Musta perjantai

Torstaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Appalakkien vuoria tai itse asiassa vuorien reuna-alueelle Monongahela kansallispuistoon (West Virginian osavaltio). Ihmiset olivat jo ilmeisesti viettämässä Kiitospäivää ja syömässä kalkkunaa sukulaisten / ystävien luona, koska ajamamme moottoritie oli aivan autio. Toisaalta kyseinen moottoritie ei välttämättä ole suosituin reitti, koska kyse on suhteellisen uudesta tiestä ja siellä on kahdet tietullit. Matkan varrella ajamamme kylät ja kaupungit olivat hiljaisia, koska liikkeet ja lähes kaikki ravintolat olivat suljettuja. Lapset valittivat nälkää jo 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen. Pysähdyimme Bronswillessä syömään paikalliseen Burger King -ravintolaan, mutta kolkuttelimme turhaan ulko-ovia. Sisäpuolelta meille kylläkin kerrottiin autokaistan olevan auki. Kävelin autokaistan tiskille tilatakseni lapsille hampurilaiset. Myyjä totesi, ettei hän voi ottaa tilausta vastaan muuten kuin autosta tilaamalla vedoten vakuutukseen ja minun etuuni. Katsoin hetken tyhjää autokaistaa ja totesin: "ok". Koska automme takaluukku oli auki ja lapset söivät eväitä, lampsin viereisen ravintolan parkkipaikalle. McDonald´s oli onneksi avoinna ja sain sieltä ostettua hampurilaiset. Ainakin ensi kerralla tiedän, että autokaistalle on tosiaan ajettava autolla.

Iltapäivällä saavuimme majapaikkaamme (Canaan Valley) ja saimme huoneemme. Hotelli koostuu erillisistä rakennuksista ja jokaiseen huoneeseen on oma sisäänkäynti ulkoa. Kyseinen paikka on energiataloudellisesti kaikkein epäystävällisin majoitusvaihtoehto. Huoneessa ei ollut sisäovea lainkaan ja ulko-oven alareunastakin tulvi valoa sisään, joten lämppäriä tuli ainakin käytettyä koko rahan edestä. Lapset hyppivät aina riemusta kiljuen, kun he pääsevät vanhempiensa kanssa luontopolulle. Niin tälläkin kertaa, mutta nyt heidän pelastuksekseen koitui vesisade. Meidän piti kääntyä kesken luontoretken takaisin hotellille. Harmi, mutta lapset olivat kerrankin tyytyväisiä. Ilta sujui mukavasti tv:tä katsellessa ja bingoa pelatessa. Anton oli tyytyväinen nähdessään Nick tv-kanavalta Paavo Pesusieni -sarjoja. Aarno voitti bingosta 1 päivän hissilipun (viereiseen laskettelurinteeseen) ja 2 tunnin lipun "uimarengas" mäkeen. Ehkä meidänkin olisi ollut syytä luovuttaa palkinnot viereiselle seurueelle, kuten kaikki muutkin palkinnot saajat tekivät. Muut vierailijat olivat kauempaa, mutta viereinen seurue oli alueen vakioporukkaa ja näin ollen heille kertyi toistakymmentä hissilippua. Me tuskin matkustamme ko. kohteeseen uudestaan.

Kiitospäivän jälkeistä perjantaita kutsutaan mustaksi perjantaiksi. Tämä johtuu siitä, että kaupat myyvät tuotteittaan suurin alennuksin ensimmäisinä aukiolotunteinaan. Jotkut liikkeet avaavat ovensa jo aamulla klo 04:00 ja tarjoukset saattavat olla voimassa vain klo 11:00 saakka. Torstain sanomalehden mukana tuli arviolta 40 eri liikkeen mainoksia / kuvastoja täynnä mustan perjantain tarjouksia. Meidän perjantai sen sijaan valkeni valkoisena. Illan vesisade oli muuttunut yön aikana lumisateeksi ja maa oli aamulla valkoinen. Aamulla ulko-ovemme takana odotti 7 peuraa, jotka olivat erittäin kesyjä eli ne olivat ilmeisen tottuneita hotellivieraisiin. Ottaessani valokuvia yksi peura tuli haistelemaan kameraani siinä toivossa, että se olisi sisältänyt ravintoa. Vaimo tuli myös muistaneeksi kihlauksemme vuosipäivää. Muistelimme hymyssä suin 15 vuoden takaisia juhlallisuuksia ja sitä seuranneita vatsatauteja.

Johtuen lumisateesta päätimme jättää vuoristoajelut väliin ja ajaa suorinta reittiä seuraavaan majapaikkaamme, joka sijaitsi Elkins -nimisessä kaupungissa. Lapset viihtyivät hyvin hotellissa johtuen sisäuima-altaasta ja kolmesta lasten tv-kanavasta. Päivän tiimellyksessä minulle oli tullut puhelinsoitto ja puhelinvastaajaani oli jätetty viesti. Jostain kumman syystä en saanut kuunelluksi viestiä. Sen sijaan hento naisääni pyysi minua jättämään viestin. En tiedä, miksi minun pitäisi jättää itselleni viesti soittaessani vastaajanumerooni. Ehkä käyttämäni T-mobile operaattori ei anna kuunnella viestejä kuuluvuusalueen ulkopuolella, kun asiakkaalla näkyy toisen operaattorin verkko. Joka tapauksessa kaupunkiin tutustuminen rajoittui meidän osalta kiinalaiseen ravintolaan, joskin olin varannut meille liput juna-ajelulle (nähtävyys) seuraavaksi päiväksi.

Juna-ajelusta ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. Matka kulki joen vartta pitkin ja takaisin (yhteensä 4 tuntia). Yhdessä kohtaa vesi virtasi ihan kivasti ja toisessa kohtaa joki teki hienon mutkan, josta joki näkyi kahteen suuntaan... Kotiin oli sen sijaan oikein miellyttävä palata. Vaikka takapenkkiläiset menettivät karkkipäivänsä toistuvan nuhjailun vuoksi, meitä odotti postilaatikossa mukava yllätys. Antonin "tyttöystävän" perhe oli muistanut meitä Fazerin sinisellä suklaalevyillä. Suklaa maistui taivaalliselta kolmen päivän aikana nautittujen, hampurilaisten, pizzojen ja kiinalaisruokien jälkeen sekä olihan edellisestä makunautinnosta ehtinyt vierähtää jo miltei neljä kuukautta. Kotona sain myös kuunneltua puhelinviestin. Olin voittanut 2 kpl 125 $ arvoista lippua Penguinsien jääkiekko-otteluun! Onkohan onneni viimein kääntynyt, koska aikaisemmin en ole voittanut mitään netti- tai postiarvonnoissa. Vielä riittää kuitenkin jännitettävää eli onko voittamani liput tämän päivän jo pelattuun otteluun ja minulle koituu Aku Ankan kohtalo.

Kehittymistä

Aarno on kehittynyt huimasti englannin kielessä. Ottaen huomioon, että hän tiesi vain muutaman sanan Legon nettisivuilta, niin oppiminen on ollut 3 kuukaudessa ilahduttavaa. Todennäköisesti hän tulee puhumaan isäänsä sujuvammin englantia kesään mennessä. Minä puhun 95 % ajastani Suomea, mutta minun on tarkoitus ottaa alkuvuodesta jokin englannin kielen kurssi Pittsburghin yliopistosta kielitaidon parantamiseksi. Jos Aarno on kehtittynyt kielitaidossa, niin uskoisin voivani todeta itsestäni samaa isänä. Eilen Aarno kaatoi maitolasin / murokulhon 3 kertaa pöydälle ja minä pysyin rauhallisena - joskin vaimo auttoi Aarnoa siivoamaan jäljet. Kolmannen kerran jälkeen totesin lapsille, että vastaisuudessa keskitytään vain ruokailemaan. Enää ei katsota tv:tä, lueta lehteä tai pelata pelejä ruokailun yhteydessä.

Kävin tiistaina kuusikaupoilla Antonin kanssa. Löysimme marketista budjetiimme sopivan kuusen, joka maksoi vain 20 $. Anton tosin olisi halunnut esillä olleen valkoisen joulukuusen (kalliimpi), mutta minä pidättäydyin vihreässä. Tämä on ensimmäinen joulu, kun meillä on tekokuusi. Ehkä selviän tämän joulun yli, mutta ensi vuonna ajoin kyllä palata Suomessa luonnonkuuseen. Vaikka muovikuusi on helppohoitoinen, niin siinä ei ole oikean kuusen tuoksua ja mielestäni se ei ole ekologinen. Toisaalta kuusi on ensimmäistä kertaa esillä kuukautta ennen jouluaattoa. Laitoimme myös kahteen ikkunaan jouluvalot, sillä olihan viime viikon perjantaina Pittsburghin joulun avajaisjuhlat, joten lämpimistä ilmoista huolimatta olemme saaneet luotua kotiin joulun tunnelmaa.

Ekologiisuudesta puheenollen jätteiden määrä on täällä aivan valtavaa. Se tuskin rajoittunee pelkästään Pennsylvanian osavaltioon, vaan kyse on enemmänkin Yhdysvaltalaisesta kertakäyttökultturista. Esimerkiksi vaimon yliopistolla kaikki lounaat - lounaspaikasta riippumatta - myydään kertakäyttöpakkauksissa. Sama tilanne on ollut kaikissa syksyn aikana käymissäni lounaspaikoissa. Vuosien 2006-2008 aikana kävin 4 kertaa Atlannan lähistöllä työmatkalla, jossa kaikki lounaspakkaukset alumiinitölkeistä alkaen kipattiin roskikseen. Täällä sentään käytetään pahvimukeja, mutta työmatkoillani kahvi juotiin styrox mukeista. Lisäksi hotellin aamiasmurot syötiin styrox lautasilta.

Kauppojen hyllyt notkuvat tavaraa, joten tavaroiden elinkaari on ilmeisen lyhyt. Kaupoilla minutkin valtaa toisinaan ostomania, koska tavaraa saa edullisesti varsinkin Suomen hintatasoon nähden, mutta toistaiseksi olen osannut olla pidättäytyväinen. Eilen olin ostaa uuden partakoneen, kun sen sai "edullisesti", mutta totesin 10 vuotta vanhan partakoneeni olevan edelleen toimiva ja käyttökelpoinen. Mieltäni kuitenkin painaa lastemme ja lastenlastemme tulevaisuus eli minkälaisen maailman tulemme jättämään heille jälkeemme. Paljon hyvääkin on tapahtunut. Pittsburgh on ollut terästeollisuuden mekka aina 1980-luvulle saakka ja ilma niin saasteista, että päivälläkin on ollut pimeää. Terästeollisuutta ei enää ole ja muuallakin käytetään suodattimia ilman puhdistamiseksi, mutta globaalisti ajatellen luonnonvarojen käyttäminen ei ole kestävällä pohjalla. Noin 20 % maailman öljyvaroista kulutetaan USA:ssa, vaikka 1/5 maapallon asukkaista ei asu täällä.

Kahden ranskattaren entisenä omistajana minun on todettava, että ne ovat täällä yhtä harvinaisia kuin Bugatit. Eilen näin Peugeot 505 -merkkisen henkilöauton, mutta muutoin en ole nähnyt yhtään ranskalaisvalmisteista autoa täällä ollessani. Ei se, että itsekään olisin ollut mikään ylpeä ranskattaren omistaja, mutta silti ihmettelen niiden poissaoloa paikallisilta markkinoilta. Yhden auton lisäksi olen nähnyt yhden Peugeot -merkkisen mopon, joka huristaa silloin tällöin kotikatuamme pitkin kaasu pohjassa. Ulkoillessa kuulee äänestä, kun kyseinen mopo lähestyy jostain kaukaa. Tyyli muistuttaa 80-luvun alkupuolen Raisu ja Tiger mopoja, jotka olivat Suomessa suosittuja ja joiden takana pääsin joskus itsekin istumaan - ylpeänä.

Täällä vietetään huomenna Kiitospäivää, jolloin koulut ja kaupat ovat suljettuja. Lapsilla ja vaimolla on vapaata torstai ja perjantai. Lähdemme torstaiaamuna autolla Appalakeille West Virginian osavaltioon. Vaikka laskettelukausi aukeaa vasta joulukuun alussa (säiden salliessa) käymme tutustumassa vähän maisemiin. Sääennusteen mukaan maisemia ei kylläkään ole luvassa, koska torstaille ja perjantaille on luvattu sekä vesi- että lumisadetta. Launtaiksi olen varannut junaliput 4 tunnin juna-ajalulle vuoristossa, jonka jälkeen meidän onkin tarkoitus palata kotiin. Lapsista vain Anton on matkasta innoissaan, kun pääsee hotelliin. Tosin hänen oletusarvonsa taitaa olla, että hotellin tv:stä näkyy Paavo Pesusieni -sarjat (Sponge Bob), kuten oli Erien vierailumme yhteydessä.

USA on tunnetusti iso maa ja täällä tulee suomalaisittain katsottuna eteen kaikenlaista ihmeellistä ja huvittavaa. Itse olen ihmetellyt hoitohenkilökunnan pukeutumista (esimerkiksi sairaalat ja hammaslääkärit). Henkilökunta matkustaa busseissa työasuissa tai hammaslääkäri saapuu töihin työvaatteissa. Sairaalan ulkopuolella näkyy henkilökuntaa istumassa kivireunuksen päällä tupakalla. Ilmeisesti henkilökunta vastaa itse omien asusteidensa puhtaanapidosta ja pesevät työvaatteensa kotona. Sairaalahygienian kannalta pidän kuitenkin arvelluttavana työvaatteissa istumista julkisissa kulkuvälineissä tai kostealla kivireunuksella. Ehkä huvittavinta lienee kuitenkin eilisessä Helsingin Sanomissa ollut artikkeli pyykin kuivatuksesta ulkona tai oikeastaan siveellisyyteen vedoton kuivatuskielloista, jotta naapuri ei kuivata alusvaatteitaan ulkona. Pitääkö naapurin tunkea nenänsä toisen pyykkitelineeseen ja tarkkailla, mitä pyykkejä tällä kertaa kuivatetaan. Lukekaa ja ihmetelkää:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pyykkinarut+kiihdyttävät+tunteita+Yhdysvalloissa/1135250992806

Maanantai

Antonilla on tämä viikko vapaata päiväkodista, koska ohjaajilla on jotkut valmennuspäivät. Meillä näkyy valitettavasti CN-kanava (Cartoon Network), jossa pyörii vähintään kouluikäisille tarkoitettuja lasten ohjelmia. Pienten lasten ohjelmat (paikallinen tv-kanava) eivät enää tahdo kelvata Antonille ja joudun kovin sanoin komentamaan Antonin välillä pois tv-ruudun ääreltä. Hän katsoisi tv:tä koko päivän. Tänä aamuna olin kuitenkin oikein tyytyväinen kanavan näkyvyydestä, jotta Anton pysyi poissa jaloista.

Joillakin ihmisillä maanantaiaamut aiheuttavat joko fyysistä tai hengistä krapulaa. Töihin ei tekisi mieli lähteä tai aamupäivä sujuu töissä muuten vain voimia kerätessä. Minun maanantaiaamuissa ei ole ollut krapulaa, mutta tämä aamu oli erityisen p-mainen - kirjaimellisesti. Meillä on kaksi vessaa, joista toinen on remontoitu juuri ennen muuttoamme ja toinen on menneiltä vuosikymmeniltä. Täällä ei liene harvinaista, että pytyt menevät tukkoon helposti. Ilmeisesti tämän takia vessapaperitkin tehdään niin ohuiksi, että pelkkä puhallus tekee paperista silppua. Syksyn aikana uudempi vessapytty on ollut jo kahdesti tukossa, mutta onneksi molemmilla kerroilla olemme saaneet sen avattua ja tukkeesta huolimatta huuhteluvesi ei ole valunut lattialle yli pytyn reunojen. Huuhteluveden määrä on mitoitettu oiken pytyn tilavuuteen nähden. Tänä aamuna tuli koettua tukos myös vanhalla puolella. Ongelmaksi muodostui huuhteluveden runsas määrä. Tukkeesta johtuen p-vesi tulvi yli reunojen, vaikka suuresta pyttytilavuudesta johtuen veden olisi luullut pysyvän sisäpuolella. Minulle tuli kiire jousta hakemaan rättejä lattian kastuessa. Laattalattia on erittäin huonokuntoinen ja laattojen saumat ovat hajonneita, joten aikaisemmillakin asukkailla on tästä päätellen ollut samankaltaisia ongelmia. Palatessani takaisin vesi vain jatkui valumistaan eteisen puolelle ja vesilammikko oli suuri. Tämä aamu meni jälkiä korjatessa, mutta ainakin vessat tulivat siivottua 2 päivää etuajassa, koska vasta keskiviikkona olisi ollut vuorossa niiden siivous.

Kotona oli rauhallista viime viikon torstaina ja perjantaina vaimon oltua työmatkalla. Sen jälkeen aamut ja illat ovatkin sitten olleet täyttä hulinaa. Minusta tuntuu, että lapset käyttäytyvät kotona paremmin, kun ovat minun kanssa keskenään. En tiedä, onko minulla enemmän auktoriteettia, vai lepäänkö enemmän laakereilla vaimon ollessa kotona. Joka tapauksessa lapset huutavat enemmän. Esimerkiksi, Anton halua levätä aamuisin äitinsä kanssa sängyssä tai syödä aamupalaa samaan aikaan äidin kanssa. Mikäli näin ei tapahdu, aloittaa Anton huutamisen ja hyppimisen tasajalkaa. Vaimo joutuu kirjaimellisesti antamaan Antonille aikaa aamuisin. Lasten tuntuu olevan paljon helpompi osoittaa äidilleen mieltä kuin isälleen. Äiti on paljon helpompi puhua ympäri ja lapset käyttäytyvät äidin seurassa huonommin. Ehkä vaimon tulisi olla useamminkin työmatkoilla tai löytää jokin myöhäinen iltaharrastus niille päiville, kun minulla ei ole vesipalloa, jotta lapsille saataisiin opetettua järjestystä.

Vaimo osti viikonloppuna Lumenen valmistaman valokynän, jota naiset käyttävät ihon hoitoon. Hinta oli hänen mukaansa naurettavan halpa verrattuna Suomeen. Sama tuote on myynnissä myös Suomessa, koska pakkauksen tuoteselosteet ovat sekä englanniksi että suomeksi. Kaikki lienevät kuulleet tarinoita kissan laittamisesta mikrouuniin tai erään vanhuksen nostamasta kanteesta McDonaldsia vastaan kuuman kahvin kaaduttua syliin, mutta ilmeisesti täällä pitää tuotevalmistajien todellakin varautua kaikkiin mahdollisiin väärinkäytöksiin pakkausselostuksissa. Valokynän pakkauksessa on seuraava teksti vain englanniksi: "Warnings (USA): For external use only". Ehtiköhän kukaan paikallinen kokeilla tuotetta sisäiseen käyttöön...

Puhelu Suomesta

Alina ja Aarno eivät halunneet tänään (perjantaina) nauttia puoli-ilmaista koululounasta vieläkään, joten sain laittaa heille aamulla eväät mukaan. Alina auttoi omien eväiden laittamisessa ja siitä oli apua. Nämä kaksi päivää ovat sujuneet erittäin hyvin, vaikka vaimo on ollut työmatkalla. Enää ei ole tarvinnut miettiä sukunimen vaihtamista osuvammaksi, vaan meillä on suorastaan ollut aika rauhaisaa.

Olen jo muutaman vuoden pitänyt konsulttikavereideni kanssa yhteiset pikkujoulut. Olemme kokoontuneet Yrjönkadun uimahallille (Helsinki) ja saunoneet 4. kerroksen tilaussaunassa, jossa on mm. oma uima-allas (Marskin sauna). Meillä on ollut aina hyvin leppoisaa ja mukavaa. Saunan jälkeen olemme käyneet illastamassa ja sitten kadonneet Helsingin yöelämään. Valitettavasti tämän vuoden pikkujoulut jäivät minulta väliin, mutta oli erittäin mukavaa saada kavereilta puhelinsoitto. Yhteydenotto jäi opertaattorin (T-mobile) takia varsin lyhyeksi, mutta kavereilla tuntui olevan hauskaa ja hyvä niin. Hankimme tänne tultuamme prepaid- liittymät, koska puhumme kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Minun puheaikani oli jo umpeutumassa ja kävin aamulla lataamassa Antonin kanssa lisää puheaikaa. T-mobilen naismyyjä oli oikein mukava - kaikin puolin. Kun puheaika ei latautunut välittömästi SIM-kortilleni, totesi myyjä sen kestävän toisinaan 15 minuttia. No, aika kului ja sain konsulttikavereilta puhelinsoiton Suomesta, joka kuitenkin loppui kesken. Sain tekstiviestin, että minuun on vaikeaa saada yhteyttä. Katsoin puhelinliikkeestä saamaani kuittia ja huomasin naisvirkailijan ladanneen puheajan väärälle numerolle. Hän oli tehnyt näppäilyvirheen eli keskimmäinen suuntanumero oli merkitty 780:ksi, kun se on 708. Minun olisi toki itse pitänyt tämä tarkistaa asioidessani liikkeessä, joten jouduin vierailemaan siellä uudestaan. Kaiken huippu vain oli se, että myyjä ei kysynyt minulta jonossa mitään, vaan ohjasi toiselle myyjäle todeten, että tämä herra oli ostanut lisää puheaikaa ja puheajan latauksen onnistuminen voi kestää pidempään. Mainitsin puheajan menneen väärälle numerolle, mutta en saanut pahoitteluja tai anteeksipyyntöä. Jos olisin amerikkalainen, olisin jo haastanut tämän myyjän ja operaattorin oikeuteen kunnianloukkauksesta... Puhelu Suomesta katkesi sen takia, että täällä maksetaan myös vastaanotetuista puheluista. Siinä voisi olla ratkaisu suomalaisten operaattoreiden katteiden parantamiseksi.

Sain tänään vietyä Antonin viimein parturiin ensimmäistä kertaa. Hänen hiuksensa alkoivat jo mennä takkuun, eikä hän ole ollut oikein halukas antamaan minun leikata hiuksiaan. Omasta kokemuksestani viisastuneena yritin löytää vähän toisenlaisen parturin. Ensimmäisessä paikassa oli vain yksi parturitäti, joka ei sanojensa mukaan leikkaa lainkaan lasten hiuksia. Kadun vastapuolella havaitsin toisen parturin. Se osoittautui hyvin moderniksi. Parturituoleja oli arviolta 20 ja "parturitädit" vähintään 2-3 kertaa nuorempia verrattuna minun käyttämääni parturiin muutama viikko sitten. Hintataso vaihteli tekijän mukaan, mutta Antonin hiukset tulivat siitä huolimatta leikattua kohtuuhintaan. Taidanpa itsekin mennä seuraavaksi tähän parturiin, kunhan ensin saan kasvatettua hiuksiani takaisin...

Ruokakaupat eivät saa myydä Pennsylvanian lakien mukaan olutta. Näin ollen ruokakaupoissa ei näe mäyräkoiria kantavia asiakkaita, kuten Suomessa. Nyt osavaltion lainsäädännöstä vastaava elin on päättänyt antaa oluen myyntioikeuden yhden suuren ruokakauppaketjun viidelle myymälälle. Kun kyse on kuitenkin Pennsylvanian lainsäädännöstä, sisältää lupa useita ehtoja. Ensinnäkin oluen myyntialueen yhteyteen on rakennettava vähintään 30 asiakaspaikan anniskelutila (ravintola), jossa on tarjottava myös ruokaa. Lisäksi "ravintolasta" on oltava erillinen kassa ulosmenoa varten. Oluen myynti on rajoitettu 12 oluen laatikkoon ja olutta ei saa myydä, ellei kassakoneeseen tule kirjatuksi asiakkaan syntymävuotta. Jos täältä katsottuna kauppojen vapaat sunnuntaiaukiolot Suomessa tuntuvat olevan hankala asia, niin kyllä täälläkin osataan tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia.

Muistan lukeneeni jossain vaiheessa, että USA:ssa kuolisi vuosittain noin 26000 jalankulkijaa liikenteessä. Mielestäni määrä on huikea, mutta toisaalta onhan täällä paljon asukkaitakin. Toisaalta en yhtään ihmettele asiaa. Vaikuttaa siltä kuin uudemmat kaupunginosat olisivat suunniteltu autoteollisuuden tarpeita ajatellen eli kaikki liikkuisivat autoilla ja taloudessa olisi useampi kuin yksi auto. Meidän asuntoalueemme on rakennettu 1920-luvulla, joten täällä on katujen varsilla jalkakäytäviä. Tosin tien ylittäminen on mielenkiitoista verrattuna Suomeen. Erillisiä suojateitä ei ole katujen risteyksissä ja vain harvoissa valo-ohjatuissa risteyksissä on erillinen liikennevalo jalakulkijoille. Kokemuksemme mukaan autoilijat eivät tahdo antaa jalankulkijoille tietä. Vaikka olemme ylittämässä katua risteysalueella ja seisomme jo toisen ajokaistan päällä, emme silti voi ylittää katua. Toisesta suunnasta tulevat autot huristavat ensin ohi ja vasta näiden takavalojen näkyessä, voi kadun ylittää turvallisesti loppuun. Tällä viikolla olin vähällä jäädä auton alle, joskin kyse oli yliopiston alueesta ja auton tilannenopeus oli ehkä 10 km/h. Olin ylittämässä katua risteysalueella, jossa autoilijoille on erillinen pysähtymismerkki (STOP) ja lisäksi erilliset varoituskyltit jalankulkijoista. Kylteistä ilmenee, että osavaltion laki vaatii väistämään jalankulkijoita. Eräs autoilija ei noteerannut liikennemerkkejä ja olin kävellä auton kylkeen / jäädä alle. Mieleni teki koputtaa kuljettajan ikkunaan, mutta maltoin mieleni. Ehkä minä olisin kohta ollutkin se syyllinen. No joo, asiaa ei sen enempää voi yleistää, mutta ainakin Suomessa jalankulkijat ovat turvallisemmassa asemassa.

Nelistään

Vaimo lähti tänään aamuyöstä (torstai) kahden päivän työmatkalle Chigacoon ja minä jäin yksinhuoltajaksi. Tämä aamu meni hyvin ja lapset ehtivät koulubussiin. Tosin unohdin antaa Aarnolle silmälasit, vaikka pesin ne aamulla. Huomasin silmälasien puuttumisen vasta, kun hän oli astumassa koulubussin kyytiin. Toivottavasti Aarno pärjää koulussa ilman silmälasejaan (lasit + 7,25). Aarnolle ja Alinalle myönnettiin alennettu luonasetu pääasiassa sen takia, että elämme pelkästään vaimon tuloilla. Nyt lounasruokailu maksaisi 0,40 $ per päivä ja lapsi, mutta lapset eivät ole toistaiseksi halunneet ottaa kouluruokailua ja minä saan edelleenkin valmistaa heille lounaseväät. Toivottavasti he ainakin huomenna aamulla kokeilisivat koululounasta, niin minä pääsisin yhtenä aamuna vähän helpommalla.

Viimeiset kirjoitukseni ovat aiheuttaneet huolta kotisuomessa. Ei ainoastaan anopissa, vaan myös minun äitini on ollut huolestunut. Vaikka sukunimemme olisi syytä muutta Ärjyläksi, niin haluan korostaa asioiden olevan hyvin. Meillä ei ole huolen häivää. Arjen pyörittäminen on ollut Suomessa aivan samankaltaista, joskin minä olen ollut se poissaoleva osapuoli, enkä ole ollut mukana aamu- ja päivärumpien pyörittämisessä. Minulla on ollut aina aamuisin pakoreitti, kun olen lähtenyt jo klo 07:00 tietämillä töihin. Vaimolle on jäänyt lasten laittaminen koulutielle ja päiväkotiin. Enää ei ole pakoreittiä ja olen joutunut kohtaamaan lapsiperheen todellisen arjen. Vaimo auttaa minua aamurumpien pyörittämisessä, joten siitä hänelle kiitos. Myönnettäköön, että arjen pyörittäminen on ollut haasteellista asiaan tottumattomalle. Helppoa se ei ole ollut, mutta koti-isänä oleminen on uusien rutiinien opettelua ja toisaalta itselle on myös annettava aikaa.

Äitini kirjoittaa, että meillä on paha olla ja tänne tulo ei ollut lasten kannalta helppoa. Ensinnäkään lapsilla ei ole paha olla. He eivät valita koulusta tai kavereiden puuttumisesta. Ainoa valittamisen aihe on ruoka. Kolmesta lapsesta löytyy aina vähintään yksi joka ei ole tyytyväinen tarjoamaani ruokaan suostumatta edes maistamaan. Kokissa tuskin on vika, vaikka aina löytyy parantamisen varaa, koska olemme syöneet samoja ruokia aikaisemminkin täällä ja Suomessa. Ehkä lapsilla on mielikuva, että mummon tekemä ruoka on aina automaattisesti parempaa. Toiseksi minullakaan ei ole paha olla ja vaimokin on ollut tyytyväinen koti-isään :-) Kolmanneksi, pitäisikö elämässä aina päästä helpolla. Alinalla on taipumus aina ensimmäiseksi vastustaa kaikkea, mitä ehdotamme. Pojat ovat tässä asiassa paljon avoimempia. Jos ihminen haluaa elämästään helppoa, niin sillon kannattaa pysyä kotona (eikä ajatella lasten hankkimista). Toisaalta tällöin jää kokematta uusia ja ihania asioita. USA:han muutolla on ainakin toistaiseksi ollut tervehdyttävä vaikutus perhe-elämäämme. Syksy on ollut fantastista, mitä tulee esimerkiksi ilmastoon ja yhteiseen aikaan. Viimeisen kolmen kuukauden aikana olemme viettäneet perheen kesken enemmän aikaa yhdessä kuin edeltävällä 12 kuukaudella yhteensä. Toivon lastenkin muistelevan vanhempana lämmöllä USA:ssa vietettyä aikaa ja yhdessäoloa isän kanssa kotona. Ymmärrän toki isoäitien huolen, koska he eivät näe lapsenlapsiaan, joka on valitettavaa.

Mitä tulee minun tulevaisuuteen ja työelämääni, niin minulla on hyvä aika pohtia vaihtoehtoja. En ehkä tule saamaan yhtä rahakkaita tarjouksia Venäjältä kuin Lukon maalivahti, mutta uskon pystyväni jatkamaan SAP-konsultointia palattuamme Suomeen, mikäli itse vielä sitä haluan. Täältäkin löytyisi varmasti töitä, mutta perheen arkirutiinien kannalta minun työnteko olisi erittäin huono vaihtoehto. Toki jokin osapäivätyö 2 kilometrin sääteellä voisi kiinnostaa... Tässä ehtii kuitenkin vielä miettimään ja pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi maahantuontibisnes kiinnostaisi minua Suomen paluuta ajatellen. Tähän liittyen olen jo lähettänyt yhden työhakemuksen myyntitoimiston perustamisesta Suomeen, mutta valitettavasti ko. tuotteen osalta löytyi jo edustus Suomesta, vaikka nettihakujeni mukaan edustusta ei olisi ollut. Vastaisuudessakin tulen pitämään silmät auki ja pohdin muutakin kuin Venäjän rahakkaita pelaajasopimuksia.

Jääkiekko

Liittyen edelliseen kirjoitukseeni anoppi oli jo ehtinyt huolestua minun jaksamisestani, kun lapset jatkuvasti tappelevat. Hyvin minä täällä jakselen, vaikka toisinaan sanon itsekseni ärräpäitä ja lasten kanssa on taistelemista. Vaikka lapsilta ei kiitosta heru ja he eivät ole kuriin tyytyväisiä, niin Anton muistaa aina välillä sanoa: "Isä, sä olet kiva". Se sentään lämmittää sydäntä. Olen tullut ajatelleeksi sukunimien vaihtamista. Nykyinen, kun ei oikein kuvaa meidän perhettä ja se on kaiken lisäksi ruotsinkielinen. "Ärjylä" voisi olla paljon parempi sukunimi kuvaamaan meidän perhettä. Vaikka kuinka yritän puhua rauhallisesti lapsille, niin jossain vaiheessa keskustelu muuttuu ärjymiseksi. Ja, mitä isä tekee edellä, niin sitä lapset tekevät perässä. Ehkä tarvitsisimme jonkun kodin hengettären puhaltamaan uusia tuulia kotiarkeen.

Anton pääsi sunnuntaina mukaan Aarnon luokkatoverin synttäreille, jotka pidettiin koulun liikuntasalissa. Aluksi ihmettelin, miksi koulussa saa järjestää viikonloppusynttäreitä. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että luokkatoverin äiti on koulussa opettajana ja opettaa mm. Alinaa (social study). Joka tapauksessa synttärit olivat oikein kivat, koska liikuntasalissa oli pomppulinna. Anton piti pomppimisesti ja lähes koko aika vierähti pomppulinnassa. Aarnokaan ei olisi millään halunnut lähteä synttäreistä aikaisemmin pois koripalloharjoituksiin ja shakkikerhoon, joihin Anton tuli myös meidän mukana. Shakkikerhossa oli aika koomista, kun opettaja katsoi Antonia ja kutsui häntä Aarnoksi, vaikka Aarno oli mennyt oma-aloitteisesi istumaan opettajan eteen. Luulin opettajan aluksi vitsailevan, kun hän mm. kysyi Antonilta, mitä tämä oli syönyt aamupalaksi. Anton luulee aina, että kaikki kysyvät häneltä ensimmäiseksi nimeä, joten hänen vastaus oli: "Anton". Vasta opettajan kysyessä Antonilta shakkinappuloiden pisteitä, ymmärsin opettajan erehtyneen henkilöstä ja mainitsin Aarnon istuvan hänen edessään.

Eilen maanantaina olin Aarnon kanssa katsomassa jääkiekkoa. Pittsburgh Penguins pelasi Anaheimia vastaan, jossa mm. Teemu Selänne pelaa. Miedän istuinpaikat olivat 5. penkkirivillä lähellä maaliviivaa. Istuimme aivan reunalla, josta Anaheimin pelaajat tulivat jäälle, mutta pettymykseksemme pelaajat kulkivat liikutettavan tunnelin läpi. Emme päässeet toivottamaan Teemulla tsemppiä. Alina oli tehnyt hienon taideteoksen jossa luki: "Teemu on paras". Heilutin sitä parhaani mukaan, mutta se ei tainnut kiinnittää Anaheimin pelaajien huomiota. Kalliista ottelulipuista huolimatta istuinpaikkamme olivat itseasiassa aika huonot. Olimme aika kulmassa pleksien takana, ettemme nähneet juuri lainkaan toisen päädyn pelitapahtumia. Jouduimme katsomaan tapahtumia näyttötaululta. Paras hetki koitti 3. erässä, kun Teemu laukoi aivan silmiemme edessä Anaheimin 4-2 kavennusmaalin. Muuten oli hiljaista, mutta kanssakatsojat ympärilläni kääntyivät katsomaan minun tuuletustani. Jääkiekko-ottelussa oli muitakin suomalaisia. Käytävillä kuulimme suomenkieltä ja vaihdoin herrasmiesten kanssa pari sanaa. He eivät olleet paikallisia, vaan olivat lomamatkalla.

Sisarrakkautta

Minulle on viime päivinä selvinnyt, mitä kiinteistöjen omistajat tekevät puista pudonneille lehdille. No, haravoivat tietenkin. Näinhän Suomessakin on tapana, mutta täällä lehdet haravoidaan pihoilta katujen varsille. Autot pysäköivät lehtikasojen päälle ellei sitten joku asukas ole onnistunut kekoamaan niin isoa lehtikasaa, ettei siihen kertakaikkiaan voi autoa pysäköidä. Ilmeisesti kaupungin kunnossapito käy sitten jossain vaiheessa keräämässä lehdet pois katujen varsilta. Ilmat ovat ainakin olleet haravoinnin kannalta suosiolliset, kun on ollut kuivaa ja tyyntä, eikä tuuli puhalla lehtiä takaisin pihoille. Lämpötila on tänään lauantaina ollut lähes 20 astetta.

Mä en voi millään käsittää Alinan ja Aarnon välistä sisaruutta. Rakkaudesta ei ole puhettakaan. Kinastelu ja tappelu alkaa jo lasten kävellessä koulubussilta kotiin. Jompi kumpi sanoo toiselle jotain, joka yltyy kinasteluksi ja pian Alina onkin jo Aarnon kimpussa. Kotona sama jatkuu. Lasten katsoessa lasten ohjelmia lattialla, niin pian alkaa töniminen, jota tehostetaan potkimalla. Elleivät Alina ja Aarno nahistele, niin Aarno komentelee Antonia ja siitäkös vasta meteli alkaakin. Anton osaa pitää puoliaan ja myös hänestä lähtee tarvittaessa ääntä. Lapsilla ei tunnu sitten yhtään olevan kärsivällisyyttä. Laitoin tänään jälkiruuaksi jäätelöannokset. Kannoin kaksi annosta kerralla ruokapöytään ja kolmas jäi odottamaan noutamista. Toin annokset Alinalle ja Antonille. Olin hakemassa keittiöstä kolmatta annosta, kun Aarno sai jo raivarin ja huusi lähtevänsä kotoa pois, koska luuli jäävänsä ilman jäätelöä.

Jos kotona ei ole helppoa, niin autossa vielä vähemmän. Eilen kävimme autolla kaupoilla. Ehdin ajaa auton pihaltaltamme juuri ja juuri kadulle, kun takapenkillä jo alkoi Alinan ja Aarnon nahistelu. Vaikka kotona siedän pientä nahistelua, niin autossa minulla on nollatoleranssi. En vain muuten pysty keskittymään ajamiseen. Tämä on oikeaa oravanpyörää. Olen huono malli lapsille, kun menetän herkästi malttini. Lapset seuraavat isänsä esimerkkiä ja mekkala on kotona jatkuvaa. Ei auta, vaikka laitan tietokoneen tai Nintendo Wiin jäähylle yhdeksi päiväksi. En tiedä, miten saisin tänne kuria aikaiseksi. Minuun on pienenä tehonnut selkäsaunat, mutta en usko siitä olevan apua meidän lapsien osalta. Torstaina muutostamme tuli kuluneeksi 3 kuukautta ja kaikki olemme vielä hengissä, mutta siitä huolimatta olen vähitellen alkanut kaivata takaisin työelämään rauhaisampaan ympäristöön.

Tänä viikonloppuna kaupungin nimenä voisi olla Sportsburgh. Kellon ollessa 22:50 Pittsburghin yliopiston joukkue pelaa parhaillaan Heinz-stadionilla jalkapallopeliä. Katsomo on täynnä (yli 65000 katsojaa) ja Pittsburgh johtaa peliään. Jääkiekkojoukkueella (Penguins) oli tänään myös kotipeli. Pingviinit voittivat Bostonin 6-5 huikeiden vaiheiden jälkeen jatkoajalla. Pingviinit olivat tappiolla ja tekivät tasoitusmaalin, kun peliaikaa oli jäljellä vain 0,4 sekuntia. Hyvän alkakauden jälkeen pingviinit olivat hävinneet viimeiset 4 peliään, joten voitto varmasti paransi heidän itseluottamustaan tuleviin peleihin.

Huomenna keskipäivällä kaupungin 1. jalkapallojoukkueella (Steelers) on peli Heinz-stadionilla, joka sekin on loppuunmyyty (kauan ennen jo sarjan alkua). Stadionin työntekijöillä tulee olemaan kiireistä saada stadion ja sen ympäristö siistittyä yön aikana. Kävimme iltapäivällä keskustassa kävelemässä. Vaikka Pittsburghin yliopiston peli alkoi vasta kello 20:00, niin ihmiset valuivat autoillaan ja kävellen stadionille jo klo 14:00 aikaan. Stadionin parkkipaikoilla autojen takaluukut olivat auki. Faneilla oli grillejä ja valtavia pöytiä katettuina autojen vieressä. Hotellit ovat myös täynnä vierailevien joukkueiden faneja. Tästä viikonlopusta on arvioitu jäävän kaupungille tuloja 18 miljoonaa dollaria.

Urheilutapahtumat jatkuvat vielä maanantaina jääkiekolla. Teemu Selänteen johdattama ankkalauma tulee tänne pelaamaan. Ostin minulle ja Aarnolle liput tähän otteluun. Olisin ostanut Alinallekin lipun peliin, mutta hän ei halua lähteä mukaan. Toisaalta en ollut siitä kovin yllättynyt. Säästinpä kuitenkin yhden lipun hinnan, sillä pelkästään Aarnon ja minun lippujen hinnaksi tuli 250 $. Ostin vähän paremmat liput, jotta pääsemme katsomaan ottelua läheltä pelikenttää ja ankkalauman kulkuväylää jäälle. Pääsen vihdoin heiluttamaan tänne tuomaamme Suomen lippua.

Yläkerran pojat ovat asuneet hyvin rauhallisesti, eivätkä ole pitäneet meteliä. Enemmän minun on käynyt heitä sääliksi meidän perheemme metelöinti. Viimeiset kaksi tuntia yläkerrassa on pidetty sitten sitäkin enemmän mekkalaa. Heillä on useampia kavereita kylässä, Lattia ei pelkästään kopise, vaan yläkerrassa pompitaan, ellei sitten jopa painita. Huuto raikaa, joskaan ei Pittsburghin jalkapallopelin tapahtumien tahtiin. Näin ollen, heillä täytyy olla omat tietokonepelit meneillään. Olisi ollut kohteliasta ilmoittaa meillä etukäteen. Saa nähdä tuleeko nukkumisesta tänä yönä mitään, mutta vastaavasti heillä saattaa olla aamulla aikainen herätys...

Lainsäädäntö

Tiistain sanomalehdessä oli artikkeli tekstiviesteistä ja autolla ajamisesta. Pennsylvanian osavaltiossa on menossa äänestykseen lakiesitys tekstiviestien lähettämisestä ja lukemisesta autolla ajettaessa. Mikäli lakiesitys menee läpi, ei ajaessa saa vastaisuudessa tekstailla. Täällä on hiljaittain tapahtunut 2 ihmiseen kuolemaan johtanut onnettomuus, kun kuljettaja oli kiinnittänyt huomionsa tekstiviestin kirjoittamiseen ajon aikana. Muitakin onnettomuuksia on sattunut ja tutkimusten mukaan riski joutua onnettomuuteen on tekstaillessa 40-kertainen. Siinä ei sinänsä pitäisi olla mitään epäselvää, mutta lakiesitys on mielestäni vähintäänkin huvittava, koska siihen sisällytettäisiin 2 poikkeustapausta. Lakiesityksen mukaan kuljettaja voisi vastaisuudessakin lähettää tekstiviestejä hätänumeroon (911) ajon aikana. Eiköhän tämä ole aika absurdia, että hädän sattuessa kuljettaja näpyttelisi hätänumeroon soittamisen sijaan. Toinen poikkeustapaus mahdollistaisi tekstiviestien lähettämisen liikkenneruuhkissa, jos vaihde on vapaalla tai auton moottori on sammutettu. Automaattivaihteisissa autoissa näkee jarruvaloista, onko vaihde vapaalla. Toisaalta voihan joku painaa jarrua, vaikka vaihde olisi vapaalla. Aika tulkinnanvarainen lakiesitys, mikäli menee tälläisenään läpi.

Ehkä tämä lakiesitys on esimerkki paikallisesta lainsäädännöstä, joka jäättää mahdollisuuden usealle eri tulkinnalle ja näin ollen työllistää lakimiehiä. Jos muissakin säädöksissä on vastaavan kaltaisia porsaanreikiä, niin ilmankos täällä ollaan nostamassa niin herkästi oikeuskanteita Suomeen verrattuna. Autovakuutusyhtiö on myös ottanut mahdolliset kanteet onnettomuustapauksissa huomioon vakuutusmaksuissa. Esimerkiksi, minä olisin pidättänyt itselläni oikeuden haastaa onnettomuuden sattuessa kolarin syyllinen oikeuteen pitkäaikaisista kivuista ja säryistä maksamalla noin 140 $ ylimääräistä vakuutusmaksua puolen vuoden vakuutusjaksolta. Vakuutusehtojen mukaan minulla ei ole siihen nyt mahdollisuutta ainakaan siten, että vakuutusyhtiö maksaisi oikeudenkäyntikulujani.

Ehkä lakimiesten ei kannattaisi tv-mainoksilla hakea mahdollisia moottoripyöräonnettomuuden uhreja haastamaan syyllistä oikeuteen pitkäaikaisesta kivusta ja särystä. Asiakkaita ei liene kuitenkaan paljon, koska joka toinen moottoripyöräilijä ajaa täällä ilman kypärää. Todennäköisesti kypärättömille moottoripyöräilijöille pidetään ennemminkin hautajaiset onnettomuuden jälkeen kuin haastetaan vastapuoli oikeuteen. Paikallisesta lainsäädännöstä vielä sen verran, että kuljettajan on käytettävä turvavyötä. Poliisi ei kuitenkaan saa pysäyttää autoilijaa pelkästään turvavyön käyttämättömyydestä, ellei havaitse kuljettajan tehneen jotain toistakin rikettä. Esimerkiksi, ylinopeudella tai punaisia liikennevaloja päin ajamisesta. Hyvä ystäväni on pyrkinyt Suomessa oikikseen opiskelemaan ja jatkaa yrittämistä vielä ensi kesän pääsykokeissakin. Pitäisiköhän minun suositella hänelle liikenneoikeuden opiskelemista USA:ssa, sillä lainsäädännön tulkinnanvaraisuudet mahdollistanevat täällä leveän leivän.

Isänpäivä

Täällä ei vietetä isänpäivää marraskuussa, kuten Suomessa. Meillä oli hyvin ohjelmapitoinen isänpäivä, vaikka lapset eivät erityisesti muistanetkaan minua sunnuntaina. Olimme aamulla pitkään Skypen kautta Suomeen yhteydessä, kunnes naapurin poika tuli äitinsä kanssa soittamana ovikelloa. Olimme vielä pyjamat päällä... Naapuritalossa asuu 3-henkinen perhe, jossa on joulukuussa 11-vuotta täyttävä poika. Emme ole olleet heidän kanssaan juurikaan tekemisissä, mutta pari viikkoa sitten Aarno kävi kysymässä naapurin poikaa (Henry). Tuolloin yhteinen leikki ei sopinut, mutta sunnuntaina Aarno pääsi Henryn kotiin leikkimään. Vierailun aikana Aarnolle paljastui oikea lego paratiisi ja hän oli onnensa kukkuloilla. Henry on kerännyt legoja jo useita vuosia ja hänellä on esimerkiksi lähes kaikki Star Wars sarjan legot. Minun piti valmistaa meille isänpäivälounas, mutta meillä oli sovittu tapaamineen lähipuistossa Aarnon luokkatoverin (Ben) kanssa ja meille tuli kiire. Söimme edeltävän päivän rippeitä ja kiirehdimme puistoon. Naapurin Henry tuli mukaan.

Sunnuntaipäivän ilma oli aivan mahtava. Aurinko paistoi ja lämpötila oli 22 astetta! Lähpuistomme on noin 500 metrin päässä, mutta siellä Benin äiti ehdotti, että menismme vielä isompaan puistoon. Päätimme kävellä 1,5 km matkan. Vaikka naapurin Henry on hoikka poika, niin hän ei ole tottunut juurikaan kävelemään. Puistossa pojilla oli mukavat leikit. Aarno ja Ben olivat aivan hiestä märkinä ja Henrykin pyrki parhaansa mukaan olemaan leikeissä mukana. Paluumatka olikin sitten pääasiassa pelkkää ylämäkeä ja Henrylle kävely ei ollut niin mieluisaa. Toivottavasti hän ei kuitenkaan kokenut tulleensa rääkätyksi. Vaikka paikalliset käyttävät pääasiassa autoa, niin meillä se on seissyt katoksen alla. Kilometrejä on tullut kahdessa kuukaudessa alle 1400.

Puiston jälkeen kiiruhdin Aarnon kanssa koripalloharjoituksiin. Hän pärjäsi siellä mukavasti ja harjoituksissa oli myös poika Aarnon luokalta. Harjoitusten jälkeen kiiruhdimme shakkikerhoon - tietenkin kävellen. Aarno yritti hivuttautua luokan takapenkille, mutta opettaja istutti hänet eteensä etummaiseksi. Olin etukäteen puhunut opettajan kanssa ja hän oli näin ollen tietoinen Aarnon kielitaidosta. Epäilyksestäni ja liikuntapainotteisesta päivästä huolimatta Aarno jaksoi tapittaa paikallaan ja kuunnella, vaikka ei kaikkea ymmärtänytkään. Ajattelin Aarnon pyörivän levottomasti tuolillaan, kuten hänellä on kotona tapana tehdä. Ehkä paikallien koulu on opettanut hänelle kärsivällisyyttä ja istumaan paikalla. Aarno jaksoi keskittyä koko opetuksen ajan, vaikka hän myöhemmin mainitsi pissahädän olleen kova. Opettaja tenttasi Aarnoltakin eri shakkinappuloiden arvoja (pisteet) ja samalla minä opin shakista jotain uutta...

Palatessamme kotiin olimme molemmat nälkäisiä. Toivoin, että aamupäivällä kesken jääneet ruokavalmisteluni olisivat saatettu loppuun isänpäivän kunniaksi, mutta muu perhe oli juuri palannut kaupasta kotiin. Päätin käydä lenkillä. Palattuani kotiin ruoka oli valmista ja jälkiruoaksi saimme läheisessä kaupassa käsin valmistettua jäätelökakkua - nam! Naapurin Henry tuli vielä illalla pelaamaan Aarnon kanssa Star Wars -peliä (Nintendo Wii) ja leikkimään legoilla. Emme meinanneet saada Henryä millään lähtemään kotiin, koska hän innostui kokoamaan Aarnon Power Miners -sarjan legoja.

Paikillisilla televisiokanavilla pyörii paljon mainoksia, joissa lakimiehet hakevat asiakkaita oikeustapausten nostamista varten. Mainoksissa hyvin pukeutuneet miehet pyytävät ottamaan heti yhteyttä ruudussa näkyvään puhelinnumeroon, jos joku on ollut lähiaikoina auto- tai moottoripyöräonnettomuudessa. Eräs lakimies on tosin sen näköinen, että hän ei ole urheillut viime vuosikymmeninä ja hänen kestävyytensä lakituvassa on vähintäänkin kyseenalaista. Toisessa mainoksessa etsitään erikseen ihmisiä, jotka ovat jossain vaiheessa käyttäneet kipulaastareita. Mainoksen avulla kerätään "kärsijöitä" joukkokannetta varten kipulaastarin valmistajaa / toimittajaa vastaan. Ilmeisesti joku ihminen on saanut komplikaatioita kipulaastarien käyttämisestä ja lakimies etsii tv-mainoksen avulla lisää asiakkaita. Näin vain USA:ssa.

Kesä

Kesä on tullut ainakin väliaikaisesti takaisin. Ei uskoisi, että marraskuun 7. päivänä voi olla aurinkoista ulkolämpötilan ollessa parhaimmillaan 19 astetta. Kirjoittaessani blogia klo 21:30 lämpötila on vielä 15 astetta. Ainakaan Suomessa tälläinen sää ei ole mahdollista, joten täällä on mukavaa viettää syksyä, vai pitäisikö sittenkin sanoa pitkää kesää.

Alina ei halunnut aloittaa koripallon harrastusta koulun joukkueessa syyskuun alussa, koska pojat ja tytöt pelaavat samassa joukkueessa. Tuolloin hän mainitsi suostuvansa pelaamaan koripalloa vain tyttöjen joukkueessa. No, tänään lauantaina kävimme JCC-keskuksessa (The Jewish Community Center), jossa 3-5 luokkalaisille tytöille on tarjolla koripalloa. Alina oli jo etukäteen maininnut, ettei välttämättä ala pelaamaan koripalloa, mutta hänen kielteinen päätös tuli minulle silti paikanpäällä yllätyksenä. Olen Alinan puolesta harmissani, ettei hän halua aloittaa mitään harrastusta täällä USA:ssa ollessaan, mutta minkäs teet. Hän kuitenkin harrasti koripalloa Suomessa 1,5 vuotta ennen muuttoamme tänne, joten uskoin hänen jatkavan harrastustaan myös täällä. Aarnolla sen sijaan alkaa huomenna koripallon harrastus ja shakkikerho. Tämän lisäksi hän menee marraskuun lopussa luistelukouluun. Aarnolla on sitten harrastuksia Alinankin edestä.

Asuinalueemme nimi on Squirrel Hill, jos en ole tullut sitä aikaisemmin maininneeksi. Tällä alueella on useita juutalaisyhteisöjä ja heillä on paljon yksityiskouluja ja -keskuksia. JCC-keskukseen voi kuka tahansa mennä jäseneksi uskontokannasta riippumatta. Siellä on tarjolla paljon harrastusaktiviteettejä sekä aikuisille että lapsille. Vuosittainen jäsenmaksu on korkea, mutta vastaavasti keskuksen fasiliteettejä jäsenet saavat käyttää ilmaiseksi. Jotkut harrastukset, kuten esimerkiksi lasten koripallo, on kaikille avoin, mutta keskukseen kuulumattomilta harrastusmaksut ovat korkeammat.

Kävin Antonin kanssa perjantaina bussilla keskustassa, kun hänellä ei ole perjantaisin päiväkotia. Reissu oli mukavaa vaihtelua päivärytmiini. Vaihteeksi sain jotain muutakin ajateltavaa kotitöiden ja lasten kaitsimisen lisäksi. Välillä on tuntunut, että seinät kaatuvat päälle ja hermot menee, joten pitänee useamminkin käydä kodin ulkopuolella. Ehkäpä otan perjantain keskustavierailut Antonin kanssa tavaksi. Edestakainen bussimatka maksaa vain 2,5 $, joten matkan hinta ei ainakaan päätä huimaa. Vierailimme Pittsburghin historiallisessa museossa, jossa on mm. urheilumuseo. 1. kerroksen vierailu sujui Antonin kanssa vielä hyvin, mutta toisessa kerroksessa Antonia alkoi pelottamaan. Kaiuttimista tuli historiallisia urheiluselostuksia ja tv-ruuduissa pyöri vanhoja pelejä. Tämän johdosta vierailumme jäi puolittaiseksi, mutta näimme mm. ruostumattomasta teräksestä 30-luvulla valmistetun auton ja 90-luvulla kunnostetun raitiovaunun. Täällä on käynyt, kuten Suomen Turussa eli raitiovaunuliikenne on lopetettu 50-60 lukujen tienoilla.

Tämän päivän lehdessä oli artikkeli, että USA:n työttömyys on korkeampi kuin kertaakaan vuoden 1983 jälkeen. Lokakuussa työttömiä oli 10,2 %, mutta Pittsburghissa vain 8,1 %. Joka tapauksessa kaupoissa on jatkuvasti alennusmyyntejä. Esimerkiksi huonekaluja myydään puoleen hintaan ja villamattoja 1/3 hintaan. Kesävaatteita löytyy parhaimmillaan yli 80 % alennuksella ja talvivaatteitakin on jo alennettu, vaikka talvi ei ole vielä edes näyttäytynyt. Nyt jos koskaan kannattaa tehdä "edullisia" ostosmatkoja Yhdysvaltoihin, kun vielä dollarin kurssikin on alhainen. Tervetuloa vierailemaan USA:ssa!

Bugatti

Minun piti oikein hieraista silmiäni kävellessäni Antonin kanssa päiväkodista kotiin. Vastaan tuli ihkaoikea Bugatti Veyron. Kyse ei ole mistä tahansa kulkuneuvosta, vaan noin 300 kappaleen auton tuotantosarjasta. Näin ollen ei ole ihan tavanomaista nähdä kyseinen auto liikenteessä. Veyronin huippunopeus on 407 km/h ja tehojakin löytyy 1001 hv, mutta näkemäni yksilö ajoi liikennerajoituksen mukaisesti. Minun pää kääntyy aika harvoin katsoakseni auton perää, mutta tällä kertaa en voinut vastustaa kiusausta. Auton murina oli hyvin inhimillinen, koska se "lasketteli" alamäkeen. Bugatin hinta on vaatimattomat 2,2 miljoonaa dollaria täällä USA:ssa, joten ihan vielä en saa sellaista hankittua koti-isän palkalla.

Aarno oli keskiviikkona viimeisen kerran hammaslääkärissä - toistaiseksi... Tällä kertaa Aarno selvisi 40 minuutin operaatiolla, joskin hammaslääkärillä meni puolet ajasta puudutuspiikin kanssa. Hammaslääkärilaskukin oli inhimillinen, koska köyhdyimme vain 119 dollaria. En ole aivan vakuuttunut paikallisista hammaslääkäreistä kokemani perusteella. Ensinnäkin hammaslääkärin välineet ja istuintuoli eivät ole kovinkaan moderneja verrattuna Suomen hammashoitoloihin. Lisäksi huoneen ovi on jatkuvasti auki ja viereisen hoitohuoneen (huone, jossa 3 hammashoitajaa voi hoitaa potilaita samanaikaisesti) potilaat voivat suoraan seurata hammaslääkärin toimia. Aarnon operaatiota tuli seuraamaan samaan huoneeseen arviolta noin 5-vuotias poika. Hammaslääkäri jutteli hänen kanssaan, mutta ei pyytänyt häntä poistumaan huoneesta. Poika heitteli iloisesti nalleaan seinää, jossa on hienot akvaarioaiheiset maalaukset, vasten. Hammashoitaja vaihtui kesken operaation. Hoitaja oli pukeutunut arkivaatteisiin, mutta käytti sentään kumihansikkaita. Ennen kuin hammaslääkäri alkoi poraamaan, hammashoitaja laittoi radion kovemmalle, jotta poran ääni olisi "hukkunut" musiikkiin. Ei kai se ääni minnekään huku, kun lääkäri poraa Aarnon korvan juurella. Suomeen verrattuna hammaslääkärissä käynnit olivat kaiken kaikkiaan vähän vastenmielisiä ja vaikka hammaslääkäri kehui Aarnon yhteistyökykyä useaan otteeseen, niin mielestäni kyse oli enemmänkin rääkkäyksestä.

Poliisit (1 tai 2 poliisiautoa) ovat kahtena viime viikkona olleet seuraamassa valo-ohjatun risteyksen liikennettä, josta Aarno ja Alina nousevat koulubussiin. Liikennettä on mielenkiintoista seurata. Joka kerta poliisiauto on lähtenyt jonkun autoilijan perään ja pysäyttänyt tämän. Kaikki autoilijat eivät pysähdy, kun koulubussi on pysähtyneenä ja vilkuttaa punaisia valoja lasten noustessa bussin kyytiin. Bussin pysähtyessä sen sivulta tulee keltainen puomi eteen ja lisäksi sivulle tulee stop-merkki. Pysähtyneeseen koulubussiin tulisi jättää vähintään 3-5 metriä etäisyyttä ja sitä ei saa ohittaa miltään puolelta ts. liikenteen on oltava silloin seis, vaikka vihreät liikennevalot sallisivat liikenteen. Jos joku auto ohittaa koulubussin tästä huolimatta, kirjoittaa poliisi rikkeen nähdessään 500 dollarin sakon. Autojonoissa on aina joku urpo, joka tuijottaa vain liikennevaloja ja painaa torvea, kun etummaiset autot eivät liikahda.

Täällä siirryttiin talviaikaan viikkoa myöhemmin kuin Suomessa. Tähän aikaan vuodesta päivä sarastaa täällä klo 06:30 ja pimeys tulee klo 17:30 tienoilla. Verrattuna Suomeen päivä on hieman pidempi, mutta suurin ero tulee siinä, että aurinko paistaa korkeammalta. Näin ollen aurinkoisina päivinä lämpötila nousee vielä yli 10 asteen. Viime viikon perjantaina tosin oli 22 astetta. En tiedä onko se kovinkaan poikkeuksellista. Pakkasaamuja ei ole vielä ollut, joskin kahtena aamuna lämpötila on ollut lähellä nollaa ja kadulla pysäköityjen autojen etuikkunat olleet huurteessa. Ajatellessani marraskuun synkkyyttä Suomessa syksyinen ilmasto on täällä huomattavasti mukavampi.

Normipäivä

Heräsin aamulla klo 06:30 valon sarastukseen ja Aarnon kömpiessä sänkyymme. Pakollisten aamutoimien jälkeen valmistin aamupalaa. Eilinen kaurapuuro ei ollut suosittua, joten päädyin tänään normaaliin aamupalaan. Siivuin omena- ja mandariinipaloja lautaselle, joskin jälleen kerran ne jäivät meidän vanhempien syötäväksi. Lapsille paahdoin leipää ja laitoin muroja. Alina ja Aarno pitävät paahtoleivästä. Ne ovat heidän pääasiallista ravintoa sekä aamuin että illoin. Aamupalan jälkeen valmistin koulueväät. Muista kerroista poiketen en laittanut Alinalle leipää ja Aarnolle nuudeleita, vaan molemmille minihampurilaiset. Sen jälkeen oli vuorossa hampaiden pesu ja repun pakkaus. Klo 07:50 saatoin lapset koulubussiin. Vaimo ja Anton lähtevät aamulla tavallisesti klo 08:10, joten ehdin vielä takaisin auttamaan Antonin pukemisessa ja lähtövalmisteluissa.

Jäätyäni yksin normipäivään kuuluu astioiden korjaus ja tiskaus sekä petien petaus. Sitten on vuorossa sähköpostien lukeminen ja surffaus suomalaisilla nettisivuilla. Joka toinen tai kolmas päivä kirjoitan blogia ja 2 kertaa viikossa imuroin. Käyn tarvittaessa ruokakaupassa. Toisinaan käyn yliopiston punttisalilla ennen Antonin hakua. Iltapäivät vietän Antonin kanssa tai sitten hän katsoo tv:stä lastenohjelmia. Klo 15:45 Alina ja Aarno tulevat koulusta. He ovat kotiin tullessaan nälkäisiä. Laitan ruokaa, katan pöydän, korjaan ja pesen tiskit. Vaimo tulee useimmiten klo 17:00-18:00 töistä kotiin, joten hän joutuu itse lämmittämään ruuan uudelleen sekä syömään yksin. Normipäivän loppuilta kuluukin sitten opettajan roolissa ja lasten läksyjen parissa. Tosin haasteellisinta on yrittää auttaa Alinaa sekä Aarnoa yhtäaikaa, kun Anton kaipaa huomita osakseen. Iltapalan jälkeen pestään hampaat ja mennään nukkumaan, kunnes herätään seuraavaan normipäivään.

Oikeastaan töihin menosta minun ei kannata juurikaan unelmoida, koska sitten meillä ei olisi kodinhoitajaa. Jos kävisin palkkatöissä, lapset jäisivät paljon vähemmälle huomiolle tai sitten meidän olisi palkattava au pair. Normipäivien pyörittäminen on minun työtäni, vaikka se ei ole kovin haasteellista. Viime viikon lopulla koulusta tuli hakemuskaavakkeet kouluruokailua varten. Kuulumme alimpaan tuloluokkaan, joka oikeuttaa ilmaiseen koululuonaaseen. Alinan ja Aarnon pitäisi saada tulevaisuudessa koulun tarjoama ilmainen lounas, joten se ainakin helpottaisi vähän meidän aamutoimia. Tosin Alina ehti jo todeta, ettei tule syömään koululounasta, koska se on pahaa...

Huomenna aamulla on Aarnon 3. hammaslääkärikäynti. Toivottavasti tällä kertaa Aarno selviää helpommalla. Aarnon luokalla oppilaiden vanhemmat pöyrittävät välipalatarjoilua. Meidän vuoro on huomenna, joten vien kouluun mandariinejä ja pieniä muffinssejä välipalaksi. 1. luokkien oppilaiden vanhemmat pyörittävät myös vapaaehtoista välituntivalvontaa "lounastunnin" ajan. Torstaina on minun vuoro mennä toisen kerran välituntivalvojaksi. Viime kerralla lapsilla tuntui ainakin riittävän energiaa. 60-70 lasta jouksevat ympäri pihaa toinen toisensa kimpussa tai pallon perässä. Välillä ei tiedä, onko kyse normaalista nahistelusta, vai jostain vakavammasta konfliktista. Ainakin minun oli viime kerralla vaikeaa seurata lasten touhuja, kun he olivat niin liikkuvaista sorttia ja pyrin pääasiassa olemaan heidän jouksujen alta pois. Sitä vain tulee seistyä ulkona ja toivottua, ettei kukaan loukkaa itseään ja itse ainakin odottaa lounasruokailun alkamista.

Parturissa

Olen pikkuhiljaa päässyt takaisin kotitöiden makuun appivanhempien lähdön jälkeen. Ehkä olin anopin hyvässä opissa, sillä sekä perjantaina että lauantaina olin todella ahkera. Imuroin lattiat tavallisesti 1-2 kertaa viikossa, mutta tällä kertaa pesin lattiat imuroinnin lisäksi. Tiskit olen tiskannut käsin. Astianpesukoneella ei ole erillistä pesu- ja viemäriliitäntää. Pesukone on pyörillä ja se siirretään tiskialtaan viereen. Vesiletku kytketään suoraan vesihanaan. Vaimo osti muutama viikko sitten vesihanan päähän laitettavan vedensuodattimen. Se on joka kerta kierrätettävä irti ja laitettava alkuperäinen liitin paikalleen pestäessä astioita koneella. Kun astiat pesee käsin 2 kertaa päivässä, ei tiskipöydälle kerry suuria tiskiröykkiöitä ja suodattimen kanssa ei tarvitse pelata.

Olin perjantaina parturissa hiestä aivan märkänä. Katsoin surullisena ja kauhulla peilistä, kun hiuksiani kynittiin. Nyt luulen tietäväni, miltä lampaasta täytyy keritessä tuntua. "Parturitäti" veti koneella hiuksiani siihen malliin, että hymy oli kaukana. Nyt olen kynitty ja ilman etuhiuksia. Tai oli minulla muutama haiven edessä, mutta ne piti itse leikata siisteyden vuoksi. Sanoin "parturitädille", että sivuilta otetaan lyhyeksi ja päältä jätetään pitkäksi. Tämä "parturitäti" oli varmasti yli 75-vuotias, joten todennäköisesti hän ei kuullut toivomustani tai sitten hän osaa leikata vain yhdellä tavalla. Mielestäni tuossa iässä ei pitäisi enää päästää ketään leikkaamaan ihmisten hiuksia. Tädin kädet tärisivät leikatessa, joten sekin selittänee osittain epätasaisesti leikatut hiukset. Parturissa oli 3 työntekijää, joista omistaja oli nuorin - ehkä 50-vuotias. Asiakkaat olivat "parturitädin" kanssa samaa ikäluokkaa, kun yksikin asiakas talutettiin kädestä parturituoliin. Ehkä kyse on usean vuosikymmenen asiakassuhteesta, mutta kyllä työntekijöidenkin pitäisi päästä viettämään eläkepäiviä. Ainoa positiivinen asia koko parturissa oli se, että 75-vuotias nainen sai näyttämään minut 10-vuotta nuoremmalta. No, olihan hiusten "leikkaus" edullinen, mutta ensi kerralla olen valmis maksamaan enemmän jo pelkästä mukavuudesta, ettei tarvitse hikoilla.

Aarnolla oli koulussa perjantaina Halloween-juhlat. 1. luokan oppilaat olivat pukeutuneet aiheen mukaisiin naamiaisasuihin ja kulkivat kulkueessa koulun ympäri. Aarno oli pukeutunut vihreään dinosauruspukuun. Kulkueen jälkeen lapset saivat herkutella koululuokassa ja koulupäivän päätteeksi lapset saivat vielää valtavan pussin täynnä makeisia. Voi lasten hampaita...

Lauantaina oli viimein vuorossa virallinen Halloweenpäivä. Lapset käyvät ovelta ovelle pyytämässä karkin tai tekemässä tepposen (trick or treat). Aarno pääsi luokkakaverinsa (Julian) ja tämän isoveljen mukaan heidän kotikadulleen kiertämään taloja. Lapset saavat kiertää taloja klo 17:30-19:30 välisen ajan. Tämä on mielestäni järkevää, niin asukkaat tietävät, mihin aikaa lapsia on odotettavissa. Tällä kertaa Aarno pukeutui merirosvoasuun. Asukkaat olivat nähneet paljon vaivaa pihojensa koristelemisessa aiheen mukaisesti. Asuinalueella on eräs talo, jonka asukkaat näkevät joka vuosi erityisen paljon vaivaa tehdäkseen talostaan pelottavan. Huvittavinta ehkä oli talon eteen pysäköity Hummer -merkkinen auto. Eturenkaan vieressä oli olkinukke, jonka pää näytti jäneen eturenkaan alle. Ehkä kaikkein mieleenpainuvinta oli kuitenkin poliisiauto, joka liikkui hitaasti hälytysvalot vilkkuen. Ihmettelimme aluksi, missä kovaäänistä musiikkia soitetaan, kunnes meille selvisi musiikin alkuperä. Poliisimies ajoi ikkunat auki ja soitti Ghost Busters -kappaletta. Poliisimies pysähtyi vierellemme ja jakoi lapsille makeispussit.

Aarno ja Julian saivat korit täyteen makeisia ja oli aika suunnistaa takaisin Julianin kotiin. Kotitalon edessä oli paljon lapsia. Autoin Julianin äitiä jakamaan makeispatukoita talon portailta. Yht'äkkiä lapsia oli jonoksi asti. Valehtelematta jonossa oli 30-40 tummaihoista lasta. Ne tupsahtivat kuin tyhjästä, mutta niiden täytyi olla osa isompaa ryhmää. Jotkut täysi-ikäisetkin ihmiset kävivät ovella pyytämässä karkkia säkkeihinsä. Alina ja Anton olivat läheisellä ostoskadulla kiertelemässä kauppoja yhdessä vaimon sekä hänen esimiehen perheen kanssa. Kaupoista ja ravintoloista jaettiin lapsille makeisia. Nyt jokaisella lapsellamme on makeisia loppuvuoden tarpeiksi.

USA tai ainakin Pittsburgh vaikuttaa olevan hyvin siveellinen. Kadunvarsimainoksissa ei näy juurikaan puolialastomia naisia ja muutenkaan naisia ei esineellistetä lehtimainoksissa. Esimerkiksi talomaalien mainoksissa vilahtelevat työmiehet tissien sijaan. Vain rintaliivimainoksissa näkyy vähän paljasta pintaa. Siveellisyydestä huolimatta en kuitenkaan ymmärrä yleisiä "lepohuoneita". WC-pöntöt ovat usein valtavia ja pienen pojan on vaikeaa istua putoamatta pyttyyn. Lisäksi yksityisyyttä ei huomioida missään määrin. Koppien alareuna alkaa puolen metrin korkeudelta ja päättyy noin 1,8 metrin korkeuteen. Lisäksi oven molemmin puolin on vähintään 2 cm:n raoat. No, ainakin "lepohuoneeseen" asutessa näkee onko koppi varattu, vai ei ja erillistä värimerkintää (vihreä / punainen) ei ovessa tarvita.