämään huomattavasti ennemmän betoniraudoitusta. Mitä minä olen tässä jaarittelemaan. Kohteesta löytyy lisätietoa: www.fallingwater.org

Arkkitehti on suomalaisittain mielenkiintoinen, koska hänen pojanpoikansa Eric Lloyd Wright on suunnitellut Euroopaan ensimmäisen rakennuksensa. Kyseessä ei ole mikä tahansa rakennus, vaan Apulannan rumpalin Sipe Santapukin tuleva koti. Helsingin Sanomien tammikuun kuukausiliitteessä oli äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli Sipen rakennusprojektiin liittyen. Täytyy vain nostaa Sipelle hattua, että on lähtenyt toteuttamaan tällaista hanketta. Ennustan tästä kohteesta tulevan vielä joskus vähintäänkin Villa Mairean kaltainen nähtävyys. Tutustukaa oheiseen sivustoon ja ihmetelkää: www.kotitieto.fi

Hoitopaikkahakemus

Saimme torstaina postitse kirjeen Antonin hoitopaikkahakemukseen liittyen. Vaimo haki tammikuussa Antonille päivähoitopaikkaa elokuusta alkaen. Anton vietti 2 ensimmäistä vuottaan kotona äidin kanssa ja aloitti elokuussa 2008 Nöykkiön päiväkodissa. Anton viihtyi päiväkodissa hyvin sai Eelasta todellisen sydänystävän. Muutto tänne USA:han sujui Antonilta hyvin, mutta uuteen päiväkotiin hän on tottunut vasta viimeisten kahden kuukauden aikana ja saanut Michaelista parhaan ystävän. Pidimme itsestään selvyytenä, että Anton pääsee Suomessa takaisin vanhaan päiväkotiin, mutta näin ei ollutkaan. Anton sai päiväkotipaikan toisesta piiristä Kivenlahden puolelta. Olimme luonnollisesti hyvin pettyneitä. Anton ei pääsekään takaisin vanhaan ja tuttuun ympäristöön. Hänellä on edessään kolmas muutos ja uusien ystävien löytäminen.

Minä olin päätöksen johdosta hieman allapäin. Alina tuli torstaina koulusta kotiin ja oli tyytymätön ruokatarjoiluuni. Hän paiskoi kettiönkaapin oven ja minä hermostuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kirjeen luettuani minä olen alkanut tahtomattani prosessoida sisälläni Suomeen paluuta. Edessä on jälleen uudet muutokset. Vaikka palaamme takaisin omaan kotiin, niin minua huolettaa jo nyt mm. edessä olevat muuttovalmistelut, vaikka meidän ei tarvitsekaan tällä kertaa etsiä asuntoa tai hankkia huonekaluja ja tehdä kaasu- tai sähköjakelun osalta sopimuksia. Toisin sanoen muutto tulee tällä kertaa olemaan huomattavasti yksinkertaisempaa. Tänne muutettaessa paineet kasvoivat Suomessa vasta viimeisten kahden viikon aikana, mutta nyt muuttoon on vielä lähes kolme kuukautta aikaa.

Vaimo sanoi minulle perjantaina töistä tullessaan, että hän haluaa vanhan elämänsä takaisin. Hänellä on ollut jokin verran työstressiä ja toisinaan hän on todennut mielellään vaihtavansa minun kanssani rooleja. Minä taas vastasin leikkisästi vaimolleni, että minä en halua vanhaa elämääni takaisin. Toteamuksessani lienee vähintään puolet totta. Minä voisin vastaisuudessakin olla kotona, kunhan vaimo olisi palkkatöissä. Meillä molemmilla on vähän samansuuntaisia ajatuksia ja haluaisimme olla kotona. Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että voisin viettää täällä aikaa pidempään koti-isänä. Tosin toista talvea en olisi valmis asumaan tässä huonosti eristetyssä huoneistossa. Kun minulla on tämän suuntaisia ajatuksia, niin miltähän lapsista mahtaa tuntua. Varsinkin Antonista, kun hän joutuu taas uuteen hoitopaikkaan. Lapset tuskin pohtivat näitä asioita ja ovat paremmin sopeutuvaisia.

Olen yrittänyt pohtia, mikä tulevassa muutossa on kaikkein haastellisinta. Miellyttävällä ilmastolla on varmasti oma vaikutuksensa, mutta loppujen lopuksi ihminen ei tarvitse paljon asioita ollakseen onnellinen. Minulla on ollut hyvää aikaa. Puut viheriöivät ja puistossa on kaunista. Kävin perjantai-iltana lenkillä klo 19:30 jälkeen ulkolämpötilan olessa vielä 29 asteen hujakoilla. Launtaina olikin sitten jo huomattavasti viileämpää ja tuuli oli hyvin puuskittaista. Aarnolla oli koulun pihalla leikkipäivä luokkatoverien kanssa ja minä olin Antonin kanssa myös paikalla. Erään oppilaan vanhemmat olivat tapahtuman puuhamiehinä. Pizzaa oli yllin kyllin tarjolla, joten ehkä osa ennakkoon ilmoittautuneista oli jättäytynyt suosiolla pois kylmän ilman takia. Lämpötila oli 10-12 asteen tienoilla, joten mieleen tuli suomalainen kesäsää.

Olin poikien kanssa kävellen liikkeellä. Ennen koulua on eräs vilkasliikenteinen katu, jossa olemme aikaisemminkin seisseet pitkään ennen kadun ylittämistä. Vasemmalta tuli autoja solkenaan ja yksikään auto ei pysähtynyt antaakseen meillä tietä, kunnes eräs auto pysähtyi kääntyäkseen vasemmalle. Odotin auton kääntymistä turhaan ja katsoin oikealle. Auto ei kääntynyt, koska vastakkaisella kaistalla oli poliisiauto pysähtyneenä suojatien eteen hälytysvilkut päällä. Poliisiauton naiskuljettaja viittoili meitä ylittämään katua ja oli laittanut hälyytysvalot päälle ohjatakseen meidät turvallisesti kadun yli. Heilutimme kättä kiitokseksi päästyämme kadun toiselle puolen ja poliisitäti sammutti auton hälytysvalot. Kertakaikkiaan mahtavaa jalankulkijan huomioonottamista poliisilta. Vähän samankaltaista, johon Suomessa on totuttu useimpien autoilijoiden osalta. Ei siis tarvitsisi olla poliisiauton kuljettaja jalankulkijoiden päästämiseksi kadun yli.

Jääkiekon NHL-pelit ovat hyvässä vauhdissa. Tulen seuranneeksi niitä iltaisin televisiosta ja lehdestänkin tulen lukeneeksi edeltävän päivän peleistä. Vaikka jääkiekon MM-kisat alkoivat perjantaina ja USA pelasi kisaisäntää vastaan ennätysyleisön edessä, niin lauantain samonalehdessä ei ollut pienintäkään mainintaa ottelun lopputuloksesta puhumattakaan MM-kisojen alkamisesta. Ei myös ollut sunnuntain lehdessäkään, mutta toisaalta Suomen joukkueen katastrofisen tappion takia ei ole niin väliäkään. Saisin vain taas osanottavia kommentteja, kuten olympialaisten välieräpelistä.

Äidille

Sinun pikkupoika

otti siivet alle

ja lähti maailmalle.

Pois omasta kolosta

ja sinun hoivasta.

Vain perhe kainalossa.

Maailma on opettanut

elämän yksinkertaisuuden.

Perhe on parasta.

Vaikka olemme poissa,

olet meidän sydämissä.

Olet äidistä parhain.

Toivotamme täältä kaukaa

oikein ruusuista ja

aurinkoista äitienpäivää!

Tunnustus

Minulla oli viime viikon torstaina viimeiset vesipallotreenit. Opiskelijoilla alkoi tenttikausi, jonka jälkeen he lähtevät kesälaitumille. Tiistaina oli kauden päättäjäiset ja tunnustusten jako. Minä sain myös oman paperilautasen, jossa oli seuraava teksti ja piirros vaippaikäisestä kaverista kädet pystyssä: "CMUWP Prsesents. Zakari with the most promising young athlete award." Oli mukavaa olla "papparainen" nuorten joukossa ilman ikäsyrjintää ja saada pelata opiskelijoiden kanssa vesipalloa. Näin se aika vain vierähtää. Viikot ovat menneet viime aikoina nopeasti ja nytkin on jo torstai. Vähän on haikea olo, kun harjoitukset päättyivät jo nyt. Toisaalta viime kertoina ei enää ollut montakaan pelaajaa harjoituksissa, joten hyvä näin.

Aika alkaa käydä pikkuhiljaa vähiin ja tässä on alettava tosissaan miettimään paluuta takaisin Suomeen. Euron kurssi jatkaa vajoamistaan dollariin nähden. Toivottavasti vain ei uppoa ja talouden pyörät vetävät Suomessa. Vaimolla on ollut koti-ikävä. Hänen puutarhapeukaloa syyhyttää ja hän kaipaa omaan pihaan kytkemään rikkaruohojamme. No, niitähän riittää. Minulle tuli eilen aamulla jonkin asteinen "kohtaus", kun avoin poikien huoneen ikkunaverhot ja katsoin sinertävää taivasta. Mieleni teki lähteä merelle, mutta kohtaus meni nopeasti ohi aamutoimien yhteydessä. Minä olen sopeutunut ilmeisen hyvin tänne, koska Suomen koti, Suomenlahti tai mitkään kotisuomen asiat eivät ole tulvineet enää alitajuntaan.

Pakkaaminen on jossain vaiheessa edessä. Talvivaatteet voisin pakata jo nyt ja kerätä pois lasten pieneksi jääneet vaatteet. Tuomme tullessamme vain auton. Toki se onkin sitten pakattuna täyteen tavaraa, mutta sinnekään ei saa kaikkea mahtumaan. Toisaalta meillä ei ole paljoa tuomista. Kaikki vähäiset huonekalut jäävät tänne. Tulin ostaneeksi talvirengassetin, joten se olisi kiva saada tuotua Suomeen. Hintaerot ovat täällä käsittämättömiä. Minun ei kannattanut ostaa paikallisesta autoliikkeestä vanteita, koska vastaavankaltaiset vanteet olisivat tulleet 40 % (!) kalliimmaksi. Sain vanteet USA:n länsirannikolta kotiovelle toimitettuna edullisemmin ja lisäksi säästin vielä paikallisen veron. Olin laittanut keväällä ostoilmoituksen autofoorumiin ja autoliikkeen varaosapäällikkö otti minuun yhteyttä Portlandista (Oregon). Autoliikkeellä oli myynnissä näyttelyauton käyttämättömät vanteet, jotka olivat vaihdettu näyttävimpiin ja suurempiin vanteisiin. Täysin uudet vanteet erikseen tilattuna olisivat tulleet maksamaan kaksi kertaa enemmän. Toisin kuin Suomessa täällä ihmiset ajavat samoilla renkailla kesät talvet ja nän ollen on äärimmäisen harvinaista, että joku ostaisi kaksi rengassettiä.

Vaimo sai eilen huomautuksen Antonin päiväkodista auton pysäköintiin liittyen, vaikka hän ei ole käynyt autolla päiväkodilla. Minä olen viime aikoina jättänyt auton pari kertaa viikossa päiväkodin parkkipaikalle käydessäni itse kuntoilemassa aamupäivisin. Parkkipaikalle pääsee puomin läpi vain kulkukortilla ja jokaisella lapsen vanhemmalla on kulkuoikeus parkkipaikalle lasten tuontia sekä hakua varten. Parkkipaikan ruuhkahuippu ajoittuu näiden yhteyteen. Parkkipaikkoja ei ole montaa, mutta siitä huolimatta siellä on ollut aina hyvin tilaa. Joka tapauksessa vaimolle pidettiin nuhtelu, ettei parkkipaikalle saa pysäköidä missään muussa yhteydessä. Olin hieman yllättynyt, etteivät ottaneet suoraan minuun yhteyttä. Olen joka kerta laittanut näkyville kaksi lupalappua, joista toisessa näkyy vielä meidän sukunimi. Joka tapuksessa eilen kävi ilmi, että olin pysäköinyt autoni paikalle, joka ei ole muutoinkaan päiväkodin käytettävissä. Samassa rakennuksessa on laboratorio, joka tutkii vastasyntyneitä vauvoja. Käyttämäni parkkiruutu ovat varattu laboratorion asiakkaille. Parkkiruutuun on maalattu pieni L-kirjain, mutta minulle se on ollut vain kirjain muiden kirjaimien joukossa. Jollakin laboratorion työntekijällä on ollut aikaa "urkkia" parkkipaikan käyttöastetta ikkunan takaa. Minä en ole ollut heidän asiakkaana, joten nyt on mennyt herne nenään, kun joku pysäköi "luvatta" tyhjälle parkkipaikalle. Toisaalta voisivat markkinoida laboratorion palvelujaan enemmän, jotta asikkaita riittäisi parkkipaikan täyttämiseksi saakka. Ymmärrän yskän ja pysäköin vastaisuudessa toisaalle, jos vain löydän tilaa tai jätän yliopiston aamukuntoilut väliin.

Vastuu

Sanomalehdessä kerottiin 42-vuotiaasta äidistä, joka oli jättänyt 9-vuotiaan poikansa ja 1-kuukauden ikäisen lapsenlapsensa kahdestaan kotiin. Poika oli soittanut hätänumeroon iltapäivällä sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Poliisi meni kuitenkin käymään pojan kodissa, kun puhelun alkuperä oli selvitetty. Poika kertoi olevansa yksin kotona vauvan kanssa ja etuoven olevan takalukossa. Palokunta tuli paikalle avaamaan oven, jonka jälkeen lapset toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Lehdessä kerottiin pojan äidin jättäneen lapset kotiin 18-vuotiaan tyttärensä kanssa sillä olettamuksella, että tytär jää myös kotiin. Tytär oli kuitenkin lähtenyt kouluun jättäen oman veljen ja vauvansa keskenään kotiin. Artikkelissa ei otettu lainkaan kantaa siihen, että 9-vuotiaan pojankin olisi pitänyt mennä kouluun. Poika oli kaikkein vastuuntuntoisin koko perheestä. Se on kuitenkin sääli, että 9-vuotias eno joutuu olemaan hoitovastuussa vastasyntyneestä vauvasta.

Minä olen yrittänyt opettaa kotona Alinalle vastuunkantoa ja vastuunottamista sekä koti- että koulutöistä osittain huonolla menestyksellä. Alina täyttää syksyllä 11-vuotta, mutta tästä huolimatta joudun patistamaan häntä usein aamuisin ja iltaisin. Peti jää petaamatta, ellen ole siitä muistuttamassa. Iltaisin joudun pyytämään häntä useasti pesemään hampaat ja pukemaan pyjaman päälle. Huoneen pitäminen siistinä ja vaatteiden korjaaminen lattialta on Alinalle myös haasteellista. Vaikka jääkaapin ovessa on Alinan kirjoittamat "säännöt", olemme kenties päästäneet hänet aikaisemmin liian helpolla kotitöissä, kun pyynnöt eivät tahdo mennä perille. Minulla ei ole mitään ässiä vedettäväksi hihasta, joilla saisin Alinan ottamaan enemmän vastuuta. Alina ei ole moksiskaan, vaikka hän menee iltaisin nukkumaan petaamattomaan petiin tai vaatteet lojuvat lattialla. Minä olen ollut pienestä pitäen järjestyksen ihminen, mutta en ole vielä saanut opetetuksi tyttärelleni järjestystä. Vielä en aio lannistua.

Anton on ollut viime aikoina iloinen poika. Aikaisemmin hän huutanut aamuisin naama punaisena, että äidin on tultava hänen kanssaan takaisin nukkumaan, mutta ei enää muutamaan viikkoon. Hänestä on tullut reipas ja yhteistyökykyinen, mitä tulee aamuruokailuun ja pukeutumiseen. Hän sai aluksi liimata kalenteriin tarran kyseisen päivän kohdalle, jos aamutoimet olivat sujuneet hyvin. Anton on jo unohtanut tarrojen liimaamisen. Kolmen vuoden uhmaikä taitaa olla nyt taakse jäänyttä elämää. Anton sai sunnuntaina Lego Batman t-paidan ja shortsit, joten nyt hänen kelpaa. Ilmatkin ovat sopivasti lämmenneet sunnuntain sateiden jälkeen.

Alina ja Aarno saivat kolmannen periodin todistukset. Tälläkin kertaa kaikki arvosanat olivat A:ta yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Alina sai ensimmäistä kertaa Science-arvosanan, joka oli C. Joka viikonloppu Alina on tehnyt jonkun tieteellisen (kirjallinen) tehtävän kotona. Visuaalisuus on vähän kärsinyt, kun meillä ei ole kotona printteriä ja Alina ei ole voinut käyttää tietokonetta hyväksi muuten kuin tiedonhaussa. Kaikkein eniten ihmettelen Alinan saamaa arvosanaa espanjan kielestä. Miten voi saada A:n, kun hän ei opiskele espanjaa kotona lainkaan. Ilmeisesti emme ole turhaan antaneet lapsillemme A-kirjaimella alkavia etunimiä (ei ollut itsetarkoitus). Sekä Alina että Aarno, ja miksei Antonkin viimeaikaisten aamutoimien ansiosta, kuuluvat parhaaseen A-ryhmään. Suomikoulu (kotiperuskoulu) lähenee loppuaan. Arvosanat ovat tässäkin tapauksessa olleet pääasiassa kiitettäviä. Toivottavasti koulunkäynti jatkuu yhtä mallikkaasti syksyllä Suomessa.

Käyn autolla kerran viikossa ruokakaupassa (Costco tukkukauppa). Tällöin tulee ostettua suurempi määrä ruokaa. Toisaalta tukkukaupan pakkauskoot ovat suuria, joten pientä määrää olisi mahdotonta ostaa. Esimerkiksi, jos haluaa Twix-suklaapatukan, niitä on ostettava kerralla 32 kappaletta. Onneksi on auto, koska maitoakin tulee toisinaan ostetuksi runsaat 11 litraa ja kantaminen olisi vähintäänkin raskasta. 3 kpl 1,89 litran maitopurkkia on yhdessä pakkauksessa ja välillä ostan kaksi pakkausta. Jauheliha on valmiiksi pakattu kaupan puolesta ja pakkauskoot vaihtelevat noin 2,5-3,0 kilon välillä, mutta jauhelihaa on aina hyvä olla kotona pakkasessa. Kurkkuja on ostettava kerralla kolme ja paikaillinen reissumies (vaalea valmiiksi halkaistu leipä) myydään 24 leivän pakkauksissa. Appelsiinimehua on myös kerralla ostettava 4 purkkia (1,89 litraa x 4). Siitä tosin riittää pitkäksi aikaa, kun kukaan muu meidän perheessä ei sitä juo.

Vappupiknik

Meillä oli lauantaina mukava vappupiknik läheisessä puistossa. Vaimo lähetti alkuviikosta piknikkutsun muutamalle tuntemalleen suomalaiselle. Kutsua oli lähetetty eteenpäin ja meitä kokoontui noin 25 yhteiselle vappupiknikille. Kolmea lukuunottamatta kaikki olivat suomalaisia, joskin nämäkin kolme olivat suomalaisten puolisoja. Yksi amerikkalaisista puolisoista meni täysin suomalaisesta, koska hän oli ainoana pukeutunut aiheen mukaisesti teekkarilakkiin. Jokainen toi tullessan jotain syötävää ja juotavaa, joten tarjoilua oli yllin kyllin simasta tippaleipiin ja munkkeihin. Kaksi suomalaista ilmoitti vaimolle vielä lauantaina, etteivät pääse mukaan piknikille. Olivat kuulemma olleet aattona juomassa vappukeittoa ja eivätkä olleet omien sanojensa mukaan edustuskelpoisia. Toisaalta Vapunpäivänä ei tarvitse olla edustuskelpoinen.

Sää oli vähintäänkin täydellinen. Vielä perjantain säätiedotuksessa lauantaille luvattiin sateita ja ukkosta, mutta uhkien sijaan saimme nauttia sekä aurinkoisesta että lämpimästä vappusäästä. Lämpötila oli reilusti yli 25 astetta. Olut vain ehti lämmetä liian nopeasti ennen kuin tölkki oli tyhjä. Alkoholin julkinen nauttiminen on kiellettyä, mutta olimme sopivasti katveessa tiehen (ja poliisiautoihin) nähden. Puistossa on vuokrattavana myös katoksellinen piknikpaikka, josta kaupunki veloittaa 75 dolloria ja lisäksi 50 dollaria, jos paikalla haluaa nauttia alkoholijuomia. Katos oli varattu, mutta toisaalta vappupiknikillä istutaan useimmiten nurmikolla.

Vaimo tilasi postimyynnistä ruisleipää. Hän oli lukenut E:n blogia ja sai tietää New York:ssa olevan leipomo, joka valmistaa tilauksesta "reissumiestä". Toimitusaika oli pitkä, joten aloin itse epäilemään leivän tuoreutta. Vaimo sai maanantaina sähköpostitse lähetysvahvistuksen ja leivät olivat meillä perillä perjataina aamulla. Kyse olikin jälkiuunileivästä, joten sen säilymisen tai tuoreuden kanssa ei ole ongelmia. Lisäksi suolaa on käytetty leivän valmistuksessa enemmän kuin tarpeeksi, joten eiköhän leivät kuivu ennen homehtumista. Joka tapauksessa leivät tulivat tilauksesta (kirjaimellisesti) juuri vappupiknikiä ajatellen.

Anton on puhunut päiväkotiystävästään Michaelista monta kertaa ja sain viimein sovittua pojille yhteisen tapaamisen. Anton sai kutsun ystävänsä kotiin. Ystävän koti sijaitsee päättyvän kadun varrella ja kadulle päin ei huomaa talon valtavaa takapihaa. Näillä seuduin pääasiassa 1900-luvun alkupuolella rakennetut talot ovat lähekkäin ja pihat ovat pieniä. Nykyiset rakennusmääräykset tuskin sallivat paloturvallisuuden takia rakentaa taloja vain metrin etäisyydelle toisistaan. Ystävän vanhempien talon takapihalle saisi rakennettua väljästi kaksi samankokoista taloa (noin 400 neliötä). Perheen lapsilla on ainakin missä temmeltää. Takapihan perukoilla on valtava leikkiteline, jossa on mm. roikkumistangot, torni ison liukumäen kera ja kolme keinua. Antonin lisäksi minäkin oli kateudesta vihreä. Anton oli myös innoissaan pesäpallomailasta (Batman), eikä olisi millään halunnut lähteä takaisin kotiin. Hänen mielestään Alina ja Aarno olisivat aivan hyvin voineet odottaa kotona ulko-oven takana koulusta päästyään.