2-3 ensimmäistä kuukautta oli uutuuden viehätystä, mutta sen jälkeen minun arkeni on pääasiassa toistanut itseään. Lämpimän syksyn aikana ajattelin, että täällä voisi hyvinkin viettää aikaa vuoden 2010 loppuun, mutta tällä hetkellä odotan paluuta takaisin Suomeen 1. elokuuta. Elämä tulee tuskin olemaan sen helpompaa paluun jälkeen, mutta uskoisin työelämän antavan arkeen enemmän sisältöä. Aarnon opettajana oleminen ei ole aina ollut hedelmällistä. Aarno ei valitettavasti ole aina yhteistyökykyinen. Liekö tullut isäänsä, kun sulkee neuvottaessaan korvansa ja alkaa itse pälättämään. Keskiviikkona poltin hihani, joskin hillitysti. Sanoin, että minulle riitti ja lähdin ulos kävelemään. Paljon kuulee puhuttavan "Amerikan unelmasta". Miedän kaikkien unelmana taitaa olla kuitenkin paluu Suomeen ja omaan kotiin.
Minulla ei ollut suuriakaan odotuksia ennen USA:n muuttoamme. Näin miehen näkökulmasta auton hankinta oli tietenkin päällimmäisenä mielessä, mutta muutoin oletin elämän täällä olevan hyvin rentoa ja nautinnollista. Näistä lähtökohdista arjen pyörittäminen on osoittautunut ennakoitua raskaammaksi ja toisaalta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta lasten toistuvasta nahistelusta. Koti-isän työpäivät ovat pitkiä ja lasten kiitokset ovat harvassa. Parhaani (ja voimavarojeni) mukaan olen pyörittänyt arkea ja onneksi vaimo on muistanut minua sekä kannustaa että kiittää.
Kuluneella viikolla sain ajatukseni kohdistumaan kahdesti johonkin muuhun asiaan, kuin kotiarkeen. Minulla oli sekä tiistaina että torstaina ESL-tapaaminen. Meitä oli yhteensä 8 oppilasta. Minä, kuusi kiinalaista ja yksi serbialainen. Kiinan englantia on huomattavasti helpompi ymmärtää kuin Intian englantia. Työelämässäni minulla oli intialaisia työtovereita ja heidän puhuessa jouduin joko heristämään korviani tai pyytämään sanomaan asian uudestaan. Ehkäpä paikalliset ajattelevat minun puheestani samoin...
Vaimo sai Alinan viimein aloittamaan uuden harrastuksen. Alina oli käynyt katsomassa Aarnon karateharrastusta ja päätti itsekin kokeilla. Nyt sekä Aarno että Alina käyvät yhdessä 2 kertaa viikossa samoissa karateharjoituksissa. Olin itse lauantaina ensimmäistä kertaa seuraamassa harjoituksia paikanpäällä. Harjoitus oli hyvin monipuolinen. Lapsilla oli ensimmäiseksi 15 minuutin alkulämmittely, joka sisälsi mm. punnerruksia ja vatsalihaksia. Tämän jälkeen oli hieman potku- ja löyntiharjoitteita. Lopuksi oli esterata. Kuri oli tiukkaa ja opettajan komentoihin vastattiin aina "yes sir". Kävellessämme takaisin kotiin ehdotin lapsille, että he vastaisivat vastaisuudessa minullekin kotona "yes dad", mutta valitettavasti se ei saanut kannatusta. Myöskään ehdotukseni 10 punnerruksen rangaistuksesta, kun lapset ovat tottelemattomia, ei saanut vastakaikua. Minun täytynee pyytää karateopettaja meidän kotiapulaiseksi, jotta saan lapsemme paremmin kuriin.
Olimme illastamassa lauantaina naapurissa. Kyseessä ei ollut yläkerran pojat, vaan naapuritalon perhe, jonka 11-vuotiaan Henry-pojan kanssa Aarno on leikkinyt useita kertoja. Legot ovat sekä Aarnon että Henryn yhteinen mielenkiinnon kohde. Naapurin rouva on alunperin japanilainen, joten saimme maistaa japanilaisia herkkuja. Ruokaa oli tarjolla runsaasti. Pääruokana oli keittoa, riisiä ja useita soijaan dipattavia lisukkeita. Valinnan varaa oli paljon. Japanilaiset ruuat eivät olleet meille aikaisemmasta tuttuja ehkä susheja lukuunottamatta. Alkuhämmästyksemme oli aluksi suuri, mutta onneksi naapurin rouva neuvoi meitä ruokailuetiketin osalta; ja minä sain syödä haarukalla. Kärsivällisyyteni ei ole aikaisemmin riittänyt puikkojen käyttämiseksi, joten päädyin tälläkin kertaa olemaan sotkematta pöytää. Illan aikana naapurin isäntä kertoi toimivansa lennonopettajana ja hän lupasi viedä minut sekä Aarnon keväällä taivaalle 4-paikkaisella Cessnalla (ja toivottavasti takaisin maankamaralle). Tosin Alina ottanee minun paikkani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti