Onnen päivä

Sain tänään viimein pitkään odottamani kirjeen. Itse asiassa olin menettänyt kirjeen suhteen toiveeni jo huhtikuussa, mutta tänään postilaatikossa odotti mukava yllätys. Toisin oli vanhaan ja hyvään aikaan, kun posti vielä työnnettiin oven luukusta sisään. Nykyään postin joutuu noutamaan postilaatikosta, joskin täällä laatikko on oven vieressä. Sanomalehteä saa toisinaan kylläkin etsiä puskien alta, kun sanomalehtijakajan sihti on pielessä. Heittomatka on vaivaiset 8-10 metriä, mutta jakaja saa viskattua lehden katoksen ohi puskien alle. Olisiko sittenkin pitänyt kiittää Ronaldia joulukortista ja lähettää postilokeroon kiitoskirje shekin kera. Olin 18-vuotias, kun viimeksi toivoin yhtä innokkaasti posteljoonin tuovan postia. Odotin saavani eräältä tytöltä kirjettä - turhaan. Vaikka aika olikin hyvää, niin onni ei ollut kohdallaan. Kävin muutamaan otteeseen lounastunnilla kotona syömässä, jotta sain vedettyä postit luukun läpi suoraan postinkantajan kädestä kunnes viimein kyllästyin lorvailemaan postiluukun takana.

Oikeastaan kaikki oli Arin syytä. Olin Arin kanssa viettämässä iltaa, kun hän kaatoi minun oluet naapuripöydän tytön syliin. Enemmän mua harmitti mun kaatunut olut, kuin tytön märät pöksyt. Yritin toki herrasmiehenä pelastaa tilanteen taputtelemalla paperia pitkin tytön reisiä. Vaikka raha oli tiukassa, niin olutta en onneksi tullut nuolleeksi. Ari oli menettänyt pelin ja poistui paikalta, mutta minä yritin parhaani maineen korjaamiseksi. Keskustelu jäi lyhyeksi, vaikka myöhemmin yöllä tulin antaneeksi osoitteeni. Tyttö lupasi kirjoittaa. Postiluukun takana meni monta päivää ennen kuin minun oli nuoltava näppini ja todettava tappioni. Toisaalta kyse oli vain yhdestä kirjeestä. Tämän päiväinen kirje sen sijaan sisälsi 500 $ shekin, joten voi tätä onnen päivää. Tulin tammikuussa hakeneeksi osavaltiolta 500 $ palautusta vähäpäästöisen auton hankinnasta ja nyt sain todeta hakemukseni kannattaneen. Vaikka auto ei ole mikään pieniruokainen, kuten harvat amerikkalaiset, niin siitä huolimatta minun autoni oli listattu vähän kuluttavaksi autoksi paikallisten viranomaisten toimesta. Suomessa vastaavan auton yhdistetyksi kulutukseksi mainostetaan 6,3 l/100km. Autoni tämän hetkinen keskikulutus on 9,8 l/100km eli yli 50 % enemmän rauhallisesta jalastani (oikea) huolimatta. Myönnettäköön, että täällä on paljon mäkiä ja meillä on paljon kaupunkiajoa.

Onhan tämä elämäkin mäkistä ja välillä tulee kulutettua enemmän. Viime päivänä täällä on käyty aivan kuumana. Uni ei tahdo tulla silmään ja yöuni on katkonaista. Nytkin on aivan tuskainen olo, vaikka klo lähenee jo kymmentä illalla. Ulkolämpötila on vielä lähes 30 astetta ja sisälläkin on saman verran. Kaikki paikat ovat kosteina ja sänky tuntuu nihkeältä. Ihan kuin joku olisi maannut siinä jo ennen minua. Yöstäkään ei ole tällä hetkellä viilentämisen suhteen apua. Kävin tiistai-iltana lenkillä ja kotiovella olin sen näköinen, että kaverit olisivat vetäneet minut kölin ali. Naapurin neidin kanssakaan keskustelusta ei tahtonut tulla mitään, kun minun oli hierottava silmiäni jatkuvasti.

Kaikesta huolimatta saamani shekki tuli tarpeeseen. Vaimo ilmoittautui pitämään Suomi pöytää Alinan ja Aarnon koulun karnevaaleihin kesäkuussa. Tätä varten hän hankki Suomikaupasta vähän rekvisiittaa (www.suomikauppa.fi). Todellista naisen logiikkaa, kun vaimo menee vapaaehtoisena koulun karnevaaleihin ja kolmen tunnin vuoksi tilaa Suomesta aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Ihmiset olisi voinut hyvin pyytää karnevaaleissa meille vierailemaan ja katsomaan pöytäämme ilman hankintoja. Minun mielestä meidän ruokapöytä olisi ihan hyvin käynyt Suomi pöytänä, kun meitä on siinä kuitenkin usein viisi ruokailijaa. Okei, pöytä on ruotsalaista tekoa, mutta ei sitä tarvitse kenellekään kertoa. Kaiken lisäksi meillä on roikkunut pieni Suomen lippu ikkunalla viime elokuusta lähtien, joten täällä olisi aitoa Suomi tunnelmaa.

Vaimo sen sijaan päätti tilata mm. Mölkky-pelin. Ihan niin kuin nykyinen mölkky ei olisi riittävä. Tämä on kuulemma taskukokoa ja sen voi viedä yleisön eteen. Suomikaupan kuvaus pelistä sai minut vakuuttuneeksi sen tarpeellisuudesta koulun karnevaaleihin: "MÖLKKY -peli on erittäin suosittu seurapeli. Pelejä hankitaan kerrostaloihin, tuliaisiksi, kesämökeille, ja sitä voi heitää melkein missä vain. Pelin avula jähmeät suomalaiset saavat loistavan tavan päästä irti alkujännityksestään." Ennen kaikkea tämä mölkky mahtuu taskuun ja sitä voi pelata melkein missä vain. Mölkkyä pelaamalla vaimonkin alkujännitys on tipotiessään. Minä olisin mielummin tilannut Suomikaupasta taputuspötköjä tai Pekka Puupää Tositoimissa -videon, kun ne olisi saanut tilattua ilman toimitusmaksua.

Eikä tässä vielä kaikki. Karnevaalien järjestävät edellyttävät, että pöytien ylläpitäjät tuovat pöydilleen myös tarjoiltavaa. Koulussa on noin 700 oppilasta (kaksi on suomalaista). Kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa eivät varmasti tule paikanpäälle, mutta piirakkaa tai leivonnaisia pitäisi varata kuitenkin sadoille henkilöille. Vaikka vaimo onkin hyvä leipomaan, niin taikinan turvotus pitäisi aloittaa vähintään viikkoa aikaisemmin. Eräässä lähikaupassa on kuulemma myynnissä Pandan suomalaista lakua. Ehkä kauppa on ostettava lakuista tyhjäksi, jotta sitä riittää kaikille. Toisaalta se on kulhoon laitettuna sen verran epämääräistä tavaraa, että Suomesta on vaikeaa antaa kovin myönteistä kuvaa. Varsinkin, kun Nokiallekaan ei ole viime aikoina tullut menestystä Yhdysvalloissa.