Kerroin viime blogissani vierailustani rekrytointimessuille. Sain eilen puhelinsoiton ko. yrityksestä ja minua pyydettiin puhelinhaastatteluun. Myönnän lähettäneeni heille CV:ni, mutta olin kuitenkin yllättynyt nopeasta yhteydenotosta. Minulla oli tänään puhelinpalaveri ko. yrityksen SAP johtajan kanssa. Hän ei juurikaan maininnut haettavasta tehtävästä, vaan oli enemmänkin kiinnostunut kokemukseni hyödyntämisestä. Hän kävi läpi eri vaihtoehtoja aina globaalista implemointiprojektista käyttötukeen saakka. Hän ymmärsi hyvin elämän tilanteeni, että minun ei ole perheen takia mahdollista juurikaan matkustella. Tästä huolimatta hän haluaa ottaa yhteyttä uudelleen tammikuun alussa ja sopia tapaamisesta. Jos heillä ei ole tarjota sopivaa työtä, niin hän lupautui antamaan vinkkejä yrityksistä, jotka Pittsburghin alueella käyttävät SAP:ia. Ehkä CV:n lähettämisestä oli sittenkin jotain hyötyä.
Minun roolini on olla kotona ja elämämme menisi liian monimutkaiseksi, jos joutuisin matkustelemaan viikottain. Sen sijaan minua kiinnostaa osapäivätyö, jossa pääsisin hyödyntämään ammatillista osaamistani jossakin paikallisessa yrityksessä (mielellään kävelymatkan päässä). Ihanteellinen vaihtoehto olisi työskennellä maanantaista keskiviikkoon 6-7 tuntia eli sen ajan, kun vanhemmat lapset ovat koulussa. Antonille varmasti järjestyisi iltapäivähoito aamupäivähoidon ohella samasta päiväkodista.
Kuten saamistani kommenteista voi lukea, niin kotona vietetty aika lasten kanssa on arvokasta. Vaikka se ei aina siltä tunnu, niin olen asiasta samaa mieltä. Toisaalta toisinaan tulee ajatelleeksi, että asiat voisivat olla helpommin tai toisilla vanhemmilla elämä on helpompaa lasten kanssa. Elämä ei mene näin, mutta koti-isänä sitä tulee ajateltua kaikenlaista. Tuskin muilla vanhemmilla on lasten kanssa yhtään sen helpompaa. Minulla vain ei ole "vertaistukea" eli yhteisiä koti-isien tapaamisia, joista asioista voisi keskustella ja vaihdella mielipiteitä. Ehkä kotiäitienkin vertaistuki olisi paikallaan, mutta paikallisia kotiäitien tapaamisia ajatellen minun kieleni saattaisi vain mennä solmuun.
Kaikkeen tottuu. 2-3 ensimmäisenä viikkona kauhistelin vuokrahuoneistomme lattian huonoa kuntoa. Minua ei enää haittaa edes yksi reikä lattiassa sohvan alla. Samoin olen tottunut olemaan kotona, vaikka mieli tekisi tehdä vähän palkkatöitä kotiarjen vastapainoksi. Myös viileään huoneistoomme olemme tottuneet hyvin. Minä olen nauttinut "Reino" tossuistani ja äitinikin on lähettänyt meille villasukkia jalkojen lämpiminä pitämiseksi. Pieni viileys ei tunnu enää lainkaan pahalta. Toista se voi olla seuraavan lämmitys- eli kaasulaskun kanssa. Pankkiin ei tarvitse mennä lämmittelemään. Tosin Anton haluaa edelleen käydä tikkarilla. Lapsetkin ovat tottuneita uuteen asuinympäristöön ja ennen kaikkea lapset eivät valita, vaikka ovatkin välillä tyytymättömiä komenteluuni...
Kävimme eilen ensimmäistä kertaa Walmartin tavaratalossa (suuri kauppaketju). Lähimpään on 15 kilometrin matka, mutta menimme sinne katsomaan lego valikoimaa. Se oli suuri pettymys. Suuresta tavaramäärästä huolimatta legoja ei ollut juuri nimeksikään. Walmartiin tuskin menemme enää uudestaan. Kauppareissuihinkin olemme jo niin tottuneita, että haluamme vierailla vastaisuudessa vain tutuiksi tulleissa liikkeissä.
Aarno on kahtena viime päivänä hyräillyt koulussa oppimaansa joululaulua englanniksi (Joulupukki jo matkaan käy). Sävel menee oikein, mutta sanat ovat vielä vähän hakusessa. Alina pistää Aarnon kuitenkin maanrakoon ja komentaa, koska Alina ei halua kenenkään laulavan ääneen. Vastaavasti Anton on laulanut päiväkodissa joululauluja, vaikka ei niitä kotona laulele. Vaimo yritti viihdyttää Antonia laulamalla päiväkodissa opittua laulua, johon Anton huusi takaisin: "Suu kiinni! Mä leikin!" Lapsilta toivoisin joululahjaksi suvaitsevuutta. Joulutunnelma ei tule meidän perheessä laulamalla, mutta ympäristöstä huomaa joulun läheisyyden.
Alkuviikosta Antonin päiväkodin pihalla oli auto, jonka etumaskissa oli joulukranssi. Juutalaiset viettävät omaa juhlaansa (Hanukka), joka kestää 8 päivää. Vaikka täällä asuu paljon juutalaisia, en tunne juhlan perinteitä. Joka tapauksessa juhlan ensimmäisenä iltana sytytetään 2 kynttilää ja sitä seuraavina iltoina yksi enemmän. Ai, miksi minä tiedän tämän niin tarkasti? Kaduilla alkoi näkyä autoja, jossa oli isot kyntteliköt auton katoilla. Joka ilta niissä näkyi yksi valo enemmän. Kyse ei ole mistään ihan pienestä kyntteliköstä, vaan sen korkeus voi olla lähes metri. Useimmiten kyntteliköt on kiinnitetty kattotelineeseen. Yhdessä autossa metallinen kehikko oli kiinnitetty suoraan auton katolle kahdella kiinnitysliinalla, jotka kiersivät matkustamon kautta. Auto oli tosin sen näköinen, että muutamat lommot ja lisänaarmut katolla eivät alenna auton arvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti