Arki

Arki alkaa pikkuhiljaa rutinoitua. Herään arkiaamuisin klo 06:40 laittamaan aamupalaa ja herättelen Alinan ja Aarnon klo 07:00 tietämissä. Koulubussipysäkille on lähdettävä viimeistään 07:50. Vaimo lähtee töihin klo 08:00-08:30 välillä ja minä jään Antonin kanssa kotiin. Viimeisen kahden ja puolen viikon aikana olen käynyt useammin leikkipuistossa kuin koko vuoden aikana yhteensä. Käyn Antonin kanssa keinumassa vähintään kerran päivässä ja välillä meillä on jalkapallokin mukana. Muu aika menee leikkiessä, Internetiä selatessa ja ruuanlaitossa. Suomessa arkeen kuului työssäkäynti ja erilaiset omakotitaloon liittyvät työt. Välillä olenkin kutsunut omakotitaloasumista leikkisästi orjaleiriksi. Täällä tulee otettua rennosti ja mihinkään ei ole kiire. Lisäksi kotihommat eivät paina päälle, kun on koko päivä aikaa. Vietämme perheen kesken paljon enemmän aikaa kuin kotona Suomessa ja istumme ruokapöydän äärellä samaan aikaan, mikä oli Suomessa harvinaista. Alinakaan ei juokse koko ajan kavereiden luona ja häntä ei tarvitse soittaa kotiin syömään.

Vaimon työt ovat pikkuhiljaa alkaneet rullamaan. Hän auttaa kahden Intilaisen jatko-opiskelijan väitöskirjojen viimeistelyssä. Lisäksi hän pääsi viime perjantaina viimein käyttämään pyyhkäisyelektronimikroskooppin kuuluvaa analysaattoria. Kukaan ei ollut täällä aikaisemmin käyttänyt erästä sulkeumaohjelmistoa, joten hän pääsi esittelemään sen käytettävyyttä. Laboratoriopäällikkö ilahtui suuresti. Ko. ohjelmasta on maksettu aikanaan 30 000 dollaria ja vaimo oli vasta ensimmäinen ohjelman käyttäjä.

Tänään saatiin viimein oma internet-yhteys ja samalla tv-kanavat tulivat kaapelin kautta näkyviin. Toisaalta tähän asti olemme pärjänneet hyvin ilman televisioita, joten nähtäväksi jää tuleeko tv:tä töllötettyä liikaa. Pääasia kuitenkin on, että voimme hyvällä omatunnolla surfata netissä, eikä tarvitse pelätä jonkun tulevan koputtamaan oveen haastelappu kädessä. Toisaalta voihan postitse vielä tulla yllätys.

Kävimme tänään dinosaurusmuseossa, jota pidetään yhdestä maailman parhaista. Nähtävillä oli jos jonkin näköistä ja kokoista dinosaurusta sekä muita fossiileja / luurankoja. Rauman pojalla (Vertti) olisi ollut museossa paljon ihmeteltävää ja nähtävää. Ehkä seuraavat dinosaurusleikitin olisivat saaneet uusia ulottuvuuksia. Mutta ainakin tarinaa olisi riittänyt muille kerrottavaksi sekä loppuvuodeksi että koko ensi vuodeksi.

Kyykytystä

Alina ja Aarno ovat neljättä päivää koulussa. Toisen kouluaamun lähtö oli tosi hankalaa, mutta sen jälkeen koulunkäynti on sujunut hyvin. Alina ei ole tiistain aamun jälkeen valittanut koulunkäynnistä ja se on todella helpottavaa. Aarno ei ole moksiskaan koulunkäynnistä, mutta koulubussin kyytiin hän ei enää haluaisi mennä. Tiistaina kotimatkan bussikuski oli kuulemma ollut joku sekopää, joka ajoi kovaa ja räyhäsi oppilaille. Sama kuski oli keskiviikon paluumatkalla ja Aarno pelkää olla ko. kuljettajan kyydissä. Jospa joku muukin lapsi pelkäisi ko. kuskia ja kertoisi asiasta vanhemmilleen, niin nämä todennäköisesti tekisivät asiasta valituksen, eikä ko. bussikuskilla enää olisi töitä.

Olimme keskiviikkona koululla avoimien ovien tilaisuudessa tapaamassa opettajia. Keskustelimme sekä Aarnon että Alinan luokanvalvojien kanssa. Aarnon opettaja kehui Aarnoa maasta taivaisiin. "Oh, he is so cute... wonderful..." Suurinpiirtein joka kolmas sana oli ylistävä. Opettajan mukaan Aarno keskustelee muiden oppilaiden kanssa sujuvasti (suomeksi) ja kommunikointi kuullemma toimii, vaikka kieli ei olekaan yhteinen. Toivottavasti Aarno oppii englantia, niin hän ainakin tulisi paremmin ymmärretyksi. Vaarana voi toki olla, ettei opettaja enää kehukaan Aarnoa. Ensi viikosta alkaen Alina ja Aarno saavat ylimääräistä englanninkielen opetusta.

Koulubussin ollessa liikkeellä aamu- ja iltapäivisin lähiristeyksissä on liikenteenohjaaja. Hän (useimmat tapaamani henkilöt ovat olleet naisia) ohjaavat ihmisiä ylittämään risteyksen ja samalla ohjaavat liikennettä. Heillä on valtaa. He pysättävät muun liikenteen jonkun ylittäessä kadun tai koulubussin saapuessa risteykseen. Liikenteenohjaavat ovat pukeutuneet koppalakkiin ja keltaiseen liivin. Tarvittaessa he puhaltavat pilliin. Olisikohan siinä minun tulevaisuus. Tosin liikentenohjaus perustuu vapaaehtoistoimintaan ja minun motivaationi voisi pitkällä tähtäimellä olla huono. Toisalta siinä pääsisi kyykyttämään muita tienkäyttäjiä.

Olin tänään Antonin kanssa keskustassa hakemassa valokuvallista ID-korttia. Ilman sitä (tai paikallista ajokorttia) täällä ei saa ostettua autoa. Jos minä olisin autokauppias, niin minun mielestäni siinä rajoitettaisiin liikkeenharjoittamista. Minä myisin auton kenellä tahansa. Saavuttuamme paikalliseen ajokorttitoimistoon saimme vuoronumeron 73 ja seuraavana vuorossa oli numero 45. Anton oli esimerkillisen reipas jaksaessaan jonottaa minun kanssa omaa vuoroamme. Meidän onneksi moni oli luovuttanut jonottamisen ja pääsimme tiskille runsaan tunnin odottamisen jälkeen. Minulla oli kaikki tarvittavat paperit valmiina:

- passi ja viisumi

- lausunto yliopiston viranomaisilta, etten voi saada sosiaaliturvatunnusta

- lausunto sosiaaliviranomaisilta, ettei minulle myönnetä sosiaaliturvatunnusta

- vuokrasopimus

- kirje maksetusta vakuusmaksusta kaasuyhtiölle

- todistus oleskeluoikeudesta maassa

Kaikki meni sikäli hyvin, että minulla oli kaikki tarvittava dokumentaatio mukana. Tosin minulle ei myönnetty ID-korttia. Sain lapun siitä, että paikalliset viranomaiset tulevat vaatimaan minulta lisädokumentaatiota - joskin he hankkivat sen itse - ennen kuin minulle voidaan myöntää kyseinen kortti. Joudun odottamaan mahdollisesti jopa 3 viikkoa ennen kuin saan postitse tiedon siitä, voidaanko minulle myöntää valokuvallinen ID-kortti vai ei. Jos saan myönteisen päätöksen, niin pääsen uudestaan vierailimaan keskustan ajokorttitoimistossa. Täällä viranomaiset ainakin osaavat kyykyttää oikein kunnolla. Pitäisiköhän minun sittenkin harkita sitä liikenteenohjausta, niin pääsisin kahdesti päivässä antamaan takaisin...

Aarnon opettaja on hyvä esimerkki amerikkalaisesta keskustelukulttuurista, jossa kaikkea kehutaan valtavasti. Toisaalta se on hyvä, mutta rajansa kullakin. Kaikki, jopa tuo kadun liikenteenohjaaja, aloittaa kysymällä "how are you today". Olen muutaman kerran jo pohtinut, että pitäisiköhän tuohon vastata suomalaisittain... Vähän on tänään ollut ummetusta ja uni ei tahtonut tulla oikein silmään viime yönä. Pomo antoi potkut töistä viime viikolla ja tyttöystäväkin heitti minut ulos yhteisestä kämpästä viikonloppuna. Toistaiseksi olen vielä jaksanut hymyillä ja kehunut kuinka hyvin pyyhkii.

Sharon (vaimon esimiehen vaimo) on auttanut meitä valtavasti. Jokin aika sitten kehuin kuinka amerikkaliset ovat avuliaita ja vieraanvaraisia. Todellisuus on ehkä toinen. Naapurit eivät ole käyneet esittäytymässä ja tarjoamassa apuaan. Me olemme käyneet esittäytymässä naapureille. Ja lisäksi Sharon onkin Etelä-Afrikasta, joten se siitä amerikkalaisesta vieraanvaraisuudesta.

Kävin eilen paikallisessa "tukkurissa" ruokaostoksilla yhdessä Sharonin ja Antonin kanssa. Costco:ssa pääsee tekemään ostoksia vain jäsenet ja vastaavaksi jäseneksi pääsee maksamalla 50 dollarin jäsenmaksun (Sharon on jäsen, joten pääsin hänen siivellään). No, ruoka on siellä jonkin verran edullisempaa, joskin edullisuus perustuu suureen yksikkökokoon. Ketsupitkin myydään vain 3 (suuren) pullon yksiköissä. Ko. liikkeessä ei ole tarkoitus käydä kovinkaan usein. Ostoskärryt ovat valtavat (kaksi kertaa S-marketin ostoskärryjen kokoiset). Kärryihin mahtuu istumaan kaksi lasta vierekkäin, joten Anton sai valita haluaako hän istua oikeassa, vai vasemmassa reunassa. Päätös oli vaikea, joten hän päätti istua keskellä. Kassatiskin lähestyessä aloin ymmärtää valtavan kärrykoon tarkoituksen, koska en saanut mahtumaan kärryihin enempää ruokaa. Nyt meillä on mm. 5 kg perunoita, 4 kg ketsuppia, 3 kg pastaa jne.

Kaasuyhtiö lähestyi minua eilen kahdella kirjeellä. Molemmat kirjeet on päivätty elokuun 21. päivä. Avoin ensimmäisen kirjeen, jossa mainittiin, että kaasusopimuksemme on purettu, koska kaasuyhtiö ei ole vastaanottanut vakuusmaksua ja että kaasu tullaan mieltä katkaisemaan. Avattuani toisen kirjeen huokaisin helpotuksesta, koska siinä kiitettiin vakuusmaksusta. Molemmissa kirjeissä pyydettiin tarvittaessa soittamaan asiakaspalveluun. En halua sinne enää soittaa, koska joudun näppäilemään vähintään 6 kertaa jonkun numeron vastatakseni automaatin kysymyksiin ennen kuin joku asiakaspalvelija vastaa puhelimeen. Oletamme, että meillä on lämmintä vettä vastaisuudessakin. Välillä vain tuntuu siltä, että asiat eivät täällä oikein ota toimiakseen ja ehkäpä tuo tuntemus on oikea.

Toinen esimerkki on internetsopimus. Jouduin soittamaan paikalliselle operaattorille kolmesti. Vaimo faksasi kerran passinsa tiedot heille ja kerran keskustelin paikallisen asiakaspalvelijan kanssa internetin välitykselle. Sain viimein heidät vakuutettua tarpeestamme saada internetyhteys. Tosin jokaisella kerralla minulle yritettiin myydä huomattavasti kalliimpi liittymä ja he väittivät, että 1 MB yhteyttä ei ole tarjolla. Lapset odottavat kovasti kaapeliyhteyttä, koska samalla tulee tv-kanavia näkyviin. Vastaavasti minä haluaisin jo lopettaa ventovieraiden verkon käyttämisen. Sunnuntaina meidän on viimein tarkoitus saada oma internet yhteys.

Se vielä sanottakoon, että Amazonin kautta tilaaminen toimii täällä hyvin. Tilasimme sekä television että pölynimurin ja ne toimitettiin kotiin veloituksetta. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä Ikean kaltaista ostosreissua paikalliseen elektroniikkaliikkeeseen ja kantaa ostoksia kotiin. 32" tuuman television kantamisessa olisi ollut haastetta riittämiin.

Kova paikka

Maanantaiaamuna oli vähän haikea olo jättää Alina ja Aarno koululuokkiinsa täysin vieraiden ihmisten kanssa. Aarno ei ymmärtänyt mitään opettajan puheista. Molemmat jäivät aika vakavin miettien istumaan koululuokkaan. Iltapäivällä menin Antonin kanssa kouluun lapsia vastaan. Odotimme koulun rappusilla jännityksellä lasten kommentteja ensimmäisestä koulupäivästä. Aarno oli vakavan oloinen saapuessaan luoksemme ja mainitsi päivän olleen "ihan tyhmä". Alina vastaavasti oli yhtä hymyä minut nähdessään. Tosin jälkikäteen kävi ilmi, ettei hymyn syynä ollut mukava koulupäivä, vaan minun näkeminen. Kävellessämme kotiin lapset kertoivat koulupäivän sujumisesta ja ainakin iltapäivällä Alinalla oli sujunut paremmin.

Tänä aamuna olikin sitten jo aivan toinen tilanne. Illalla Alina jo mainitsi useaan otteeseen, ettei halua mennä kouluun. Aamupalan yhteydessä hän valitti huona oloaan ja tekoyski. Hän oli itkuinen, eikä millään olisi halunnut lähteä kouluun. Emme antaneet hänelle muuta vaihtoehtoa kuin mennä kouluun. Aarno ei ollut moksiskaan. Vaimo saattoi heidät pysäkille koulubussiin ja ainakin hänen sydäntään riipi lasten mennessä bussiin. Vaikuttaa siltä, että 1. luokkalaisen on paljon helpompi sopeutua uuteen ympäristöön kuin 4. luokkalaisen. Tosin luonteellakin voi olla oma osansa asiassa. Alinalle oli jo Suomessa muodostunut hyvä kaveripiiri, jonka kanssa hän vietti vapaa-aikaansa. Nyt hän ikävöi kavereitaan Suomessa. Toivottavasti luokalta löytyisi uusia kavereita.

Tosin tähän aamuun liittyi vähän hupiakin - ainakin niille, jotka sattuivat näkemään tilanteen. Täällä on roskien tyhjennys kerran viikossa tiistaiaamuisin. Roskat kerätään tien varteen, josta roska-auto käy ne noukkimassa. Viime viikolla olimme vain pinoneet roskasäkkejä kadun varteen, mutta maanantai-iltana (eilen) vien takapihalla olleen roskapöntön valmiiksi kadun varteen. Kadun reuna on noin 12 metrin päässä talomme etuovesta ja talot ovat täällä aivan vieri vieressä. Vaimo kävi viemässä aamulla vielä yhden roskapussin roskapönttöön ja jäi epäröimään, kuuluuko roskat olla pöntössä vai kasoissa. Niinpä hän alkoi tyhjentää roskapusseja pöntöstä pois. Minä katsoin kadun toiseen päähän ja näin roskamiesten tyhjentävän roskasäilöitä. Mainitsin ulko-ovelta vaimolle, että anna vain roskien olla pöntössä, joten hän laittoi roskapussit takaisin pönttöön. Harmi, ettei minulla ollut kameraa esillä, että olisin saanut ikuistettua hänen ilmeensä. Jäimme vielä miettimään, tuleeko roskapöntön kansi olla paikallaan, vai pois paikaltaan. Vaimoni toi kannen varmuuden vuoksi kotiovemme eteen - tosin se oli turhaa. No, nyt ainakin tiedämme ensi viikolla, miten roskien kanssa tulee menetellä.

Olemme vieläkin ilman omaa internet liittymää. Tosin olen tilannut liittymän, mutta sitä ei ole käyty asentamassa. Käytän edelleen jonkun toisen langatontaverkkoa, mutta tähän päivään mennessä kukaan ei ole tuonut haastelappua ja toivottavasti ei tuokaan. Yläkerran opiskelijapojat ovat olleet rauhallisia ja meidänkin lapset ovat pitäneet pienempää ääntä, kun heille on muistutettu yläkerran asukkaista. Viime yönä tosin yhden opiskelijan koira haukkui. Lauantai ja sunnuntain välisenä yönä joku siirsi huonekalujaan. Äänieristys on täällä surkea. Kaikki askeläänet kuuluvat yläkerrasta kuin joku kävelisi viereisessä huoneessa. Tosin kaikkeen tottuu. Talvella on myös totuttava siihen, että täällä on vain yksinkertaiset ikkunat.

Kouluun

Alina ja Aarno aloittavat huomenna koulun. Koulubussi noutaa lapset kadun vastaikkaiselta puolelta. Ensimmäisenä päivänä tosin käyn saattamassa heidät Antonin kanssa kävellen kouluun. Muutoin toiminta olisi liian brutaalia ja joku voisi vielä valittaa lasten heitteillejätöstä.

Olin Aarnon ja Antonin kanssa perjantaina uimassa läheisessä "maauimalassa". Altaalla on uimavuorot aikuisille ja lapsiperheille erikseen. Saavuimme altaalle juuri aikuisten vuoron alettua ja jouduimme odottamaan yhden tunnin perhevuora. Kokemus ei ollut kovinkaan miellyttävä ja tuli suorastaan ikävä Espoonlahden uimahallia, jossa olemme käyneet useasti uimassa. Ensinnäkin meidän tuli pukeutua shortseihin. Toiseksi suihku- ja saniteettitilat olivat suoraan kuin jostain Tallinnan uimahallista 90-luvun alkupuolelta ts. askeettiset. Altaalla oli kenties 10 uimaria (aikuista ja lasta), mutta valvojia oli 5. Kaksi valjovaa oli kuin suoraan Baywatch-sarjasta. He istuivat korkealla tuolilla ja heidän sylissään oli pelastuslautta. Haloo! Uima-altaan koko on noin 20 x 25 m. Lisäksi toinen puolikas altaasta on matalaa. Luulen, että tositilanteessa heidän pelastusvälineensä hidastaisi enemmän pelastustoimea kuin edesauttaisi itse tilanetta. Toinen näistä valvojista pyysi Aarnoa menemään matalammalle. Totesin siihen, että hän osaa uida ja on uinut yhtäjaksoisesti 300 metriä. Valvoja vastasi, ettei siltä näytä. Olimme olleet altaassa kenties 3 minuuttia, joten valvoja oli ainakin nopea tekemään johtopäätöksiä. Tosin 7 vuotiaan uintia voinee haitata se, ettei hän ole ennen uinut nilkkoihin ulottuvien shortsien kanssa.

Kolme valvojaa pyöri ennemmän tai vähemmän altaan ympärillä. Anton viihtyi hyvin matalassa päädyssä ja nousi vähän väliä uimarappusia ylös kävelläkseen takaisin matalaan veteen. Kerran hän erehtyi rappusista noustuaan kävelemään altaan reunalla syvempään päähän. Uimavalvoja tarrasi välittömästi hänen käteensä ja tästäkös 3-vuotias Anton säikähti. Loppuajan hän vain istui altaan reunalla. Se on kyllä myönnettävä, että pojat ovat tottuneet Espoonlahdessa liian vapaaseen toimintaan. Aarno on uinut yksikseen syvässä päädyssä ja hyppinyt sieltä veteen. Muutaman kerran pojat ovat olleet mukana vesipalloharjoitusvuorolla, jolloin toiminta on ollut vieläkin vapaampaa. Lopputulos kuitenkin oli se, että kumpikaan pojista ei enää halua palata läheiseen ulkouima-altaaseen.

Tämä blogin kirjoittaminen on hyvä tapa välittää tutuille USA:n kuulumisia, mutta samalla yksipuolista viestintää. Toisin sanoen en tiedä, mitä teille kuuluu ja mitä Suomessa tapahtuu. Näin ollen minulle voi välittää kuulumisia sähköpostitse gmail osoiteeseeni: etunimi.sukunimi@gmail.com. (Muistakaa korvata tuo etunimi etunimelläni ja sukunimi sukunimelläni.)

Kaasua

Tänään klo 10:30 (paikallista aikaa) se viimein tapahtui. Kaasuyhtiön mies tuli - tosin happaman oloisena - avaamaan meille kaasuhanan ja testaamaan lieden toiminnan. Vesihanasta on ihanaa juoksuttaa lämmintä vettä.

Soitin eilen jälleen kerran kaasuyhtiön asiakaspalveluun ja onneksi kieli ei mennyt solmuun. Kerroin, että olemme olleet jo yli viikon ilman lämmintä vettä ja lisäksi meillä on 3 pientä lasta. Lisäksi kerroin, että sähköyhtiön kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Mainitsin myös, että olin jo maanantaina lähettänyt heille shekin heidän paluukirjekuorellaan takuusummasta. Vastauksena oli, että sopimusta ei tule ennen kuin he ovat vastaanottaneet takuumaksun. Asiakaspalvelija sanoi, että sähkö- ja kaasuyhtiö ovat kaksi eri yhtiötä jne. Minä taas totesin kaasuyhtiöllä olevan paljon opittavaa sähköyhtiön asiakaspalvelutoiminnasta. Vasta, kun mainitsin, että haluan puhua asiakaspalvelupäällikön kanssa, alkoi tapahtua. Minua pyydettiin odottamaan, joskin puhelinlinja katkaistiin. Pian vaimoni soitti minulle, että häneen oltiin yhteydessä kaasuyhtiöstä ja kaasuhana tullaan avamaan klo 08:00 ja 12:00 välillä seuraavana päivänä. Lisäksi he mainitsivat lisäävänsä takuumaksun ensimmäiseen laskuun. Miksi ihmeessä eivät olleet tehneet sitä heti alun alkaen. Täällä ei taideta tuntea käsitettä jousto tai sitten toimintatavat ovat vain niin älyttömän byrokraattisia. Sain asiakaspalvelijan pasmat kait sekaisin, kun hän ei uskaltanut soittaa minulle takaisin ja hyvä niin.

Byrokratiasta puheen ollen täällä ei ole mahdollista ostaa autoa ilman osavaltion ajokorttia tai valokuvallista ID korttia. Haku tapahtuu paikallisesti "ajokorttitoimistosta". Kumpaakaan dokumenttia ei vastaavasti voi hakea ilman paikallista sosiaaliturvatunnusta ja haettaessa on käytävä ilmi, että osavaltiossa asutaan hakupäivästä lukien 1 vuosi eteenpäin. Meidän viisumit päättyvät 16.08.2010, mutta siinä on yhden kuukauden maasta poistumisaika, joka laskettaneen tuohon vuoteen. Vaimo saa työn kautta sosiaaliturvatunnuksen palkanmaskua varten, joten hänen tehtäväkseen jää hakurumpa.

Lapset ovat pelanneet Nintendolla tai tietokoneella aamupäivisin, iltapäivisin, iltaisin ja varmaankin pelaisivat myös yöllä, mikäli se sallittaisiin. Lounaan jälkeen olemme käyneet puistoissa, kuten teemme tämän blogin kirjoittamisen jälkeen. Koti-isänä olen huomannut, että on oikeastaan hyvin vähän asioita, joista Alina ja Aarno eivät tappelisi. Välillä pikkuveli, Anton saa kärsiä tästä osansa yrittäessään leikkiä isovelin legoilla, vaikka kukaan muu ei niitä tarvitse juuri ko. hetkellä.

Ostin yhden koripallon (olisi pitänyt ostaa 3) ja koripallon pelaamisestakaan ei tule mitään, kun kaikki lapset haluavat pelata "omaan pussiin". Anton haluaa vain kantaa koripalloa kädessä. Aarno haluaisi heitellä palloa koriin, mutta isosiskon maininnat heittotaidosta ovat painokelvottomia. Vastaavasti Alina haluaa itse pitää palloa ja kuljetella sitä koriin. Yritä siinä sitten koota joukkue ja pelata joukkueena. Toivottavasti meidän lapset eivät ole muiden perheiden lapsiin verrattuna tässä asiassa poikkeavia, muuten mun tarvitsee jo huolestua lasten kinasteluun ja toisen kädestä repimiseen. Oli sitten kyse pallosta ja Nintendo pelistä.

Eka viikko

Ensimmäinen viikko alkaa olla takanapäin. Olemme jo tottuneet päivärytmiin. Lapset ehkäpä jopa liian hyvin, kun uni maistuu pitkälle aamuun. Ensi viikon maanantaina Alinalla ja Aarnolla alkaa koulu. Koulupäivät ovat 08:15-15:30 ja bussipysäkillä on oltava 07:40, joten iltaisin on mentävä aikaisemmin nukkumaan.

Jotkut asiat eivät ota sitten millään toimiakseen täällä. Olemme edelleen ilman kaasusopimusta ja näin ollen lämmintä vettä sekä ruoanlaitto mahdollisuuksia. Maanantaina kaasuyhtiö oli kylläkin lähettänyt kirjeen ja pyysivät takuumaksua (71 taalaa). Laitoimme shekin paluupostissa mukaan ja lisäksi vaimo faksasi meidän passien tiedot kaasuyhtiöön. Kun hän tänään soitti asiakaspalveluun, niin sieltä vastattiin, että passien valokuvat olivat faksissa epäselvät, eikä kaasusopimusta sen takia ole avattu. Haloo... Tekisi mieli soittaa kaasuyhtiön asiakaspalvelupäällikölle ja sanoa, miten asiat tulisi hoitaa tai ainakin kertoa, miten he hoidetaan Suomessa. En taida kuitenkaan moiseen ryhtyä, kun kieli voi mennä solmuun.

Sain eilen puhelinsoiton ja luulin soiton jo olevan kaasuyhtiöstä. En saanut mitään selvää soittajasta ja yritin sanoa uudestaan puhelimeen "hello", jotta vastapuoli olisi esitellyt itsensä uudestaan, mutta ei. Ymmärisin hänen murteestaan vain sen, että asiat ovat järjestyksessä, mutta yksi asia uupuu. Pyysin keskustelemaan vaimoni kanssa ja vastapuolena olikin kouluviranomainen, joka pyysi ottamaan lapsille yhden rokotuksen. Hmm... Kyse oli vesirokon rokotuksesta, joka meidän lapsille oli otettu Suomessa jo vapaaehtoisesti, mutta sen lisäksi täällä vaaditaan toinenkin rokotus vesirokkoa vastaan. No, se tuli otettua ja asiat ovat järjestyksessä koulunkäynnin aloitusta varten.

Tänään menin lasten kanssa läheiseen ulkouimalaan ja tarkoituksenamme oli käydä vilvoittelemassa. Päivälämpötila on ollut jatkuvasti 25-32 asteen (Celsius) välillä. Pienikin kävelymatka hikoiluttaa. Päästyämme paikanpäälle, niin meille kerrottiin, että uimaan pääsee vasta 20 minuutin kuluttua. Uimavalvojat olivat kuulleet ukkosen jyrähdyksen 10 minuuttia aikaisemmin ja näin tapahtuessa allas on tyhjennettävä uimareista ja odotettava 30 minuuttia. Mieleni teki saman tien kysyä, että mikä logiikka on odottaa puolituntia tai ylipäätään odottaa. No, puoli tuntia meni ja olimme juuri menossa pukuhuoneeseen, kun tuli uusi ukkosen jyrähdys ja sade. Se uimareissu jäi väliin ja pojat olivat todella pettyneitä.

Meillä oli täksi illaksi liput Pirates joukkueen pesäpallopeliin ja tarkoitus oli käydä katsomassa peliä yhdessä vaimon esimiehen perheen kanssa. Sade sotki suunnitelmat. Istuin paikat olisivat olleet avoimen taivaan alla ja pelin ajankohta saatetaan siirtää toiselle päivälle sateen takia. Näin ollen emme lähteneet paikanpäälle. Vahinko ei ollut kovin suuri, koska amerikkalainen pesäpallo on mielestäni maailman tylsistyttävin peli katsoa. Isot äijät heiluttavat mailaa vuoron perään kentällä ja yrittävät osua vastapalloon. Kerran pelin aikana pallo lentää kaaressa vastapäädystä ulos, kenttä rullaa ja yleisö mylvii. Eurooppalaisessa jalkapallossakin tapahtuu enemmän, vaikka lopputulos olisi 0-0.

Päivät ovat menneet joutuisasti. Mukavaa on ollut ja koti-ikäväkään ei ole iskenyt sitten ensimmäisen taksimatkan kotisuomesta. Ensi viikosta lähtien jään Antonin kanssa kahdestaan kotiin, joten saa nähdä, mitä kaikkea tässä keksitään yhdessä.

Ny se läks

Tänä aamuna vaimo lähti ensimmäistä kertaa töihin. Olo tuntui olevan cool, mutta varmasti jännitti lähteä uuteen työpaikkaan. Minä jäin lasten kanssa kotiin odottamaan Ikean kuljetusta.

Kävimme eilen bussilla Ikeassa. Yliopiston edestä menee bussi lentokentälle ja se kiertää Ikean kautta. Yliopistolle on matkaa vajaat 2 kilometriä ja se vaikutti mukavalta työmatkalta. Vaimo pääsee joutuisasti kävellen töihin ja sateisina ilmoina hän voi kulkea bussilla. Pysäkki on etuoven edessä. Me menimme Ikeaan ostamaan tiskiharjaa. Lähikaupasta sellaista, kun ei löytynyt. Tuli samalla ostettua vähän muutakin loppulaskun ollessa 1043 taalaa. Lisäksi tavaroille tuli ottaa kotiinkuljetus ja siitä veloitettiin erikseen. Olisi pitänyt ottaa kotiinkuljetus samalle päivälle ja pyytää samalla meidän perheen kuljetusta kotiovelle.

Kaikenlainen tilpehööri jäi meidän kannettavaksi. Paluumatkasta muodostui vähintäänkin näyttävä. Tunkeuduimme täpötäyteen bussiin rattaiden ja 4 suuren Ikea kassin kanssa. Samanlaisia sinisiä kasseja, joita löytyy jokaisesta Suomalaisesta perheestä. Bussi oli täynnä lentokentältä tulevia matkustajia matkalaukkuineen. Jäimme pois yliopiston pysäkillä ja yritimme saada taksia. Anton oli jo tuossa vaiheessa nukahtanut. Taksitilaus ei onnistunut puhelimitse pysäkille, vaan meidän piti antaa katuosoite. Siispä kävelemään kasseineen eteenpäin seuraavan talon kohdalle ja uusi taksitilaus. Taksitilausjärjestelmä ei toimi täällä alkuunkaan. Odotimme 50 minuuttia taksia, jonka jälkeen perusimme taksitilauksen. Tuossa vaiheessa Anton oli jo herännyt ja saimme 2 Ikean kassia rattaisiin ja Anton pääsi kävelemään, mikä helpotti huomattavasti loppumatkaamme. 10 minuutin päästä taksikeskuksesta soitettiin ja kysyttiin, että vieläkö tarvitsemme taksia :-( Kävelymatka kotiin sujui hyvin, mutta mahtoi olla uskomaton näky. Toisaalta Olimme jo rutinoituneita kuljettaamaan suurta määrää tavaroita matkustaessamme tänne. Olimme kuin asunnottomia ostoskärryjen kanssa. Pääasia kuitenkin oli, että pääsimme kotiin ja saimme hankittua kaikenlaista tarpeellista kodin tavaraa.

Ehkä Ikea muodostui meidän pelastukseksi tai ehkä meidän pitää ensin varmistua siitä, että kaikki ostamamme tavarat tulevat kotiinkuljetuksessa. Espoossa olen välttänyt Ikeassa käyntiä, koska ne kokemukset eivät ole olleet minulle kovinkaan positiivisia. Hermot on mennyt enemmäin kuin yhden kerran, kun kaupasta ei tahdo päästä ulos ja ihmisiä on enemmän kuin suurkaupungin keskustassa. No, Ikea tekee ruotsalaiset tunnetuiksi maailmalla ja ehkä siinä on meidänkin hyvä siivestää sanomalla, että asumme Ruotsin naapurimaassa.

Eilen illalla tapasimme vuokraisännän ensimmäistä kertaa. Hän oli ollut tekemässä jotain töitä yläkerran huoneistoon, johon illalla opiskelijapojat palasivat kesälomalta takaisin. Yliopisto-opiskelu alkaa täällä jo tällä viikolla. Vuokraisännästä oli aikaisemmin muodostunut vähän negatiivinen kuva. Ainakaan hän ei ole ollut kovin avulias. Esimerkiksi, kysyessäni toista avainsarjaa, niin vastaus oli, että meidän tulee itse teettää sellaiset. Lauantaiaamuna katselin seinällä olevaa palohälytintä ja vuokraisännän tuntien ajattelin, että siinä ei kuitenkaan ole patteria. Eipäs ollutkaan, vaan sellainenkin tuli itse hankkia. Sanoisinko vastuuntunnotonta toimintaa. Kaiken kaikkiaan vuokraisännästä jäi kuitenkin positiivinen vaikutelma hänen lähdettyään. Hän muistutti hyvin paljon Antonin kummitädin isää.

Autoa ei juurikaan tarvitse arkipäivisin, mutta ehkä sellainen olisi kuitenkin hyvä hankkia helpottamaan viikonlopun aktiviteettejä. Autokuume on kova ja autokin on jo katsottu Suomesta valmiiksi. Kaupungista löytyy vain 1 ko. automerkkiä myyvä liike. En kuitenkaan taida kehdata mennä vielä käymään autoliikkeessä. Yritin Suomesta käsin tehdä autokauppaa netin välityksellä, mutta se oli vähän nihkeää. Suivaannuin heidän korulauiseisiin ja palveluun. Sanoin suorat sanat ja haistatin pitkät, joten nyt odotellaan pölyn laskeutumista.

Aikaero

Aikaero tänne Pittsburghiin on 7 tuntia. Itse en ole vielä palautunut aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Kello on nyt 04:40 paikallista aikaa ja muun perheen nukkuessa päätin käyttää valveilla oloajan hyväksi kirjoittamalla blogia. Varsinkin, kun käytän jonkun naapurin verkkoa, niin kiinnijäämisriski lienee pienempi.

Kävimme eilen Alinan ja Aarnon tulevassa koulussa. Kaikki meni muutoin hyvin ja olimme ajallaan sovitussa tapaamisessa kouluarvioijan kanssa, mutta paikka oli väärä. Vaimo oli ollut yhteydessä suoraan kouluun ja saanut kouluarvioijan puhelinnumeron. Oletimme, että hänen toimipaikkansa on koulussa, mutta se olikin jossain hallintorakennuksessa noin 3 mailin päässä. Koska meillä ei ole autoa, saimme järjestettyä tapaamisen koululle puolituntia myöhässä. Koulu (vain ala-aste) vaikutti kivalta ja sillä on hyvä maine. Kuitenkin vähän kummastutti koulun ulkoseinällä oleva taulu, jossa oli maininta "emme käytä huumeita täällä". Toivottavasti se viittasi vain opettajiin ja työntekijöihin.

Olemme pärjänneet toistaiseksi hyvin ilman autoa. Kaupat ja ravintolat ovat alle kilometrin etäisyydellä ja bussipysäkki on ulko-ovemme kohdalla. Kävimme bussilla keskustassa ja yhdensuuntainen matka maksoi meiltä kaikilta vain 4 dollaria. Keskustassa sillä saisi 1. tunnin pysäköinnin maksettu. Olin netistä katsonut valmiiksi, että kaasuntoimittajan toimisto sijaitsee keskustassa joen toisella puolen ja ajattelin, että siellä voi tehdä kaasusopimuksen. Kävelimme arviolta 3 kilometriä keskustan bussipysäkiltä ja löysimme kuin löysimmekin Dominon Poeple kaasutoimittajan toimiston. Siellä kävikin ilmi, että kyseessä on vain hallintorakennus ja siellä ei ole asiakaspalvelua. Samoin kävi ilmi, ettei heillä ole lainkaan asiakaspalvelutoimostoa, jossa voisi käydä tekemässä kaasusopimuksen, vaan se pitää tehdä puhelimitse ja faksata heille tarvittavat paperit. Olemme siis edelleen ilman lämmintä vettä ja vailla ruanlaittomahdollisuutta. Kävelymatkassa oli se hyvä puoli, että pääsimme "ihailemaan" joen ylittäviä siltoja (joita on noin 50 metrin välein) ja näimme paikallisen baseball stadionin.

Tiesimme etukäteen tänne tullessa, että tänne on tulossa suomalainen nainen tekemään jatko-opintoja samaan yliopistoon (Carnegie Mellon University), jossa vaimoni aloittaa maanantaina työt. Yllätys oli suuri, kun kävi ilmi, että hän asuu 100 metrin päässä meidän huoneistosta. Minna ja lapset ovat saaneet käydä siellä suihkussa ja minä olen saanut nauttia kylmän suihkun virkistävästä vaikutuksesta. Kylmä vesi liuottaa Shampoon ja saippuan yllättävän hyvin.

Eilen avasimme paikallisen pankkiin tilin ja se sujui ilman vaikeuksia - ihme kyllä. Pankkivirkailijana oli huumorintajuinen nuorimies ja hänellä riitti kärsivällisyyttä, kun poikamme ajoivat Mäkkäristä saamillaan Legoautoilla hänen työpöydällään. Lopuksi hän jopa murjaisi vitsin, josta itsekin oli ylpeä. "Now we are finish and you are Finnish."

Viimeisenä yönä kotona ei tahtonut tulla uni silmään. Sitä tuli vain pohdittua, mikä saa ihmisen luopumaan kaikesta ympäröivästä hyvästä ja siirtymään kohti tuntematonta. Viimeiset pari päivää kotona olivat aika raskaita, koska aikaa oli vähän ja koti oli saatava tyhjennettyä sekä siivottottua tulevia vuokralaisia varten. Onneksi anoppi oli auttamassa ja korjasi loput tavarat lähdettyämme.

Taksia odotellessa minut valtasi kova koti-ikävä, vaikka emme olleet edes vielä aloittaneet matkaa. Tyttären paras ystävä oli saattamassa perhettämme lähtöön. Alina itki jätettyään ystävälleen jäähyväiset. Minun oli helppo samaistua tyttäreen. Kaikki matkaa edeltävät tehtävät purkautuivat koti-ikävänä ja itkimme Alinan kanssa yhdessä. Onneksi lentokentälle saavuttaessa olo oli jo huomattavasti helpottunut.

5 matkalaukun ja matkarattaiden lisäksi meillä oli käsimatkatavaroita 6 laukussa. Kaksi matkalaukuista oli ylipainoisia, mutta Finnair armahti meidät lisämaksulta, kiitos siitä lentoyhtiölle. Itse lentomatka Pittsburghiin sujui mukavasti. Lapset olivat todella reippaita ja iloisia koko matkan ajan. Bostonissa oli koneen vaihto. Koska jatkolento ei ollut samaa alianssia, jouduimme tsekaamaan matkatavarat uudelleen koneeseen. Koneen lähtö viivästyi 1,5 tunnilla ja siinä vaiheessa pojille tuli jo uni silmään. Itse asiassa Anton nukkui koko ajan aina Pittsburghiin saakka. Nukkuvan lapsen ja käsimatkatavaroiden kanssa oli haasteellista, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.

Vaimon tuleva esimies oli meitä Pittsburghissa vastassa. Onneksi hänellä oli iso vani, joten saimme kaikki matkatavarat mahdutettua autoon. Klo oli jo 07:00 Suomen aikaa, kun saavuimme vuokra-asuntoon. Esimiehen puoliso oli käynyt etukäteen valmistelemassa asuntoomme pedit valmiiksi sekä ostanut meille ruokaa iltaa ja aamupalaa varten. Lisäksi huoneistoomme oli tuotu ruokapöytä ja muutamia tuoleja. Uskomatonta vieraanvairaisuutta ja huomioonottamista, vaikka emme edes etukäteen tunteneet vaimon esimiestä ja hänen puolisoaan. Tässä on meillä suomalaisilla opittavaa.

Huoneisto ei vastannut ihan sitä mielikuvaa, jonka olimme saaneet valokuvien perusteella. Vaikka huoneistossa on tehty pintaremonttia (seinät maalattu ja uudet lattiamatot 2 makuuhuoneessa ja keittiössä), oli vaikutelma silti hieman epäsiisti. Parkettilattiat ovat tosi kuluneet ja likaiset. Tämä päivä on mennyt siivotessa. Vaikuttaa, että täällä on vähän erilainen standardi vuokrattavien asuntojen siisteyden osalta. Oma asuntomme tuli siivottua ja lisäksi tänään on käynyt siivojat pesemässä lattiat, seinät ja pesutilat. Huoneistossa on 5 huonetta, eikä vuokrasopimuksen mukaisesti 6 ellei kellarin kolkkoa ja pimeää varastohuonetta lasketa kuudenneksi huoneeksi.

Saimme tänään kalustettua huoneistoa sohvalla ja parisänkyllä. Ostimme nämä suomalaiselta pariskunnalta, jotka ovat auttaneet meitä asunnon löytämisessä ja katsomisessa. Saimme sattumalta heidän yhteystiedot kesäkuussa ja vaimoni on ollut heihin tiiviisti yhteydessä. He ovat olleet myös tänään hyvin avuliata. He asuvat kadun toisella puolella, mutta valitettavasti palaavat Suomeen huomenna.

Huomenna on edessä tutustuminen lasten tulevaan kouluun. Lapset joutuvat kielitestiin, joskin Aarnon osalta ei ole paljon testattavaa Legon kotisivuilta löytyvää tietoa lukuunottamatta. Toivottavasti kysymykset liittyvät Legoihin. Olemme vielä ilman kaasusopimusta ja näin ollen ilman lämmintä vettä. Myöskään kaasuliesi ei ole tämä takia käytössämme. Toivottavasti ehdimme huomenna käydä paikallisessa toimistossa tekemässä sopimuksen, koska puhelimitse se ei onnistunut. Meillä ei ole paikallista sosiaaliturvatunnusta, eikä faksia käytettävissä passien ja vuorasopimuksen lähettämiseksi. Onneksi meillä on sentään sähköt emmekä joudu olemaan pimeässä. Sopimusta ei myöskään ole internetyhteydestä, mutta onneksi ympäristöstä löytyi ainakin 5 suojaamatonta verkkoa. Toivottavasti en saa syytettä naapurin langattoman verkon käyttämisestä luvatta.

2 päivää muuttoon

Viime päivinä muutto on jo alkanut jännittää. Iltaisin ei tahdo saada unen päästä kiinni, kun asiat pyörivät mielessä. Tosin olen muutoinkin huono nukkumaan. Onneksi olemme jo hyvin pitkällä tavaroiden tyhjentämisessä ja pakkaaminenkin on jo aika pitkällä. Saimme asuntomme vuokrattua ja näin ollen olemme pakanneet omia tavaroitamme laatikoihin ja siirtäneet niitä autotallin ullakolle. Vuokralaisille jää käyttöön suurin osa huonekaluistamme.

Lentomme lähtee keskiviikkona kohti Bostonia klo 14:40. Pakkaamme kaikki vaatteemme 4 matkalaukkuun. Lisäksi otamme 3-4 pienempää laukkua käsimatkatavaroita varten. Yksi pahvilaatikko on jo pakattu talvivaatteilla ja sen lähetämme postitse. Kaikki muut hankimme paikan päältä taloustarvikkeista ja huonekaluista alkaen. Saimme vuokrattua asunnon Squirrel Hill (Pittsburgh) alueelta, joka on sekä lähellä vaimon tulevaa työpaikkaa että lasten kouluja. Asunto on juuri remontoitu ja siinä on 6 huonetta vuokrasopimuksen mukaan. 3 makuuhuonetta, olohuone ja ruokahuone. Emme kuitenkaan tiedä, mikä tuo kuudes huone on.

Kyseessä on kalustamaton erillistalo (paritalo). Meidän käyttämään alakertaan on oma sisäänkäynti ja samoin yläkertaan. Vuokranantajan tiedon mukaan yläkerrassa asuu kolme opiskelijapoikaa, joista yksi on naimisissa. En kuitenkaan olisi varma, ettei se estäisi opiskelijapoikia järjestämästä bileitä. Nähtäväksi jää pitävätkö lapsemme alakerrassa kovempaa meteliä kuin yläkerran opiskelijat. Me tuskin häirinnymme heidän bileistään (jos pääsemme mukaan) ja niitä on vain satunnaisesti. Meidän lapset pitävät jokapäiväistä ääntä ja välillä tappelevat, joten toivottavasti emme häiritse poikien opiskelua.

Pääsemme yhdellä koneen vaihdolla Pittsburghiin. Bostonissa on noin 3 tunnin vaihtoaika, joten eiköhän se riitä maahantulomuodollisuuksiin. Viimeisen kolmen vuoden aikana minulla on ollut 4 työmatkaa Atlantaan, joten maahantulotarkastukset ovat tuttuja. Saavumme Pittsburghiin klo 21:30 paikallista aikaa ja vaimoni tuleva esimies on lupautunut tulla mietä vastaan. Hän on ollut äärimmäisen avulias ja auttanut meitä mm. talon vuokraamisen kanssa. Ilman hänen apuaan huoneisto olisi jäänyt todennäiköisesti vuokraamatta. Rahan siirron kanssa vuokraisännälle oli suuria vaikeuksia. USA:n pankkijärjestelmistä tuli ihan kivikautinen olo, kun vuokraisäntä ei halunnut antaa omaa pankkitilinumeroaan, vaan halusi shekin takuusummasta ja 1. kuukauden vuokrasta. Logistiikkayritykset, esimerkiksi Fedex, ei siirrä shekkejä Suomesta USA:han. Ainoa vaihtoehto oli käyttää rahansiirtopalvelua. Käytin Forexin palvelua (Money Gram) ja kaikki meni siihen saakka hyvin, kunnes vuokraisäntä meni nostamaan rahoja paikallisesti toimistosa. Hänelle ei annettukaan rahoja ja siitä alkoikin valtava selvitys. Money Gram epäili, että kyseessä ei ole luotettava rahansiirto, eikä suostunut rahoja antamaan. Forex palautti minulle rahat ja loppujen lopuksi vaimon esimies antoi vuokraisännelle shekin.

Odotamme jännityksellä, mutta kuitekin avoimin mielin muuttoa ja saapumista Pittsburghiin. Lapset ovat jo tottuneet ajatukseen uudesta ympäristöstä. 3-vuotias Anton poikamme totesi jo heinäkuun alussa tehdessämme lähtöä kesälomamatkalle, että "nyt me lähetään Amerikkaan". Mietä siis odottaa tyhjä huoneisto, joka vielä on ilman sähkö- ja kaasusopimusta. En ole saanut sähkön ja kaasun toimittajilta vahvistusta netin kautta tekemistäni sopimuksista. Olen kuullut, että sopimusten tekeminen ei onnistuisi ilman paikallista sosiaaliturvatunnusta. Se onkin meidän ensimmäinen tehtävä torstaille eli hankkia sosiaaliturvatunnukset. Toivottavasti myös saan verkkoyhteyden huoneistoon, jotta pääsen pian kirjoittamaan saapumisestamme paikan päälle.

Ennen muuttoa

Hei!

Hyvä lapsuudenystäväni totesi parisen vuotta sitten: "Sakke, sä elät ihan kivikautista elämää" viitatessaan tietämykseeni tietokoneista ja internetiä kohtaan. Tosin hän on itse toiminut IT-tukihenkilönä ja hän ei viitannut ammatilliseen osaamiseeni. Olen työskennellyt yli 11,5 vuotta SAP-konsulttina ja nyt on edessä välivuosi. Muutamme elokuun 12. päivä USA:han vaimoni työn perässä (hän menee tutkijaksi yliopistoon) ja minun roolini on olla koti-isänä. Jotta elämäni ei tule olemaan kivikautista koti-isänä USA:ssa, päätin perustaa blogin ennen muuttoamme ja ylläpitää blogia säännöllisesti.

Perheessämme on kolme lasta. Alina täyttää syyskuussa 10, Aarno täytti kesäkuussa 7 ja Anton on 3. Kaksi vanhinta lastaa aloittavat paikallisen koulun elokuun 24. päivä. Alina ehti lukea englantia vuoden, mutta Aarno on tutustunut englanninkieleen pääasiassa Legon nettisivujen kautta. Minä jään Antonin kanssa kotiin, mutta toivottavasti hänellekin löytyisi jossain vaiheessa osapäiväinen hoitopaikka, jotta hänkin oppisi englanninkielen.

Muuton myötä tuleva muutos on meille kaikille suuri. Minulle muutos lienee kuitenkin kaikkein suurin. En ole aikaisemmin ollut kotona lasten takia tai saatikka viettänyt kunnollista isyyslomaa. Ainoastaan Alinan kanssa olen ehtinyt viettää kunnolla aikaa, kun hän oli pieni ja pidin jopa 2 viikon isyysloman Alinan syntymän yhteydessä. Tosin asuimme tuolloin kerrostalossa, enkä työskennellyt yrittäjänä. Sekä Aarnon että Antonin syntyessä minulla on ollut paljon työkiireitä. Isyyslomaa en ehtinyt juurikaan viettää poikien syntymän yhteydessä kesäkuussa, eikä heinäkuun kolmen viikon paussia voinut kutsua isyyslomaksi. Aarnon ollessa vauva työskentelin kaiken vapaa-ajan omakotitalomme viimeistelytöissä (ja niitä oli paljon).

Tähän saakka vaimoni on kantanut pääasiallisen vastuun lasten hoidosta. Hän oli kotona molempien poikien kanssa heidän täytettyään 2 vuotta. Tosin hän teki siinä sivussa väitöskirjansa. Minulle arkiaamujen toimet ovat olleet aika "rankkoja", mutta pääsin "pakenemaan" aamurumpaa lähtemällä jo klo 07:00 tietämillä töihin. No, pääasiassa tavoitteeni oli välttää aamuruuhkat ja tulla ajoissa kotiin. Tosin tuo jälkimmäinen tavoite toteui usein huonosti ja tulin kotiin vasta iltapäiväruuhkien jälkeen.

Vuosi on lyhyt aika, mutta tällä hetkellä vuosi koti-isänä kuulostaa pitkältä ajalta. Minä olen kuitenkin sisäistänyt tulevani roolin ja olen valmis tehtävääni. Kaikki sukulaisemme (minun vanhempien alkureaktiota lukuunottamatta) ja tuttavamme ovat kehunneet hienoa mahdollisuuttamme muuttaa ulkomaille ja saada uusia kokemuksia. Minäkin olen jo vakuuttunut siitä, että minä tulen pärjäämään koti-isänä USA:ssa. Samalla voin rauhassa miettiä, mikä minusta tulee isona. Edessä on siis mielenkiintoinen vuosi ja ilman vaimoni saamia apurahoja (sekä Eemil Aaltosen että Ella ja Georg Ernroothin säätiöt) ei matkamme olisi toteunut. Tässä vaiheessa suuri kiitos kuuluu edellä mainituille säätiöille.