Lehtikasoja

Lehtipuut ovat viime päivinä alkaneet pudottaa lehtiään. Havupuita on harvakseltaan, mutta lehtipuita on sitäkin enemmän ja tavallisesti lehtipuut ovat hyvin suuria. Pihat, puistot ja kadunvarret ovat lehtiä pullollaan. Kuten kuvasta näkyy niin pihojen väri on muuttunut keltaiseksi tai punaiseksi lehtipuista riippuen. Jalkakäytävillä on aika liukasta, mutta Anton pitää rattaiden kanssa kurvailemisesta. Pihoilla ja vaimon yliopistolla näkee lehtipuhaltimia pärisytteleviä miehiä (ilman kuulosuojaimia tietenkin). He puhaltavat lehtiä kulkualueelta nurmikoille tai pensaiden juuriin. Seuraavan tuulen mukana lehdet leviävät jälleen kulkukäytäville, joten lehtipuhaltimen käyttö on aika turhanpäiväistä hommaa. Ehkä he työllistävät itsensä paremmin käyttämällä lehtipuhallinta joka toinen päivä sen sijaan, että keräisivät lehdet kokonaan pois.

Saatoin Antonin kanssa appivanhemmat keskiviikkona lentokentällä. Hetki sitten sain anopilta tekstiviestin, että he olivat päässeet kotiin perille. Paluumatka oli kestänyt 20 tuntia, kun he myöhästyivät Lontoon koneesta Helsinkiin ja joutuivat odottamaan seuraavaa lentovuoroa. Alina itki lähes koko keskiviikkoillan isovanhempien poislähtöä. Hän toivoo isovanhempien tulevan uudelleen maaliskuussa. Odottavan aika on pitkä, mutta toivottavasti tämä päivä sujuu jo paremmin, eikä ikävä pääse yllättämään. Itsellänikin on hieman tyhjä olo, kun apuvoimia ei ole kotitöissä enää tarjolla. Ihmettelen, miten olen voinut pärjätä ennen heidän vierailuaan, mutta eiköhän asioiden opettelu onnistu uudelleen.

En mennyt keskiviikkoiltana kuuntelemaan The 69 Eyes:in konserttia, vaikka tarkoitus oli. En saanut ketään seurakseni ja halusin olla illan kotona lasten seurassa. Alina oli iltaisin lukenut mummolle iltasadun, joten minä jäin suosiolla kuuntelemaan iltasatua, vaikka en käykään mummon korvikkeena.

Vaimo on ollut omaan alaan liittyvässä konferenssissa täällä Pittsburghissa 4 päivää. Osallistujia on ollut ympäri maailmaa Suomi mukaan lukien. Vaimon mielestä konferenssi ei ole oikein onnistunut, kun useita luentoja on peruttu. Pääasiassa kiinalaiset luennoitsijat ovat jääneet saapumatta paikalle. Yhdellä luennolla esityksen pitäjänä oli ollut eri henkikö kuin luennon valmistelija. Tämä henkilö ei osannut vastata yhteenkään lisäkysymykseen. Lisäksi järjestelyt ovat ontuneet. Kahvitarjoilu on ollut epäsäännöllistä ja lounastarjoilu on ollut puutteelista. Osallistujille on annettua lounaskuponki, joka ei kuitenkaan kata konferenssilounaan kuluja eli omasta pussista on joutunut maksamaan lisää. Konferenssimaksu oli aika arvokas, joten vaimon mielestä siinä on rahastuksen makua. Ehkä paikalliset eivät ole yhtä hyviä konferenssin järjestäjiä kuin me suomalaiset.

Hammaslääkäri

Kävimme sunnuntaina paikallisessa eläintarhassa. Ilma oli täydellinen ulkoilua ajatellen ja paikanpäällä totesimme, että moni muukin oli ajatellut samalla tavalla. Eläintarha kuhisi ihmisiä, joskin klo 12:00 jälkeen meitä vastaan tuli jo paljon ihmisiä ulos Steelers:ien pelipaita päällä. He olivat todennäköisesti menossa kotiin katsomaan Steelers:in jalkapallopeliä tv:stä (peli alkoi kello 13:00). Mielestäni on aika huvittavaa, että aikuiset ihmiset kulkevat pelipaidat päällä. Eläintarhassakin joka 20. aikuinen oli pukeutunut joko Steelers:in tai Pittsburgh Penguins:in (jääkiekkojoukkue) pelipaitaan. Steelers voitti oman pelinsä sunnuntaina, joten heillä on nyt 5 voittoa ja 2 tappiota.

Eläintarhassa oli mukavaa vierailla. Lippujen hinnat tosin taas yllättivät meidät. Sisäänpääsymaksu olisi ollut meidän perheeltä 54 $, mutta otin perheellemme vuosijäsenyyden hintaan 75 $. Nyt voimme käydä vaikka päivittäin eläintarhassa. Toisaalta vuosijäsenyys oli hyvä vaihtoehto, kun emme ehtineet käydä akvaariota lainkaan katsomassa. Lapsille annettiin sisäänpääsyn yhteydessä oranssiset muovikassit, joihin se saivat kerätä karamellejä erillisistä jakelupisteistä Halloweenin kunniaksi. Tämäkin lienee yksi syy, miksi eläintarhassa oli paljon ihmisiä. Katselin kauhulla Aarnon mässäystä ja säälin hänen hampaitaan. Parempi, että hän söi kaikki karkit kerralla, eikä pienin väliajoin.

Eilen olimme Aarnon kanssa hammaslääkärissä. Aarnon sai uuden hampaan... Kyse ei ollutkaan ihan normaalista hampaan paikkauksesta, vaan hammaslääkäri työskenteli tunnin Aarnon hampaan parissa. Alaleuan maitohampaan karies oli hampaan juuressa saakka. Ensin hammaslääkäri puudutti hampaan ja vasta sitten aloitti toimenpiteet. Aarno itki ja valitti kylläkin operaation aikana, että häneen sattuu, joten puudutuksen vaikutuksesta minulla ei ole ihan täyttä varmuutta. Urheasti hän kuitenkin makasi paikallaan suu ammollaan. Hammaslääkäri täytti / paikkasi hampaan syöpynyttä osaa ennen paikan laittamista. Nyt Aarnolla on rautahammas (ruostumatonta terästä), joka peittää koko maitohampaan. Enää hän ei saa syödä toffeeta. Hammaslääkärin lasku oli 270 $, joten makeiset ovat tulleet kalliiksi. Itse tein sen johtopäätöksen, että makeisten ostaminen lapsille on nyt loppu. Pilaan vastaisuudessa vain omat hampaani, jos karkkihimo yllättää. Ensi viikon keskiviikkona on seuraavan reiän paikkaus, mutta hammaslääkärin mukaan kyse ei ole enää isosta "projektista".

Arki koittaa huomenna, kun appivanhemmat palaavat takaisin Suomeen. Anoppi on ommellut meille verhot, auttanut ruoanlaitossa, tiskauksessa ja pyykin pesussa, joten hänestä on ollut suunnattoman iso apu. Samoin appiukko on tehnyt täällä ollessaan hyvää ruokaa. Pyykinpesu jää vastaisuudessa edelleen vaimon tehtäväksi (olemme sopineet työnjaosta) ja muut tulevat huomisesta lähtien olemaan jälleen minun "vastuullani". Kävin eilen vaihteeksi Costco:ssa (tukkukauppa) ja ostin valmiiksi kosteutettuja lattialiinoja vuoden tarpeiksi. Lattian pesu ei ole enää välineistä kiinni tai ainakaan vastaisuudessa en voi siihen vedota.

Olemme vihdoin toipuneet flunssasta. Antonilla ja minulla ei ole enää nuhaa. Vastaavasti Aarno ei enää yski. Vaimo pääsi flunssan osalta kokonaan pälkähästä. Toivottavasti kyse oli sikainfluenssasta, niin ei tarvitse uudelleen kärsiä flunssaa. Hakemaani vesipallovalmentajan työtä en ole saanut tai oikeastaan en ole saanut mitään informaatiota tehtävään liittyen. Ehkä he ovat selvittäneet, että minulla ei ole työlupaa. Vastaavasti minä en halua hakea työlupaa ennen kuin minulla olisi varmempaa tietoa työstä. Työluvasta nimenomaan rahastetaan 360 $, enkä haluaisi sitä maksaa ihan turhan päiten. Löysin viimein olutkaupan. Kyse ei ollut ihan mistä tahansa nakkikioskista. Olutkauppa on suurin piirtein puolet Espoonlahden S-marketin koosta ja olutvalikoima oli sen mukainen. Irtomyyntiä ei ole, joten olutmastajaisten järjestäminen tulisi kalliiksi. Nyt on ostettava kerralla joko 12, 24 tai 30 tölkin olutlaatikoita ja juotava olutta kerralla vähän enemmän.

Kauhujen talo

Tilasin alkuviikosta Amazon -nettikaupasta elektroniikkaa. Hintataso on täällä aika paljon edullisempi kuin Suomessa. Hinta on suurinpiirtein sama, mutta täällä hinnat ovat dollareissa ja kuluneella viikolla euro puhkaisi 1,5 dollarin rajan. Tämän takia hinnat tuntuvat edullisilta. Tilasin mm. digitaalisen videokameran ja 70-300 mm objektiivin omaan järjestelmäkameraani. Videokamera on todella pieni ja se on huomattavasti pienempi kuin digitaalinen järjestelmäkamerani. Vaikka videokameroiden koko on vuosi vuodelta pienentynyt, en voi ymmärtää miksi muuntajat ovat edelleen "moloja". Videokameran muuntaja on lähes samankokoinen kuin itse kamera. Joko en ymmärrä, miksi muuntajat tulee olla niin isoja tai sitten insinööreillä on vielä kehitettävää...

Polttoaine on myös hyvin edullista. Olen ajannut autolla noin 750 mailia ja käynyt tähän mennessä kahdesti tankkaamassa. Gallona (3,78 litraa) on maksanut 2,599 dollaria. Tosin olemme käyneet paljon läheisessä ruokakaupassa (Giant Eagle) ostosilla, jonka vuoksi olen saanut alennusta polttoaineesta. Mitä enemmän ostaa elintarvikkeita ko. ketjun ruokakaupoista, sitä enemmän saa ketjun polttoaineasemalta alennusta. Ensimmäisellä kerralla maksoin polttoaineesta 0,899 $ per gallona ja toisella kertaa 1,799. Kun automme on lisäksi "polttoainetaloudellinen" hybridi, niin täällä ei juurikaan joudu köyhtymään polttoainemaksuista. Autovakuutukseen menee jo 142 $ kuukaudessa, joten vakuutusmaksut tulevat huomattavasti kalliimmiksi.

Ilmat ovat olleet täällä kerrassaan fantastisia tällä viikolla. Tiistaista torstaihin oli aurinkoista ja päivälämpötila hipoi 23 astetta. Nyt lauantaina on tuulista ja pilvistä, mutta lämpötila on edelleen 16 astetta, joten se on vielä siedettävää minun jaloilleni. Kävin anopin ja Antonin kanssa kävelyllä läheisessä puistoissa (Schenley Park) torstaina. Täällä on pääasiassa lehtipuita, joten ruska on upeaa. Anoppi on ollut luonamme jo 3 viikkoa ja tähän saakka olen pärjännyt oikein hyvin anopin kanssa. Kävellessämme puistossa anoppi mainitsi, että ilmasto on hyvin lämmin ja muistuttaa kovasti Etelä-Euroopan syksyä. Lisäksi hän tokaisi: "Täällä voisi hyvin asua pidempäänkin." Mielestäni 3-4 viikkoa on oikein riittävä aika appivanhempien vierailulle... Appiukko tulee tänään serkkujen luotaan takaisin luoksemme ja appivanhemmat palaavat Suomeen ensi keskiviikkona. Lapset tulevat varmasti kaipaamaan isovanhempiaan.

Keskiviikkona oli Antonin päiväkodissa avoimienovien päivä. Alina jättäytyi tapansa mukaan pois matkastamme, mutta Aarno oli pikkuveljelleen hyvin kateellinen. Hän haluaisi mielummin käydän Antonin kanssa päiväkotia kuin koulun 1. luokkaa. Aarnon mielestä päiväkodissa oli paljon mielenkiintoisia leluja ja kivaa askartelua.

Eija (tämä suomalainen lähinaapurimme) piti torstaina bileet. Hänellä oli vieraana työtoveri Suomesta ja Eija oli kutsunut kylään täällä asuvien suomalaisten lisäksi paikalliset työtoverinsa. Tarjolla oli salmiakkia, lakritsia, Finlandia vodkaa ja tietenkin tästä valmistettua salmiakkiviinaa. Nam! Illan aikana oli jo ryyppäämisen makua, kun Eijan saksalainen työtoveri väsähti ja vietti WC:ssä puolituntia aikaa. Tosin hän joi omia juomaeväitään (Anis-viinaa), joten ainakaan meidän suomalaisten juomatapoja ei voi kauhistella, vaikka minä join salmiakkipullon tyhjäksi. Hauskaa joka tapauksessa oli ja olihan se juhlaa olla viihteellä ensimmäistä kertaa täällä ollessa varsinkin, kun anoppi hoiti lapset nukkumaan.

Tiistain kurpitsaillassa juttelin pitkään Aarnon luokkatoverin isän kanssa. Andy oli kova puhumaan ja hän ehdotti yhteistä vierailua paikalliseen kauhujen taloon "Hounted House", koska Halloween lähestyy kovaa vauhtia. Hänen mielestään se oli lapsille sopiva Halloween -kohde, vaikka hän ei ollut itse siellä aikaisemmin vieraillut. Ajattelin kohteen olevan jännittävä Aarnolla ja Alinalle, mutta Antonille liian hurja. Perjantaina minä ja Aarno lähdimme matkaan (Alinan tekin hyvät lukijat jo ehkä tunnette). Meidän lisäksi mukana olivat Andyn perhe (lapset 6 ja 2 v.), hänen anoppi, vaimon sisko ja yksi kaveri. Kävimme ensin pizzalla ja Andyn kaveri tiesi kertoa, että vierailua ei suositella alle 13-vuotialle! Itse aloin jo vähän epäröidä, mutta päätimme kuitenkin suunnistaa kohteeseen.

Kello oli jo yli 20:00 saapuessamme paikalle, jossa liikenteenohjaajat ja poliisi ohjasivat liikennettä (kadunvarsipysäköinti). Ihmettelin, miksi alueella on niin paljon ihmisiä, kunnes Andyn kaveri totesi heidän kaikkien tulleen katsomaan kauhujen taloa (www.scarehouse.com). Paikka on todella suosittu ja talon ulkopuolella oli 200-300 metrin jono! Jonossa ei näkynyt muita lapsia... Etukäteen lipun ostaneet pääsivät omaa jonoa pitkin suoraan sisään. Andy tuli järkiinsä ja jäi 2-vuotiaan tyttärensä kanssa ulkopuolelle odottamaan - onneksi.

Sisäänpäästyämme meidän seurue ohjattiin omaan jonoon ja pyydettiin pitämään koko matka toistemme lantioista kiinni. Pojat olivat jo tässä vaiheessa kauhusta kankeana ennen kuin astuimme "labyrinttiin". Andyn kaveri veti jonoa ja minä olin viimeisenä. Aarno oli toiseksi viimeisenä luokkatoverin äidin takana. Aarno piti päätään koko matkan hänen selkäänsä vasten ja minä pidin kiinni Aarnon korvista lantion sijaan, jotta hän ei kuulisi liikaa meteliä.

Kauhujen talo oli aivan uskomaton kokemus. Nyt tiedän, miksi sitä ei kutsuta kummitustaloksi, koska se olisi liian laimea määritelmä. Kauhu ja kauhuelokuvat eivät minua juurikaan kiinnosta, mutta kaikki lavasteet ja somisteet olivat mielettömän todenmukaisesti toteutettuja. Kävely läpi kauhujen talon kesti noin puolituntia. Matkan varrella oli lavasteiden lisäksi 40-50 ihmistä, jotka olivat aiheen mukaisesti maskeerattuja ja puettuja. Mm. verinen leipuri heilui lihaveitsen kanssa ja ruumiita oli ympäriinsä. Sotilaat ampuivat konekiväärillä ja likaiset lastenhoitajat pyysivät mukaan leikkiin. Tehosteet ja äänet olivat järisyttäviä. Aarno oli aivan hiestä märkänä päästyämme ulos. Tosin häneltä jäi suurin osa näkemättä ja kuulematta, kun hän kulki korvat ja silmät kiinni. Minäkin keskityin liikaa Aarnoon, enkä ehtinyt tutustua tarpeeksi ympäristöön. Lisäksi olin meidän ryhmän viimeisenä, joten näin ennalta, kun Andyn kaveri vastaanotti pimeästä kulmista ja nurkan takaa tulleet "säikyttelijät". Kauhuelokuvat eivät ole mitään verrattuna näihin kokemuksiin.

Vaikka kokemus oli unohtumaton, niin Andyn puolesta minun täytyy todeta ettei kaikki mennyt ihan putkeen. Hän ei ollut selvillä, mihin hän on johdattamassa lapsiaan. Puhumattakaan vieraista lapsista. Minä en missään tilanteessa veisi omia lapsiani kyseiseen kohteeseen puhumattakaan muiden lapsista tai ihmisistä, jotka olen juuri tavannut. Kokemus on hyvä jakaa kavereiden, mutta ei ventovieraiden kanssa. Minä ainakin jakaisin kokemuksen kaverieni kanssa...

Kurpitsa

Olemme saaneet nauttia sekä tiistaina että keskiviikkona lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Tuntuu kuin kevät olisi alkanut. Päivälämpötila on ollut 20-22 astetta, mutta perjantaiksi on jo luvattu koleaa ja sateista. Täytynee jatkaa ikkunoiden eristämistä muovikelmulla. En yhtään ihmettele lattioiden kylmyyttä, koska alapuolellamme on kellari ja "parkettilattian" alapuolella ei ole eristystä. Itse asiassa parkettilattian alapuolella ei ole mitään, vaan lattia on asennettu suoraan koolinkien päälle. Jossain kohdin sauvaparketti antaa periksi jalkojen alta ja jossain kohdin on sauvojen välilä on rakoja, joiden kautta kellariin tulee valoa! Lattiakin tulisi varmaan eristää muovikelmulla tai muovimatto voisi olla parempi vaihtoehto... Kaikkein paras vaihtoehto lienee kuitenkin muuttaa etelään, kuten vaimon työpaikan eräs professori kuulemma tekee aina talven tullen.

Tiistaina Aarnon luokkakaverin vanhemmat järjestivät kotonaan pienimuotoiset kekkerit. Tarjolla oli mm. pizzaa ja piirakkaa. Ruokailun jälkeen suunnistimme koulun lähellä olevaan puistoon (Frick Park) tekemään Halloween valmisteluja. Ko. puistossa järjestetään (maksullisia) Halloween juhlia, joiden pääsyliput ovat myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Emme itse ole osallistumassa juhliin, mutta pääsimme valmistelujen kautta nauttimaan tunnelmasta. Lapsille ja aikuisille tarjottiin pientä purtavaa ja juotavaa kurpitsoiden koristelua vastaan. Tunsin itseni 30 vuotta nuoremmaksi kaivertaessani kurpitsaa. Ensin kurpitsan päälle tehtiin kolo, jota kautta kurpitsan sisällön sai kaiverrettua pois. Sen jälkeen kurpitsalle tehtiin mielivaltaisesti silmät, nenä ja suu. Myönnän, ettei minun (ja Aarnon suunnittelema) kurpitsa ollut ihan parhaimmasta päästä, koska osa kurpitsoista oli oikeita taideteoksia. Yhdelle oli veistetty kissan kasvot viiksikarvoineen.

Illan tummuessa kurpitsoiden sisälle laitettiin kynttilät palamaan, joten veistettyjen kasvojen kautta tuli hieno valoloisto. Aarno ja Anton sekä me vanhemmat nautimme kovasti tunnelmasta ja ihanasta syysilmasta. Lapset saivat käristää vaahtokarkkeja nuotiossa, tosin ne tahtoivat palaa liikaa. Tyttäremme Alina ei halunnut tulla lainkaan mukaan, vaan hän jäi kotiin isoäidin kanssa. Alina ei suostu millään osallistumaan oikein mihinkään, enkä saa häntä mukaan rientoihin varsinkin, jos hän voi jäädä jonkun seuraan. Vähän harmittaa hänen puolesta, mutta en tahdo häntä aina pakottaa mukaan. Pojat tulevat olemaan monta kokemusta rikkaimpia ennen paluuta Suomeen.

Lokakuun 31. päivä on virallinen Halloween juhlapäivä, jolloin lapset käyvät ovelta ovelle pyytämässä karkkia tai tekemässä tepposen. Pojat pääsevät halutessaan Aarnon luokkakaverin ja tämän isoveljen kanssa kiertämään ovelta ovelle. Aarno sai kaveriltaan lainaksi dinosauruspuvun ja Antonille on Nalle Puh -puku. Alinalle meidän ei tarvitse lainkaan hankkia pukua, kun hän ei halua lähteä mukaan...

Auringonpaistetta

Koko viime viikko oli pilvistä ja koleaa. Lisäksi loppuviikosta oli sateista sunnuntaita lukuunottamatta. Lämpötila on ollut alle 5 asteen viikon ajan ja lisäksi ilma on ollut kosteinen. On se ihme juttu, miten sää voi vaikuttaa ihmisen mielialaan. Viime viikon loppupäivät olivat tylsiä. Tosin kaikki lapset olivat kipeitä ja lauantaina itsellekin tuli flunssa. Kipeällä ololla lienee vaikutuksensa alakuloiseen mielialaan. Ilmeisesti palellutin itseni (jalkani) kylmien lattioiden takia. Ostin perjantaina "Reinotossut" itselleni, joten jalat ovat olleet ihanan lämpimät se jälkeen, joskin flunssaa se ei enää estänyt. Ostin rautakaupasta ikkunoiden eristämiseksi tarkoitettua muovikelmua, joilla sain vähännettyä huoneistomme vetoisuutta. Keittiössä, Alinan huoneessa ja eteisessä on yksinkertaiset ikkunat ja peitin nämä ikkunat muovikelmulla. Ikkunoiden sisäpuolet eivät ole enää aamuisin olleet märkiä. Joidenkin kaksinkertaisten ikkunoiden läpi tuntuu vetoisalta, mutta niiden eristäminen on edessä myöhemmin. Tänään on ollut aurinkoista ja ulkolämpötila parhaimmillaan 15 astetta. Tänään on päässyt ulkoilemaan ja samalla mieliala on ollut paljon iloisempi.

Maanantain koulupäivästä huolimatta kaikki lapset ovat olleet edelleen kotona ja pois koulusta / päivähoidosta. Alinalle nousi kuume torstaina. Anton ja Aarno ovat olleet nuhaisia ja yskineet. Tosin Aarno olisi jo voinut tänään mennä kouluun, mutta hän valitti eilen olkapäätään. Isosisko retutti häntä oikeasta kädestä huoneiston lattioita pitkin. Käsi tuli kipeäksi vasta myöhemmin ja Aarno sai siitä hyvä tekosyyn (?) olla menemättä kouluun. Aamulla käsi oli vielä kipeä, mutta siinä tapahtui ihmeparantuminen, kun Aarno sai tiedon koulupäivän jo alkaneen. Aarno ei mene mielellään kouluun, jos isosisko ei ole mukana. Isosisko antaa turvaa koulumatkalle, kun Aarno ei vielä itse puhu englantia. Molemmat lapset käyvät samoilla englannin kielen tunneilla päivittäin, joten isosiskosta on myös seuraa luokkahuoneessa.

Lauantain sanomalehdessä oli artikkeli sikainfluenssasta, jota on täällä paljon liikkeellä ja jonka takia lääkärien vastaanotot täyttyvät potilaista. Emme itse hakeutuneet flunssan takia lääkärille, vaikka Alinalla oli kuumetta neljänä päivänä peräkkäin. Flunssan oireet vastasivat sikainfluenssaa, mutta lehdessäkin oli suositus hoitaa flunssa kotona lepäämällä tavallisen kausiflunssan tapaan. Todennäköisesti sikainfluenssa on ollut meillä lievänä, joten toivottavasti saamme olla terveinä vähintään loppuvuoden. Vaimo ja anoppi ovat ainakin toistaiseksi säästyneet flunssalta, mutta he olivat ottaneet flunssarokotteet.

Meidän koko perheen - anoppi mukaan lukien - oli tarkoitus käydä sunnuntaina Fallingwater:ssa yhdessä suomalaisen jatko-opiskelijan kanssa. Flunssasta johtuen joukkomme kutistui ja jatko-opiskelijan mukana matkaan lähtivät vaimo, anoppi sekä Aarno. Kyseessä on museo, joka on aikaisemmin toiminut varakkaan tavaratalonomistajan kotina. Talo on siitä erikoinen, että talon alitse virtaa joki ja se ei näytä "seisovan" minkään perustusten päällä. Talon on tunnetun arkkitehdin (Frank Lloyd Wright) suunnittelema ja se rakennettiin vuosien 1936-1939 välillä. Vaimo kehui kohdetta kovasti, joten tulemme varmasti vierailemaan siellä myöhemmin. Lisätietoa museosta löytyy osoitteesta: www.fallingwater.org

Mökkeilyä

Viimeiset kolme päivää ovat tuntuneet mökkeilyltä. Ulkona on todella syksyinen ilma. Vettä sataa ja ulkolämpötila on 4-6 Celsius asteen välillä. Ei ole oikein mitään tekemistä ja sisällä on viileää lämmityksestä huolimatta. Lattiat ovat kylmät ja jalkoja paleltaa jatkuvasti. Reino-tohvelit olisivat nyt tarpeen. Lapset olivat eilen kaikki kotona. Alinalla oli kuumetta ja pojilla kröhää. Eilinen päivä oli tylsistyttävin tähän mennessä ja täällä oli tulla hulluksi neljän seinän sisällä. Lasten käytös paljasti, että heitäkin eilinen sää ja kotipäivä risoi. Itse aloin jo kaivata työelämään ajatellessani lämmintä sekä rauhaisaa työpaikkaa. Vasta kaksi kuukautta takana ja jo nyt tuli ensimmäisen kerran todellinen kaipuu takaisin työelämään. Suomessa lapset sentään olisi voinut laittaa lepäämään tai leikkimään omiin huoneisiinsa, mutta täällä he hyppivät toisten silmille - kirjaimellisesti. Myös Anton osaa pitää puoliaan ja mottaa suveneerisesti isoveljeä, jos jokin asia ei miellytä. Täällä ei pääse pakenemaan autotalliin tai puuhastelemaan talon ja pihan parissa, eikä kilauttamaan kavereille, joten ehkä koti-isyys Suomessa kävisi vähemmän luonnon päälle. Ehkä ruoho ei kuitenkaan olisi vihreämpää Atlantin toisella puolen... Onneksi kävin illalla pelaamassa vesipalloa. Oli ihana tulla takaisin kotiin, kun verenkierto toimi ja jalat olivat lämpimät.

Tänään perjantaina ei ole ollut koulua, koska koulussa pidettiin palautekeskusteluja opettajan kanssa. Kävimme vaimon kanssa keskustelemassa sekä Aarnon luokanvalvojan kanssa että molempien lasten englannin kielen opettajan kanssa. Molemmat saivat opettajilta vuolaita kehuja osakseen. Englannin opettajan mukaan Alina on edistynyt erinomaisesti vieraan kielen opiskelussa ja pystyy jo hyvin kommunikoimaan englanniksi. Aarnokin ymmärtää hyvin englantia, mutta puhe tulee vielä suomeksi. Englannin opettaja tosin vähän ihmetteli Alinan hiljaisuutta hänen keskustellessa englanniksi, mutta äänen voimakkuutta kommunikoidessa Aarnon kanssa. Emme viitsineet todeta opettajalle, että kotona Alina "huutaa" Aarnolle jatkuvasti. Sisarrakkaudesta ei ole tietoakaan, vaan toista haukutaan pienimmästänkin asiasta ja potkitaan, jos toinen tulee liian lähelle.

Aarno kävi lasten hammaslääkärissä. Oletin, että hänen hampaansa paikattaisiin, mutta hänelle tehtiinkin vain hampaiden tarkastus ja röntgenkuvaus. Pääasiassa hammashoitaja tutki ja hoiti Aarnon hampaita ja hammaslääkäri tuli tutkimaan vain röntgenkuvat. Vilkaistessaan Aarnon kuvia ja hampaita, hän totesi Aarnolla olevan kaksi reikää ja molempien paikkausta varten tuli varata oma aika. Tämä käynti maksoi jo 152 $, joten jäämme kauhulla odottamaan hampaan paikkauksesta aiheutuvaa laskua. Vielä emme ole konkurssissa. Hammaslääkärissä käynti poikkeaa täällä Suomeen verrattuna. Hoitotuoleja oli 3 vierekkäin ja näin ollen hammashoitajat voivat hoitaa jopa kolmea lasta samanaikaisesti. Lapset saavat valita runsaasta kymmenestä eri fluorivaihtoehdosta mieleisensä maun. Aarno sai ensin maistaa valitsemaansa suklaanmakuista fluoria. Kun se ei maistunut hyvälle, hän sai valita toisen maun (purukumi). Hammaslääkärillä on oma vastaanottohuone ja hoitotuoli. Näin ollen muiden "poraamista" ei tarvitse kuunella ja potilaan yksityisyyttä kunnioitetaan.

The 69 Eyes tulee konsertoimaan Pittsburghiin 28.10. Ajattelin mennä katsomaan heidän esitystään. Ei se, että olisin heidän suuri fani, mutta viime keväänä tuli istuttua solistin kanssa saman projektin työpalavereissä. Ainakin erottuisin katsojien joukosta heiluttelemalla Suomen lippua. Voi olla, että solistin suu loksahtaisi auki kesken laulunsanojen minut tunnistaessaan. En usko olevan kovinkaan tavanomaista nähdä saman työpaikan työntekijöitä toisella puolen maapalloa oman yhtyeen konsertissa.

Täällä on koko eilisen illan pyörinyt televisiossa 9-vuotiaan pojan tekemä rankkari jääkiekossa ohi hölmistyneen maalivahdin. Oheinen maali kannattaa katsoa, sillä ihan joka poika tai aikamies ei kykene vastavaan suoritukseen: http://www.youtube.com/watch?v=u71EO6BoLZA

Hammas

Aarno on vaihteeksi koulusta pois kotona. Olin Aarnon kanssa sunnuntaina uimassa ja harjoittelimme krooliuintia. Yritin opettaa puhaltamista nenän kautta pään ollessa vedessä, mutta huonolla menestyksellä. Aarno ymmärsi asian väärin ts. pään ollessa vedessä vedetään ilmaa (vettä) nenän kautta. Aarno oli toipunut viime viikkoisestä kröhästä suhteellisen hyvin, mutta uintireissun jälkeisenä yönä hän alkoi paljon yksimään. Todennäköisesti vettä oli mennyt nenän kautta keuhkoihin, koska hänellä ei ollut kuumetta. Aarnon opettaja jaksoi kuunnella hänen yskimistä yhden päivän, mutta toisen päivän aamuna (tiistai) opettaja oli passittanut Aarnon terveydenhoitajalle. Tosin Aarno oli valitellut päänsärkyä ja huonoa vointiaan. Terveydenhoitaja oli meihin puhelimitse yhteydessä ja hänen mukaan Aarno ei ole kipeä ja voisi hyvin jatkaa koulupäivää. Kävin kuitenkin hakemassa Aarnon koulusta ja nyt hän saa päivisin jälleen mummon huomiota osakseen.

Aarno odotti minua koulun toimistossa. Kävimme vielä yhdessä noutamassa hänen koulukansionsa luokkahuoneesta. Aarnon opettaja luki satukirjaa oppilaille ja esitti kirjasta kysymyksiä. Minulle tuli luokkahuoneesta mieleen enemmänkin lastentarha kuin koulun 1. luokan oppitunti. Jokin aika sitten kirjoitin koulujärjestelmästä ja näkemäni perusteella täytyy todeta, että opetus on Suomessa laadukkaampaa. Onhan oppilailla koulukirjat käytettävänään. Lisäksi oppituntien välillä on 15 minuutin välitunnit. Täällä välitunteja ei ole ja lapset välillä valittavat, etteivät ehdi kunnolla juomaan tai syömään ruokatauon aikana.

Aarno valitti toissapäivänä vihlovasta hampaasta. Kurkattuamme hänen suuhunsa emme löytäneet pelkästään reikää, vaan karies oli "syönyt" kokonaan 1/4 yhdestä maitohampaasta eli kahden hampaan välissä on noin 5 mm aukko. Minä olen vastannut poikien hampaiden pesusta aamuin illoin, joten minulle tuli vähän huono omatunto. En tiedä, onko vika hampaiden pesussa vai sokeripitoisissa ruuissa. Ruuat ovat täällä paljon enemmän makeutettuja (sokerilla?) kuin Suomessa. Joka tapauksessa saimme varattua Aarnolle hammaslääkärin perjantaille, mutta jo nyt kauhistelen etukäteen lääkärinpalkkion suuruutta. Toivottavasti Aarnon hampaat tulevat paikattua ilman perheemme konkurssia.

Anopilla on myös hammassärkyä, mutta hän toivoisi pystyvänsä odottamaan Suomeen paluuseen saakka (29.10). Ehkä hän tekee lopullisen päätökseen pakalliseen hammaslääkärin palveluista vasta kuultuaan Aarnon hammaslääkärilaskun. Täällä on näkynyt yllättävän vähän kerjäläisiä. Tässä voisi olla minun sauma pienille lisätienisteille. Ehkä täällä ei ole kerjäläisillä kunnon markkinoita tai sitten ihmisillä menee niin hyvin, ettei ole tarpeen kerjätä. Tukkani olisi ainakin sopivan pörröinen (en ole käynyt parturissa kolmeen kuukauteen) ja parransänki kaipaisi jälleen siistimistä. Lisäksi saattaisin luoda itselleni hyvin nopeasti oman reviirin, jossa ei olisi kilpailevia kerjäläisiä ja aamupäivisin minulla ei ole muuta kuin aikaa...

Kupongit

Tänään tulee kuluneeksi 2 kuukautta muutostamme. Aika on vierähtänyt aika nopeasti, mutta niinhän siinä aina käy ajatellessa mennyttä aikaa. Viimeisten 2 viikon aikana olen alkanut kaivata enemmän sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Perheen kanssa yhdessäolo on mukavaa, mutta silti olisi kiva olla kanssakäymisissä muiden aikuisten / kavereiden kanssa. Vesipalloharjoituksissakin tulen vain vähän jutelleeksi muiden kanssa, kun pääasiassa aika menee harjoitellessa ja saunaa ei ole, jossa voisi käydä keskustelua. Täällä on kaikenlaista aktiviteettiä (vapaaehtoistoimintaa) tarjolla, mutta se on sitten taas perheen ajasta pois. Ehkä lasten harrastusten kautta voisi löytyä jotain mielenkiintoista, mutta ensin tulisi saada lapset kiinnostumaan jostain harrastuksesta.

Sunnuntain sanomalehden mukana tulee aina iso kasa mainoslehtiä kupongeineen. Sanomalehden etusivulla on erikseen maininta, kuinka monen dollarin arvosta kuponkeja on sanomalehden välissä. Eilisen lehden mukana tuli vähintään 65 dollarin edestä kuponkeja, joilla saa ruokakauppojen elintarvikkeista alennusta. Kupongit ovat pääasiassa elintarvikkeen valmistajan alennuksia tietyistä tuotteista, joten kuponkeja voi käyttää hyväksi missä tahansa ruokakaupassa. Esimerkkinä mainittakoon 4 tai 8 kappaleen jugurttipaketit ja valmisruokapaketit. Tuotteesta riippuen alennukset vaihtelevat tavallisesti 0,5 - 2 dollarin välillä. Joka sunnuntai leikkaamme mainoslehdistä kuponkeja talteen. Niitä tosin alkaa olla jo niin paljon, ettemme enää muista, mistä kaikista tuotteista meillä on kuponkeja kerättynä. Ennen kuin menemme ruokakauppaan, selaamme tavallisesti kuponkeja ja valitsemme tuotteet ennalta tarjousten perusteella. Toisaalta pienen alennuksen saamiseksi täytyy nähdä aikamoinen vaiva, mutta vuodessa säästöä kertyisi varmasti satoja dollareita.

Lähipuiston (Schenley Park) huipulla on iso urheilukenttä, jossa on sekä runsaan kilometrin mittainen että 400 metrin juoksurata, jalkapallokenttä, toistakymmentä tenniskenttää ja isot nurmikentät leikkipaikkoineen. Juoksulenkilläni käyn tavallisesti puiston huipulla, mutta lauantaina olimme ensimmäistä kertaa koko perheen kanssa siellä yhdessä ulkoilemassa. Pelasimme vähän jalkapalloa ja tennistä. Anton on uskomattoman taitava juoksemaan pallon kanssa ja samalla potkimaan palloa eteenpäin. Pallo pysyy hänen hallinnassaan huomattavasti paremmin kuin isoveljellä ja -siskolla. Alina ja Aarno pitivät tenniksen peluusta, mutta jälleen kerran ongelmaksi muodostui kuka saa pelata kenenkin kanssa. Meillä on vain kaksi tennismailaa. Niitäkin pitäisi olla vähintään neljä, jotta niistä ei tulisi tappelua ja toinen olisi repimässä mailaa toisen kädestä. Pallon lyömisessä verkon yli on lapsilla vielä haasteita, mutta pelaaminen oli joka tapauksessa hauskaa. Nintendo Wii:ssä Alina ja Aarno päihittävät minut mennen tullen tenniksessä, mutta tenniskentällä pärjään vielä toistaiseksi heitä vastaan.

Meillä kävi eilen kylässä 4 henkinen perhe, jonka luona itse kyläilimme 2 viikkoa sitten. Anton sai lainaksi ison pahvilaatikollisen ja muovikassillisen Duploja, joten joulu taisi tulla hänelle vähän etuajassa. Perheen vanhempi poika on Alinan luokalla ja nuorempi poika on Aarnon luokalla. Yläkerran opiskelijapojilla oli varmasti kestämistä (samoin anopilla), kun pojat pitivät Anton mukaan lukien meteliä. Pojat ravasivat huoneiston ympäri. Reitti tosin kulki Alinan huoneen läpi, joten hän sulki välillä poikien reitin lukitsemalla huoneensa oven sisäpuolelta. Anoppikin sai tällöin vähän omaa rauhaa, kun hän oli "paennut" Alinan huoneeseen.

Asiakastyytyväisyys

Useat kaupat lukuunottamatta ruokakauppoja tekevät asiakastyytyväisyyskyselyitä. Ostoskuitissa on osoite ja tunnus, jota vastaan kyselyn voi käydä täyttämässä internet:ssä. Usein kyselyn vastaamisen jälkeen saa tulostettua paperin, jota vastaan seuraavalla ostoskerralla saa esimerkiksi 20 $ alennuksen yli 50 $ ostoksesta tai koko ostoksesta 20 % alennuksen. Toisinaan ei myönnetä alennusta, mutta kyselyyn vastaamalla pääsee osallistumaan 5000 $ ostoslahjakortin arvontaan. Minulla olisi päivittäin aikaa vastata kaiken maailman asiakaskyselyihin, mutta minulla ei ole tulostinta "alennuskupongien" tulostamiseksi. Toivottavasti jokin elektroniikkaliike tarjoaisi ilmaisen tulostimen vastineeksi kyselyyn vastaamisesta.

Asiakastyytyväisyyttä mitataan täällä monin tavoin. Autoliikkeeltä olen saanut jo yhden kyselyn täytettäväksi ja ainakin toinen on vielä tulossa. Molemmat kyselyt ovat maahantuojan / jakelijan tekemiä, joilla he mittaavat ja vertailevat jälleenmyyjiään. Ennen ensimmäistä kyselyä sain autoliikkeen johtajalta henkilökohtaisen kirjeen. Hän mainitsi kirjeessä tulevasta kyselystä, jossa mm. mitataan hänen ammattitaitoaan ja jonka pohjalta myös hänen insentiivinsä osittain määräytyvät. Hän pyysi minua olemaan suoraan häneen yhteydessä, jos en olen jonkin kysymyksen osalta "completely satisfied". Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin antaa täydet pisteet, koska en halunnut lähteä soittelemaan perään ja olihan hän henkilökohtaisesti toimittanut auton meille kotiin. Olin myös oikeasti tyytyväinen hänen palveluun, mutta lähestymistapaa voisi hienovaraisesti kutsua kiristämiseksi.

Eilen päivällä olin kävelyllä läheisellä "ostoskadulla" (enemmän siellä on kylläkin ravintoloita, kuin kauppoja). Palatessani kotiin ulko-oven edessä oli viimeisen päälle koristeltu herkkukori. Kultahipsujen alla oli gourmet suklaata, pähkinöitä ja pastilleja. Tosin herkkukorin alaosan täytteenä oli styroxpaloja, jotta kori olisi ollut täydemmän oloinen. Joka tapauksessa korin saatteena oli kirje autoliikkeeltä, jossa pyydettiin vastaanottamaan tämä lahja "hyvityksenä" hyvin alkaneesta asiakassuhteesta ja jolla halutaan varmistaa täydellinen tyytyväisyyteni sekä uuteen autooni että tulevaan palveluun (autonhuolto). Kirjeen viimeisessä kappaleessa mainitaan, että tulen saamaan "päämajasta" tyytyväisyyskyselyn liittyen ostokokemukseeni. "We strive to make your buying experience "Very Satisfying", so we would appreciate your positive and timely response to the survey". Suomessa tätä kutsuttaisiin vähintäänkin jo lahjonnaksi. Tosin en enää ihmettele autoliikkeen mainoslausetta, jossa he mainitsevat ansainnensa jo usean vuoden ajan asiakkailtaan täydet pisteet sekä myynnin että huollon osalta. Itse oli herkkukorin osalta enemmänkin huolissani pakkausjätteestä kuin saamistani mm. neljästä gourmet suklaakonvehdista. Haluan kuitenkin varmistaa itselleni lahjat myös tulevaisuudessa ja antaa lähetettävään kyselyyn täydet pisteet :-)

Keskiviikkoiltana surffasin tv-kanavia, kunnes ruutuun tupsahti kuva Helsingin Tuomiokirkosta. Kyseessä oli Perfect Day -niminen tv-ohjelma (www.perfectdaytv.com), jossa esitetään pohjoismaita ja valmistetaan hyvää ruokaa. Oli pelkästään ilo seurata ohjelmaa omasta kotimaasta, varsinkin kun kokkina ei ollut enempää eikä vähempää kuin itse Sara La Fountain. Hän valmisti mm. herkullisen näköistä Vorschmack:ia. Se vaikutti kylläkin työläältä valmistaa, joten taidan tyytyä täällä anopin valmisteisiin ja pakasteruokiin sekä kokeilla Vorschmack:in valmistusta vasta palattuamme Suomeen ensi elokuussa. Tänään ajattelin kylläkin valmistaa uunilohta savustuspussissa, vaikka lohi ei ole Alinan ja Aarnon mieleen.

Appiukko

Vein appiukon tänään aamulla klo 05:00 lentokentälle. Ei se, että hän olisi jo kyllästynyt lastemme remuamiseen, mutta hän oli aikaisemmin suunnitellut menevänsä serkkujaan tapaamaan länsirannikolle runsaaksi kahdeksi viikoksi. Harmi, sillä nyt meillä on yksi hyvä kokki vähemmän. Lentojen hinnoittelu on toisinaan aika omituista. Suoran lennon sijaan appiukko sai noin 100 $ halvemmalla menomatkan kahdella välilaskulla. Minun logiikan mukaan kolme lentoa tulisi kallimmaksi kuin yksi lento, mutta toisaalta minun logiikka ei ole ennenkään välttämättä pitänyt paikkaansa. Minä tosin olisin maksanut enemmän siitä mukavuudesta, että pääsen aikaisemmin perille, mutta eläkeläisillä on enemmän aikaa.

Aarno on kolmatta päivää kipeänä kotoana. Hän kävi tiistaina koulussa, mutta hän oli tullut heti aamusta huonovointiseksi ja kävin hakemassa hänet kotiin. Aarnolla on pientä lämpöä ja yskää. Huomenna meidän on tarkoitus laittaa Aarno takaisin kouluun ellei sitten sikainfluenssan alkuoireet jatku... Pahemmasta flunssasta ei ole kyse, kun Aarno jaksaa pelata Nintendoa. Ehkä Aarnon alitajunta "käskyttää" hänet pysymään kotona isoäidin huomion keskipisteenä kuin mennä kouluun "tylsistymään".

Mä olen ehkä hieman pettynyt CMU:n vesipalloharjoituksiin. Alkulämmittely (kuntopiiri) on hyvä, mutta uinnit ovat alkuverryttelyineen maksimissaan 1 km per treeni. Sen jälkeen on vähän palloittelua ja sitten valmentaja käy altaan laidalla joitain sääntöjä tai kuvioita läpi. Siinä tulee kylmä ja saunaa ei ole, johon pääsisi lämmittelemään. Toisaalta rennot iltatreenit ovat sikäli terveellisempiä, ettei tarvitse mennä kieli vyön alla ja sydän ei hakkaa vielä nukkuessa. Uni ainakin tulee paremmin, kun rytmi on tasaantunut. Polku- tai heittotekniikoita ei ole toistaiseksi käyty vielä läpi. Ehkä niidenkin aika vielä tulee.

Sain eilen Chatham yliopistosta kirjeen liittyen hakemukseeni vesipallon apuvalmentajaksi. Siinä henkilöstöosasto ilmoitti hakemukseni ottamisesta tarkasteltavaksi. Ehkä olen päässyt runsaslukuisten hakijoiden joukosta toiselle kierrokselle tai sitten he haluavat vielä odottaa saavansa toisenkin hakemuksen. Minulla ei ole juurikaan aikaisempia referenssejä valmennuksesta, mutta konsultoinnista sitäkin enemmän. Ehkä henkilöosasto ajattelee konsultoinnin olevan tietynkaltaista valmennusta tai sitten ei...

Appivanhemmat

Kävin tiistaina Ikeassa ostamassa uuden 129 $ ruokapöydän, jotta mahdumme ruokailemaan appivanhempien kanssa "saman" ruokapöydän äärelle. Nyt meillä on ruokatilassa kaksi samanlaista 4-hengen ruokapöytää peräkkäin, joten nyt mahtuu jopa 10 ihmistä ruokailemaan samanaikaisesti. Olen ollut Suomessa Ikea-vastainen, mutta nyt arvostin Ikeassa käyntiä, kun pääsin huristamaan sinne omalla autolla. Ja myönnettäköön, että kahvilasta saa hyvää (ja rasvaista) pullaa 1 dollarilla, jolla mahan saa mukavasti täyteen.

Hain Antonin kanssa appivanhemmat lentokentältä perjantaina alkuillasta. He lensivät Pariisin ja New Yorkin kautta Pittsburghiin. Saavuimme lentokentällä uskomattoman täsmällisesti. Kun löysimme Antonin kanssa oikean liukuhihnan, katsoin mihin istua ja samassa appivanhemmat kävelivät ohitsemme noutamaan liukuhihnalta laukkujaan. Matkat keskustan ohi lentokentällä ja samaa reittiä takaisin olivat hyvin ruuhkaisia. Jouduimme perjantain iltapäivä / alkuillan ruuhkiin. Lentokentälle on alle puolen tunnin ajomatka, mutta nyt molempiin suuntiin aikaa kului runsas tunti. Monongahela joen ylittävä silta on oikea pullonkaula. Sillalle tulee liikkenne 3 suunnalta. Sillan jälkeen kaistojen määrä kutistuu kahteen, kun Mt. Washingtonin läpi ajetaan 2-kaistaista tunnelia pitkin. Onneksi meidän ei tarvitse istua ruuhkissa päivittäin tai edes viikoittain. Pelkkä ruuhkista ajatteleminen saa minut jo hermostumaan.

Liikkennekulttuuri on täällä aika käsittämätöntä. Kuskit ovat heti painamassa torvea - armoa ei tunneta. Jos edeltävä auto ei lähde sekunnin kuluessa liikkeelle vihreän valon vaihtuessa, niin perässä olevan auton kuski painaa torvea. Mielestäni pääkaupunkiseudun törttöily tai nyrkkien heiluttelu on vielä hienovaraista verrattuna paikalliseen ajokulttuuriin. Saimme lauantaina lainaksi vaimon esimieheltä 7-hengen auton, jolla pääsimme tutustumaan keskustan nähtävyyksiin. Ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti keskikaistalla ja minun piti ryhmittyä vasemmalla kaistalle päästääkseni joen ylittävälle rampille. Näin taustapelistä auton tulevan kovaa (kaukaa). Painoin kaasun pohjaan nostaakseni nopeutta ja vahdoin kaistaa. Tämä auto tuli kuitenkin perääni ja sen kuljettaja painoi ainakin 5 sekuntia torvea ennen kaistan vaihtamista keskikaistalle ja jatkaakseen matkaa suoraan. Kuljettaja olisi jo hyvin voinut vaihtaa keskikaistalle, koska minun takanani ei ollut autoa, mutta ei. Mieleni teki näyttää kansainvälistä käsimerkkiä, mutta maltoin mieleni lasten ja appivanhempien ollessa kyydissä. Ehkä minun pitäisi pitää takaikkunalla pahvia, jossa lukee "foreigner driver", kuten paluumatkalla kahden kaistan keskellä ajaneen kuljettajan takaikkunalla luki: "new driver".

Emme olleet aikaisemmin käyneet juurikaan turistinähtävyyksissä, joten nyt kävimme appivanhempien kanssa jokiristeilyllä ja teimme matkan vaijerivaunulla Mt. Washington:in huipulle. Jokiristeily ei ehkä ollut 100 $ arvoinen, mutta kaapelivaunumatka mäen laelle oli nostalginen puhumattakaan huipulta avautuvasta näkymästä. Valokuvasta ei ehkä saa todellista kuvaa, kuinka kauas ja paljon kerralla näkee, mutta varmasti tulemme toistekin käymään huipulla (jos joskus tulee muitakin vieraita).

Alkoholin kulutukseni on jo vähintään kolminkertaistunut viikonlopun aikana. Perjantai-iltana kävimme appiukon kanssa paikallisessa viinakaupassa ostamassa viiniä ja lauantai-iltana istuimme hetken iltaa vaimon esimiehen luona. Tänään olimme yläkerran opiskelijapoikien grillijuhlissa, joskin tämä juro "suomipoika" ei ollut paikalla. He istuvat vieläkin iltaa ystäviensä kanssa (kello on nyt 22:30) yllättävän rauhallisesti ja katsovat tv:stä amerikkalaista jalkapalloa, kuten minäkin. On se vain hieno urheilulaji.

Koulujärjestelmä

Olen pitkin syyskuuta kunnostanut Eijan (tämä 100 metrin päässä asuva suomalainen ystävämme) kaveriltaan saamaa polkupyörää. Puhdistin ketjut, kunnostin jarrut, uusin sisärenkaat ja käsikahvat... Eija käytti viime viikon polkupyörää työmatkoilla ja sain häneltä luvan käyttää polkupyörää käydessäni vesipalloharjoituksissa. Tiistai-iltana klo 23:00 jälkeen poljin harjoituksista kotiin. Tie oli musta sateen jäljiltä ja ajovalosta huolimatta ajoin tiellä olevaan kuoppaan, sillä seurauksella, että molemmat renkaat tyhjenivät ja jouduin taluttamaan polkupyörän loppumatkan. Onneksi Eija on tämän viikon ollut työmatkalla Floridassa, joten polkupyörä on saanut rauhassa odottaa uutta kunnostusta. Totesin kuopan olevan ainoa koko tiellä, kun kävelin Antonin kanssa eilen samaa reittiä päiväkodista kotiin.

Maanantai- ja tiistaipäivä olivat täällä hyvin tuulisia. Naapuritalomme edessä olevasta puusta katkesi kaksi isoa oksaa jalkakäytävälle. Ne tukkivat jalankulun, jonka takia kyseisellä kohdalla piti poiketa kävelemään ajotien puolelle. Kahteen päivään kukaan ei korjannut oksia pois. Viime yönä klo 23:55 heräsin moottorisahan pärinään ja punaisten valojen välkyntään (makuuhuoneemme ikkuna on kadun puolellla). Palomiehet olivat raivaamassa oksia pois jalkakäytävältä. Mahtavat he olla täällä kovin kiireisiä päiväsaikaan, kun pitää häiritä muiden yörauhaa. Minulle olisi miellummin maistunut uni, kun edeltävän illan yöunet olivat jääneet lyhyeksi myöhäisten vesipalloharjoitusten takia. Tosin uni on muutoinkin katkonaista, kun alakerran lämmitysjärjetelmä pyörähtää vähän väliä käyntiin. Kytkimme lämmityksen päälle maanantaina. Vesikattila lämpiää kaasulla ja sen ääni on verrattavissa pesukoneen rummun maksimi kierrosnopeuteen. Vaikka vesikattila on kellarissa, niin olemattomasta äänieristykestä johtuen tuntuu, kuin nukkuisi vesikattilan kanssa sängyssä.

Paikallisen ja Nöykkiönlaakson koulun välillä ei ole paljoakaan yhteistä. Koulujärjestelmä poikkeaa täällä huomattavasti Suomen koulutavoista. Koulubussijärjestelmä on toimiva, mutta vastaavasti aamuisin tulee tehdä lapsille kouluevät, kun koulu ei tarjoa lounasruokailua. Alina ja Aarno eivät ole saaneet yhtään koulukirjaa, eikä se johtune heidän ulkomaalaistaustastaan. Lapset tuovat koulusta päivittäin kasan monisteita, jotka toimivat kotiläksyinä. Lisäksi tulee kaiken maailman muuta monistetta - pääasiassa mainoksia myytävistä tuotteista ja palveluista koulun hyväksi - vanhemmille luettavaksi. Läksyjen teko perustuu täällä siihen olettamukseen, että lapset selvittävät vastaukset lukemalla internet:iä tai kirjoja. Suomessa asiat on mietitty valmiiksi koulukirjoissa, jotka sisältävät sekä selvityksen tehtävänannosta että itse tehtävästä. Jouluun mennessä hukkunemme monisteisiin, koska jo nyt lasten huoneen lattiat ja pöydät ovat monisteita pullollaan.

Koulujärjestelmä edellyttää vanhemmilta vapaaehtoistoimintaa tai ainakin se on suotavaa. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta useamman lapsen ollessa kyseessä vapaaehtoisuus vaatii vanhemmilta paljon järjestelyjä. Ehkä paikalliset vanhemmat ovat siihen tottuneita ja pitävät sitä luonnollisena asiana. Aarnon luokalla vanhemmat pyörittävät välipalatoimintaa ja osallistuvat ulkoilun valvontaan. Me jäimme elokuussa pois välipalatoiminnasta, kun ei ollut vielä autoa välipalatarvikkeiden hankkimiseksi, mutta sekään ei liene enää hyvä perustelu pois jättäytymisellä. Alinan ja Aarnon koulunkäynnin osalta on myös se haaste, että he eivät välttämättä itsekään tiedä, mitä läksyjä he ovat opettajilta saaneet. Olimme viikonoppuna vierailemassa paikallisen perheen luona, joiden toinen pojista on Aarnon ja toinen Alinan luokalla. Poikien äiti ylläpitää molempien luokkien nettisivuja vapaaehtoisesti. Joka tapauksessa vieraillessamme ilmeni, että Alinalta oli jäänyt pari monistetta saamatta ja emme tienneet mitään internet:ssä suoritettavista matematiikan tehtävistä.

Myös Antonin päiväkodissa on vapaaehtoistoimintaa kalliista lukuvuosimaksusta huolimatta. Koska olemme pienituloisia (elän vaimon siivellä), meidän oli mahdollisuus hakea helpotusta lukukausimaksuihin. Saimme hakemukseen myönteisen vastauksen ja 40 % alennuksen lukuvuosimaksusta, mutta vastapainoksi meidän edellytetään tekevän vapaaehtoistoimintaa. Koska vaimo on töissä, niin minä lupauduin tekemään päiväkodissa tarvittaessa rakennus- ja korjaustoimintaa. Lisäksi käyn pyydettäessä osatamassa välipalatarvikkeita ruokakaupasta. Huomisesta alkaen saamme apuvoimia Suomesta, kun appivanhmepani tulevat meille asumaan 4 viikoksi. Lapset ovat odottaneet jo monta viikkoa heidän tulemistaan malttamattomina.

Antonin päiväkodista puheenollen meidän nettipankin välityksellä maksama lasku (toistaiseksi ainut) on tuhoon tuomittu. Päiväkoti ei saa vastaanotettua maksuamme. He pyysivät vaimoa perumaan nettimaksun ja maksamaan syyslukukauden shekillä. Luulin, että aikaisempi kritisointini nettipankkia vastaan oli aiheeton, kun 5 päivää maksun suorittamisen jälkeen sain pankilta sähköpostin onnistuneesta maksusta. Se tarkoitti kuitenkin vain sitä, että vastapuoli voi nostaa suorittamamme maksun. Nyt tuo maksu pitänee käydä pankissa henkilökohtaisesti perumassa, kun päiväkoti ei saa "nostettua" pankista heille osoitettua maksumääräystä. Ehkä päiväkodin henkilökunnalla ei ole kokemusta nettipankin käyttämisestä tai nettipankkijärjestelmä ei toimi. Minua vain ihmetyttää, miksi vastapuolen pitää erikseen vastaanottaa maksu, eikä se voi suoraan kirjutua heidän tililleen.