Koti-ikävä

Loman jälkeinen viikko on ollut aika rankkaa. Lomalla oli leppoisaa ja kivaa, mutta paluu Pittsburghiin ei enää tuntunutkaan niin mukavalta. Koti-ikävä on vaivannut enemmän tai vähemmän. Emme ole puhuneet siitä keskenämme sen enempää, mutta uskoisin lastenkin kaipaavan takaisin Suomeen. Anton totesi tänään, että hän menee päiväkotiin seuraavaksi vasta Suomessa. Muutostamme tänne tulee kuluneeksi puoli vuotta helmikuun 12. päivä. Minusta kuitenkin tuntuu, että olisimme asuneet täällä jo paljon pidempään.

2-3 ensimmäistä kuukautta oli uutuuden viehätystä, mutta sen jälkeen minun arkeni on pääasiassa toistanut itseään. Lämpimän syksyn aikana ajattelin, että täällä voisi hyvinkin viettää aikaa vuoden 2010 loppuun, mutta tällä hetkellä odotan paluuta takaisin Suomeen 1. elokuuta. Elämä tulee tuskin olemaan sen helpompaa paluun jälkeen, mutta uskoisin työelämän antavan arkeen enemmän sisältöä. Aarnon opettajana oleminen ei ole aina ollut hedelmällistä. Aarno ei valitettavasti ole aina yhteistyökykyinen. Liekö tullut isäänsä, kun sulkee neuvottaessaan korvansa ja alkaa itse pälättämään. Keskiviikkona poltin hihani, joskin hillitysti. Sanoin, että minulle riitti ja lähdin ulos kävelemään. Paljon kuulee puhuttavan "Amerikan unelmasta". Miedän kaikkien unelmana taitaa olla kuitenkin paluu Suomeen ja omaan kotiin.

Minulla ei ollut suuriakaan odotuksia ennen USA:n muuttoamme. Näin miehen näkökulmasta auton hankinta oli tietenkin päällimmäisenä mielessä, mutta muutoin oletin elämän täällä olevan hyvin rentoa ja nautinnollista. Näistä lähtökohdista arjen pyörittäminen on osoittautunut ennakoitua raskaammaksi ja toisaalta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta lasten toistuvasta nahistelusta. Koti-isän työpäivät ovat pitkiä ja lasten kiitokset ovat harvassa. Parhaani (ja voimavarojeni) mukaan olen pyörittänyt arkea ja onneksi vaimo on muistanut minua sekä kannustaa että kiittää.

Kuluneella viikolla sain ajatukseni kohdistumaan kahdesti johonkin muuhun asiaan, kuin kotiarkeen. Minulla oli sekä tiistaina että torstaina ESL-tapaaminen. Meitä oli yhteensä 8 oppilasta. Minä, kuusi kiinalaista ja yksi serbialainen. Kiinan englantia on huomattavasti helpompi ymmärtää kuin Intian englantia. Työelämässäni minulla oli intialaisia työtovereita ja heidän puhuessa jouduin joko heristämään korviani tai pyytämään sanomaan asian uudestaan. Ehkäpä paikalliset ajattelevat minun puheestani samoin...

Vaimo sai Alinan viimein aloittamaan uuden harrastuksen. Alina oli käynyt katsomassa Aarnon karateharrastusta ja päätti itsekin kokeilla. Nyt sekä Aarno että Alina käyvät yhdessä 2 kertaa viikossa samoissa karateharjoituksissa. Olin itse lauantaina ensimmäistä kertaa seuraamassa harjoituksia paikanpäällä. Harjoitus oli hyvin monipuolinen. Lapsilla oli ensimmäiseksi 15 minuutin alkulämmittely, joka sisälsi mm. punnerruksia ja vatsalihaksia. Tämän jälkeen oli hieman potku- ja löyntiharjoitteita. Lopuksi oli esterata. Kuri oli tiukkaa ja opettajan komentoihin vastattiin aina "yes sir". Kävellessämme takaisin kotiin ehdotin lapsille, että he vastaisivat vastaisuudessa minullekin kotona "yes dad", mutta valitettavasti se ei saanut kannatusta. Myöskään ehdotukseni 10 punnerruksen rangaistuksesta, kun lapset ovat tottelemattomia, ei saanut vastakaikua. Minun täytynee pyytää karateopettaja meidän kotiapulaiseksi, jotta saan lapsemme paremmin kuriin.

Olimme illastamassa lauantaina naapurissa. Kyseessä ei ollut yläkerran pojat, vaan naapuritalon perhe, jonka 11-vuotiaan Henry-pojan kanssa Aarno on leikkinyt useita kertoja. Legot ovat sekä Aarnon että Henryn yhteinen mielenkiinnon kohde. Naapurin rouva on alunperin japanilainen, joten saimme maistaa japanilaisia herkkuja. Ruokaa oli tarjolla runsaasti. Pääruokana oli keittoa, riisiä ja useita soijaan dipattavia lisukkeita. Valinnan varaa oli paljon. Japanilaiset ruuat eivät olleet meille aikaisemmasta tuttuja ehkä susheja lukuunottamatta. Alkuhämmästyksemme oli aluksi suuri, mutta onneksi naapurin rouva neuvoi meitä ruokailuetiketin osalta; ja minä sain syödä haarukalla. Kärsivällisyyteni ei ole aikaisemmin riittänyt puikkojen käyttämiseksi, joten päädyin tälläkin kertaa olemaan sotkematta pöytää. Illan aikana naapurin isäntä kertoi toimivansa lennonopettajana ja hän lupasi viedä minut sekä Aarnon keväällä taivaalle 4-paikkaisella Cessnalla (ja toivottavasti takaisin maankamaralle). Tosin Alina ottanee minun paikkani.

Uutisoinnista

Sanomalehdessä oli eilen pitkähkö kirjoitus auto-onnettomuudesta, jossa kolme nuorta opiskelijapoikaa saivat surmansa. Onnettomuuden syyksi epäillään mustaa jäätä. Heidän autonsa löydettiin tien viereisestä järvestä nurinpäin kääntyneenä. Kaksi poikaa löydettiin autosta hukkuneina ja sukeltajat löysivät kolmannen pojan auton lähettyviltä. Surullista. Sanomalehdessä ei juurikaan analysoitu onnettomuuden syitä. Sen sijaan pojista kirjoitettiin positiiviseen sävyyn heidän koulumenestyksestä (high school), palokunnan vapaaehtoistoiminnasta ja kuulumisestaan yhteisöön. Artikkelissa oli haastateltu monia ihmisiä, jotka kertoivat omakohtaisia kokemuksia poikien saavutuksista. Mm. palopäällikölle nuoret pojat olivat hänelle kuin omia poikia. Muissakaan kuolemantapauksissa ei ole ollut sanomalehdessä tapana "revitellä" uutisella. Fakta kerrotaan lyhyesti, mutta kirjoituksessa paneudutaan sitäkin enemmän edesmenneen ihmisen saavutuksiin.

Auta armias, jos vastaava onnettomuus tapahtuisi Suomessa. Iltapäivälehtien lööpeissä lukisi isoin kirjaimin: "Kolme nuorta hukkuivat autoonsa". Itse artikkelissa spekuloitaisiin vähintäänkin alkoholin osuutta onnettomuuteen ja kuvattaisiin onnettomuusauto yksityiskohtaisesti. Kuinka paljon renkaissa oli kulumispintaa jäljellä ja milloin auto on viimeksi hylätty katsastuksessa. Miksi onnettomuuksista tulee "revitellä" suomalaisissa iltapäivälehdissä? Tietenkin sillä on vaikutusta levikkiin, mutta eikö lehtikirjoituksissa voisi paneutua edesmenneisiin ihmisiin ja kirjoittaa heidän pienimmistäkin saavutuksista yhteiskunnan hyväksi tai merkityksestään ystäville. Ehkä se ei ketään kiinnosta, mutta kuitenkin "julkinen voitelu" voisi olla positiivista. Tällöin edesmenneet henkilötkin muistettaisiin jostain muusta yhteydestä paremmin, eikä onnettomuus olisi päällimmäisenä mielessä. Mielestäni suomalaisilla journalisteilla olisi tässä asiassa paljon opittavaa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä satoi 2 cm lunta. Kaksi senttimetriä, mutta 20 millimetriä kuullostaisi jo paljon enemmältä. Lumisateen seurauksena koulun alkamista siirrettiin kahdella tunnilla eteenpäin. Mikä tätä koulujärjestelmää oikein vaivaa. Miksi koulupäivän alkamista pitää siirtää mitättömän lumisateen takia? En ymmärrä. Koulupäivän myöhäisemmästä aloituksesta en saa puhelinsoittoa, enkä tekstiviestiä. Olin taas Aarnon ja Alinan kanssa bussipysäkillä turhaan. Pitäisikö minun jokaisen yöllisen lumisateen jälkeen avata aamulla tietokone ja lukea sähköpostit? Valitettavasti aamuisin ei yksinkertaisesti ole yhtään ylimääräistä aikaa. Sain torstaina keski- ja iltapäivänä automaattisen puhelinilmoituksen koulupäivän jälkeisten aktiviteettien peruuttamisesta. Meidän lapsilla ei ole koulupäivän jälkeisiä kouluaktiviteettejä, mutta he kulkevat kouluun koulubussin kyydissä. Tiedon välitys koulusta kotiin ei toimi, ei sitten millään. Koululla on minun puhelinnumeroni, joten voisivat mielummin ilmoittaa puhelimella koulupäivän viivästyksistä sähköpostin sijaan. Kouluaktiviteettien peruuttamisesta tai kaikenmaailman kissanristijäisistä tulee kylläkin näitä automaattisia ilmoituksia.

Lumisateen takia myös Antonin päiväkodin alkamista oli siirretty tunnilla eteenpäin. Päivä on muutenkin lyhyt. Kolmen tunnin päivää lyhennettiin yhdellä tunnilla. Kaiken huippuna vain oli se, että asiasta ei ilmoitettu lainkaan. Mikä lumisateessa on niin ihmeellistä, että koulujen ja päiväkotien alkamista siirretäään eteenpäin? Torstaiaamuna oli pilvetön taivas ja tiet olivat suolauksesta märkiä. Ihme touhua. Suolauksesta puheenollen kiinteistöjen omistajatkin ovat heti levittämässä jalkakäytäville suolaa. Suolauksen sijaan he saisivat pitää jalkakäytävät puhtaina kiinteistöjensä edustalta lapioimalla tai harjaamalla. Vaikka lunta on vain nimeksi, niin suolaa levitetään runsaasti. Suola ja lumi tarrautuvat sitten ulkokenkien pohjiin ja kulkeutuvat sisälle.

Anton sai päiväkodista kirjeen, että eräs päiväkodin hoitaja ei ole torstaina ja maanantaina työpaikallaan 86-vuotiaan isänsä kuoleman johdosta. Emme edes tiedä kyseistä hoitajaa, koska hän työskentelee Antonia vuotta vanhempien lasten ryhmässä. Ymmärtäisin hyvin, että suruviesti jaettaisiin henkilökunnan kesken, mutta onko tarpeen välittää sama viesti kaikkien päiväkotilasten vanhemmille. Maassa maan tavalla ja minun pitäisi olla kritisoimatta. Minun on kuitenkin todettava, että suomalainen päiväkoti- ja koulujärjestelmä on huomattavasti paikallista joustavampi ja toimivampi.

ESL

Palattuamme lomamatkaltamme Meksikosta lumesta oli enää vain muisto jäljellä. Poissaollessamme täällä on satanut vettä ja ollut 10 astetta lämmintä. En valita lumen puutetta ja plusasteita, koska meitä odotti kotona kaasulasku. Kuukauden lasku oli 247 $. Kylmien ilmojen ja olemattoman eristyksen johdosta, lämpö on mennyt pääasiassa harakoille. Toivottavasti kovia pakkasia ei ole enää odotettavissa, vaikka lämpötila on laskenut nyt jälleen pakkasen puolelle.

Aarno mainitisi maanantaisen koulupäivän jälkeen, että luokan apuopettaja oli vaatinut häneltä poissaoloilmoitusta. Jotenkin vain tuli sellainen olo, että tiedonkulku ei toimi koulussa. Olimme ilmoittaneet matkastamme etukäteen opettajalle, rehtorille ja sosiaalityöntekijälle, mutta ehkä meidän olisi tullut välittää viesti myös apuopettajalle.

Elo-syyskuussa kritisoin koulukirjojen puuttumista. Alina oli kuitenkin saanut matematiikan kirjan mukaan matkallemme, jotta hän voi tehdä koulutehtäviä poissaollessaan. En tiennyt, että lapsillamme on koulukirjoja. Alinan matematiikan kirja ammotti tyhjyyttä lukuuottamatta lentokoneessa hänen tekemiään tehtäviä. Sen sijaan, että lapset kuljettaisivat koulukirjat kotiin he saavat kotitehtävät monisteina. Toisin sanoen joku monistaa koulussa kirjoista kotitehtävät ja koulukirjoihin ei tehdä merkintöjä. En ymmärrä, mutta pitänee selvittää asiaa tuttavaperheiltämme lisää.

Lapset tulivat lomamatkalla hyvin toimeen keskenään. Ehkä jokaisella oli hotellissa tarpeeksi liikkumatilaa ja vapautta, kun lapset eivät käyneet toisiinsa käsiksi. Lentokoneessa Alina ja Aarno istuivat eri penkkiriveillä, mutta auton kyydissä kotiin he istuivat vierekkäin takapenkillä ja nahistelu oli valmis alkamaan. Lisäksi ennen yöunia Aarno ja Anton "painivat" sängyllä sillä seurauksella, että Aarnolla on poskessa kunnon naarmu. Anton sai myös Aarnon itkemään potkaisemalla häntä suuhun / hampaisiin. Mahtaa Aarnoa harmittaa, että on mennyt opettamaan karatepotkun pikkuveljelleen. Joka tapauksessa ei kestänyt kauaa, kun lapsemme jatkoivat siitä, mihin olivat ennen matkaa jääneet.

En voi kuin ihailla Alinan ja Aarnon kielitaitoa. Molemmat kommunikoivat jo sujuvasti englanniksi ja lausuvat sanoja oikein. Minua alkaa hymyilyttämään, kun kuulen lasten kommunikoivan muiden kanssa vieraalla kielellä. Kuulostaa oudolta, kun oma lapsi puhuu vierasta kieltä. Sanavarasto kehittyy varmasti kevään aikana vielä huikeasti ja puhe muuttuu entistä sujuvammaksi. Koulua on lähes viisi kuukautta vielä jäljellä. Oma kielitaitoni jää varjoon lasten kielitaitoon verrattuna ja kohtapuolin minä olen se kysyvä osapuoli sanojen käännösten osalta. Ei hätää. Menen itse tänään ensimmäistä kertaa ESL-tapaamiseen (English as Second Language). Minulla on tällä ja ensi viikolla 4 kahden tunnin perehdytyskertaa, jonka jälkeen minut laitettaneen johonkin opiskeluryhmään kielitaitoni perustella. Ainakin haluaisin kehittää lausumista, jotta voin sanoa puhuvani englantia. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani Otanniemessä opiskelukaverit eivät ymmärtäneet minun puhumaani Rauman murretta ja pyysivät puhumaan suomea. Toivottavasti opin puhumaan vielä myös englantia jonain päivänä.

Takaisin kotona

Loma on ohi, kun saavuimme kotiin sunnuntai-iltana klo 20:20. Matkaa hotellilta kotiin kului 15 tuntia. Deltan lennot eivät menneet ihan putkeen paluumatkankaan osalta. Kone Atlantasta Pittsburghiin lähti noin 2 tuntia myöhässä. Ensinnäkin lentokone saapui lähtöterminaaliin tunnin myöhässä ja tälläkin kertaa jouduimme odottamaan lentokoneessa kiitoradan vierellä pitkän tovin. Ilma oli huonontunut. Vettä satoi kaatamalla ja ukkosrintama pyyhkäisi ohi. Lennonjohto ei antanut lähtölupaa. Pittsburghin päässä vastaavasti odotettiin portin vapautumista 15 minuuttia, vaikka kentällä oli samanaikaisesti ainakin 1o porttia vapaana. Ilmeisesti paikallinen tapa on se, että lentoyhtiöillä on omat lähtö- ja tuloportit. Vaikka viereinen portti olisi vapaana, ei siihen ole lupa rullata, koska portilla ei ole lentoyhtiön omaa henkilökuntaa vastassa.

Atlantan lentokentällä tuli nostalginen olo, kun kävelimme käytävää pitkin maahantulotarkastukseen. 4 kertaa aikaisemmin olen ollut Atlantassa työmatkalla mm. Ryhäsen, Tammisen ja Jaatisen kanssa. Mieleeni tuli väkisinkin nuo saapumiset ja aikaeron aiheuttama väsymys. Nyt ei ollut väsymystä, eikä ruuhkaa maahantulotarkastuksessa. Lentämisen osalta kotona tuli vain sellainen olo, että meidän osalta USA:n sisäinen lentomatkustelu on nyt tehty. Vaikka lentojen yhteisaika oli vajaat 4 tuntia, niin aikaa menee kaikkeen muuhun. Odotusajat ovat pitkiä ja myöhästelyt vaikuttavat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi Meksikosta lähdettäessä olisimme olleet kaikki jo valmiit palaamaan Suomen kotiin. Ainakin ajatus siitä lämmitti sydäntä enemmän kuin paluu takaisin Pittsburghiin. Antonkin totesi, että Amerkikan kodissa nukutaan pari yötä ja sitten palaamme omaan kotiin takaisin Suomeen.

Huijauksesta huolimatta Meksikon lomamatka oli erittäin onnistunut. Päivät olivat aurinkoisia ja päivälämpötilat hipoivat 30 astetta. Odotukset loman osalta ylittyivät moninkertaisesti. Ennakkoon epäilin hotellimme tasokkuutta, mutta turhaan. Hotellihuoneemme oli vähän kulahtanut ja pieni, mutta yleiset tilat olivat siistit ja tasokkaat. Lasten kerho oli viihtyisä. Alina sekä Aarno viihtyivät siellä ehkä vähän liikaakin. Antonia emme voineet jättää sinne sisarusten kanssa, koska alaikäraja oli 4 vuotta. Meistä vanhemmista oli aina jompi kumpi mukana Antonin kanssa kerhossa. Lapsille oli kerhossa paljon aktiviteettejä, kilpailuja, pelejä ja lisäksi oma uima-allas likumäkineen.

Appivanhempien kanssa tekemä katamaraanipurjehdus oli oikein miellyttävä kokemus. Niihän sitä sanotaan, että kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa. Tosin purjehdus oli monille kanssamatkustajille pelkkää ryyppäämistä, koska miehistö tarjosi asiakkaille alkoholijuomia solkenaan ja ottivat siinä samassa itsekin vähän kuppia. Kun retkestä vastannut mies tarjosi Aarnolle leikkimielisesti olutta kolmannen kerran kokisen sijaan, ei minua enää naurattanut. Ehkä lapsiperheet ovat poikkeus heidän purjehduksillaan, koska kielenkäyttö ja käytös alitti hyvän mauan rajan useampaan otteeseen. Torstai oli viikon tuulisin päivä, joten saavuimme vauhdikkaasti määränpäähämme (Isla Mujeres). Kyseessä on Cancunin ulkopuolella oleva saari, jonka silhuetin näkee Cancunin hiekkarannoilta. Tuulisesta säästä johtuen emme harmi kyllä päässeet snorklaamaan koralliriutalle. Tästä johtuen meillä oli ylimääräistä aikaa kierrellä saaren keskustassa. Hintataso oli huomatavasti Cancunia kalliimpi. Turistihinnat.

Retkien hinnoittelukin on hyvin kirjavaa. Vaikka hintataso on Cancunin keskustassa suhteellisen edullista, niin retket maksavat tästä huolimatta maltaita. Esimerkiksi Xel-Ha on suosittu retkikohde, joka jäi meiltä tällä kertaa kylläkin näkemättä. Hotellillamme retki olisi maksanut 131 dollaria per henkilö! Vastaavasti sama retki olisi keskustasta ostettaessa maksanut "vain" 91 dollaria per henkilö. Ero tulee retkenjärjestäjän katteessa ja ehkä myös kuljetusvälineessä. Toinen saattaa kuljettaa asiakkaat uudempi aikaisessa bussissa, mutta onko silläkään loppumetreillä väliä.

Lomapäivät kuluivat ehkä vähän liiankin nopeasti. Lauantaina oli vielä sellainen olo, että lomaa olisi hyvin voinut jatkaa paikanpäällä parikin päivää lisää. Me kaikki viihdyimme niin hyvin, että todennäköisesti palaamme joskus takaisin Cancuniin lomailemaan. Hotelli voi olla eri, kunhan kyseessä on all-inclusive loma. Lasten kanssa on äärettömän helppoa mennä valmiiseen ruokapöytään. (Nyt meitä odottaa tyhjä jääkaappi.) Cancunista löytyy sadoittain hotelleja ja lisää on rakenteilla, joten hotellien välinen kilpailu pitänee hotellien hinnoittelun vastaisuudessakin edullisena. Huippusesonki ajoittuu huhti- ja joulukuulle, mutta tuskin silloinkaan hotellit ovat tupaten täynnä. Hotelleja on vain yksinkertaisesti niin paljon, ettei lentomatkustajat riitä täyttämään hotelleja. Cancuniin pitäisi tulla vähintään kaksinkertainen määrä lentoja, jotta hotellit täyttyisivät lentomatkustajista. Appiukko teki iltakävelyillä sen havainnon, että osa hotelleista oli kokonaan pimeänä eli suljettuina. Asiakkaita ei riitä jokaiselle huippusesongin ulkopuolella.

Appivanhemmat jatkavat paikanpäällä omaa lomaansa. Lasten ja isovanhempien jälleen näkeminen oli varmasti molemmille osapuolille riemuisaa. Alinalle tuli kotimatkalla jo kova ikävä mummoa. Laskin hänen kanssa, että seuraavaan tapaamiseen on vajaat 190 päivää, jolloin koittaa paluu takaisin Suomeen.

Operaatio huijaus

Voi per....! Me jouduttiin huijauksen kohteeksi Meksikon lomamatkalla. Taloudellinen tappio oli 50 $. Ei paha, mutta mielessä kävi kostoyrityksen laatiminen... Matka tänne kesti yllättävän pitkään. Lähdimme lauantaina klo 05:15 kotoa kohti lentokenttää ja saavuimme hotellille noin klo 18:30 paikallista aikaa. Atlantassa oli 4 tunnin odotusaika. Koneet olivat ajallaan, joskin Atlantan koneen lähtöaikaa oli siirretty 15 minuutilla eteenpäin. Olimme jo rullaamassa kiitotielle kunnes kapteeni ilmoitti uusista lennonjohdon ohjeista. Koneen olisi tullut siirtyä lentokentän pohjoispuoleisille kiitoradoille ja lähteä pohjoisen ilmansuunnan kautta kohti etelää. Kapteeni vain totesi, ettei hänellä ole pienintäkään aavistusta lennonjohdon suunnitelmista. Odotimme koneessa 45 minuuttia, jonka jälkeen saimme luvan rullata ilmaan eteläiseltä kiitoradalta.

Matka sujui ilmakuoppia lukuunottamatta hyvin. Olimme jo hyvin lähellä lentokenttää (arviolta 50 m korkeudessa), kun vatsanpohjassa tuntui hauskalta, mutta samanaikaisesti mieliala muuttui erittäin epämiellyttäväksi. Anton ja Aarno nauroivat, vaimo rukoili ja minä olin paskoa housuihini. Pääsimme onneksi laskeutumaan ehjinä kentälle kaikista heilahteluista huolimatta, mutta kentällä jouduimme jälleen odottamaan. Odotimme koneessa 25 minuuttia ennen kuin pääsimme portille. Maahantulotarkastuksissa meni oma aikansa ja vastaanottoaulassa (tullialueella, johon vastaantulijoilla ei ole vielä asiaa) oli 20-30 hyvin pukeutunutta miestä ja naista matkailijoita vastassa. Eräs mies oli meitä heti avuliaana auttamassa. Hänen puheestaan sai sellaisen käsityksen, että hän olisi ollut matkailijoita auttava kuljetusliikkeen virkailija. Hän neuvoi meitä ja alkoi myymään retkeä. Olimme tuossa vaiheessa kaikki jo väsyneitä ja tuskaisia. Lapset halusivat päästä delfiinien kanssa uimaan. 400-500 $ retki myytiin meille 100 dollarilla. Maksoimme etukäteen 50 dollaria, josta myös saimme kuitin. Toiset 50 dollaria olisimme maksaneet seuraavana aamuna, kun vain olisimme ensin käyneet katsomassa kiinteistöesittelyä.

Tultuamme ulos ja päästyämme tilaamamme kuljetuksen kyytiin haistoin palaneen käryä. Tapaamamme mies ei ollutkaan kuljetusyrityksen edustaja, vaikka antoi näin ymmärtää. Päästyämme hotelliin meitä oli hotelliaulassa vastassa toinen hyvin pukeutunut mies, joka sanoi olevansa meidän isäntä (hotellin edustaja). Hetken juteltuamme hän kysyi, paljonko olimme maksaneet lipuista. Hetken aikaa ihmeteltyäni minulle selvisi, että hän tarkoitti meille myytyä retkeä. Hänen mukaansa heillä on omat edustajat lentokentällä ja he olivat mukamas nähneet, että meitä oli huijattu. Hotellin edustaja kertoi, että meidät tultaisiin seuraavana aamuna viemään hotelliesittelyyn 2,5 tunnin ajomatkan päähän ja meitä ei tuotaisi takaisin hotellille, ellemme ostaisi hotelliketjun jäsenyyttä. Hän myös pyysi puhelinoperaattoria sulkemaan huoneemme puhelinlinjan, jotta tämä huijari ei häiritsisi meitä puhelinsoitolla, kun emme saapuisikaan hänen järjestämään kyytiin. Samaan aikaan hän lupasi palauttavansa meille maksamamme 50 $, jos suostumme kuuntelemaan heidän hotelliketjun esittelyä ja lisäksi 150 $ lahjakortin mihin tahansa retkikohteeseen.

1. loma-aamuna matkasimme taksilla hotelliketjun esittelyyn. Meitä oli vastassa gigolon näköinen kaveri, jonka joka kolmas sana oli "nice". Hotellin aula oli upea. Siellä oli valtava sisäpuutarha ja aula oli pyramidin mallinen sekä avoin kattokerrokseen saakka. Meille esiteltiin hotellin hienoin sviitti ja mainittiin, että seuraava Meksikon lomamme olisi täällä. Esittelyn jälkeen istuimme pöydän ääreen ja alkoi pitkät myyntipuheet hotelliketjun (loma)jäsenyyden ostamiseksi. Vakuuttelut eivät auttaneet, vaikka itse "iso herra" tuli myös puhumaan meitä ympäri. Kokemus oli aika mielenkiintoinen - jokseenkin painostava. Gigolo ja iso herra yrittivät käyttää kaikkia mahdollisia argumentteja, miksi me tarvitsisimme hotelliketjun jäsenyyttä. Mikään ei auttanut. Saimme taksilipukkeen takaisin meidän hotelliin ja 150 $ lahjakortin, joka olisi pitänyt käyttää paikanpäällä. Eipä kiinnostanut, kun hotelleilla myytävät retket ovat 30-50 % kalliimpia kuin kaupungilla.

Jouduimme täysin laillisen huijauksen kohteeksi. Palattuamme esittelystä takaisin hotellille ei "isäntämme" palauttanutkaan meille 50 dollaria takaisin. Hän vain mainitsi, että saamme sen lentokentällä takaisin kuittiamme vastaan (kuitin kääntöpuolella lukee samanaikaisesti, että rahaa ei palauteta lentokentällä). Voisin saada rahan takaisin raahautumalla tämän toisen hotelliketjun lähihotelliin, mutta en jaksa nähdä vaivaa. Haluan jo unohtaa koko asian. Aika jännä juttu, että hotelliketju onkin se huijari, eikä tavallinen kadunmies. Matkustaja kohtaa lentokentällä ensin pahiksen ja hyvis pelastaa matkustajan pälkähältä mustamaalaamalla pahiksen. Todellisuudessa molemmat ovat mukana samassa huijausoperaatiossa ja pahis soittaa hyvikselle, minkänäköisiä "uhreja" on saapumassa hotelliin. Tämä huijauksen laillisuus on vain täysin käsittämätöntä ja en osannut kuvitella tälläistä olevan olemassa.

Huijausoperaatiosta huolimatta lomamatkamme on toistaiseksi ollut oikein positiivinen yllätys. Hotellihuone on pieni 5 henkilölle, mutta siellä tulee vain nukuttua. Hotellissa on yli 400 huonetta. Hotellilla on oma uimaranta, mutta vietämme aikaa pääasiassa uima-altaalla, joka on todella suuri. Lapset viihtyvät hyvin joka uima-altaalla tai lasten kerhossa. Ruoka on erinomaista ja vaihtelevaa. Ravintoloita on useita. Tämä on ollut yhtä lomaa ja kaikki on hyvin helppoa. Ei tarvitse etsiä erikseen ruokapaikkaa. All-inclusive loma on osoittautunut erinomaiseksi vaihtoehdoksi meidän perheelle. Jokaiselle löytyy runsaasta tarjonnasta johtuen jotain syötävää. Vaikka alkoholikin olisi ilmaista, niin se ei paljoa kiinnosta. Margarita-drinkki on tullut kerran juotua. Pari muutakin tuli kokeiltua, mutta ne olivat kamalia. Paikallinen olutkin alkaa maistua jo virtsalta. Meidän gigolo oli 1. aamun esittelyssä vähän ihmeissään, kun emme olleet kitanneet ensimmäisenä iltana vielä ilmaisia drinkkejä. Monet ruuat ovat sen sijaan vieneet kielen mennessään ja jälkiruokakakut ovat olleet taivaallisen herkullisia.

Appivanhempani ovat täällä samanaikaisesti lomailemassa. Heidän hotellinsa on 2 kilometrin päässä, mutta toistaiseksi olemme tavanneet vasta 3 kertaa. He ovat vierailleet meidän hotellilla kahdesti. Heitä ei päästetä hotelliaulaa pidemmälle, kun eivät ole hotellin all-inclusive asiakkaita. Vierailimme maanantaina heidän hotellihuoneessa syömässä kakkua vaimon syntymäpäivän kunniaksi. Anopin ostama kakku ja keittämä kahvi maistuivat hotellihuoneen parvekkeella hyvälle. Meidän huoneessa ei ole parveketta, eikä merinäköalaa.

Huomenna teemme todennäköisesti lomamatkamme ainoan retken. Viihdymme hotellilla niin hyvin, ettemme halua lähteä retkille ja istumaan bussien kyytiin. Menemme appivanhempien kanssa katamariinilla (purjevene) edestakaisin läheiseen saareen. Matka kestää molempiin suuntiin noin tunnin. Paikan päällä pääsemme snorkkeleimaan koralliriutalla ja meille tarjotaan lounas. Meillä on myös noin 1,5 tuntia omaa aikaa tutustua saareen. Meistä ei ole kukaan ollut koskaan katamaraanipurjeveneen kyydissä, joten ainakin se on kaikille uusi kokemus. Toivottavasti lapsille löytyy veneestä vain oikean kokoiset pelastusliivit.

Meksikoon

Alina ja Aarno saivat rehtorilta luvan olla poissa koulusta 4 päivää ensi viikolla, kun lähdemme huomenna lauantaina lomamatkalle Meksikoon. Koulusta lähetettävä informaatio on aika niukkaa. Tarkoitan informaatiota, joka koskee lapsen koulunkäyntiä, tulevia tapahtumia jne. Kaiken maailman markkinointiesitteitä tuleekin sitten sitäkin enemmän. Tänään koulusta tuli kaavake donitsien tilaamista varten. Toisinaan tulee "Market Day" --tilauslomakkeita ja joskus ihan vain muuta mainontaa koulunjälkeisistä aktiviteeteistä (maksullisia). "Market Day" -lomakkeilla voi tilata kotiin ruokaa - erilaisia ruoka-annoksia.

Eräs yhteyshenkilö lähettää sähköpostia säännöllisesti, mutta tämäkin viestintä koskee vain vanheimpain kokouksia tai ylipäätään informaatiota tilaisuuksista, joihin vanhemmat voivat osallistua. Alinan ja Aarnon opettajilta ei ole tullut juurikaan viestejä koulukansion mukana lukuunottamatta kotitehtäviä. Alinan matematiikan opettaja kylläkin ilmoittaa tulevista matematiikan kokeista sähköpostilla paria päivää etukäteen. Rehtori ei itse välittänyt meille tietoa hyväksytystä loma-anomuksesta, vaan koulun soisiaalityöntekijä vastaamalla vaimon lähettämään sähköpostiin. Vaimo oli lähettänyt sähköpostia (minun lähettämäni kirjeen lisäksi) rehtorille ja sosiaalityöntekijälle Aarnon poissaoloista sekä tulevasta lomamatkastamme.

Koulun sosiaalityöntekijälläkin voisi olla toisenlainen toimenkuva, kuin oppilaiden poissaolojen seuraaminen. Toki hänen työhönsä kuuluu oletettavasti paljon muutakin. Ehkä vielä turhanpäiväisempi tehtävä on pankin työntekijälle, joka skannaa ihmisten maksamia shekkejä. Pankin sähköisessä tiliotteessa näkyy aina maksamme shekit skannattuina. Toisin sanoen kopio kirjoittamistamme shekeistä. Eikö pelkästään maksunsaaja, summa ja päivämäärä riittäisi todentamaan maksusuorituksen?

Meillä on herätys huomenna aamulla klo 04:15. Eija vie uudella autollaan (VW Golf) meidät bussibysäkille, josta bussi vie lentokentälle. Lentokone lähtee klo 07:50 ja meillä on lentokoneen vaihto Atlantassa. Vaihtoaikaa on miltei 4 tuntia. Saavumme Cancuniin iltapäivällä, jossa appivanhemmat odottavat meitä. Kun he saivat tietää meidän matkastamme, he päättivät tulla meidän kanssa samaan lomakohteeseen ja varasivat itselleen 3 viikon matkan. He matkustivat Cancuniin jo tiistaina ja heillä oli yksi vaihto Amsterdamissa. Odottavat varmasti lastenlasten jälleennäkemistä malttamattomina. Toivottavasti hotelliltamme on internet-yhteys, jotta saan kirjoitettua matkakuulumisiamme blogiini.

Paha poika

Juliet Jonesin Sydän lauloi 80-luvulla pahasta pojasta. Laulun sanat tulvahtivat alitajuntaani, kun sain koulun sosiaalityöntekijältä (uhkaus)kirjeen Aarnon poissaoloista. Aarno on ollut koulusta poissa tai tullut kouluun myöhässä yhteensä 10 kertaa tähän mennessä. Hän on ollut kipeänä tai teeskennellyt kipeää ja ollut 3 kertaa hammaslääkärissä. Luettuani kirjeen minua alkoi hymyilyttää ja ajattelin, että ei voi olla totta! Jokainen poissaolo oli merkitty kirjeeseen erikseen ja viimeisimmän poissaolon (22.12) osalta ei ollut selvitystä. Opettajalle tulee laittaa jokaisesta poissaolosta kirje ja mikäli poissaolo jatkuu yhtäjaksoisesti yli 3 päivää, vaaditaan lisäksi lääkärintodistus. Ensimmäinen porsaanreikä on siinä, että vanhempi välittää oppilaan mukana ilmoituksen poissaolosta. Opettaja laittaa sen vastaavasti eteenpäin. Tässä on jo kaksi kohtaa, joissa tiedonkulku voi katketa. Väitän kirjoittaneeni opettajalle kirjeen Aarnon poissaolosta 22.12 ja antaneeni sen Aarnon mukaan kouluun vietäväksi. Eikö poissaoloa voisi ilmoittaa suoraan jollekin koulun henkilölle vaikka sähköpostilla?

Saamassani kirjeessä todetaan mm. seuraavaa: "Our records show that this is the first unexcused absence recorded this year. The district must notify you or your child's repeated unlawful absences." Tämän jälkeen on listaus mahdollisista seuraamuksista lapsen tulevaisuutta ajatellen. Herranjestas! Kyse on kuitenkin 1. luokkalaisesta pojasta, joka on pärjännyt hyvin koulussa, eikä ole syyskuisen puremistapauksen jälkeen rikkonut enempää koulun sääntöjä.

Vaimo oli keskiviikkona yhteydessä tähän sosiaaliviranomaiseen tai "tanttaan", kuten vaimo asian ilmaisi. Penssylvanian osavaltion lakien mukaan lapsella saa olla lukuvuoden aikana enitään 10 poissaoloa. Sosiaaliviranomainen ei vaimon sanojen mukaan tule meitä kuitenkaan haastamaan oikeuteen, koska hänen ei ole vielä kertaakaan aikaisemmin tarvinnut ryhtyä oikeustoimiin. Joka tapauksessa poissaolojen lukumäärää saamme pienennettyä kolmella, kun hammaslääkäristä toimitetaan lääkärintodistukset. Lisäksi vaimo sai puhuttua 22.12 olleen "luvattoman" poissaolon luvalliseksi (rekisteriin tehdään korjausmerkintä). Tulevana lauantaina lähdemme 8 päiväksi Meksikoon lomailemaan. Ensi viikolla maanantai on koulusta vapaa (Martin Luther King Jr. päivä), mutta muiden päivien osalta tulee Aarnolle 4 uutta poissaolomerkintää. Tällä kertaa tuo maaginen 10 poissaolon raja ylittyy ja sama rumba lienee odotettavissa uudelleen. Ei vielä syytä huoleen. Laitoimme jo viime viikolla kirjeen rehtorille tulevasta matkastamme.

Aarno ei ole paha poika. Eihän se ole yksistään hänen vikansa, että hänelle on kertynyt poissaoloja. Toisaalta emme tienneet aikaisemmin 10 päivän lainsäädännöstä. Aika joustamatonta toimintaa ja kieltämättä mieleen tuli sosialistinen valtio. Toki on tärkeää, että luvattomiin tai toistuviin poissaoloihin puututaan ja ilmoitetaan vanhemmille, mutta ei asia silti saisi olla näin kärjistävää. Ajatus on hyvä, että oppilaista pidetään huolta ja kannustetaan käymään koulua, mutta joustamattomuus johtaa viime kädessä luokkajakoon. Asiat voisi kertoa ja käydä läpi ilman uhkailuja lapsen tulevaisuuden vaikeutumisesta.

Mielestäni minusta on tullut ihan yhteiskuntakelpoinen, vaikka 5-vuotiaana karkasin päiväkodista, joten mikä minä olen omaa poikaani tuomitsemaan. Olimme retkellä Samppusiin ja kävelimme Hankkarintietä pitkin. Kotikatumme (Honkajuurentie) päättyi Hankkarientiehen. Hetken mielijohteesta poistuin ryhmästä ja lähdin kävelemään kotikatua pitkin. Perääni huudettiin, mutta kukaan ei kuitenkaan lähtenyt perääni. 5-vuotiaana minulla oli jo kotiavain, joten pääsin kotiin. Tiesin tehneeni väärin ja yritin peittää jälkeni vetämällä puhelinjohdon irti seinästä. Poistuin myös kotoa ennen kuin isoveli tuli koulusta ja tulin kotiin uudestaan ikäänkuin päiväkodista. Veli ei epäillyt mitään, mutta päiväkodista hoksasivat soittaa äidille töihin ja ilmoittaa karkaamisestani. Illalla sain selkäsaunan, enkä sen jälkeen ole enää karannut :-) Vanhempiani ei tietääkseni kuitenkaan uhkailtu ja sain rauhassa jatkaa samassa päiväkodissa. Ajat ovat tosin muuttuneet, koska itse en päästäisi 5-vuotiasta lastani kävelemään yksin päiväkotiin ja toisaalta selkäsaunan antaminenkin on nykyaikana rikos.

Alinan mukana tuli koulusta keskiviikkona kirje kotiin. Alinan luokkatoveri oli kiipeillyt oppilaiden lokerikkojen päällä sillä seurauksella, että koko lokerikkorivi oli kaatunut toisten oppilaiden päälle. Kukaan ei kirjeen mukaan loukkautunut vakavasti. Tapahtuma on parhaillaan tutkinnan alla, ettei vain FBI tutkisi asiaa... Kirjeen mukaan lokerikot on nyt korjattu ja kiinnitetty asiallisesti seinään. Lasten turvalisuus on vastaisuudessankin koulun 1. prioriteetti. Saakohan kiipeilyä harrastanut poika kovankin rangaistuksen, vai käyköhän siinä viime kädessä niin, että pojan vanhemmat haastavat koulun oikeuteen. Lokerikkojen päällekiipeämistä, kun ei ole erillisellä seinätaululla kielletty ja toisaalta lokerikot olivat kiinnittämättä seinään. Onhan koulun lattioillakin, kuten kaikkialla muillakin julkisilla rakennuksilla, erilliset varoituskyltit lattioiden liukkaudesta.

Ehkäpä tuo turvallisuuden 1. prioriteetti on seuraus siitä, että lapset eivät ulkoile koulussa talviaikaan. Klo 10:50 alkaen luokilla on ns. välitunti ennen ruokailua. Ulkoilu- ja ruokailuajat on vuoroteltu luokkien välillä. Nyt talviaikaan lapset eivät enää ulkoile, vaan riehuvat liikuntasalissa. Toisin oli vielä syksyllä, kun lapset saivat ulkoilla kerran 7,5 tunnin koulupäivän aikana.

Leikkaa ja liimaa

Nyt on taas se aika kuukaudesta, kun innolla leikataan ja liimataan mm. elintarvikepakkauksista saatavia "Box Tops" -merkkejä. Ai, mitä ne merkit oikein ovat? Elintarvikekaupoista löytyy sadoittain erilaisia tuotteita, joiden valmistajat ovat osallistuneet "Box Tops for Education" -ohjelmaan. Näiden valmistajien tuotteista löytyy kyseinen keräilymerkki. Kouluilla (ala-asteet) on mahdollisuus liittyä ohjelmaan ja kerätä "Box Tops" -merkeillä koululle rahaa. Jokaisesta merkistä koulu saa 0,1 $. Tosiasiassa lasten vanhemmat joutuvat sijaiskärsijöiksi ja keräämään merkkejä ostamistaan elintarvikepakkauksista. Koulu voi maksimissaan ansaita 20 000 $ keräilymerkeillä, vaikka koulun oppilaat ja vanhemmat olisivat keränneet niitä enemmän. Koulut saavat sitten itse päättää, mihin rahansa käyttävät.

Lisäksi ainakin Alinan ja Aarnon koulu palkitsee eniten merkkejä keränneet oppilaat esimerkiksi 20 $ lahjakorteilla ja kaikki keräykseen osallistuneet oppilaat osallistuvat automaattisesti lahjakorttien arvontaan. Toisin sanoen merkkien keräilystä on tehty kilpailutoimintaa. Valitettavasti tämä johtaa siihen, että vanhemmat leikkaavat elintarvikepakkauksista näitä pieniä merkkejä ja liimaavat niitä arkeille. Yhteen arkkiin saa liimata maksimissaan 20 merkkiä. Sitten oppilaat palauttavat nämä arkit koulun yhdyshenkilölle, joka laskee oppilaiden keräämät merkit ja lähettää merkit eteenpäin ohjelman ylläpito-organisaatiolle.

Koska ohjelmasta on tehty kilpailuhenkistä toimintaa, joutuvat vanhemmat tekemään ruokaostosten ohella päätöksiä, ostaako ohjelmaan osallistuneiden valmistajien tuotteita ja näin ollen kannattaa epäsuorasti koulun toimintaa. Vierailin sunnuntaina ruokakaupassa ja ostoslistan sijaan minulle annettiin ohjeet ostaa vähintään kymmenen tuotetta, joissa on tämä keräilymerkki. Tammikuun ajan on kampanja, jolloin elintarvikekaupan kassalta saa 70 ylimääräistä merkkiä, kun ostaa vähintään 10 "Box Tops" -merkin omaavaa tuotetta.

Lyhyesti sanottuna kyse on siis liiketoiminnasta. Joku kekseliäs on polkaissut ohjelman jossain vaiheessa käyntiin. Myynyt idean elintarvikkeiden valmistajille, saanut koulut osallistumaan ohjelmaan ja nettoaa nyt ohjelman pyörittämisestä. Ohjelmaan osallistuvat yritykset maksavat osallistumisestaan ja viime kädessä tekevät rahalahjoitukset. Samalla he epäsuorasti kuitenkin lisäävät tuotteidensa kysyntää ja ehkä tämän takia heidän tuotteensakin ovat hieman kalliimpia. Ehkä joku toinen kekseliäs voisi kehittää ohjelmaa edelleen, jotta koululaisten kotona ei tarvitsisi säännöllisin väliajoin ryhtyä leikkaus ja liimaus puuhiin.

Jos keräilymerkit ovat suurta liiketoimintaa, niin sitä on myös NFL (amerikkalainen jalkapallosarjan pyörittäminen). Jalkapallojoukkueen logolla varustettuja tuotteita on tarjolla nahkaisesta nojatuolista aina juomalaseihin saakka. Mm. juomalasien hinnat ovat moninkertaiset tavallisiin Kiinassa valmistettuihin juomalaseihin verrattuna. Kaikki jalkapallo-ottelut televisioidaan. Tämä voi pitkittää ottelua lähes nelituntiseksi draamaksi, koska lähes joka viiden minuutin välein on mainoskatko. Helmikuun alussa on loppuottelu, jonka mainosajat ovat parhaillaan myynnissä. Lama on hieman alentanut mainosajan hintaa (vasta toisen kerran historian aikana). 30 sekunnin mainosaika maksaa 2,5 - 2,8 miljoonaa dollaria. Vielä viime vuonna 30 sekunnin mainosaikaa myytiin 3 miljoonan dollarin hintaan.

Kiitos

Kiitos halauksista. Niitä tuli reilusti yli kaksikymmentä. Ettei vain anoppi olisi kuitenkin käynyt klikkailemassa useampaan kertaan. Joka tapauksessa se siitä herkistelystä.

Vuokraisäntä kävi viimein korjaamassa lattiassa olleen reiän loppuviikosta. Meillä oli sohvan alla ammottava reikä lähes viisi viikkoa. Vuokraisännällä meni uusien lautaparkettipalasten asentamiseen 7-8 tuntia. En voi muuta kuin keuhua hänen kärsivällisyyttä ja ahkeruutta muutaman palan asentamisessa. Ei ole kovin helppoa uusia pontattuja paloja keskelle lattiaa. Hän oli myös kovin tyytyväinen tarjottuani hänelle teetä ja vaimon tekemää mustikkapiirakkaa. Tosin näyttäessäni hänelle kolmea muuta kohtaa lattiassa, joista voi rojahtaa läpi minä hetkenä hyvänsä, hän totesi lakoonisesti, että jokin toinen kerta.

Alinan ja Aarnon koulupäivä oli perjantaina peruutettu lumisateen vuoksi. Lunta oli tullut muutamia senttejä, mutta päiväksi oli luvattu tihenevää lumisadetta. Lunta tuli arviolta 10 senttiä ja tiet olivat suolauksesta sulat. Aika herkästi koulu suljetaan, mutta ehkä oppilaiden koulubussimatkoja ei haluta riskeerata huonojen kelien takia. Tai sitten opettajilla ja henkilökunnalla on vaikeuksia päästä työpaikalleen. Liikenne on kuitenkin lumisateisina päivinä aika takkuista. Joka tapauksessa olisin paljon mielummin lähettänyt lapset kouluun kuin pitänyt heidät kotona. Meno oli hermoja raastavaa. Lapset saivat onneksi vähän purettua energiaansa pulkkamäessä. Kesäloman alkaminen siirtyy automaattisesti päivää myöhäisemmäksi, koska menetetty koulupäivä korvataan kesälomasta. Se alkaa muutoinkin jo myöhään eli vasta 16. päivä kesäkuuta.

Paikallinen talvipukeutuminen on ollut varsin kirjavaa. Eilen oli pakkasta 7-8 astetta ja kova tuuli. Siitä huolimatta eräs lenkkeilijä juoksi ilman käsineitä ja paljain päin. Ainakaan hänen päätä ei palellut. Toista on pienten sylilasten. Alinan kaverin pikkuveli on isänsä kanssa ollut parina aamuna koulubussipysäkillä. Lapsella ei ole ollut päähinettä ja käsineitä. Jalassa oli lenkkitossut ja nilkat olivat paljaina. Hänellä oli yllään ns. teddypuku, jonka huppu oli sentään vedetty päähän. Ehkä me olemme Suomessa tottuneet pukeutumaan paremmin sään mukaan.

Tänään on ollut aurinkoinen pakkassää. Kävimme läheisellä luistelukentällä ja Antonkin sai kokeilla "hokkareita". Hän pysyi hyvin pystyssä luistimet jalassa jään ulkopuolella. Jäällä oli sen sijaan liukasta... Erään vanhemman herrasmiehen pukeutuminen oli huvittavaa. Hän oli ulkokentällä ilman päähinettä, käsineitä ja takkia! Vain t-paita (ja housut) yllään hän oli kypärän sijaan suojautunut rullaluistelussa käytettävillä kyynär- ja polvisuojilla. Hän oli koomisen näköinen muiden luistelijoiden keskellä varsinkin harjoitellessaan luistelemista takaperin. Takapuoli pystyssä hän sipsutti takaperin ehkä 5 metrin minuuttivauhtia. Meitä on joka lähtöön - varsinkin tällä puolen Atlanttia. Vai mitä sanotte lenkkeilijästä pelkät shortsit ja ohut paita yllään?

Me olemme saaneet aika rauhassa metelöidä viimeiset 3-4 viikkoa. Yläkerran pojat ovat olleet joululomalla. Yksi poika tuli takaisin jo viime viikonloppuna. Hänen huoneensa on meidän vanhempien makuuhuoneen yläpuolella. Viime yönä hän kuunteli musiikka kovalla volyymillä ja keskusteli äänekkäästi jonkun vieraansa kanssa. Heräsin mekkalointiin ja menin jatkamaan unia olohuoneen sohvalle. En tiedä halusiko hän muistuttaa olemassa olostaan ja vihjaili meitä pitämään pienempää ääntä, mutta joka tapauksessa päätin tänä aamuna aloittaa imuroinnin varmuuden vuoksi aikaisin. Meillä ei ole stereoita, mutta imuri on sitäkin äänekkäämpi.

Vaimo valmisti tänään mustikkamuffinsseja valmispussin tarvikeaineista. Vastaaviin suomalaisiin tarvikeaineisiin poiketen tästä puuttuivat mustikat. Niiden sijaan oli sinistä väriainetta, joka oli ilmeisesti makeutettu mustikan aromeilla. Joka tapauksessa muffinssit olivat aivan kamalan makuisia. Näköjään väriaine kelpaa oikeiden marjojen korvikkeena.

Runo

Tirlittanin kirjoittamien runojen inspiroimani päätin kirjoittaa runon. En ole runoilija, mutta joskus nuoruudessani kirjoitin yksittäisiä runoja. Turha pelätä, että ryhtyisin runolliseksi vastaisuudessakin, mutta uusia asioita on hyvä kokeilla. Tirlittanin kirjoittamia runoja voi lukea hänen omilta sivuiltaan:

http://kirjoittajaelamaa.blogspot.com/

Jossakin on saari.

Se meitä odottaa.

Haluaa tehdä tuttavuutta,

ja näyttää luonnon kauneuden.

Saari ottaa meidät vastaan,

ja ohjaa suojasatamaan.

Polun päässä on niemenkärki.

Laitan kalliolle maaten.

Kauempaa kuuluu lapsen huuto.

Rauhani on rikkomaton.

Kuulen enää vain säännöllisen rytmin,

kun aallot lyövät rantakiviin.

Sisäinen rauha minua hellii.

Sain uuden ystävän, piilopaikan.

Kiitän saarta ja käperryn kiven taakse.

Sinne ei kukaan löydä.

Iso hali

Viime päivinä olo on tuntunut jokin verran yksinäiseltä. Lapset ovat takaisin koulussa, Anton päiväkodissa ja vaimo töissä. On hiljaista. Edes puhelin ei soi. Mitä nyt vaimo välillä soittaa ja kysyy kuulumisia tai koulun automaattinen puhelinviesti välittää tietoa koulun tapahtumista / muutoksista. Vaikka minulla on iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin perheenjäseniä ympärillä, niin se ei riitä oikein poistamaan yksinäisyyden tunnetta. Minulla ei ole ikävä Suomeen, mutta tästä huolimatta kaipaan Suomen arkea ja kiirettä. Nyt sitä osaa arvostaa aikaa, jota Suomessa on saanut viettää yhdessä työkaverien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Koti-isänä on ollut ihan leppoisaa. Ehkä ihan liiankin leppoisaa, mutta minulla on aina aikaisemmin ollut jokin oma asia, jonka tiimoilla olen saanut puuhastella. Nyt se puuttuu ja koti-isän roolia en oikein tunne omakseni... Vaikka täällä kotona viettämäni aika on tärkeää lapsille, se ei tuo riittävästi sisältöä omaan elämääni. Se voi kuulostaa surulliselta, mutta kaikista ihmisistä ei ole kaikkeen. Joku toinen nauttisi minun asemassani ja minä vastaavasti jostain muusta. Ehkä ihminen on vain taipuvainen ajattelemaan, että toisilla asiat ovat paremmin tai toisissa olosuhteissa elämässä olisi enemmän sisältöä. Elämän realiteetti on se, että asiat on kohdattava nykyhetkessä, tässä ja nyt. Minunkin roolini on vain väliaikaista. Kaikesta huolimatta kaipaan:

- yhteisiä luonashetkiä työkavereiden kanssa

- työtä ja työmatkoja Länsiväylän ruuhkissa

- omaa kotia ja petiä

- saunaa

- Espoonlahden uimahallia

- Keskuspuiston hiihtolenkkejä

- takkatulta

- merta, mökkeilyä ja veneilyä

- ja tietenkin sitä omaa autotallia...

Sivun laidassa on "iso hali", jota napsauttamalla voi käydä halaamassa minua virtuaalisesti muutaman päivän ajan. Mutta muistakaa halata vain kerran per vierailu, jotta en saa kerralla yliannostusta.

Kävimme viikonloppuna elokuvissa katsomassa Alvin ja pikkuoravat 2 -elokuvaa. Anton pääsi elämänsä ensimmäisen kerran elokuviin. Hän jaksoi katsoa elokuvaa hyvin, joskin kulki edestakaisin oman istuimen ja äidin sylin väliä. Elokuvan loputtua hän kysyi, että milloin elokuva alkaa. Joo, minunkin mielestäni elokuva oli turhuuden huippu. En tiedä olenko eläissäni aikaisemmin nähnyt yhtä surkeaa elokuvaa. Lapset pitivät joistain elokuvan kohtauksista, mutta tästä huolimatta elokuvan olisi voinut kokonaan jättää tekemättä. Ainakaan ihmiskunta ei olisi jäänyt mistään paitsi. Elokuvaa mainostetaan tv:ssä yhtenään, joten ainakin elokuvan markkinointiin on panostettu, mutta ehkä olisi ollut tarpeen panostaa myös sen sisältöön.

Ulkona tupruttaa hiljalleen lunta neljättä päivää peräkkäin ja pakkasta on 4-5 astetta. Lunta lienee yhteensä noin 10 cm. Kävimme Antonin kanssa pulkkaostoksilla tiistaina ja nyt meillä on amerikkalaistyylinen iso pulkka, johon mahtuu mainiosti kaksi samaan kyytiin. Lähipuiston rinteessä saa hyvät vauhdit, mutta pulkka lähtee helposti sivuluisuun ja sen ohjailtavuus ei ole ihan samaa luokkaa suomalaisten pulkkien kanssa. Pääasia on kuitenkin vauhdin hurma.

Aarno aloitti tiistaina uuden harrastuksen - karate. Hän sai heti ensimmäisellä kerralla karateasun ja -vyön. Mustaan vyöhön on vielä matkaa, mutta ainakin Aarno oli innoissaan palatessaan kotiin. Karatekerho on kävelymatkan päässä, joten Aarnolle on jo löytynyt kolme harrastusta lähietäisyydeltä. Shakkikerho loppui jo ennen joulua, mutta koripallo jatkuu maaliskuulle. Lisäksi Aarno valittiin koulun shakkikerhoon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa.

Suolaa

Alinan ja Aarnon koulu alkoi maanantaina, joten meillä on ollut paluu arkeen. Antonin päiväkoti alkoi tiistaina. Maanantaina satoi hiljalleen lunta. Tiistaiaamuun mennessä kevyttä pakkaslunta oli kertynyt ehkä 4 cm. Olin aika hölmistynyt viedessäni Alinan ja Aarnon tiistaiaamuna koulubussille. Lapsia ei näkynyt missään ja liikenteenohjaajakin oli ilman keltaista liiviään. Hän kertoi meille ystävällisesti, että koulupäivän alkamista on siirretty kahdella tunnilla eteenpäin lumisateen vuoksi.

Mitä?! Lumisateen vuoksi - naurettavaa.

Joo, joku viisas päättäjä oli edeltävänä iltana tehnyt päätöksen koulupäivän aloittamisesta 2 tuntia myöhemmin. Tiedotus koulupäivän muutoksista kerrotaan radiossa, tv:ssä ja internetissä. Kuka ehtisi aamulla kuuntelemaan radiota tai katsomaan tv:tä. Ehkä radiota voisi kuunella aamutoimien ohessa, jos vain sellainen olisi. Vai pitäisikö sitä aamut istua autossa, kun edeltävänä yönä on tullut vähän lunta? Automaattista puhelinviestiä on pitkin viime syksyn käytetty kaikenlaiseen viestintään kissanristijäisistä alkaen, mutta "automaattinen Diane Condie" ei soittele ilmoittaakseen koulupäivän muutoksista. Meidän perheen aamutoimien pyörittäminen on muutoinkin yhtä hässäkkää puhumattakaan siitä, että joku vielä katsoisi tv:tä.

Suolaa, suolaa ja enemmän suolaa. Ts. paikallinen talvikunnossapito lyhyesti sanottuna. Lähes jokaisena pakkaspäivänä kuorma-autot käyvät levittämässä suolaa kaduille. Tiet ovat lumisina päivinä loskaisia ja märkiä. Kuivina ja aurinkoisina päivinä tiet ovat valkoisena kuivuneesta suolasta. Samoin on kaikkien parkkipaikkojen laita. Suurin osa kiinteistöjen omistajistakin jättää lumet luomatta jalankulkuväyliltä ja heittää lumen päälle suolaa. Autojen kyljet ja konepellit ovat valkoiset. Samoin on meidän auton sisätilat. Kengistä tulee kuivunutta suolaa autojen kuramatoille. Mustat matot ovat nyt valkoiset kuten myös kaikki kynnyskotelot, keskikonsoli ja etupenkkien takaosat, koska lapsilla on tapana heilutella autossa jalkojaan. Täällä ei ainakaan säännöstellä suolan käyttöä.

Lämpötila on pysytellyt pakkasen puolella viimeiset päivät. Viikonloppuna oli pakkasta enimmillään 13,5 astetta. Lämmitysjärjestelmä on hurissut kellarissa yhtenään. Ovista ja ikkunoiden raoista vetää. Toivottavasti lämmitysjärjestelmä ei ala temppuilemaan talven aikana. Keittiössä oli sunnuntaiaamuna jopa 14,5 astetta. No joo, lämpömittari on kylmää ulkoseinää vasten ja keittiössä ei ole lämpöpatteria. Lämpötila nousee 17 asteeseen, kun mittarin ottaa seinältä pois. Maakuuhuoneissa on kuitenkin siedettävää (19-20 astetta), mutta viime aikoina olemme käyttäneet nukkuessa kahta peittoa päällekkäin. Tästä talosta saisi ihan lämpimän uusimalla kaikki ikkunat, repimällä seinät auki, asentamalla uretaanilevyt seiniin ja lattioihin sekä rakentamalla tuulikaapin. En taida kuitenkaan vielä ryhtyä remonttipuuhiin ja tyytynemme maksamaan edellisten asukkaiden tapaan suuria kaasulaskuja huoneiston pitämisestä lämpimänä. Vakuutusyhtiö maksoi Aarnon hammaslääkärikulut, joten voimme käyttää saadut rahat tuleviin kaasulaskuihin. Tosin maaliskuussa voi olla jo huomattavasti lämpimämpää.

Olimme tuttavaperheen kanssa pulkkamäessä sunnuntaina - hautausmaalla. Emme laskeneet hautakivien välissä, mutta kuitenkin hautausmaan alueella. Kivaa oli, joskin lunta oli vielä niukasti. Muutamissa hautakivissä oli vain syntymävuosi, eikä kuolinaikaa lainkaan. Mietin hetken, että onko vainajat haudattu elävältä, vai ovatko he vain varanneet itselleen hautapaikan ja helpottaakseen sukulaisia kirjoituttaneet hautakiveen kaiken muun valmiiksi kuolinpäivää lukuunottamatta. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto lienee oikea. Käyvätköhän hautapaikan varanneet omalla haudallaan laskemassa kukkia ja sytyttämässä kynttilöitä juhlapäivinä...

Uusi vuosi

Vuoden vaihde sujui meidän perheessä rauhallisesti, koska loppuvuosi meni sairastellessa. Uuden vuoden aattona oli vaimon vuoro. Hän oli sairastellut tiistaista lähtien, mutta todellinen vatsatauti puhkesi vasta torstaina. Vaimolla oli 4 vapaapäivää, joten 3 niistä meni sairastellessa. Olimme saaneet kutsun aaton juhliin tuttavaperheen luokse, mutta "yrjö" tulikin meille kylään.

Vuoden vaihtumista ei oikeastaan huomaa muusta kuin päivämäärästä. Menimme aattoiltana nukkumaan jo ennen klo 22:00. Keskustassa oli klo 18:00 alkaen tapahtumaa lapsille ja ilotulitus, jota kävin katsomassa Alinan ja Aarnon kanssa. Ilotulitusta lukuunottamatta mieleeni tuli enemmänkin vappuhulinat, koska kaikenlaista krääsää oli myytävänä ja ihmisillä oli hattuja tai muuta vuoden vaihteeseen liittyvää rekvisiittaa. Tosin ihmiset eivät kulkeneet pullo kädessä. Keskustassa oli alkuillasta vielä suhteellisen hiljaista lasten tapahtumaa lukuun ottamatta pienellä alueella. Ympäristössä ei räiskynyt lainkaan (raketit ja paukkupommit). Keskiyöllä olisi ollut suurempi ilotulitus ja paikalla myös todennäköisesti enemmän ihmisiä.

Suomessa oli sen sijaan räiskynyt oikein kunnolla. Äärimmäisen valitettava tapaus. Tämän aamun paikallislehdessä oli pitkähkö artikkeli tragediasta. Artikkelissa oli mainittu kaksi erillistä asiatietoa, joista Suomi (ja Espoo) ovat tunnettuja. Mairittelevampi tieto oli, että maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan pääkonttori sijaitsee Espoossa. Toinen artikkelissa mainittu asia sen sijaan antaa huonon julkisuuskuvan suomalaisista: "...this small Nordic nation known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence." Ehkä vuoden vaihde on hyvä esimerkki joukkokännäämisestä. Sitä en sen sijaan tiennyt, että Suomessa yksityishenkilöillä on viidenneksi eniten aseita koko maailmassa asukaslukuun suhteutettuna. 1,6 miljoonaa asetta ja laskuissa on todennäköisesti vain ne ns. luvalliset aseet.

Aamun sanomalehdessä oli kertomus myös 77-vuotiaasta apteekkarista (kuvassa hän näytti 55-vuotiaalta), joka lopetti paikallisen apteekkitoiminnan hymyssä suin palveltuaan apteekkia vuodesta 1956 lähtien. Hänen isänsä oli perustanut apteekin jo vuonna 1935. Artikkelissa mainittiin useita perusteluita apteekkitoiminnan lopettamisesta. Mm. suuren kauppaketjun perustama apteekkitoiminta ruokakaupan yhteyteen. Ehkä mielenkiintoisin perustelu oli apteekkarin ikä eli 77-vuotiaana ei enää riitä energiaa 11 tuntisiin työpäiviin. Hauskinta artikkelissa kuitenkin oli, ettei kyseinen apteekkari aio vielä ripustaa essuaan naulaan: "But I think time has passed me by. I'm 77. It's time to move on." Eli on aika jatkaa eteenpäin. Omien sanojensa mukaan apteekkari ei aio vielä vetäytyä alalta, vaan etsii töitä jostain toisesta apteekista. Kaksi kuukautta sitten kirjoitin parturikäynti kokemuksestani. Ehkä hiustenleikkaajanikin oli saanut alaansa liittyvää työtä muualta myytyään oman liiketoimintansa yli 75-vuotiaana. Toisaalta johtihan Kirsti Paakkanenkin Marimekkoa pitkään yli ns. suomalaisen eläkeiän.

TV-mainonta on täällä varsin mielenkiintoista. Auton valmistajat kehuvat mainoksissa kilpaa kuinka heidän autonsa on muita autonvalmistaja parempi. Nämä muut autonvalmistajat mainitaan erikseen, mutta perusteluita paremmuudesta ei juurikaan anneta. Tällä hetkellä pahin kampitus on kahden puhelinoperaattorin välillä (Verizon ja AT&T). Molempien mainoksissa pilkataan - kirjaimellisesti - kilpailevan operaattorin kuuluvuusaluetta. Kuuluvuusaluekartta (USA) vilahtaa molempien mainoksissa ja mainostajasta riippuen heillä on 5 kertaa parempi kuuluvuusalue kuin kilpailijalla. Kovaa rökittämistä ja toisen mollaamista. Saman mainoskatkon aikana tulee usein molempien operaattorien mainokset. Ihmettelen vain, miten operaattorit saavat asiakkaat vakuuttuneeksi paremmuudestaan.