Vaimon työt ovat pikkuhiljaa alkaneet rullamaan. Hän auttaa kahden Intilaisen jatko-opiskelijan väitöskirjojen viimeistelyssä. Lisäksi hän pääsi viime perjantaina viimein käyttämään pyyhkäisyelektronimikroskooppin kuuluvaa analysaattoria. Kukaan ei ollut täällä aikaisemmin käyttänyt erästä sulkeumaohjelmistoa, joten hän pääsi esittelemään sen käytettävyyttä. Laboratoriopäällikkö ilahtui suuresti. Ko. ohjelmasta on maksettu aikanaan 30 000 dollaria ja vaimo oli vasta ensimmäinen ohjelman käyttäjä.
Tänään saatiin viimein oma internet-yhteys ja samalla tv-kanavat tulivat kaapelin kautta näkyviin. Toisaalta tähän asti olemme pärjänneet hyvin ilman televisioita, joten nähtäväksi jää tuleeko tv:tä töllötettyä liikaa. Pääasia kuitenkin on, että voimme hyvällä omatunnolla surfata netissä, eikä tarvitse pelätä jonkun tulevan koputtamaan oveen haastelappu kädessä. Toisaalta voihan postitse vielä tulla yllätys.
Kävimme tänään dinosaurusmuseossa, jota pidetään yhdestä maailman parhaista. Nähtävillä oli jos jonkin näköistä ja kokoista dinosaurusta sekä muita fossiileja / luurankoja. Rauman pojalla (Vertti) olisi ollut museossa paljon ihmeteltävää ja nähtävää. Ehkä seuraavat dinosaurusleikitin olisivat saaneet uusia ulottuvuuksia. Mutta ainakin tarinaa olisi riittänyt muille kerrottavaksi sekä loppuvuodeksi että koko ensi vuodeksi.
Moi Sakke!
VastaaPoistaOlin jo päässyt unohtamaan tämän blogin, kunnes eilen illalla se tuli jostain mieleeni. Tänään sitten luin kaikki jutut yhdeltä istumalta...
Paljon kiitoksia mielenkiintoisista jutuistasi. Mukava lukea tarkkoja kuvauksia teidän uudesta arjesta. Toivottavasti päivitystahti on jatkossakin yhtä ripeä!
Paljon tsemppiä teidän perheelle uusiin seikkailuihin siellä Amerikan "kehitysmaassa".
T. Jussi