Monster

Miltä tuntuisi mennä joulukuussa valoisaan aikaan töihin ja palata kotiin valoisaan aikaan? Ainakin minun mielestäni se kuulostaisi mukavalta. Aamu sarastaa täällä klo 07:00 jälkeen ja pimeys tulee klo 17:20 tienoilla. Töissä olisi varmasti mukava käydä, koska mennen tullen olisi valoisaa. Hain tänään vähän fiilistä (työn tekoon) käymällä Monsterin rekrytointimessuilla. Ne ovat kiertäneet USA:ta pitkin poikin ja tänään oli Pittsburghin vuoro. Rekrytointimessut olivat paljon pienemmät kuin oletin ja messut olivat pääasiassa yritysesittelyjä, vaikka olihan esillä olleilla yrityksillä joitain avoimia työpaikkojakin tarjolla. Löysin yhden alaani liittyvän tehtävän, mutta saa nähdä jaksaako tässä ajatella paluuta työelämään. Koti-isänä on ollut niin leppoisaa, että olen jo alkanut oikeasti pitää tästä roolistani.

Ruuanlaitto tuottaa eniten haasteita. Nakkikeitto ei ollut mikään vitsi viime blogissani. Se on ainoa ruoka, joka kaikille lapsille maistuu. Tosin Anton on viime aikoina alkanut nirsoilemaan kaikesta ruuasta nakkisämpylää luukuunottamatta. Ennen monipuolinen ruoka ei ole aiheuttanut nikottelua. Omena ei ole pudonnut puusta pitkälle. Ainoaksi selitykseksi keksin geenit. Itse olen ollut pienenä tosi nirso. Tulin syöneeksi kaurapuuroa aamun illoin. Murovalikoima oli tuohon aikaan suppea. Toista se on nykyaikana varsinkin täällä suuressa maailmassa. Kaupan hyllyt notkuvat muroja joka lähtöön. Meidän lapsille ei kelpaa kaurapuuro, vaan iltaisinkin syödään muroja, ellei nakkikeittoa ole tarjolla. Minäkin söin pienenä nakkisämpylöitä, jos oli varaa. Pelkän höyryteyn sämpylän sai Polarin grillikioskilta 70 pennillä ja nakilla se olisi maksanut tuplahinnan :-)

Eniten huonoa omatuntoa aiheuttaa ajan jakaminen kaikille kolmelle lapselle tasaisesti. Eilen aamulla kävin lenkillä, kun vanhemmat lapset olivat koulussa ja Anton päiväkodissa. Juostessani kenttää ympäri katsoin kateellisena isää, joka pelasi Antonin kokoisen pojan kanssa jalkapalloa. Peli tuntui sujuvan hyvin. Haluaisin itsekin viettää aikaa enemmän lasten kanssa kodin ulkopuolella ja käydä kentällä heittelemässä sekä potkimassa palloa. Toki koulupäivät ovat pitkiä ja illat ovat jo pimeitä läksyjen teon jälkeen. Välillä tulee mietittyä, mikä minun roolini oikein on ja mitä asioita minun tulisi lasten kanssa tehdä. Ehkä se läsnäolo kotona on kaikista tärkeintä. Kivaa toki olisi, jos lapset vanhempana muistasivat USA:ssa vietetyn vuoden hyvillä mielin ja arvostaisivat isän kanssa kotona vietettyä aikaa.

Tämänpäiväisessä lehdessä oli hyvä tarnina siitä, että rikos ei kannata. 14-vuotias poika yritti kaapata auton. Naispoliisi oli ollut omalla autollaan matkalla töihin, kun hän oli kiinnittänyt huomionsa viiden (alaikäisen) pojan ryhmään. Naispoliisi oli ollut soittamassa apuvoimia, kun 14-vuotias poika koputti kuljettajan ikkunaan. Naisen avaessa ikkunaa, poika osoitti häntä aseella ja pyysi nousemaan autosta ulos. Naisella oli poliisiunivormu yllään. Poika huomasi univormun vasta naisen noustua autosta ja säntäsi karkuun. Naispoliisi sai joustua pojan kiinni. Kaikkia poikia syytetään moottoriajoneuvon ryöstämisestä ja rikollisesta toiminnasta. Ehkä 14-vuotiaan pojan kaverit ovat jo kysyneet, että pitikö kaapata juuri poliisin auto.