Sekaisin

Jotkut minun miespuoliset ystäväni ovat voineet tehdä edellisen blogini perusteella johtopäätöksen, että nyt se Sakke on lopullisesti seonnut. Näin voi olla. Olen kenties saanut parantumattoman auringon pistoksen. Toisaalta Järä, hyvä lapsuuden ystäväni, voisi todeta minun menneen sekaisin jo 11-vuotiaana, kun purin hänen käteen syvät hampaanjäljet. Minua hävetti tekoni vielä vuosia tapahtuman jälkeen Järän esitellessä purentajälkeä kädessään. Mitä vielä! Sain Järältä sähköpostia, jossa hän toteaa mm. seuraavaa: "Ensialkuun: hel..... hienon kirjeen kirjoitit blogissa. Täytyy nostaa hattua." En olekaan ainoa joka on mennyt sekaisin, koska olin odottanut Järältä aivan toisen suuntaisia kommentteja.

Vaimo mainitsi maaliskuun lopussa eräästä kirjoituskilpailusta, jonka aiheena on naisten valinnat perheen ja uran suhteen. Aihealue tuntui niin läheiseltä, että päätin ottaa kilpailuun osaa ja julkaista kirjoitukseni samalla täällä blogissa. Vaikka kyse on kilpailusta, kirjoitin sydämestäni ja jokainen sana on totisinta totta. Luettuani kirjoituskilpailun säännöt minulle oli heti selvää, että kirjoitan kirjeen muodossa. Kirjoitustyyli oli vapaa. Kilpailun osalta minulla ei ole mitään kunnianhimoa. Nautin "kirjeen" kirjoittamisesta ja ilman kilpailua en olisi tullut kirjoittaneeksi aiheesta lainkaan. Kaiken lisäksi kirjoitukseni kosketti vaimoani ja sai hänet kyynelehtimään työpaikallaan. Jo nyt olen voittaja!

Minulla on ollut toisinaan hauskaa kirjoittaa blogia. Täytyy myöntää, että joskus itseänikin on naurattanut ja se sallittakoon minulle. Lukiossa vihasin äidinkielen kirjoitelmia, mutta nykyään kirjoittaminen on jotenkin luontevaa. Opiskeluaikoina inhosin ohjelmoinnin peruskurssia ja ajattelin, etten koskaan tule työskentelemään ohjelmistojen parissa. Ohjelmoijaa minusta ei kylläkään tullut, mutta ohjelmistosta tuli leipätyöni. Kielitaitoni oli opiskeluaikana myös aivan surkea rauman giältä lukuunottamatta. Jos tenttikirjat olivat englanninkielisiä, lainasin kirjastosta suomenkielisin kirjan vastaavasta aihealueesta lukeakseni tenttiin. Usein vielä hyvällä menestyksellä. Nyt asun englanninkielisessä maassa. Yhtään kaunistelematta asiaa, niin muutama vuosi sitten hermoni eivät riittäneet lasten saattamiseksi päivähoitoon ja nyt se on minulle arkipäivää, joskin koulubussi hoitaa kuljettamisen. Näin ne asiat vain muuttuvat tai ihmisen suhtautuminen asioihin muuttuu ajan myötä. Ihan, miten sen vain haluaa tulkita.

Kirjoitin syskyllä parturikäynnistäni ja mainitsin, että parturitätienkin pitäisi päästä viettämään eläkepäiviä. Olikohan tuo ennakointia, vai onko joku kääntänyt kirjoitukseni englanniksi, mutta kyseinen parturi on nyt sulkenut ovensa palveltuaan asiakkaitaan kuutena vuosikymmenenä. Mielestäni artikkeli on vähintäänkin hauskan huvittava. 85-vuotias Pete leikkaa asiakkaan hiuksia trimmerillä ilman silmälaseja. Asiakkaan ilmeen (artikkelin kuva) perusteella epäilen asiakkaan toivoneen vähän pidempiä sivuhiuksia. Ehkä Pete ei huomannut ilman silmälaseja, että trimmeristä puuttuu se muovinen välikappale leikkauspituuden määrittämiseksi (anteeksi, mutta välikappaleen suomenkielinen sana ei tule mieleen). Pete kuitenkin lupaa vielä urheasti jatkaa pitkää uraansa ja leikata asiakkaiden hiuksia kotonaan. Ohessa Pittsburgh Post-Gazetten koko artikkeli 24.04.2010.

http://www.post-gazette.com/pg/10114/1053007-53.stm

P.S. Kun Peten ja asiakkaan tukka yhdistetään, niin saadaan muodikas ja kivannäköinen leikkaus (vaaleat sivuhiukset ja tumma päälaki).

Kirje

Rakas vaimo,

En ole kirjoittanut sinulle pitkiin aikoihin. Viimeksi joskus edellisen vuosituhannen lopussa ennen tyttäremme syntymää 1999. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Meillä on tyttären lisäksi kaksi poikaa, asumme ensimmäistä kertaa ulkomailla ja minä vastaan nyt sekä kodin- että lastenhoidosta.

Joulukuun alussa 2008 tulit töistä kotiin ja mainitsit, että eräässä USA:n yliopistossa on juuri alaasi vastaava tutkijan paikka haettavana. Kannustin sinua hakemaan paikkaa asiaa sen enempää pohtimatta, mutta ajatus tuntui kaiken kaikkiaan houkuttelevalta. Ennen joulupyhiä sait tietää valinnastasi. Päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja aloittaa valmistelut muuttaaksemme vuodeksi ulkomaille.

Perheen ja uran sovittaminen on ollut sinulle itsestään selvyys kaikki nämä vuodet. Sinulle lapset ja perhe ovat olleet aina etusijalla. Sinä olet ollut vastuunkantaja. Tyttäremme ollessa alle kaksi vuotias aloitin oman yrittäjäurani samaan aikaan, kun meillä oli talonrakennusprojekti meneillään. Sinä vastaavasti olit aloittanut työskentelyn väitöskirjan parissa hieman aikaisemmin. Noista ajoista lähtien minä olen priorisoinut omat työni kaiken muun edelle.

Muistan monta aamua, jolloin lähdin rakennukselle teidän vielä nukkuessa ja tulin takaisin vasta yömyöhään. Ette olleet useastikaan enää hereillä, että olisin voinut kysellä sinun tai tyttäremme kuulumisia kuluneelta päivältä. Muutettuamme uuteen kotiin kuljin työurani ehdoilla. Tein usein pitkiä työpäivä ja sinun vastuullesi jäi arjen pyörittäminen, vaikka odotit toista lastamme. Poikamme syntyessä kesällä minulla ei ollut mahdollisuutta pitää juurikaan kesä- tai isyyslomaa työkiireiden takia. Pidin yhteensä kolme viikkoa vapaata, mutta kaikki liikenevä vapaa-aikani meni talon ja pihan viimeistelyssä. Minulle oli tärkeämpää saada paikat kuntoon ennen poikamme ristiäisiä, kuin auttaa sinua lastenhoidossa. Itse asiassa lähes kaikki vapaa-aikani meni talon viimeistelyssä vielä yli vuoden ajan muuttomme jälkeen.

Vaikka työpäivän jälkeen olin kotona, en ollut aina läsnä. Uppouduin usein omiin asioihin ja urheiluharrastuksiin. Se oli minulle ns. vastapainoa työelämään. Palasit takaisin töihin poikamme ollessa vuoden ikäinen, mutta päätit jäädä uudelleen kotiin neljän kuukauden jälkeen. Pojallamme oli toistuva flunssakierre ja useita korvatulehduksia. Minusta ei ollut vastuunkantajaksi, mutta sinä jäit hoitovapaalle kahdeksaksi kuukaudeksi.

Hoitovapaan jälkeinen paluusi töihin sujui ymmärtääkseni hyvin ja olit itsekin tyytyväinen päästyäsi takaisin työelämään. Onneksemme työnantajasi myöntyi lyhennetyihin työpäiviin. Minusta ei ollut aamuisin apua lasten saattamiseksi päivähoitoon. Lasten jatkuva patistaminen kävi voimilleni ja minun oli helpompi paeta töihin jo klo 07:00 välttääkseni sekä aamuruuhkat että hoitopaikkaan viennit. Vastapainoksi yritin päästä ajoissa töistä kotiin ja ruokailemaan yhdessä perheen kanssa siinä kuitenkaan aina onnistumatta. Lisäksi ehdin vain harvoin noutaa lapsemme hoitopaikasta.

Keväällä 2006 jäit äitiyslomalle. Hoidit kotia, lapsia ja siinä sivussa viimeistelit väitöskirjaa. Minun tilanteessani ei ollut tapahtunut muutoksia perheen asettamisessa etusijalle. Toinen poikamme syntyi kesäkuussa ja minulla oli jälleen työkiireitä. Toivoit minun pitävän tällä kertaa sekä kesä- että isyyslomaa, mutta lomani jäi jälleen vain kolmen viikon mittaiseksi. Kaiken lisäksi jouduin olemaan paljon työmatkoilla ja poissa kotoa. Pyysit minulta useasti toisen aikuisen apua iltatoimien pyörittämisessä. Minulle oli tärkeämpää päästä iltaisin urheiluharrastukseni pariin. Uskoin sinun ja lasten pärjäävän. Valitettavasti näin ei aina ollut ja tyttäremme jäi kaikkein vähimmälle huomiolle. Meillä ei ollut antaa hänelle riittävästi aikaa ja hän oli minun lisäkseni usein poissa yhteisistä ruokailuhetkistä, jotka olivat sinulle tärkeitä.

Olit kotiäitinä voimiesi äärirajoilla saadaksesi väitöskirjan valmiiksi ennen syksyistä väitöstilaisuuttasi. Olit kenties hetkellisesti helpottunut väitöstilaisuuden jälkeen, mutta omien työkiireideni takia en ehtinyt juurikaan auttaa kotiarjen pyörittämisessä sen enempää tai olemaan arki-iltaisin se toinen aikuinen. Jouduit liian usein yksin vastuunkantajaksi, vaikka saimme toisinaan muualta apua. Toisin kuin sinulle, minulle oma työura on mennyt monta kertaa perheen ja lasten edelle.

Muuttomme ulkomaille ei ollut missään vaiheessa itsestään selvyys. Hait useasta paikasta rahoitusta ja muuttoon liittyi paljon järjestelyitä. Jouduit jo kertaalleen siirtämään työsuhteesi alkamista rahoituksen puuttuessa. Ajattelimme tämän olevan kenties ainutkertainen mahdollisuus ennen kuin lapset kasvavat isoiksi. Onneksemme asiat loksahtivat kohdalleen ja pääsimme muuttamaan ennen koulujen alkamista. Muuton hetkellä tuntui kuitenkin pahalta jättää kaikki ympäröivä hyvä taakseen ja muuttaa perheen kanssa kohti tuntematonta.

Minä jäin ensimmäistä kertaa kotiin ja aloitin kotiarjen pyörittämisen. Sinä aloitit 8-tuntiset työpäivät. Minulla oli alussa hyvin ruusuinen kuva kotitöistä. Ajattelin etukäteen, mitä kaikkea ehdin tehdä pitäessäni välivuotta, mutta arki tuli nopeasti vastaan. Kolme ensimmäistä kuukautta oli enemmän tai vähemmän kuherrusaikaa suhteessa uuteen ympäristöön ja lisäksi äitisi oli auttamassa minua kotitöissä yhden kuukauden ajan. Seuraavat kolme kuukautta oli aikamoista kärvistelyä, mutta sinä jaksoit olla koko ajan minun tukenani ja sinulla riitti myötätuntoa. Omien kokemustesi kautta ymmärsit tuntemukseni ja nyt minäkin tiesin ensimmäistä kertaa miltä sinusta on täytynyt tuntua lukemattomia kertoja.

Kaikkein raskainta on ollut lasten toistuva nahistelu. Vaikka lapset ovat usein sopeutuvaisia, niin lapsillekaan muutos ei ole ollut helppoa. Ainoastaan tyttäremme puhui välttävästi englantia, mutta pojillamme ei ollut lainkaan kielitaitoa. Lisäksi lapset joutuivat luopumaan tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, tavaroistaan sekä ystävistään. Osittain asiat ovat purkautuneet heidän osaltaan kotona turhautumisina ja nahisteluina toisia kohtaan. Lapsilla ei ollut enää omia huoneita ja muutoinkin asumisen laadussa tapahtui merkittävä heikennys.

Olet saanut harvoin omaa aikaa rauhoittumiseen työpäivien jälkeen, kun lapset ovat olleet kimpussasi jo kotiovella. Lisäksi olet ollut heti auttamassa minua lasten koululäksyjen ja kotitöiden kanssa. Sinä olet tehnyt toisinaan pitkiä työpäiviä ja minä olen ruokaillut lasten kanssa. Olemme saaneet sinulta kuitenkin aikaa työpäiviesi jälkeen ja olet ollut meille läsnä. Vaikka olet muutamia kertoja ottanut puheeksi työkiireesi, et ole kertaakaan tuonut töitäsi kotiin.

Vuotemme lähenee loppuaan ja kolmen kuukauden päästä muutamme jo takaisin Suomeen. Vaikka kotiarjen pyörittäminen on ollut minulle toisinaan raskasta ja ehdottomasti rankempaa työtä kuin oma yrittäjäurani, en vaihtaisi päivääkään pois. Arvostan elämässäni nyt kaikkein korkeimmalle sinun panoksesi sekä perheemme että lastemme eteen menneinä vuosina. Sinulle lapsemme ovat aina olleet ja ovat edelleen kaikkein tärkeimpiä. Oman kokemukseni kautta näen asiat aivan uudessa valossa. Olen onnellinen, että minulla on sinut ja lapsillamme on huolehtiva äiti. Muutollamme on ollut tervehdyttävä vaikutus perhe-elämäämme. Minä olen ollut läsnä ja antanut lapsillemme enemmän aikaa kuin monena aikaisempana vuotena yhteensä. Tytär on saanut huomiota osakseen ja lapset ovat oppineet tulemaan toimeen keskenään. Kaiken huippuna minä olen alkanut nauttia kotiarjen pyörittämisestä ja sen mukana tuomista positiivisista muutoksista.

En tiedä, miten voisin tarpeeksi kiittää sinua aikaisemmin tekemistäsi valinnoista ja uhrauksista perheemme eteen. Kuluneena keväänä olen viimein ymmärtänyt kuinka arvokasta työtä olet tehnyt aikaisempina vuosina. Kiitos! Elämisen laadussamme on tapahtunut merkittävä parannus ja toivon, että voimme ylläpitää sitä myös palattuamme takaisin Suomeen. Vaikka meitä odottaa toisenlaiset tehtävät, lupaan vastaisuudessakin olla enemmän läsnä.

Rakkaudella,

Miehesi

Vanhoja autoja

Huhtikuu on ollut mukavaa aikaa. Elämä tuntuu ihanalta ja koen jo hyvin sopeutuneeni tänne koti-isän rooliin. Ilmastolla ja keväällä lienee myös oma osuutensa hyvin positiivisiin tuntemuksiini. Kotiin ja Suomeen ei ole ollut pitkään aikaan ikävä. Elämä on tasapainoista ja rauhaisaa. Minulla on perhe ympärillä, katto pään päällä ja me olemme melkein kaikki terveitä. Mitä ihminen voi enempää toivoa nauttiakseen elämästä. Vaimolla on ollut Toronton matkan jälkeen toisenlaiset ajatukset, mitä tulee terveyteen. Hän istui sekä meno- että paluumatkalla takapenkin keskellä. Matkan jälkeen hänen selkänsä oli pitkään kipeä, mutta viime päivinä se on ollut paranemaan päin. Selkäkivun syy selvisi muutama päivä matkan jälkeen, kun hän istuutui auton takapenkille seuraavan kerran. Auto sai kuulla kunniansa, vaikka eihän se auton vika ole. Lapset tulee vastaisuudessa saada automatkoilla kuriin jollain muulla tavoin kuin erottamalla takapenkiltä. Toivottavasti keksimme keinoja nauttiaksemme myös automatkoista vastaisuudessa.

Vierailimme tänään Frick-museossa, joskin kyse on Frickin taide ja historiallisesta keskuksesta. Henry Clay Frick oli toinen merkittävästä teräspohatasta, joka loi sekä vaurautta että työpaikkoja 1800-1900 lukujen vaihteessa useana vuosikymmenenä. Museoalue koostuu hänen perheensä kodista sekä tyttären keräämästä taidekokoelmasta pitkin 1900-lukua. Alueella on myös pieni auto- ja vaunumuseo. Hevosvaunuja on kymmenkunta 1800-luvun lopulta ja noin 20 autoa 1900-luvun alkupuolelta. Vanhin ja samalla tiettävästi Pittsburghin ensimmäinen auto oli vuoden 1898 Panhard. Jos automme takapenkin keskipaikka ei ole kaikkein mielyttävin matkustuspaikka, niin samaa voinee sanoa muutaman seuraavan auton takapenkistä. Meidän auton takapenkki on sentään katettu, joten sateesta ei ainakaan ole haittaa.

Sekä Aarnon että Antonin mieleen oli sininen avoauto. Suosio ei johtunut pelkästään poikien paidan väristä, vaan auto oli pieni ja näppärä. Suorastaan edistyksellinen, mitä tulee nykyiseen ympäristöajatteluun ja auton kulutukseen. 80 vuotta sitten ihmiset eivät vain vielä olleet valmiita hankkimaan pienikulutuksisia ja pieniä autoja. Autolle ei löytynyt riittävästi ostajia.

Kun veljekset näkee seisomassa vierekkäin, niin heidän ikäerokseen ei heti uskoisi neljää vuotta. Aarno on vielä normaalinen pituinen, mutta Anton on ikäisekseen hujoppi. Antonilla on käytössään Aarnon vanhoja vaatteita, jotka olivat Aarnolle sopivia 5-6 vuotiaana.

Sain vaihteeksi koulusta kirjeen, joka oli tällä kertaa koulun terveydenhoitajalta. Oletin hänenkin jo puuttuvan Aarnon viimeisimpään poissaoloon, mutta kirjeessä olikin Aarnon strategiset mitat. Aarnolla on pituutta 50.25 ja painoa 55. Sikäli mielenkiintoista, kun yksiköt oli jätetty mainitsematta, mutta kyse on tuumista ja paunoista. Aarnolta oli mitattu myös painoindeksi (body mass index-for-age percentile), joka oli 39 %. Tässä yhteydessä oli mittayksikkö sentään mainittu, mutta prosentit eivät antaneet juurikaan lisävalaistusta mittauksesta. Joka tapauksessa lapsen paino on terveellisellä pohjalla, kun luku on 5 ja 85 välillä. Lukualue 85-95 katsotaan ylipainoiseksi ja yli 95 % terveyshaitaksi. Ääripään haitari on pieni. Ehkä vanhemmatkin huomaavat jo tuossa vaiheessa lapsen ylipainon erikseen sitä ilmoittamatta.

Alinan nimipäivä

Aarno oli aamulla todella harmissaan, kun ei päässyt äidin työpaikalle. Yliopistossa oli tänään "take our daughters and sons to work" -päivä työntekijöiden lapsille. Valitettavasti päivä on tarkoitettu kaikille koululaisille, jotka ovat vähintään 3. luokalla. Aarno on vasta 1. luokalla ja näin ollen hän ei päässyt mukaan. Hän tiesi etukäteen tämän ikärajoituksen, mutta tästä huolimatta hän kertoi aamulla mielipiteensä koulusta kovaan ääneen. Se ei ole ala-asteen vika, ettei hän päässyt mukaan, vaan kyse on yliopiston asettamasta rajoituksesta. Alinalle päivä sattui sopivaan ajankohtaan, kun tänään on hänen nimipäivänsä. Toisaalta Alina on varmasti mielissään, kun ylipäätään saa olla pois koulusta luvan kanssa. Koulun sosiaaliviranomainen ei ole meitä vielä häirinnyt Aarnon viimeisimpään poissaoloon liittyen. Lapsilla on enää 8 kouluviikkoa jäljellä ennen kesälomaa, joten ehkä Aarnon poissaolo on painettu villaisella tai sitten viranomainen kerää parhaillaan todistusaineistoa rikkomustamme vastaan (lukuvuodessa sallitaan vain 10 poissaoloa ja myöhästymistä).

Lasten ottaminen työpaikalle on hyvä tapa tehdä vanhempien työpaikka tutuksi. (Minullakin on lapset mukana päivittäin työpaikallani.) Ohjattu ohjelma alkoi vasta klo 11:00 ja näin ollen työntekijöiden tuli huolehtia lapsistaan aamupäivän. Vaimo lupautui Alinan lisäksi huolehtimaan myös esimiehensä pojasta ja tyttärestä. Lapsille oli tarjolla erilaisia urheiluaktiviteettejä klo 12:00 saakka. Päivään kuului myös luonas, jos lapselle oli etukäteen ostettu 3 dollarin arvoinen ruokalippu ilmoittautumisen yhteydessä. Iltapäivän ohjelma sisälsi vapaavalintaisia rasteja sekä luentoja eri aiheista että tehtäviä. Alina oli valinnut itselleen cheerleading ja kieltenopiskelun työpajat. Puolan kielen opiskelusta huolimatta Alina oli harmissaan, kun näki muiden värjänneen t-paitoja ja rakentaneen pahvista rakennuksia.

Vaimo osallistui eilen ilmaiseen konferenssiin (naisten terveys ja ympäristö), jossa oli yli 2000 osallistujaa (naista). Konferenssin järjesti ja kustansi Teresa Heinz ja se pidettiin nyt kolmatta kertaa Pittsburgh:ssa. Hän oli naimisissa Heinz-perijän kanssa (Henry John Heinz III), joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1991. Puhujina oli ollut vaikutusvaltaisia ja arvostettuja ihmisiä, kuten kaksi eri ministeriön johtajaa. Vaimo piti konferenssia erittäin onnistuneena. Puitteet olivat olleet myös erinomaisia. Konferenssin pidettiin samassa konferenssikeskuksessa, jossa syksyllä pidettiin G20-kokous ja materiaalitekniikan konferenssi. Vaimo osallistui näistä jälkimmäiseen, mutta tuolloin järjestelyt olivat ontuneet ja kaiken lisäksi vaimon työnantaja oli joutunut maksamaan konferenssin osallistumisesta yli 700 dollaria.

Olen katsonut joka ilta NHL-pelejä. Eilen oli vuorossa Buffalon ja Bostonin välinen peli, jonka ratkaisu tapahtui vasta toisessa jatkoerässä Bostonin eduksi. Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat edukseen ja tekivät useita huippupelastuksia. Bostonin maalia vartio Tuukka Rask ja Buffalon Ryan Miller (ehkä tämän vuoden paras maalivahti). Erätauolla tulin seuranneeksi toiselta kanavalta Pittsburgh:in (Pirates) pesäpallopeliä (kotiottelu). Meneillään oli 7. vuoropari ja kotijoukkue oli tappiolla. Ottelu vaikutti äärimmäisen tylsistyttävältä. Ehkä numeroillakin oli jotain tekemistä, koska katsomo ammotti tyhjyyttään. En tiedä, kuinka paljon katsojia oli saapunut paikalle ja kuinka moni oli jo lähtenyt kotiin klo 22:00 mennessä, mutta mielenkiintoisinta oli seurata katsomon tyhjyyttä. Suomessa pesiksen maakuntasarjassakin on enemmän katsojia, kuin eilisen ottelun lopussa, vaikka katsomo vetää 38362 katsojaa. Paikalla oli ehkä enää 362 katsojaa.

Olen aina silloin tällöin ihmetellyt elintarvikkeiden pitkiä myyntiaikoja. Maitojen viimeinen myyntipäivä on usein vasta puolentoista kuukauden päässä. Viime viikolla ostamani savulohin viimeinen myyntipäivä on vasta heinäkuun 7. päivä. Se oli pakattu vakuumiin ja ei säilyne avattuna kuukausia tai ainakaan itse en halua syödä kalaa viikkoa pakkauksen avaamisen jälkeen, mutta savun sijaan päälimmäisenä makuna oli suola. Itse asiassa vielä seuraavana aamunakin suussa maistuu samalta kuin edeltävänä iltana olisi juonut pari olutta. Suolalla saadaan varmasti pitkiäkin myyntiaikoja, mutta leipien myyntiaikoja en pysty selittämään. Leipä voi säilyä "tuoreena" vielä 2-3 viikkoa ostopäivän jälkeen. Orgaanisissa elintarvikkeissa piilee jokin salaisuus tai sitten niihin on pumpattu säilöntäaineita enemmän kuin Suomessa "laki sallii". Oli miten oli, mutta pitkin talvea ruokakaupasta sai ostettua tuoreita marjoja, kuten mansikoita, mustikoita ja vadelmia. Osa tosin oli tuotettu Meksikossa, joka on viime aikoina ollut julkisuudessa huumesodistaan. Ehkä mansikat kasvavat huumeviljelyn sivutuotteena ja näin marjojen kasvatus saa tuotannon näyttämään lailliselta.

Sähköjohdot

Meidän sähköurakoitsija oli aikanaan "kädetön". Hän veti piuhoja oman mielensä mukaan, vaikka hänellä oli käytettävissä asianmukaiset sähköpiirustukset. Täysin ammattitaidoton urakoitsija, mutta siitä huolimatta hän oli päässyt PRKK (Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus) referenssilistalle. Ehkäpä joku kaveri oli hänet sinne lisännyt tai sitten hän oli maksanut päästääkseen listalle. Sähköurakointi oli painajaismaista, mutta hänen mieleenpainuvin kommentti oli: "Se on ihan riittävästi teille". Olimme kantamassa muuttotavaroita sisään vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun ulkolämpötila oli yli 2o astetta pakkasen puolella. Sisällä oli koleaa (vain 15 astetetta). Hän teki vielä sähköurakointia muuttaessamme sisään ja huomauttaessani hänelle sisälämpötilasta oli hänen kommenttinsa edeltävän kaltainen. Seuraavana päivänä kävi ilmi, ettei lämmitys todellisuudessa ollut toiminut kahteen päivään. Hän oli muuttoa edeltävänä päivänä rikkonut lämmitysjärjestelmän vastuksen, eikä korjannut sitä. Saimme onneksi toisen urakoitsijan tuolloin apuun.

En tunne yhtään paikallista sähköurakoitsijaa, mutta kadut ja talojen seinustat ovat yhtä johtoviidakkoa. Yhteen taloon saattaa mennä 3-5 ilmajohtoa. Johdot kulkevat talon ulkoseinustaa pitkin. Kadun varsilla olevien puiden oksat ovat sulassa sovussa johtojen kanssa - ainakin niin kauan kuin on vähätuulista. Johdot saattavat roikkua ulkoseinillä vapaasti, koska ne ovat irronneet pidikkeistään. Joidenkin talojen seinustoilla näkyy sähköjohtoja kiepillä. Jospa kyse on paikallisesta laajennusvarasta. Meidän asuinhuoneistossa johdot eivät sentään roiku sisällä, mutta kellaritila onkin sitten aikamoinen sekamelska. Johtoja menee ristiin rastiin kellarin kattoa vastaan ja yksikään johto ei ole suojaputkessa. Meidän käyttämälle sähköurakoitsijalle saattaisi löytyä täältä töitä, koska paikallisena tapana näyttäisi olevan vetää johtoja vähän miten sattuu. Ohessa kuva meidän vuokratalon seinustalta, jossa sähköjohdot ovat siististi verrattuna moneen muuhun rakennukseen sekä pari katunäkymää.

Sähkömiehiä huomattavasti useammin talojen pihoilla näkyy rakennusmiehiä. Kesää kohden monessa talossa tehdään korjaustöitä. Lähes poikkeuksetta rakennusmiehet ovat pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin (farkut, t-paidat jne.). En ole vielä kenenkään nähnyt käyttävän ns. rakennushaalereita tai -liivejä. Toisinaan talojen pihoilla raikaa sirkkeli, mutta useimmiten rakennusmiehiltä puuttuvat sekä kuulo- että silmäsuojaimet. Ehkä urakoitsijoiden ei tarvitse huolehtia työntekijöidensä asianmukaisesta varustuksesta tai sitten edullista työvoimaa on vain niin paljon tarjolla, että mahdollisen vahingon sattuessa on heittää uusi mies kehiin.

Ilmasto poikkeaa Suomen olosuhteista huomattavasti ja täällä on huomattavasti kuivempaa. Tämä selittänee sen, että ulkokattoremonttien yhtydessä en ole nähnyt vielä yhteenkään taloon laitettavan aluskatetta. Seuraava aurigonpaiste kuivaa nopeasti mahdollisesti ullakolle päässeen vuotoveden. Erään läheisen talon edustalla uusittiin betonilaatoitusta (noin 2 x 2 metrin valulaatat). Routa oli nostanut kaksi laattaa. Kaikki betonilaatat piikattiin rikki ja uutta valua varten tehtiin betonimuotit. Soran alle ei laitettu routaeristettä, joten kenties jo seuraavana talvena routa nostaa jälleen betonilaattoja. Näkemäni asiat ovat vain pisara meressä, mutta se kuitenkin antanee jonkinlaista osviittaa paikallisesta korjausrakentamisesta.

NHL

NHL-kiekon playoff pelit alkoivat keskiviikkona. Viime vuoden hallitseva mestari (Pittsburgh) hävisi keskiviikkona ensimmäisen kotiottelunsa, mutta voitti perjantain ottelun. Seuraavat kaksi peliä pelataan Ottawassa. Neljällä voitolla pääsee jatkoon. Olympialaisten jääkiekko oli mielestäni viihdyttävää. NHL:ssä riittää myös vauhtia, mutta säännöt sallivat huomattavasti väkivaltaisemman jääkiekon pelaamisen. Mielestäni tämä on täysin typerää. Päähän kohdistuvat taklaukset ovat sallittuja tai ainakaan niistä ei saa johdonmukaisesti rangaistuksia, jos taklattava (kiekollinen) pelaaja on vähänkin kumarassa. Perjantain pelissä Pittsburghin pelaajaa taklattiin päähän, kun hän oli luistelemassa kiekon kanssa laitaa pitkin keskialueella. Taklaustilanne oli karmaiseva. Pelaaja lensi taklauksen seurauksena täysin holtittomasti jääden mahallaan jäälle. Ei rangaistusta. Pelaaja ei liikahtanutkaan muutamaan minuuttiin, mutta pääsi onneksi omin jaloin pois jäältä, joten halvauksen sijaan hän kärsinee vakavasta aivotärähdyksestä - turhaan. Sääntöjä muuttamalla päähän kohdistuvat taklaukset voitaisiin kitkeä pois, eikä pelin viihdyttävyys kärisisi. Sen sijaan loukkaantumisia saataisiin vähennettyä.

Kiekollista pelaajaa voi myös taklata, vaikka hän on irti laidasta. Ottawan suomalainen pelaaja (Jarkko Ruutu) työnnettiin selästä poikittaisella mailalla. Hän lensi pahan näköisesti pää edellä laitaan. Ei rangaistusta, mutta niska oli varmasti kipeä. Onneksi Ruutu välttyi loukkaantumiselta ja pystyi jatkamaan peliä. Tappelut eivät myöskään mielestäni kuulu jääkiekkoon. Isot miehet painivat luistimet jalassa ja tuomarit puuttuvat tappeluun usein vasta selätyksen yhteydessä. Katsomo hurraa. Menisivät mielummin katsomaan vapaapainia tai nyrkkeilyä. Olen talven aikana seurannut kymmeniä jääkiekkopelejä ja joka pelissä on ollut vähintään yksi tappelu. Usein tappeluita on ollut joka erässä. Selitä siinä sitten 7-vuotiaalle pojalle, että kyse on vain suuresta viihteestä, kun sedät vetävät luistimet jalassa toisiaan turpaan. Joka tapauksessa molemmissa otteluissa Sydney Crosby oli suuri sankari ja äärimmäisen taitava. Kahdessa ottelussa Pittsburgh on tehnyt 6 maalia, joista Crosby on tehnyt yhden ja syöttänyt neljä

Pittsburghin jalkapallojoukkueen suurin sankari (Ben Roethlisberger) on viime kuukausina ollut paljon julkisuudessa, joka tosin on ollut negatiivista sekä häntä että koko joukkuetta kohtaan. Viimeisen 8 kuukauden aikana kaksi naista on nostanut häntä vastaan kanteen seksualaalisesta ahdistelusta (raiskaus). Tuoreimman tapauksen (4. maaliskuuta) osalta syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä kunnollisten todisteiden puuttuessa. Naiselta otetusta DNA-näytteestä ei saatu riittävästi näyttöä, joka olisi pystytty yhdistämään tähän jalkapalloilijaan. Lisäksi nainen oli ollut tapahtuman sattuessa ympäripäissään ja käyttäytynyt todistajien mukaan epäsiveellisesti, eikä hän pystynyt varmuudella sanomaan, oliko yhdyntä tapahtunut. Toisen kanteen osalta Ben myöntää olleensa sukupuoliyhteydessä syytteen nostaman naisen kanssa, mutta toteaa tämän tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Naisen näytöt ovat tässäkin tapauksessa heikot, koska hän nosti syytteen vasta vuosi väitetyn rikoksen jälkeen. Ben taitaa olla todellinen pelimies, mutta ehkä hänenkin tulisi miettiä tarkemmin, kenen kanssa ryhtyy hommiin ja kuinka kännissä. USA on tunnettu siitä, että naiset nostavat kanteita seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta varsinkin, kun kyse on varakkaasta julkisuuden henkilöstä. Laki mahdollistaa rahan metsästyksen ja usein naiset vaikuttavat olevan rahan tarpeessa.

Oli miten oli ja minä en lähde ketään tuomitsemaan, mutta raiskauksen vähimmäisrangaistus on 25 vuotta vankeutta. Oli kyse sitten "lievästä" raiskauksesta tai kahden tunnin kidutuksesta Hesperianpuistossa, josta Suomessa saa vain neljä vuotta vankeutta. Joka tapauksessa rangaistusten pituudessa ei ole täällä mitään rajaa. Ei myöskään sillä, mikä voidaan todeta seksuaaliseksi ahdisteluksi. 16-vuotiaalla koulupojalla oli 56 alastonkuvaa kännykässään, joita hän näytti luokkatovereilleen. Nyt poliisi käyttää resurssejaan asian tutkimiseen ja poika saanee syytteen. Mahdollisesta rangaistuksen pituudesta en tiedä, mutta mitä Suomessakin tulisi, jos lukiolaisten kännyköiden siveettömistä kuvista poliisi käynnistäisi esitutkinnan.

Viime blogissa kerroin 8-vuotiaasta pojasta, joka oli tuonut huumeita kouluun. Hänen 25-vuotias äiti pidätettiin tapauksen johdosta.

Meidän perheelle kuuluu kaikesta huolimatta hyvää. Olemme eläneet siveellisesti ja nuhteettomasti. Mitä nyt muun liikenteen mukana on ajettava ylinopeutta, koska muutoin jäisin muiden jalkoihin. Lapsetkin käyttäytyvät nykyään paremmin eli keskinäisiä kinasteluja on ollut viime aikoina vähemmän. Vaimolla oli kiireinen työviikko ja olen saanut häneltä erityisen paljon kehuja tällä viikolla kodinhoidosta ja ruuanlaitosta. Olen kuulemma erittäin pätevä koti-isä. Hyvä niin, sillä perjantain ja lauantain olen ollut enemmän tai vähemmän nauliintuneena TV:n ääreen ja katsonut NHL-kiekkoa useita tunteja. Toki olen siinä sivussa auttanut iltatoimissa ja täyttänyt meidän veroilmoituksia Suomeen. Perehdyttyäni liittovaltion, osavaltion ja kaupungin veroilmoituksiin voin ensimmäisen kerran todeta, että veroilmoituksen tekeminen on Suomessa loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista.

Palveluyhteiskunta

Kevään tullen aika tuntuu vierähtävän nopeasti. En tiedä johtuuko se yksinomaan keväästä ja valoisista illoista, vai jäljellä olevan ajan vähenemisestä. Joka tapauksessa meillä on paljon enemmän menoja kuin talvella. Vaimo aloitti karateharrastuksen, joten enemmistö meidän perheestä harrastaa nyt karatea kaksi kertaa viikossa. Oma aikani täyttyy kodin pyörittämisen lisäksi kaksi kertaa viikossa englannin opiskelulla, joka on sujunut toistaiseksi ihan mukavasti. Päivisin ja iltaisin tulee ulkoiltua lasten kanssa enemmän, kun ilmat ovat lämpimiä. Olen käynyt myös pelaamassa vesipalloa keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Tosin viime aikoina harjoitukset ovat olleet pääasiassa palloittelua, kun harjoituksissa käy enää kourallinen ihmisiä. Olen kokonaisuudessa hieman pettynyt vesipallonharjoituksiin, koska uintia on ollut vähän. Vielä viime syksynä alkulämmittely oli 500 metriä ja tänä keväänä 200 metriä, jos sitäkään. Uintimäärät ovat jääneet todella vähiin, kun en ole omana aikana käynyt lainkaan uimassa.

Joskus syksyllä tulin hymähtäneeksi koulun ulkopuolella olevaa kylttiä huumevapaasta alueesta. Vitsailin tuolloin, että se koskee varmaankin koulun henkilökuntaa, mutta en vitsaile enää. Eräässä esikaupungissa koulun 8-vuotias poikaoppilas oli tuonut pieniä määriä heroiinia kouluunsa. Hänen hallustaan ja mm. koulun roskiksesta löydettiin 78 pienen pientä heroiinipussia. 60 pussia sisälsi viestin: "Trust Me". Poliisi tutkii nyt asiaa ja yrittää selvittää, miten mm. 18 pussia oli joutunut koululuokan roskikseen. Tämä ei liene arkipäivää, mutta näköjään jo ala-asteidenkin on varauduttava huumeisiin tai niiden käyttäjiin. Tämä 8-vuotias poika tuskin ymmärtää tehneensä mitään väärää ja todennäköisesti hän on seurannut jonkun vanhemman mallia tai saanut tältä ohjeita.

Olen jo monta kertaa joutunut toteamaan useassa eri yhteydessä, että sähköpostitse lähetettyihin ostotiedusteluihin tai työpaikkahakemuksiin ei täällä kovinkaan usein saa vastausta. Joulukuussa lähetin 5-6 työpaikkahakemusta yritysten kotisivujen kautta. Tähän päivään mennessä olen saanut vastauksen vain yhdestä yrityksestä, joka oli kieltävä. Olen kuullut muidenkin ihmisten kokeneen samankaltaista kohtelua. Jotenkin tuntuu oudolta, että yritysten kotisivujen kautta voi tehdä vapaamuotoisen työpaikkahakemuksen, mutta jota ei kuitenkaan käsitellä tai johon ei anneta vastausta. Mielestäni yritysten tulisi kokonaan luopua kotisivujen kautta jätettävistä työpaikkahakemuksista, jos yritykset eivät vaivaudu antamaan hakijalle vastausta kohtuullisen ajan kuluessa. Neljä kuukautta on mielestäni kaikkea muuta kuin kohtuullinen aika.

Olen kohdannut saman ongelma myös ostotiedusteluissa. Tarkoituksenani on vielä ostaa toinen vannesarja talvirenkaita varten. Suomesta tiedustelin sekä renkaiden että vanteiden hintoja sähköpostitse ja aikaero huomioiden sain vastauksen heti seuraavana päivän. Täällä asiat ovat toisin. Olen lähettänyt kolmelle eri autoliikkeelle sähköpostitse kyselyn. Eräs palvelu oli vertaansa vailla. Sain välittömästi automaattivastauksen, jossa mainittiin yhteydenotosta. Toinen automaattivastaus tuli noin tunnin kuluttua ensimmäisestä vastauksesta, jossa mainittiin pikaisesta yhteydenotosta. Kolmatta automaattivastausta ei tullut, eikä myös henkilökohtaista vastausta. Ihme touhua. Onkohan asiakkaita riittämiin ja kauppa käy kuin siimaa, vai eikö yrityksillä ole resursseja vastata mahdollisten asiakkaiden lähettämiin kyselyihin. Jos näin on, niin yritykset voisivat kotisivuillaan kohteliaasti pyytää yhteydenottoa suoraan puhelimitse.

En myöskään ole saanut mitään vastausta tammikuussa lähettämääni hakemukseen autoveron palautuksen osalta. Osavaltio tarjoaa 500 dollarin palautuksen vähäpäästöisen henkilöauton ostajille. Onko kyse byrokratiasta, vai ihmisten pompottelusta, kun asiasta ei anneta minkäänlaista vastausta. Todennäköisesti molemmista. Joku virkaintoilija toimii leimasimena ja pitää itseään muiden yläpuolella. Vaikka tämä on vapaa maa, niin silti luokkajako on jokapäiväistä.

Adoptio

USA:ssa adoptoitiin vuonna 2009 noin 1600 lasta Venäjältä. Vuodesta 1991 lähtien Venäjältä on adoptoitu jo yli 60000 lasta USA:han. Viime päivinä eräs adoptiotapaus on saanut runsaasti julkisuutta ja tapauksesta on jopa keskusteltu presidenttitasolla. Alkusyksystä eräs amerikkalainen perhe adoptoi nyt 7-vuotiaan pojan Venäjältä. Viime aikoina poika oli alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti ja uhkaavasti. Hän oli mm. yrittänyt sytyttää kasvattivanhempien talon tuleen. Kasvattivanhemmat eivät saaneet poikaa kuriin ja päättivät palauttaa pojan takaisin Venäjälle kuuden kuukauden jälkeen. "Isoäiti" saattoi pojan Washingtonista Moskovaan menevään lentokoneeseen. Poika matkusti koneessa yksin ilman saattajaa seuraava kirje mukanaan: "I am sorry to say that for the safety of my family, friends and myself I no longer wish to parent this child." Pojan ei sentään tarvinnut hakeutua yksin lentokentältä viranomaisten luokse, vaan häntä oltiin vastassa lentokentällä. "Isoäiti" oli maksanut etukäteen 200 $ lapsen kuljettamiseksi viranomaisille, eikä häntä kasvattivanhempien mukaan näin ollen jätetty heitteille. Kasvattivanhemmat eivät hakeneet lainkaan apua tai ottaneet yhteyttä adoptioita välittäneeseen henkilöön, vaan päätyivät palauttamaan pojan takaisin Venäjälle.

Alina ja Aarno olivat aikoinaan innoissaan Antonin syntymästä. Jossain vaiheessa Aarnolle paljastui karu totuus, että hän ei saakaan enää yhtä paljon huomiota. Aarno pyysi äitiä palauttamaan pikkuveljen takaisin sairaalaan sinne, mistä hän oli tullutkin. Vastuu lapsen kasvattimisesta on lapsen vanhemmilla oli sitten kyse omasta tai adoptiolapsesta. Lasta ei noin vain hylätä. Ilmeisesti USA:ssa ainakin lapsista pidetään jollain tavalla huolta, kun emme ole kertaakaan nähneet katulapsia. Huono-osaisia näkyy kaduilla silloin tällöin pyytämässä rahaa, mutta he ovat aina olleet poikkeuksetta aikuisia.

Mielestäni elämän ehkä vaativin tehtävä on olla huolehtiva ja hyväksyvä vanhempi. Olen viettänyt viimeiset kahdeksan kuukautta tiivisti lastemme kanssa ja ainakin kahtena kertana takki on ollut aivan tyhjä. Kolmen lapsen isänä ei ole ollut aina helppoa, mutta hanskoja ei noin vain voi ripustaa naulaan. Toivottavasti viimeiset kuukaudet ovat kasvattaneet minua vanhempana ja suhtautumaan rauhallisemmin mm. lasten oikutteluihin. Kärsivällisyys on kuitenkin toisinaan koetuksella koulupäivän jälkeen, kun 2 lasta haukkuu valmistamani lounaan ja sanoo maistamatta "yök". Mm. viimeksi tänään.

Olen sitten onnistunut tai en, niin aion kylläkin palauttaa lapset takaisin Suomeen. Minun tilanne on kuitenkin erilainen verrattuna edellä mainittuihin kasvattivanhempiin, kun matkustan yhdessä lasten kanssa lentokoneella ja asumme vastaisuudessakin saman katon alla.

Karatejuhlat

Reinotossuni tekivät hetkellisen paluun perjantaina. Lämpötila laski torstai-iltapäivänä 24 asteesta 10 asteesen kahden tunnin aikana. Perjantaina oli koleaa ulkolämpötilan ollessa vain 5 astetta. Sisälämpötilakin laski vuorokauden aikana huomattavasti ja lattiat muuttuivat kylmiksi. Minun oli otettava Reinotossut uudelleen käyttöön ja laitettava lämmitys päälle. Onneksi kyse oli vain väliaikaisesta ratkaisusta ja viikonlopun olemme saaneet jälleen nauttia noin 20 asteen lämpötiloista.

Aarno oli vain torstain pois koulusta. Emme käyneet lääkärissä tai pyytäneet papistolta todistusta Aarnon poissaolosta. Vaimo kirjoitti poissaoloilmoituksen kouluun ja mainitsi Aarnon kuumeesta koulupäivän jälkeen sekä Aarnon saamasta "lääkityksestä". Jotta ilmoitus olisi ollut mahdollisimman virallinen, laittoi vaimo allekirjoituksen yhteyteen vielä tittelinsä, Dr. Toivottavasti sosiaaliviranomainen poissaoloilmoituksen saadessaan saa sellaisen käsityksen, että vaimo olisi lääkäri, eikä lähettäisi meille enää uhkauskirjeitään. Joillekin amerikkalaisille Dr. (Doctor) on yhtä kuin lääkäri...

Kävimme lauantaina kylässä Pittsburghin esikaupunkialueella. Kyse oli erittäin viihtyisästä omakotialueesta. Talot olivat uudehkoja, pihat suuria ja hyvin hoidettuja. Oli mukava käydä tutustumassa vähän väljempään asumiseen kuin itse olemme täällä tottuneet. Ennen kaikkea saimme nauttia auringon paisteesta ja luonnon rauhasta. Joimme kahvit ulkoterassilla, jollaista luksusta meillä ei ole täällä. Pihamme on hyvin pieni. Talot ovat vieri vieressä. Etupihaa ei juurikaan ole. Etuovelta on matkaa tienreunaan kymmenkunta metriä. Takapihalla ei ole muuta kuin autotalli ja asfalttia. Omaa kotia, pihaa ja terassia Suomessa tuli vähän ikävä. Täälläkin olisi kesällä mukava syödä ja kahvitella ulkosalla, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Toki pöydän ja tuolit voisi viedä autotallin eteen, mutta se ei olisi sama asia, kun metsä ei ole vieressä.

Alinalla ja Aarnolla oli lauantai-iltana karatejuhlallisuudet. Molemmat pääsivät hierarkia-asteikoilla yhden askeleen eteenpäin ja saivat itselleen keltaisen vyön. Hieno saavutus ja ennen kaikkea molemmat pitävät karateharrastuksestaan. Molemmat kuuluvat samaan ryhmään ja heillä oli ryhmän kanssa yhteisesitys oppimistaan karateliikkeistä. Harrastuksesta heijastuu kaupallisuus läpi, kun vyön saannin edellytyksenä oli ostaa kaksi kangasmerkkiä ja vyö, mutta toisaalta tässäkin on vain kyse liiketoiminnasta. 11.6, joka on samalla Aarnon syntymäpäivä, uusi Karate Kid elokuva saa täällä ensi-iltansa. Aarno on nähnyt elokuvasta jo mainoksia ja odottaa pääsevänsä pian katsomaan elokuvaa. Ainakin mainospätkät antavat elokuvasta mielenkiintoisen kuvan ja ehkä elokuva antaa harrastuksellekin lisää inspiraatiota.

Anoppi jäi kaipaamaan tiistain blogissani kukkia osana väriloistoa. Seuraavassa kuvassa on anopille kukkalähetys eli tulppaaneja meidän etupihan kukkapenkiltä.

Pitkä kuuma kesä

Huhtikuun alkupäivinä on rikottu jo kolmesti ko. päivämäärän lämpötilaennätykset. Kolmena päivänä lämpötila on ollut 30 asteen tietämillä ja muinakin päivinä helleraja on ylitetty. Pate Mustajärvi laulaa pitkästä ja kuumasta kesästä. Kun huhtikuun alussa ylitetään helleraja jokaisena päivänä, niin tästä on tulossa pitkä ja kuuma kesä. Ihan mukavaa. Öisin on myös ollut lämmintä. Tiistaina oli vielä yli 24 astetta klo 23:00 jälkeen tultuani vesipallotreeneistä. Myös sisällä tarkenee, kun sisälämpötila oli eilen 27 astetta. "Reinotossujani" en ole enää kaivannut, kun jalkoja ei palella. Säätiedotus on kuitenkin luvannut seuraaviksi viideksi päiväksi vähän viilenevää ja lämpötila tulee jäämään 20 asteen alapuolelle. Tosin nyt torstaiaamuna on 23 astetta, joten sääennusteetkin ovat vain ennusteita. Toki huhtikuun alun helteet ovat poikkeuksellsia, koska ilma on ollut 15 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Alinalla oli viime viikkona kova halu jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Hän haluaisi olla täällä vuoden loppuun saakka. Alina on viime aikoina viihtynyt hyvin ja nauttinut olostaan. Eija-ystävämme jäänee tänne myös pidemmäksi aikaa ja Alina haluaisi asua hänen luonaan vuoden loppuun saakka, vaikka me muut palaamme takaisin Suomeen. Alina jaksoi "jankuttaa" asiasta meidän Toronton matkalla useaan otteeseen, kunnes saimme hänet viimein vakuuttuneeksi, että hän ei kerta kaikkiaan voi jäädä USA:han yhtään pidemmäksi aikaa. Me olemme täällä vaimon viisumilla, joka umpeutuu 16. elokuuta. USA:n viranomaiset eivät tulisi myöntämään Alinalle pidempää oleskelulupaa, koska vanhempien viisumeille ei kuitenkaan haeta jatkoaikaa.

Viime viikon matkalla tulin pohtineeksi, että matkailun kannalta moni asia tehdään vaikeaksi yli 2-lapsisissa perheissä. Hotellihuoneet ovat pääasiassa 1-4 henkilölle. Tähän saakka meidän 5 henkilön perhe on majoittunut hvin hotellihuoneisiin, kun Anton on vielä pieni. Tai siis ei hän mikään pieni ole, vaan nuori. Anton täyttää kesäkuussa neljä, mutta hän käyttää jo 6-vuotiaan vaatekokoja (pyjama on 10-vuotiaan kokoa). Risteilylaivojen hytitkin on tarkoitettu maksimissaan neljälle henkilölle. Uudehkojen henkilöautojen takapenkeillekään ei mahdu kunnolla kahta henkilöä enempää. Reunapenkit ovat muotoiltu mukaviksi, mutta ns. keskipenkki on usein kapea ja epämukava. Lisäksi useissa henkilöautoissa on korkea keskikonsoli, joka rajoittaa jalkatilaa. Toista se oli ennen. Kuplavolkkarin takapenkki oli kaikille matkustajille yhtä mukava (tai epämukava) ja tarvittaessa yksi matkustaja (lapsi) mahtui takapenkin taakse tavaratilaan. Siihen ei ole enää pitkä aika, kun meidän perheen pitää esimerkiksi varata jo kaksi hotellihuonetta, jos aiomme tulevaisuudessakin yöpyä hotelleissa.

Paikallinen pesäpallo ei ole minun lajini, koska siinä ei minun mielestäni tapahdu välttämättä pitkään aikaan mitään. Pesäpallokausi alkoi maanantaina, kun Pittsburghin oma joukkue (Pirates) aloitti kauden 11-5 voitolla länsirannikon joukkueesta. Samaisesta joukkueesta irtosi voitto myös keskiviikkona numeroin 4-3. Tänään on kolmas peli samaa joukkuetta vastaan klo 12:35 päivällä. Kotijoukkueella on tiivis ohjelmakalenteri. Huhtikuussa on vain kolme välipäivää. Toisaalta toukokuussa on vain kaksi välipäivää. Pelejä on käsittämätön määrä. Sarja päättyy lokakuun 3. päivä, jonka jälkeen on vielä sijoituspelit kunnes mestari on selvillä. 5. huhtikuuta alkaneessa sarjassa on yhteensä vain 20 välipäivää ja samaa jokkuetta vastaan pelataan usein kolmena peräkkäisenä päivänä. Lisäksi peliaika saattaa olla keskipäivällä, joten ihmettelen vain, mistä pesäpallo ammentaa suosionsa tai koko kaudelle riittää katsojia. Toisaalta sanomalehdessä kirjoitettiin talviolympialaisista enintään kahdella sivulla ja paikallinen pesäpallojoukkue saa päivittäin enemmän palstatilaa. Samoin yliopistosarjan koripallo. Urheilu-uutisoinnin perusteella voisin todeta, että urheilu tarkoittaa Pittsburgh:ssa joko koripalloa, amerikkalaista jalkapalloa tai pesäpalloa. Vaikka paikallinen jääkiekkojoukkue voitti NHL-sarjan 2008-2009 viime kesänä, niin tästä huolimatta palstatila on enintään yksi sivu. Toisaalta jääkiekko on kanadalaisten laji.

Aarno sinnitteli eilisen päivän koulussa, vaikka hän oli tullut päivän aikana kipeäksi. Tavallisesti koulusta soitetaan ja pyydetään noutamaan kipeä lapsi kotiin, mutta tällä kertaa en saanut puhelinsoittoa, vaikka opettaja oli myös todennut Aarnon olevan kuumeinen. Mittasin Aarnon lämmön hänen tultua kotiin ja hänellä oli kuumetta 39 astetta. Ehkä Aarnon opettaja tietää, että Aarnon on toimitettava jokaisesta poissaolosta todistus, koska hän on ollut poissa jo luvalliset 10 kertaa. Kirjoitin maaliskuussa sosiaaliviranomaiselta saamastani kirjeestä poissaoloihin liittyen. Aarnolla ei ole mitään muuta oiretta kuumeilun lisäksi, mutta tästä huolimatta meidän on toimitettava kouluun poissaoloilmoitus. Todennäköisesti Aarno menee jo perjantaina kouluun, koska hänelle on enää vain vähän lämpöä. Lääkärille en aio Aarnoa viedä. He todennäköisesti toteaisivat saman asian kuin minä, että Aarno on terve ja veloittaisivat lääkärin kirjoittamasta poissaolotodistuksesta paljon rahaa. Papiston poissaolotodistus kelpaa ja lähin kirkko on alle kahden kilometrin päässä, hmmm... Mikähän voisi olla poissaolon syy. Toisaalta opettaja tietää jo Aarnon kuumeilusta, mutta ehkä tieto ei ole vielä kantautunut koulun sosiaaliviranomaiselle saakka. Riittäisköhän syyksi pelkkä toipuminen pääsiäisen juhlinnasta. Minua myös kiinnostaisi tietää, mihin toimenpiteisiin sosiaaliviranomainen aikoo ryhtyä, jos Aarno ei toimita poissaolotodistusta. Sen saanee parhaiten selville ilman kenenkään "viranomaisen" allekirjoittamaa todistusta.

Värien loistoa

Poissaollessamme Pittsburgh:ssa rikottiin lämpöennätyksiä. Lämpötila oli sekä perjantaina että lauantaina 85 Farenheit astetta (noin 30 Celsius astetta). Molempina päivinä saavutettiin ko. ajankohdan uudet lämpötilaennätykset. Kukat (mm. tulppaanit ja hyasintit) ovat puhjenneet pihoilla kukkaan ja puihin on tullut lehtiä. Ohessa muutamia kuvia värien loistosta. Nurmikot vihertävät ja linnut visertävät, joten täällä alkaa olla kesäistä. Olin eilen poikien kanssa leikkipuistossa ja vielä illalla klo 20:00 aikaan lämpötila oli 24 astetta.

Paluumatka Torontosta kotiin sujui hyvin, joskin aikaa kului 7 tuntia kahdella pysähdyksellä. Lapset pääsivät käymään Kanadassa, mutta nähtävyydet jäivät vähiin. Ehdotukseni paluumatkan nähtävyyksistä eivät saaneet takapenkin kannatusta, joten ajoimme suorinta tietä kotiin. Itse olisin mielelläni käynyt katsomassa enemmänkin nähtävyyksiä kuin pelkästään Niagaran putoukset ja CN-tower:in Torontossa, mutta ehkä lasten varttuessa heitäkin alkaa historialliset kohteet kiinnostaa enemmän. Vastaisuudessa taidamme tehdä vain päiväretkiä ja kesälomalla yhden pidemmän matkan ennen paluuta Suomeen.

Amerikassa moni asia on tunnetusti suurta. Ei välttämättä kaikki, mutta moni asia poikkeaa kooltaan Suomeen verrattuna. Automatkalla tuli seurattua mm. asuntoautoja ja -vaunuja. Ns. normaalin kokoluokan asuntoautot olivat harvassa. Pääasiassa vastaantulleet ja ohitetut asuntoautot olivat kaksiakselisen linja-auton kokoisia, joten matkailuauton sijaan niitä voi todellakin kutsua asunnoiksi. Kaupunkiliikenteessä näillä liikkuminen ja parkkipaikan löytäminen on todennäköisesti tuskaista, mutta monella asuntomatkailijalla näytti olevan tähän ratkaisu. Asuntoautojen perässä ei näkynyt kertaakaan polkupyöriä, mutta sen sijaan perässä rullasi usein henkilöauto kaikilla neljällä pyörällään vetoaisaan kiinnitettynä. Usein henkilöautot olivat uudenkarheita, joten ainakin niihin kertyy paljon maileja. Kenties auton valmistaja/maahantuoja edellyttää tästä huolimatta säännöllisiä huoltoja matkamittarin lukeman perusteella takuun säilymiseksi. Joidenkin henkilöautojen perässä näkyi myös polkupyöriä, jotka olivat kiinnitettyinä vetokoukun telineeseen.

En muista nähneeni yhtään suomalaisen mittaluokan mukaista asuntovaunua. Amerikan malliin perässä vedettävät asuntovaunutkin olivat kookkaita. Henkilöauton sijaan vetoautona oli iso lava-auto (pick up), jonka lavalla oli vetopöytä vaunun kiinnittämistä varten. Asuntovaunut olivat kaksiakselisia ja molemmat akselit sijaitsivat vaunun takaosassa. Tämän takia vaunun etuosan paino lepää lavan päällä ja mahdollistanee yli 10 metriset vaunut. Minulla ei ollut mittaa mukana, mutta vaunut näyttivät joka tapauksessa pitkiltä lava-autoihin verrattuina. Eräs lava-auto veti asuntovaunun sijaan 28-jalkaista Sea Ray -merkkistä moottorivenettä trailerilla. Veneessä oli kaksi sisäperämoottoria!

Toronto

Pääsimme hyvin matkaan torstaina aamulla klo 09:20. Tavoitteemme oli lähteä matkaan klo 09:00, joten saavutus oli kunnioitettava. Kolmen lapsen aamuruokailut ja lasten saaminen liikkeelle ei aina ole niin yksinkertaista. Matkalla Niagaran putouksille poikkesimme ensin eräässä ostoskeskuksessa katsomassa mm. lenkkareita kolmessa eri myymälässä. Yritin katsoa Aarnolle sopivia kenkiä ja verkkareita, mutta siitä ei oikein tahtonut tulla mitään. Aarno ja Anton juoksivat ympäri liikettä leikkien hippaa tai muuten vain olivat toisten rinnuksissa kiinni. Anton makoili sovituspenkillä ja isoveli istui välillä päällä. Emme ehtineet seurata poikien jokaista liikettä, mutta pian Anton satutti itsensä. Anton huusi ja muutkin liikkeessä olleet ihmiset noteerasivat meidän pojat viimeistään tuossa vaiheessa. Lasten kärsivällisyys ei riitä ja itsekään ei saa katsoa vatteita/kenkiä rauhassa, joten lasten vieminen ostoksille on pelkkää lastenrääkkäystä ja vanhempien kidutusta. Kahden tunnin jälkeen olimme jo turhautuneita ja jatkoimme matkaa. Saimme toki ostettua lenkkarit ja verkkarit, mutta ostoksille ei kannata vastaisuudessa ottaa lapsia mukaan.

Iltapäivästä saavuimme hotellille. Kanadan rajalla jouduimme jonottamaan jonkin aikaa maahantulotarkastusta, mutta muutoin matka meni ilman ruuhkia. Hotellikin löytyi helposti, joskin putouksille oli hotellilta matkaa noin kaksi kilometriä. Ajoimme vielä illalla katsomaan putoksia. Turisteja oli yllättävän vähän ja paikat vaikuttivat autioilta. Sesonki alkaa vasta toukokuun puolenvälin jälkeen. Kävimme ensin näköalatornissa ihastelemassa maisemia ja katsomassa putouksista kertovaa 3D-lyhyt elokuvaa. Ehkä lipunmyyjä oli jo liian tuskastunut asikkaiden vähyyteen, kun mainitsi elokuvan soveltuvan myös 3-vuotiaille ja sai myydyksi meille kaikille liput. Äänentoisto oli liian kovalla ja muutoinkin lyhytelokuva oli lapsillemme liian pelottava. Kukaan lapsista ei pitänyt 3D-laseja silmillään ja lisäksi jokainen yritti parhaansa mukaan tukkia korvat sormilla melusaasteen välttämiseksi.

Itse putoukset tuli nopeasti katsotuksi. Lapsia kiinnosti enemmän paluu hotellille ja mennä uima-altaalle. Vaikka päivälämpötila oli ollut yli 25-astetta, niin putousten vierellä oli huomattavasti viileämpää. Alina valitti kylmyyttä ja Anton halusi koko ajan palata takaisin hotellille. Minäkin näin putoukset jo kolmannen kerran ja aikaisemmillakin kerroilla vesi on virrannut alas samalla tavalla. Tarkoituksemme oli mennä aluksella putousten lähelle, mutta vesiajeluja ei vielä järjestetä tähän aikaan vuodesta, joten vierailusta putouksille tuli pikainen.

Sain varattua meille Priceline-varauspalvelun kautta hotellihuoneen kahdeksi yöksi. Ensimmäinen tarjoukseni ei mennyt läpi. Laajensin aluetta valitsemalla "tarjousalueeksi" myös keskusta-alueen pohjoispuolen, jonka jälkeen tarjoukseni hyväksyttiin. Yllätyksekseni tarjottu hotelli oli täsmälleen sama, jossa asuin 5 viikkoa keväällä 1998. Varauspalvelun kautta tehty varaus koskee aina vain kahta henkilöä, joten minun piti soittaa hotellille saadakseni neljän henkilön huoneen. Puhelinneuvottelija mainitsi, että heillä ei ole tarjota neljän hengen huoneita, mutta korottamalla huoneen tasoa (25 $ per yö) olisin saanut yhden pedin sijaan kaksi petiä. Jätin maksamatta ja luotin asian hoituvan paikan päällä.

Hotelliin päästyämme tuntui ensin alkuun nostalgiselta, joskin ajatus kuihtui pikku hiljaa pois. Vastaanottoon oli ainakin 30 metrin jono. Hotellissa on 1590 huonetta ja moni muukin pääsiäismatkailija oli valinnut saman hotellin. Hotelli ei ole muuttunut 12 vuodessa mihinkään. Saimme neljän hengen huoneen ilman lisämaksua. Huone vaikuttaa täsmälleen samanlaiselta kuin 12 vuotta sitten, mutta nyt huoneessa näkyy ajan kuluneisuus. Edellisellä vierailulla oli paljon rauhallisempaa, koska tällä kertaa lapset määräävät tahdin. 12 vuotta sitten en olisi osannut kuvitella palaavani myöhemmin samaan hotelliin vaimon ja kolmen lapsen kanssa, vaikka olihan minulla jo tulloin vaimo osa-aikaa matkassa mukana.

Perjantai-iltapäivän kävely jäi lyhyeksi, kun lapset halusivat vain viettää aikaa hotellilla. Ilta kuluikin uima-altaalla ja lasten leikkihuoneessa. Lauantain kohteeksi valitsimme CN-towerin, joka on Pohjois-Amerikan korkein rakennus kohoten aina 553 metrin korkeuteen. Pelkän tornivierailun sijaan päätimme käydän tornin pyörivässä ravintolassa ruokailemassa ja se osoittautuikin äärimmäisen hyväksi valinnaksi. Kerrankin lapset jaksoivat istua puolitoista tuntia ruokapöydän äärellä. Vain Antonin aika alkoi käydä pitkäksi loppuvaiheessa. Ruokailun hintaan oli sisällytetty hissinousu, joten ruokailu oli aika arvokasta. Olimme liikkellä hyvissä ajoin jo klo 11:30, jolloin ravintolassa oli vielä tyhjää. Lähtiessämme pois kaikissa ikkunapöydissä oli ruokailijoita. Saimme nauttia hyvästä ruuasta ja tietenkin seurasta sekä hienoista maisemista 350 metrin korkeudessa. Ja ennen kaikkea meidän ei tarvinnut seistä hissijonossa. Yhteen pyörähdykseen kului aikaa runsas tunti. Tornin erikoisuutena on näköalatasanteen lasilattia 342 metrin korkeudessa, josta näkee suoraan alaspäin. Autot näyttivät pieniltä ja kieltämättä sydämen pohjassa vihloi katsottaessa alas.

Kävelymatkalla takaisin hotellille näimme oikein kunnon tappelun. Edessämme olevassa risteyksessä kaksi miestä tappeli oikein kunnolla. Joko he olivat entisiä jääkiekkoilijoita tai katsoneet likaa NHL-pelejä, koska tappelu oli samanlaista kuin jääkiekkokaukalossa. Molemmilla oli kädet toisten kyynärpäissä ja he yrittivät selättää vastustajan maahan. Toinen osapuoli pääsi välillä lyömään nyrkillä kohti vastustajan kasvoja. Nyt tosin ei oltu kaukalossa ja erotuomarit eivät puuttuneet tappeluun - eikä myöskään ohikulkijat. Tulin heidän viereensä, kun he naama punaisina vetivät henkeään. Toisessa kädessä minulla oli videokamera (valitettavasti kamerani ei käynyt) ja toisella kädellä otin toisen pukarin kädestä kiinni. Pyysin lopettamaan kolme kertaa, jolloin tappelupukarit irroittivat otteensa. Toinen osapuoli oli arviolta 40 ja toinen 70-vuotias. Nuorempi oli liikkeellä autolla, kun hän tappelun tauottua sammutti suojatien edessä seisovan auton moottorin. Jalkakäytävällä oli myös polkupyörä nurin. En tiedä, mistä nujakka oli saanut alkunsa, mutta todennäköisesti vanhempi "herrasmies" oli ollut ylittämässä katua. Emme jääneet selvittämään asiaa ja poliisikin saapui sopivasti paikalle. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavan kaltaista tilannetta. Lapsillakin oli ihmeteltävää ja siinä sitten yhdessä pohdimme tapahtunutta. En kylläkään ymmärrä, mikä saa minun ikäisen miehen tappelemaan "vanhuksen" kanssa kadulla keskellä kirkasta päivää, mutta tämä tappelu ei tainnut olla vanhuksellekaan ensimmäinen. Hänen otteensa olivat sitä luokkaa, että kokemusta löytyi.

Lauantai-illan olemme viettäneet hotellilla. Emme saaneet Aarnoa ja Alinaa enää ulos katselemaan nähtävyyksiä. Meidän lasten kanssa on aika turha käydä katsomassa nähtävyyksiä. Toisaalta en ollut niistä itsekään pienenä kiinnostunut. Itse olisin halunnut käydä Torontossa muissakin nähtävyyksissä, mutta lapsia ei kannata väkisin retuuttaa mukana. Tästä vierailusta olen vetämässä sen johtopäätöksen, että kaupunkilomat eivät sovi meidän perheelle. Lapset haluavat pääasiassa leikkiä ja uida lomakohteesta riippumatta. Lisäksi kaupunkilomien ruokailut ovat yhtä sumplimista, kun jokainen lapsista haluaa eri paikkaan syömään. All inclusive rantaloma tai talon vuokraus omalla uima-altaalla viikoksi on meidän perheelle sopiva vaihtoehto.

100

Tämä on sitten sadas kirjoittamani blogi, eikä kyse ole aprillipilasta. Syys- ja lokakuun vaihteessa tuntui, etten keksi enää mitään kirjoitettavaa. Nyt eletään jo huhtikuuta ja sadas tarina on totta. Vautsi! Luvussa 100 on jotain erikoista. Toki se on ensimmäinen kolminumeroinen luku, mutta siinä on pajon muutakin. Huipputason jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat mainitaan aina erikseen, kun urheilija tekee sadannen maalinsa pääsarjatasolla ja ainakin jääkiekko kerätään usein talteen. Armeijassa laskettiin palvelusaikana jäljellä olevia aamuja ja sadan rajan rikkominen tuntui monesta varusmiehestä hienolta. Minun aamukammassani luvulla 98 oli minulle suurempi merkitys kuin luvulla 100, koska laivaston tukialuksemme numero oli 98.

Vastaavasti 100 markkaa oli nuorena iso raha ja se riitti hyvin baarikierrokseen. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani Kapteeninkadun automaatti jätti antamatta minulle nostamani 100 markkaa eräänä aamuna, vaikka kuittiin tuli merkintä tapahtumasta. Olin hätää kärsimässä, koska satanen oli tulloin merkittävä summa rahaa. Jäin odottamaan pankin ovien avautumista. Pankkitäti selvitti automaatin tapahtumat ja onnekseni sain satasen itselleni. Vaikka elämmekin euroaikaa, niin nykyään 100 markkaa hupenisi nopeasti Helsingin kahvilaan pariin kahvikupposeen ja leivokseen, eikä sillä saisi kuin 3-4 tuopillista olutta.

Pitäisiköhän minun juhlia nyt jotenkin erityisesti tätä saavutusta. Ehkä kirjoittamani teksti pitäisi olla mustan värin sijaan kirjoitettu kultaisella tai sitten minun on kehystettävä tämä sadas tarinani tauluksi. Toisaalta taulu saattaisi joutua myöhemmin autotallin seinälle ja kehyksiin menisi jo ainakin satanen (markoiksi muutettuna). Tämäkin on vain tarina muiden 99 tarinan joukossa, mutta jotain eritystä tässä tulisi olla. Senpä takia otan ehdotuksia vastaan, mistä haluaisitte minun kirjoittavan blogissani viimeisen neljän kuukauden aikana. Jos ei tule ehdotuksia, niin lupaan siitä huolimatta jatkaa säännöllistä kirjoittamista aina takaisinmuuttomme saakka.