Saimme torstaina postitse kirjeen Antonin hoitopaikkahakemukseen liittyen. Vaimo haki tammikuussa Antonille päivähoitopaikkaa elokuusta alkaen. Anton vietti 2 ensimmäistä vuottaan kotona äidin kanssa ja aloitti elokuussa 2008 Nöykkiön päiväkodissa. Anton viihtyi päiväkodissa hyvin sai Eelasta todellisen sydänystävän. Muutto tänne USA:han sujui Antonilta hyvin, mutta uuteen päiväkotiin hän on tottunut vasta viimeisten kahden kuukauden aikana ja saanut Michaelista parhaan ystävän. Pidimme itsestään selvyytenä, että Anton pääsee Suomessa takaisin vanhaan päiväkotiin, mutta näin ei ollutkaan. Anton sai päiväkotipaikan toisesta piiristä Kivenlahden puolelta. Olimme luonnollisesti hyvin pettyneitä. Anton ei pääsekään takaisin vanhaan ja tuttuun ympäristöön. Hänellä on edessään kolmas muutos ja uusien ystävien löytäminen.
Minä olin päätöksen johdosta hieman allapäin. Alina tuli torstaina koulusta kotiin ja oli tyytymätön ruokatarjoiluuni. Hän paiskoi kettiönkaapin oven ja minä hermostuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kirjeen luettuani minä olen alkanut tahtomattani prosessoida sisälläni Suomeen paluuta. Edessä on jälleen uudet muutokset. Vaikka palaamme takaisin omaan kotiin, niin minua huolettaa jo nyt mm. edessä olevat muuttovalmistelut, vaikka meidän ei tarvitsekaan tällä kertaa etsiä asuntoa tai hankkia huonekaluja ja tehdä kaasu- tai sähköjakelun osalta sopimuksia. Toisin sanoen muutto tulee tällä kertaa olemaan huomattavasti yksinkertaisempaa. Tänne muutettaessa paineet kasvoivat Suomessa vasta viimeisten kahden viikon aikana, mutta nyt muuttoon on vielä lähes kolme kuukautta aikaa.
Vaimo sanoi minulle perjantaina töistä tullessaan, että hän haluaa vanhan elämänsä takaisin. Hänellä on ollut jokin verran työstressiä ja toisinaan hän on todennut mielellään vaihtavansa minun kanssani rooleja. Minä taas vastasin leikkisästi vaimolleni, että minä en halua vanhaa elämääni takaisin. Toteamuksessani lienee vähintään puolet totta. Minä voisin vastaisuudessakin olla kotona, kunhan vaimo olisi palkkatöissä. Meillä molemmilla on vähän samansuuntaisia ajatuksia ja haluaisimme olla kotona. Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että voisin viettää täällä aikaa pidempään koti-isänä. Tosin toista talvea en olisi valmis asumaan tässä huonosti eristetyssä huoneistossa. Kun minulla on tämän suuntaisia ajatuksia, niin miltähän lapsista mahtaa tuntua. Varsinkin Antonista, kun hän joutuu taas uuteen hoitopaikkaan. Lapset tuskin pohtivat näitä asioita ja ovat paremmin sopeutuvaisia.
Olen yrittänyt pohtia, mikä tulevassa muutossa on kaikkein haastellisinta. Miellyttävällä ilmastolla on varmasti oma vaikutuksensa, mutta loppujen lopuksi ihminen ei tarvitse paljon asioita ollakseen onnellinen. Minulla on ollut hyvää aikaa. Puut viheriöivät ja puistossa on kaunista. Kävin perjantai-iltana lenkillä klo 19:30 jälkeen ulkolämpötilan olessa vielä 29 asteen hujakoilla. Launtaina olikin sitten jo huomattavasti viileämpää ja tuuli oli hyvin puuskittaista. Aarnolla oli koulun pihalla leikkipäivä luokkatoverien kanssa ja minä olin Antonin kanssa myös paikalla. Erään oppilaan vanhemmat olivat tapahtuman puuhamiehinä. Pizzaa oli yllin kyllin tarjolla, joten ehkä osa ennakkoon ilmoittautuneista oli jättäytynyt suosiolla pois kylmän ilman takia. Lämpötila oli 10-12 asteen tienoilla, joten mieleen tuli suomalainen kesäsää.
Olin poikien kanssa kävellen liikkeellä. Ennen koulua on eräs vilkasliikenteinen katu, jossa olemme aikaisemminkin seisseet pitkään ennen kadun ylittämistä. Vasemmalta tuli autoja solkenaan ja yksikään auto ei pysähtynyt antaakseen meillä tietä, kunnes eräs auto pysähtyi kääntyäkseen vasemmalle. Odotin auton kääntymistä turhaan ja katsoin oikealle. Auto ei kääntynyt, koska vastakkaisella kaistalla oli poliisiauto pysähtyneenä suojatien eteen hälytysvilkut päällä. Poliisiauton naiskuljettaja viittoili meitä ylittämään katua ja oli laittanut hälyytysvalot päälle ohjatakseen meidät turvallisesti kadun yli. Heilutimme kättä kiitokseksi päästyämme kadun toiselle puolen ja poliisitäti sammutti auton hälytysvalot. Kertakaikkiaan mahtavaa jalankulkijan huomioonottamista poliisilta. Vähän samankaltaista, johon Suomessa on totuttu useimpien autoilijoiden osalta. Ei siis tarvitsisi olla poliisiauton kuljettaja jalankulkijoiden päästämiseksi kadun yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti